"Tunsin itseni yksinäiseksi lapsena..."Keskiviikko 10.4.2019 - Pirkko Jurvelin ”Tunsin itseni yksinäiseksi lapsena”
”Tunsin itseni yksinäiseksi lapsena Tunsin itseni yksinäiseksi aikuisena Nyt vanhana ja loppua odottaessani tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan Yksinäisyys on paras ystäväni Tulen kaipaamaan sitä enemmän kuin ketään.” Claes Andersson Kun hain tuota Anderssonin iki-ihanaa runoa netistä, sain vastaani kokonaisen vyöryn yksinäisyyttä. Mieleeni tuli valtavan voimakas tulvavesi, joka oli tempaissut mukaansa ihan pieniä lapsia, varhaisessa teini-iässä olevia nuoria, niitä parikymppisiä, jotka olivat jäämässä yhteiskunnan ulkopuolelle masennuksen, työ- tai opiskelupaikan puuttumisen, perheolojen tai jonkin muun syyn vuoksi, keski-ikäisiä perheettömiä ja perheellisiä, töissä olevia ja työttömiä ja lopuksi eläkeläisiä ja vanhuksia, jotka pysyttelivät kodeissaan ja löytyivät sitten joskus, kun virkavalta moneen kertaan hälytettynä oli lopulta mennyt heidän ovelleen. Ihmettelin tuota virtaa ja järkytyin siitä, että sen vietäviksi joutuivat niin monenlaiset ihmiset, hyvät ja pahat, sosiaaliset ja ei-sosiaaliset, koskaan ei voi tietää, vai voiko? ”Yksinäisyys on paras ystäväni – Tulen kaipaamaan sitä enemmän kuin ketään”, kirjoittaa Andersson. Tämä on totta – ainakin osittain. Uskon, että jokainen meistä on joskus huokaissut onnellisena: Vihdoinkin yksin. Nyt saan tehdä juuri sitä, mitä haluan, nyt minun ei tarvitse miellyttää, palvella, viihdyttää, eikä edes ajatella ketään muuta kuin itseäni. Lopultakin. Kuinka nautinkaan tästä. Jatkuisipa tätä vielä kauan, kauan… Olin kerran keskusteluryhmässä, jossa ryhmän vetäjä kysyi, miten ja missä haluaisimme viettää vanhuutemme. Huomattava osa halusi asua palvelutalossa, koska ”siellä olisi tuttuja, joiden kanssa voisi käydä kahvilla tai syömässä tai vaikka pelata jotakin.” Kukaan heistä ei kuitenkaan tullut miettineeksi sitä, että palvelutalojen asukkaat ovat monesti niin huonokuntoisia, ettei heistä ole toisilleen seuraa. Yksinäisyys on tunnetusti myös kulttuurisidonnainen asia. Me suomalaiset haluamme antaa tilaa, emme tungettele, pysymme etäällä, suomme toisillemme yksityisyyden. - Mieheni joutui sairaalaan muutamaksi yöksi. Irakista kotoisin oleva ystävämme Omar lähetti hänelle ensimmäisenä iltana tekstiviestin ja kysyi, voisiko hän tulla mieheni luokse yöksi, ja tarvitsiko tämä mahdollisesti jotakin, hän voisi tuoda (Omar oli ilmeisesti kuullut, että potilaan vaimo lämmitteli kotona saunaa kaikessa rauhassa). Omar ilmoitti myös, että hänen työpaikkansa oli lähellä sairaalaa, joten senkään suhteen ei koituisi hankaluuksia. No, mieheni vastasi viestiin kiitellen ystävällisyydestä mutta vakuuttaen samalla, että kyllä hoitajat huolehtivat hänestä. - Yksinäisyys, sinun kätesi on lämmin ja puristuksesi voimakas. Minä luotan sinuun, sinä olet rehellinen, siksi olet tervetullut. En kuitenkaan tahdo, että jäät luokseni asumaan, täällä kun ei ole tilaa meille molemmille. Ethän pahastu, tule pian uudelleen, meillä on paljon puhuttavaa toisillemme. -
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yksinäisyys, Claes Andersson |