Naistenpäivänä - Kiitos rakkaat ystävät!

Naistenpäivänä – Kiitos rakkaat ystävät!

Ajattelin näin naistenpäivän kunniaksi kirjoittaa blogin kaikista niistä upeista ja merkittävistä naisista, jotka ovat vaikuttaneet elämäni kulkuun. Aloitin alusta eli rupesin miettimään lapsuuttani ja niitä merkityksellisiä naispuolisia henkilöitä, jotka jo silloin vaikuttivat elämääni suuresti. Mietin ja mietin… Hetkinen, merkityksellisiä naisia… Minun täytyi tunnustaa totuus: Lapsuuteni tärkeimmät aikuiset näin kaukaa katsottuna olivat isäni ja ukkini. Isä rakasti ja kehui, ukki jakoi perinteistä arvomaailmaansa (hyvin tarttui) ja oli kiinnostunut minusta ja tekemisistäni. Kävimme ukin kanssa keväällä tervaamassa venettä, sain ohjata samaa kapinetta, kun ajoimme mökille saareen, eikä ukki oikein pitänyt siitä, että minulla oli kirkossa punainen takki (kun ei muutakaan ollut).

Kansakoulussa kaikkein mieleen jäävin opettajani oli miespuolinen. Hänen uskontotuntinsa! Kun Aimo kertoi raamatun tapahtumista (ei mitään ylimääräistä rekvisiittaa), me emme olisi halunneet antaa hänen lopettaa. Vielä yksi tarina! Ei, vasta seuraavalla uskontotunnilla.

Yläkoulun ja lukion opettajista on jäänyt muistiini yksi naispuolinen henkilö: kammottava käsityönopettaja. Hänestä ei nyt enempää. Eipä silti, eivät ne miesopettajatkaan erityisen mahtavaa vaikutusta tehneet. Ehkä minulla oli kiire kasvaa ja katsella poikia ja harrastaa kaikkea mahdollista, mitä pieni kaupunki tarjosi.

Olisi ollut mukavaa, jos edes opiskeluajoiltani muistaisin jonkun poikkeuksellisen merkityksellisen naispuolisen lehtorin, mutta valitettavasti näin ei ole. Olikohan minussa jotain vikaa, kun aikuiset eivät erityisemmin kiinnostaneet ja näyttäytyneet upeilta ja ihailtavilta? En tiedä, tai ehkä vain kohdalleni ei ole sattunut niin karismaattista tyyppiä, joka olisi hätkähdyttänyt tällaista jalat tiukasti maassa olevaa tyyppiä.

Nyt tässä miettiessäni huomaan – ei niin yllätyksekseni, että minun lempikirjailijani ovat juutalaisia miehiä: Amos Oz, Philip Roth, David Grossman ja Paul Auster, eli tämäkin vielä.

Mutta ne merkitykselliset, ihanat, tärkeät naiset ovat olleet ja ovat yhä minun elämäni arjessa, eivät johtotähtinä yläpuolellani, vaan tasavertaisina ystävinä lähellä ja kaukana. Näille rakkaille ystäville olen voinut soittaa, kun elämä on alkanut ahdistaa, heidän kanssaan olen viettänyt rattoisia, nauruntäyteisiä hetkiä torin rannassa kahvikupin ääressä tai kotisohvalla istuen, joskus ulkomailla rantahietikolla levähtäen, merta tuijottaen ja ääneen mietiskellen. He ymmärtävät minua, ja minä ymmärrän heitä. Emme yritä neuvoa toisiamme, vaan yritämme tukea toisiamme. Sanotaan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja voisin lisätä tuohon, että jaettu suru on enää vain osa surua.

”Nyt oli merkitystä vain sillä, että olin löytänyt ensimmäisen ystäväni ja siis alkanut todella elää.”

(Kirjasta Muumipapan uroteot)

Rakkaat ystävät, kiitos teille näin naistenpäivänä ja aina!