Tunne tunteesi

Maanantai 2.8.2021 - Pirkko Jurvelin


Tunne tunteesi

Osallistuin viime viikolla Valamossa kurssiin ”Tunne tunteesi – elä enemmän”, jonka vetäjänä oli Heli Väisänen. Motiivina kurssille menoon oli mahdollisuus päästä muutamaksi päiväksi Valamoon ja pois kodin rutiineista ja liian tutuksi käyneestä ympäristöstä. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia kurssin suhteen, ja näin sanoivat yllättäen useat muutkin osallistujat.

Kiinteää opiskelua aamusta iltaan kesti kolme päivää, ja näiden päivien aikana ehdimme puhua kiitollisuudesta, anteeksiannosta, syyllisyydestä, häpeästä, pelosta, myötätunnosta, kateudesta ja surusta. Kun kyseessä on kolmentoista naisen ryhmä, niin voitte kuvitella, että keskustelut polveilivat laajalti laidasta laitaan, teoriasta omakohtaisiin kokemuksiin.

Meillä oli myös pari- ja ryhmätehtäviä. Erään paritehtävän aiheena oli ”pelko”, ja sen tein yhdessä minulle ennestään täysin tuntemattoman henkilön kanssa. Toisen meistä tuli kertoa omasta pelostaan tai peloistaan, toisen piti kuunnella ja olla empaattinen, neuvoja ei saanut antaa. Minun työskentelykumppanini kehui, että olin todella empaattinen, mutta täytyy myöntää, että hänen tarinansa herätti minussa ihan todellisia suuttumuksen, tyrmistyksen, säälin ja empatian tunteita. Minun ei tarvinnut teeskennellä.

Myös minä kerroin pelostani. Olen aikuisiällä kokenut pitkäkestoisesti sairauden tai sairastumisen pelkoa. Kun selitin asiaa vastaparilleni, eräs oivallus alkoi nousta sisimmästäni. Olin vähän ihmeissäni, mutta kerroin, että juuri nyt aloin ajatella oman perheeni historiaa. Meidän perheestä oli menehtynyt kaksi poikalasta alle vuoden ikäisinä, ja kolmas veljeni sairastui myös vauvana, mutta jäi henkiin puolen vuoden sairaalajakson jälkeen. Minä en ollut menehtyneitä velivauvojani koskaan tavannut, mutta valokuvia oli, eikä asiasta vaiettu. Äiti oli jotenkin antanut periksi – jos näin voi sanoa-, mutta isä huolehti, että meidät vietiin lääkäriin heti, jos sairastuimme. Koulusta pois jäämiseen tuli lupa herkästi, kun huomasimme valittaa huonoa oloa. Sairastumisen pelko, jota vanhempani kantoivat mukanaan, siirtyi ilmeisesti myös minuun. Toisaalta tuon pelon puhkeamiseen tarvittiin suuri traumaattinen kokemus. Mutta nyt minä ymmärrän.

Viimeisessä yhteisessä keskustelussa ryhmän jäsenet kertoivat, mitä he mahdollisesti vievät mukanaan tältä kurssilta. Kun minun vuoroni tuli puhua, sanoin, että pyrin stressaamaan vähemmän ruuanlaitosta, siivouksesta ja miehen tekemisistä. Kun en näistä huolehdi, minulla jää enemmän aikaa itselleni (ok, ok, kyllä Kalevi saa ruokaa, mutta joutaa käymään kaupassa ja lopettaa passattavana olemisen). Kerroin olevani realisti, suorastaan inhorealisti. Nyt näen kuitenkin edessäni ikkunan, joka on raollaan. Minä voin aukaista sitä enemmän ja tiedän, että sen takana paistaa aurinko.

Ystäväni sanoi, että ”kurssit ovat kivoja”. Niin ovat, ja ihan kivaa on myös, jos sieltä lähtee jotain mukaan. Mielestäni sain mukaani aikamoisen kantamuksen, mutta kaikkea en pysty enkä haluakaan jakaa. Pelosta tulen varmasti kirjoittamaan lisää.

Nyt jaan kuitenkin kaikille lukijoilleni aamulla tehtävän testosteroniharjoituksen: Nouse seisomaan, ojenna vartalosi suoraksi, nosta kädet ylös ja tuuleta kahden minuutin ajan! Tutkimusten mukaan tämä harjoitus saa testosteronit liikkeelle ja päivä alkaa voiman tunteella.

Iltaisin ennen nukahtamista voit rauhoittua ajattelemalla niitä hyviä asioita, joista voit kiittää.

Erään kurssilaisen lausahdus sai hyväksyviä naurunpurskahduksia aikaan:”Itse olen itseäni kiittänyt, ja kiitosta on riittänyt.”

Avainsanat: Heli Väisänen, tunne, pelko


Kommentit

3.8.2021 22.11  Raili Saarenpää

Kuvauksesi perusteella mielenkiintoinen kurssi. Erilaisten tunteiden tunnistaminen ja tunnustaminen itselle saattaa olla joskus haastavaa, mutta arvokasta ja kehittävää. Kiitos Pirkko.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini