Oletko sinä optimaalinen versio itsestäsi?

Torstai 23.5.2019 - Pirkko Jurvelin

Optimaalinen versio itsestäni?

Luin mielenkiintoisen artikkelin Kalevasta 22.5. Juttu oli otsikoitu ”Miksi haemme parasta versiota itsestämme?, ja se kertoi tutkija Miia Grénmanista ja hänen väitöskirjastaan. Grénman oli aikoinaan kilpavoimistelija, jolle liikunnasta tuli myöhemmin ammatti. Viidentoista työvuoden jälkeen hän hakeutui opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun, jossa väitteli tohtoriksi tänä vuonna.

Grénman kertoo, kuinka Wellness-ilmiö alkoi Yhdysvalloissa vuosituhannen taitteessa. Wellness on käsitteenä nykyisin hyvin laaja, sillä kuntosalien, kylpylöiden ja kauneushoitojen lisäksi nimikkeen alle voidaan lukea mm. myös terveellinen ruoka ja hyvinvointimatkailu. Yhdysvalloissa hyvinvointia tuottavien palvelujen markkinoiden arvo oli kaksi vuotta sitten yli 4000 miljardia dollaria (!), ja kasvuvauhti vuositasolla on kuusi prosenttia.

Tähän fyysiseen hyvinvointiin yhdistetään nykyisin myös henkinen hyvä olo, jota varten on kehitelty esimerkiksi itämaisten uskontojen inspiroimat harjoitukset ja retriitit, meditaatio ja mindfulness. Grénman kiteyttää haastattelussa: ”Loppujen lopuksi kyse on tasapainoisemman ja onnellisemman itsen löytämisestä.” Artikkelin loppupuolella kerrotaan myös erilaisista mittauslaitteista (löytyy minunkin ranteestani), joiden avulla omaa suoritusta voi seurata. Ulkonäkökeskeisyydestä ollaan Grénmanin mukaan siirtymässä hyvinvointikeskeisyyteen. Yksilön hyvinvointi on hänen omalla vastuullaan, ja tutkijan mukaan se edistää myös yhteistä hyvää (tätä ei tarkennettu).

Länsimainen elämäntapa on hyvin itsekeskeinen. Siteeraan (vaihteeksi) Frank Martelaa, joka kirjoittaa: ”Yksilö – mikä hirveä sana. Miten yhteen sanaan saadaankin kiteytettyä kokonainen macho – individualistinen elämäntapa.” - Kukapa ei haluaisi olla tasapainoinen ja onnellinen? Huono kysymys, sillä kaikkihan me haluamme, ja tämän on myös bisnesmaailma huomannut. Meille luodaan mielikuvia siitä, että satsaamalla rahojamme erilaisiin hyvinvointipalveluihin, saavutamme onnen ja tasapainon.

Länsimaissa arviolta 20-40 % aikuisista tuntee yksinäisyyttä, - ja huomatkaa - tässä ovat vain aikuisia koskevat luvut. Tutkimusten mukaan yksinäisyyttä voi verrata janoon, nälkään ja kipuun, jotka kaikki aiheuttavat stressitiloja. Voidaan siis sanoa, että kontaktien vähyys on terveysriski. Jos yksinäisyyden vähentämisellä voisi ansaita rahaa, se olisi mittava ja tuottoisa bisnes. Toivon, että joku neropatti iskee tähän markkinarakoon.

Martela tiivistää elämän merkityksen seuraavasti:”Elämän merkitys syntyy siitä, että tekee itselleen merkityksellisiä asioita ja tekee itsensä merkitykselliseksi toisille ihmisille.” - Jos et ole vielä vieraillut facebook -sivuillani (kirjailija Pirkko Jurvelin), niin käy kurkkaamassa ja osallistu haasteeseen ”Ole se muutos!”. Osallistumisaikaa on kesäkuun puoliväliin, jolloin arvon kirjapalkinnon. Ja nyt lupaan teille, etten kirjoita vähään aikaan Frank Martelan ajatuksista. Toki palaan aiheeseen sitten, kun koulut alkavat. Silloin yritän kaupitella kouluille MMM – projektia (Minä Muutan Maailmaa), jossa oppilaat sitoutuisivat tekemään muutaman hyvän teon joka viikko määrätyn ajan kuluessa. Sitä odotellessa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, bisnes, yksinäisyys, onni

"Tunsin itseni yksinäiseksi lapsena..."

Keskiviikko 10.4.2019 - Pirkko Jurvelin

”Tunsin itseni yksinäiseksi lapsena”

 

”Tunsin itseni yksinäiseksi lapsena

Tunsin itseni yksinäiseksi aikuisena

Nyt vanhana ja loppua odottaessani tunnen

itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan

Yksinäisyys on paras ystäväni

Tulen kaipaamaan sitä enemmän kuin ketään.”

Claes Andersson

Kun hain tuota Anderssonin iki-ihanaa runoa netistä, sain vastaani kokonaisen vyöryn yksinäisyyttä. Mieleeni tuli valtavan voimakas tulvavesi, joka oli tempaissut mukaansa ihan pieniä lapsia, varhaisessa teini-iässä olevia nuoria, niitä parikymppisiä, jotka olivat jäämässä yhteiskunnan ulkopuolelle masennuksen, työ- tai opiskelupaikan puuttumisen, perheolojen tai jonkin muun syyn vuoksi, keski-ikäisiä perheettömiä ja perheellisiä, töissä olevia ja työttömiä ja lopuksi eläkeläisiä ja vanhuksia, jotka pysyttelivät kodeissaan ja löytyivät sitten joskus, kun virkavalta moneen kertaan hälytettynä oli lopulta mennyt heidän ovelleen. Ihmettelin tuota virtaa ja järkytyin siitä, että sen vietäviksi joutuivat niin monenlaiset ihmiset, hyvät ja pahat, sosiaaliset ja ei-sosiaaliset, koskaan ei voi tietää, vai voiko?

”Yksinäisyys on paras ystäväni – Tulen kaipaamaan sitä enemmän kuin ketään”, kirjoittaa Andersson. Tämä on totta – ainakin osittain. Uskon, että jokainen meistä on joskus huokaissut onnellisena: Vihdoinkin yksin. Nyt saan tehdä juuri sitä, mitä haluan, nyt minun ei tarvitse miellyttää, palvella, viihdyttää, eikä edes ajatella ketään muuta kuin itseäni. Lopultakin. Kuinka nautinkaan tästä. Jatkuisipa tätä vielä kauan, kauan…

Olin kerran keskusteluryhmässä, jossa ryhmän vetäjä kysyi, miten ja missä haluaisimme viettää vanhuutemme. Huomattava osa halusi asua palvelutalossa, koska ”siellä olisi tuttuja, joiden kanssa voisi käydä kahvilla tai syömässä tai vaikka pelata jotakin.” Kukaan heistä ei kuitenkaan tullut miettineeksi sitä, että palvelutalojen asukkaat ovat monesti niin huonokuntoisia, ettei heistä ole toisilleen seuraa.

Yksinäisyys on tunnetusti myös kulttuurisidonnainen asia. Me suomalaiset haluamme antaa tilaa, emme tungettele, pysymme etäällä, suomme toisillemme yksityisyyden. - Mieheni joutui sairaalaan muutamaksi yöksi. Irakista kotoisin oleva ystävämme Omar lähetti hänelle ensimmäisenä iltana tekstiviestin ja kysyi, voisiko hän tulla mieheni luokse yöksi, ja tarvitsiko tämä mahdollisesti jotakin, hän voisi tuoda (Omar oli ilmeisesti kuullut, että potilaan vaimo lämmitteli kotona saunaa kaikessa rauhassa). Omar ilmoitti myös, että hänen työpaikkansa oli lähellä sairaalaa, joten senkään suhteen ei koituisi hankaluuksia. No, mieheni vastasi viestiin kiitellen ystävällisyydestä mutta vakuuttaen samalla, että kyllä hoitajat huolehtivat hänestä.

 - Yksinäisyys, sinun kätesi on lämmin ja puristuksesi voimakas. Minä luotan sinuun, sinä olet rehellinen, siksi olet tervetullut. En kuitenkaan tahdo, että jäät luokseni asumaan, täällä kun ei ole tilaa meille molemmille. Ethän pahastu, tule pian uudelleen, meillä on paljon puhuttavaa toisillemme. -

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yksinäisyys, Claes Andersson