Märkää märälle-maalaamista ja sielun tuntoja

Tiistai 14.6.2022 - Pirkko Jurvelin


Märkää märälle- tekniikkaa ja sieluni maisemia

Viikko Valamossa on kuulunut kesärutiineihini kymmenen vuoden ajan. Olen ollut filosofian ja kirjoittamisen kursseilla, syventynyt sieluni syövereihin parillakin erityyppisellä kurssilla sekä myös toiminut oppaana monena kesänä. Tänne on aina ollut yhtä ihana tulla, ja täältä lähtiessä on ollut levännyt olo. Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan osallistunut maalauskurssille, koska...no, enhän minä osaa maalata. Kuitenkin ikää on nyt kertynyt sen verran, että voin sanoa, ”ettei sole niin nuukhaa”, vaikka taiteiluyrityksen tulokset eivät olekaan suorastaan tajunnanräjäyttävän loistavia. Mutta olenpa kokeillut tätäkin! Seuraavaksi on vissiin riippuliidon vuoro.

Ensimmäisenä päivänä taidemaalari Susanna Maria Kivistö opetti meille märkää märälle- tekniikan. Paperi kastellaan kunnolla, ja siihen sitten aletaan vedellä värejä paksulla siveltimellä. Tulokset ovat mielenkiintoisia, kun värit sekoittuvat ja laajenevat, kietoutuvat toisiinsa ja haalistuvat ja muodostavat uusia värisävyjä. Sen verran olen nyt huomannut, että jos haluan saada aikaiseksi tietyn kuvion, paperin täytyy kuitenkin päästä kuivumaan jonkin verran. Mutta vapaan pudotuksen tyylillä mennään.

Yritin varovaisesti tiedustella opettajalta, josko voisin saada myös ohuen pensselin, jotta voisin paremmin maalata yksityiskohtia ja hahmoja. Nou, nou, paksu sivellin riittää, ja katsotaan sitten, mitä sieltä syntyy. Asia selvä, joskin aiheuttaa lievää ahdistusta täsmällisen työn tekijälle.

Yhden maalaukseni aihe tuli siitä, että värit olivat levinneet niin hankalasti, etten voinut jatkaa. Annoin työn kuivua ja aloin sitten maalata päälle, ja kas vain, syntyi teos nimeltään ”Kaksoisvirtojen maa”. Blogejani seuranneet ymmärtävät varmasti, miksi erään työn nimi on ”Keuhkot”, mutta sitten on tietysti niitä nimeämättömiäkin tekosia (en kehdannut kirjoittaa: teoksia). Paperia riittää, ja luulenpa, että minä käytän sitä kuitenkin aika säästeliäästi. Arvattavasti tulosennätys on naisella, joka on parin päivän aikana maalannut yli 20 kuvaa.

Luokkaan tuli ryhmä ulkomaalaisia naisia suomalaisen oppaan johdolla. Minun työpisteeni on aika lailla oven vieressä, ja ryhmä jäi seisoskelemaan aluksi siihen. Opas osoitti erästä työtäni ja kysyi:”Mikä tämä on?” Se oli vaikea tilanne minulle, ja olin vähän aikaa hiljaa. Sitten kerroin ryhmälle englanniksi (sitä kieltä opaskin vieraille puhui), että maalauksen nimi on ”Edesmennyt”. Valtavien sinisten siipien suojassa on pieni lapsi, joka kurottaa käsiään ylhäältä tulevaa valoa kohden. Lapsen käsistä lähtevät kirkkaankeltaiset valovanat suoraan ylhäällä odottavaa valoa kohden. Naiset olivat hiljaa, ja minä jatkoin toisen työn maalaamista.

Tänään oli kolmas maalauspäivä, ja olen rättiväsynyt. Viime yö jäi liian lyhyeksi, ja kokopäiväinen maalaamiseen keskittyminen uuvuttaa. Saman asian ovat huomanneet muutkin kurssille osallistuvat: Päivän loppupuolella istuskelemme hiljaisina ja tuijottelemme keskeneräistä tai valmista maalausta, lopulta annamme periksi ja ilmoitamme, että tämä on nyt loppu tältä päivältä. Onneksi kurssin aikataulu on joustava, jokainen saa tulla ja mennä oman fiiliksensä mukaan.

On ollut todella mielenkiintoista huomata, että päivien kuluessa opiskelija saattaa muuttaa käyttämäänsä tekniikkaa ja värimaailmaa aika reippaasti. Koska opettaja painottaa ”intuition ja omien tuntemusten mukaista ilmaisua”, on helppo hyväksyä muutokset myös omassa työskentelyssä. Olen käsitellyt muutaman raskaan aiheen (valmiit työt joutavat lopuksi roskiin), ja nyt olen vaihtanut väriskaalaa ja ilmaisukieltä. Konkretia saa häipyä, ja paperin valloittavat voimakkaat värit ja kieppuvat ympyrät. Huomiselle olen suunnitellut jälleen uutta kokeilua. Ihanaa, kun ei tarvitse noudattaa tiettyjä rutiineita, värioppia eikä mitään muitakaan sääntöjä! Onneksi jäljellä on vielä kaksi kokonaista päivää, jotka saan viettää kaikessa rauhassa siveltimen ja väripurkkien kanssa oman työpisteeni ääressä. Suosittelen!

P.s. Täällä on myöskin menossa nyt laulukurssi laulutaidottomille. Meitä meinaa hymyilyttää, kun avonaisten ovien läpi kuuluu mielenkiintoisia kiljahduksia ja epämääräistä mörinää. Opettaja kuulostaa ottavansa työtehtävänsä tosissaan.

Avainsanat: Valamo, maalauskurssi, uusia elämyksiä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini