Kun sanoja ei löydy

Sunnuntai 5.3.2023 - Pirkko Jurvelin


Kun sanoja ei löydy

Ystäväni sai keskenmenon hyvin kauan aikaa sitten. Hänen äitinsä haki hänet sairaalasta, ja yritti löytää sopivia sanoja lohduttaakseen tytärtään. ”Tulee vielä uusia lapsia,” äiti oli sanonut. ”Mutta minä olisin halunnut juuri tämän lapsen, jota olen odottanut,” ystäväni sanoi. Äiti oli oikeassa siinä, että nuori nainen sai vielä muita lapsia, mutta tuossa tilanteessa hän ei ehkä ollut osannut halustaan huolimatta valita lastaan lohduttavia sanoja.

Olin hautajaisissa. Nuori perheenäiti oli kuollut, perheenisä jäi huolehtimaan yksin lapsista. Papin puhe oli hyvin kristillinen ja etäinen, ja odotin, milloin hän sanoo omaisille lohdutuksen sanoja heidän suuren menetyksensä johdosta, milloin hän lämmöllä muistelisi poisnukkunutta vaimoa ja äitiä. Niitä sanoja en kuullut. Ehkä papin puhetyyli oli yleensäkin tuollainen asiallinen, hieman ulkoapäin tilannetta tarkasteleva, en osaa sanoa. Minulle jäi puheesta tyhjä olo.

Asiantuntijoiden mukaan jokainen ihminen kohtaa joskus elämässään psyykkisen trauman (järkytyksen) aiheuttavan tapahtuman. Kun traumaattinen asia ylittää ihmisen sietokyvyn, hän ei enää kykene käsittelemään tapahtumaan liittyviä ajatuksia ja tunteita, ja hän alkaa oirehtia. Tyypillisiä trauman aiheuttajia ovat esimerkiksi väkivallan kokeminen (raiskaus, pahoinpitely jne), joukko-onnettomuudet, sotatilanne, oma tai läheisen sairastuminen, kuoleman, murhan tai itsemurhan kokeminen lähipiirissä ja raskaat kokemukset ihmissuhteissa tai työelämässä.

Unihäiriöt, masentuneisuus, ahdistuneisuus ja persoonallisuuden muutos kertovat siitä mahdollisuudesta, että henkilö on kokemansa vuoksi traumatisoitunut.

Isovanhempani menettivät kaksi lastaan keuhkotaudin seurauksena. Nuorempi tyttö oli vasta 16- vuotias kuollessaan kotona, ja vanhempi tytär sairastui vain hiukan myöhemmin. Hän oli kuollessaan 20- vuotias. Perheeseen jäi kaksi poikaa. Näiden kuolemantapausten jälkeen isoäitini sairastui pian ”sydäntautiin”, johon hän menehtyi myöhemmin, ja voidaankin sanoa, ettei hän jaksanut enää elää. Isoisäni meni myöhemmin uudestaan naimisiin, mutta muisteli rakkaudella edesmenneitä tyttäriään. Hän kirjoitti päiväkirjaansa toivovansa, että ”saisi vielä joskus tytön”. Valitettavasti hänen haaveensa ei toteutunut.

Äitini ja isäni joutuivat luopumaan kahdesta poikalapsesta näiden ollessa vajaan vuoden ikäisiä. Molemmat olivat syntyessään terveitä, mutta sitten ilmestyi vatsavaivoja, ja lopulta sairaalabakteeri surmasi ainakin nuoremman veljeksistä. Miten tuollaisesta traumasta voi toipua? Äidin kohdalla voisi näin jälkikäteen sanoa, että hän suojeli itseään siten, ettei näyttänyt tunteitaan ja teki paljon töitä. Isä, jolla oli takanaan myös raskaita sotakokemuksia, selvisi lasten menetyksistä ehkä paremmin – siltä ainakin näytti ulkoisesti. Työn ohella hän purki energiaansa monenlaisiin harrastuksiin ja menoihin. Hän piti itsensä liikkeessä.

Isovanhempieni keuhkotautiin menehtyneet tytöt ja meidän perheen vauvaveljet on haudattu samaan hautaan. ”Isoäiti tahtoi näin”, selitti äiti minulle kerran.

Trauman kokenut ihminen jää henkiin, mutta hän on muuttunut, ja se näkyy hänen elämässään. Joku jatkaa kuitenkin elämäänsä kaikesta huolimatta eteenpäin, unelmiaan toteuttaen, kun taas toinen pysyy kyllä hengissä, mutta on sisäisesti kuollut. Terapia on keino, josta useimmat saavat jonkinlaista helpotusta oloonsa ja ehkä myös toisenlaisia näkökulmia elämäänsä. Myös keskustelut läheisten ja ystävien kanssa voivat olla avuksi, sillä jo se, että joutuu sanoittamaan raskaan olonsa, voi helpottaa.

Toivon, että trauman kokeneet kohtaavat näissä tilanteissa ihmisiä, joilla on taito löytää oikeita sanoja. Joskus auttaa ymmärtävä hiljaisuus, käden puristaminen, läsnäolo, tieto siitä, että joku on tässä sinua varten.

Avainsanat: trauma, terapia, sanat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini