Älä pelkää!

Perjantai 7.10.2022 - Pirkko Jurvelin


Älä pelkää

Viime päivinä olen kohdannut lukuisia kertoja yllättävissäkin yhteyksissä Raamatusta tutun ilmaisun ”Älä pelkää”. Aloin jo pohdiskella, mistä oikein on kyse, kun tajusin: Tämä aika, poliittinen tilanne, on otollinen tuolle sanonnalle. Luin, että kyseinen kehotus tai oikeastaan toteamus esiintyy Raamatun teksteissä 365 kertaa. Jossakin arveltiin ettei tuo luku voi olla sattuma, vaan että ihmisiä halutaan lohduttaa näillä sanoilla vuoden jokaisena päivänä.

Mieleeni tuli kyllä myös, että Raamatun tekstit pohjautuvat juutalaiseen kulttuuriin, jonka piirissä oli ja on käytössä juutalainen (heprealainen) lunisolaarinen kalenteri. Se perustuu sekä auringon että kuun kiertoon, jokainen kuukausi on pituudeltaan 29-30 päivää, ja täten vuodessa on 353-355 päivää. Jotta kalenterin kuukaudet pysyisivät aina suurin piirtein samana vuodenaikana, kalenteriin lisätään joskus kolmastoista kuukausi. Juutalaisen kalenterin vuosiluvut alkavat vuodesta 3761 e.Kr., sillä kyseistä vuotta pidetään maailman luomisen ajankohtana.

Mutta eipä tässä nyt kannata saivarrella. Joka tapauksessa Raamatussa kehotetaan hyvin usein ihmisiä olemaan pelkäämättä ja turvautumaan Jumalaan ja Hänen tahtoonsa ja suojelukseensa. Ihminen on kuitenkin niin inhimillinen olento, että hän mieluiten haluaisi konkreettista tietoa siitä, mihin tai keneen voi varmuudella luottaa. Sellaista tietoa ei ole kuitenkaan saatavilla mistään, mutta joka tapauksessa nuo Raamatun sanat tuovat hyvin monelle turvaa.

Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti syyskuussa Venäjän lopettavan kaasun ja öljyn viennin lopullisesti länsimaihin, mikäli hintakatto otettaisiin käyttöön, hän sanoi:”Emme tarjoa kaasua, öljyä, hiiltä, lämmitysöljyä – emme tarjoa mitään.” Uhkaustaan hän voimisti vielä sanomalla, että länsimaat ”jäätyisivät kuin suden häntä” venäläisessä kansantarussa.

Syyskuun loppupuolella uhkaukset kovenivat. ”Haluan muistuttaa teitä, että meidän maallamme on useita tuhoamiskeinoja ja joissain osissa modernimpaa kuin Nato-mailla”, hän uhosi ja jatkoi:” Ja heidän, jotka yrittävät kiristää meitä ydinaseilla, pitäisi tietää, että vallitsevat tuulet voivat kääntyä heidän suuntaansa.”

Putin täyttää tänään (perjantaina) 70 vuotta. Tavallisissa oloissa olisi odotettavissa komeita juhlallisuuksia, paraateja, puheita, ylilentoja, hymyttömiä kädenheilautuksia, mutta ainakin tällä hetkellä vallitsee täysi hiljaisuus. Ei ole olemassa sankaria, jota kannattaisi juhlia, ja epäilen, että moni toivoo tämän syntymäpäivän olevan Venäjän diktaattorin viimeinen. Ajatus on ilkeä mutta inhimillinen.

Nyt tämän tekstin lukija odottaa jo kärsimättömästi, miten ihmeessä saan nivottua yhteen Raamatun tekstin ja Putinin huonosti päättyneen uhoamisen.

Mielestäni Venäjän yksinvaltiaan olisi kannattanut lukea paremmin Raamattunsa (kai siellä ortodoksisen kirkon piirissä jonkinlainen Raamattu löytyy). Raamattu on maailmanhistorian levinnein, luetuin ja tutkituin kirja, joka on käännetty 474: lle eri kielelle. Sen tekstit ovat historiallisesti mielenkiintoisia, Jeesuksen seuraajille ainutlaatuisen merkityksellisiä, ja rohkaisevia hyvin monelle vakaumuksesta riippumatta: ”Älä pelkää!”

Ehkä Venäjän yksinvaltiaan kannattaisi muuttaa lähestymistapaansa sekä omaa kansaansa että muita maita kohtaan. Mitä venäläiset ajattelisivat hallitsijasta, joka lupaisi käsi sydämellä työskennellä oman maansa ja kansansa parhaaksi, niin että ihmisten elinolosuhteet ja tulevaisuudennäkymät kohenisivat, niin että pelon ja epätoivon sijaan astuisi toivo ja uskallus? Luulen, että Venäjän kanssa haluaisi kilvan tukea hallitsijaa, joka selvästi, vilpittömästi ja täysin sydämin ajaisi oman kansansa hyvinvointia, joka sanoisi, ettei kenenkään tarvitse pelätä, sillä hän, ministerit, hallitus ja kaikki valtaa pitävät huolehtisivat siitä, että Äiti-Venäjän lapsilla asiat olisivat mahdollisimman hyvin. Luulenpa, että tuollainen politiikka saisi Venäjän kansalaiset toivottamaan hallitsijalleen Herran siunausta ja pitkää ikää.

Avainsanat: Raamattu, Putin, älä pelkää


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini