"Oi, katso, mikä aamu..."

Sunnuntai 15.3.2020 - Pirkko Jurvelin

”Oi katso, mikä aamu…”

Olin Los Bolichesin kirkossa Fuengirolassa. Jumalanpalvelus oli alkamassa, ja kirkon eteen astui vanhemmanpuoleinen mies ja nainen (myöhemmin kuulin, että he olivat sisko ja veli). Huokailin hieman itsekseni,että eikö tänne ikinä saa nuorempaa väkeä esiintymään, kunnes huokailuni vaihtui esityksen alettua hämmennykseksi ja ihmetykseksi ja kiitollisuudeksi siitä, että olin päässyt kuulemaan niin kaunista musiikkia.

.

”Oi katso, mikä aamu; yön varjot katoaa,

ja linnut pienimmätkin ylistää Jumalaa!

Niin täydellinen nytkin on Herran luomistyö.

Oi katso, mikä aamu, kun väistyy pitkä yö...”

Mika Piiparisen säveltämä ja Pia Perkiön sanoittama laulu soi ihanasti, eikä täydestä kirkosta kuulunut yhtään ylimääräistä ääntä. Olisin voinut istua ja kuunnella tuota upeaa esitystä vaikka kuinka kauan, ja samoin tunsi varmasti moni muukin, sillä laulun loputtua ihmiset alkoivat taputtaa spontaanisti miettimättä lainkaan sitä, että oltiin jumalanpalveluksessa. Tuo musiikkihetki oli niin kaunis ja tunnelma niin harras ja aito, että se jäi lähtemättömästi mieleeni.

Eräänä aamuna minulla oli kiire kuntosalille. Kävelin ripeästi Ainolan puistoon, sillä vaikka matka sitä kautta salille on hiukan pidempi, niin autoliikenteen puuttuminen ja kauniit maisemat houkuttavat valitsemaan sen reitin. Kuvitelkaa maaliskuinen, loskainen aamumaisema, siihen vielä hiki ja pakko ehtiä nopeasti perille. Yhtäkkiä aurinko alkaa nousta. Sen kirkkaus valaisee talvisen harmaat puut, antaa niille toivoa ja varmuutta siitä, että parempaa on tulossa. Puiston lukuisat purot pursuavat vedestä, jolla on kova kiire virrata jonnekin – ilmeisesti läheiseen Oulujokeen. Koko maisema alkaa elää, valo ja värit, veden kohina ja lintujen varovaisen toiveikkaat alkukevään äänet. ”Oi katso, mikä aamu!” sanat tulevat hakematta mieleeni, ja se synkkyys ja alakulo, jolla talvi on yrittänyt nitistää minut, alkaa sulaa pois. Minua hymyilyttää. Kuinka ihanaa!

Seuraava, jo monen vuosikymmenen takainen aamuhetki, on jäänyt mieleeni elävästi. Olin saapunut edellisenä iltana Leverkuseniin, Saksaan, tuntemattoman perheen luo, jonka kotona asuisin vuoden, meine Gastfamilie. Edellinen ilta oli kulunut nopeasti tutustellessa, ja menin aikaisin nukkumaan, koska pitkä matka oli ollut uuvuttava. Minun huoneeni oli omakotitalon yläkerrassa (oma huone!), ja siellä heräsin seuraavana aamuna levänneenä, tyytyväisenä, huolettomana. Itse asiassa heräsin ikkunan takaa kuuluvaan puheenporinaan. Raotin varovaisesti verhoa, ja näin naapurin pihalla nuoren miehen juttelevan jonkun aikuisen kanssa. He puhuivat saksaa! Tietysti. Minusta se vain oli niin ihanaa ja eksoottista, ja odotin enemmän kuin innokkaasti pääseväni tutustumaan uusiin ihmisiin ja paikkoihin ja… Kaikki vain oli niin upeaa! ”Oi katso, mikä aamu!”

Onneksi on olemassa näitä ihmeellisiä aamuja ja kokemuksia, jotka kantavat meitä arkisten rutiinien tuntuessa välillä turhan pitkästyttäviltä ja raskailta. Ehkä taas - piankin? - koittaa se aamu, jolloin raotan ikkunanverhoa vieraassa huoneessa, vieraassa maassa, ja tunnen, kuinka huikaisevan jännittävä ja ihana elämä odottaa minua juuri tuolla, verhojen takaisessa maailmassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihana kokemus, ilo, hymy, onni

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..."

Lauantai 10.8.2019 - Pirkko Jurvelin

Tekeekö uteliaisuus onnelliseksi?

Lapsi katsoo uteliaana puumajasta: Kuinka kauas hän näkeekään! Mitä kaikkea hän näkeekään! Lapsi hymyilee ja nauraa onnellisena. Kyllä elämä on ihanaa!

Kun ihminen vanhenee, hänellä on takanaan runsaasti elämänkokemuksia, hyviä ja huonoja. Kun jotain tapahtuu - hyvää tai huonoa - mieleen tulee: taasko tätä! Eikö tämä ole nähty ja kuultu jo monta kertaa! Mikä ihmeen uutinen tämäkin on! Tekee mieli kääntää lehden sivuja nopeammin, ehkä jonkun kolumnin tai urheilu-uutisten kohdalla voi pysähtyä pidemmäksi aikaa. Elämänkokemus tuo mukanaan tietoa, taitoa ja ymmärrystä, mutta usein se tuo myös kyynisyyttä ja kyllästymistä.

Katsoessani lapsenlapseni kuvaa - naurava kaksivuotias puumajassa - tuli mieleeni, että tuossa kuvassa näkyy onni. Seuraavaksi heräsi kysymys, onko uteliaisuuden ja onnen välistä yhteyttä tutkittu, ja loppujen lopuksi löysinkin useampia tuloksia (mitäpä nyt ei olisi tutkittu, hoh, hoijaa - vitsi, vitsi).

Brittiläinen psykologian professori Richard Wiseman on vuosikausia tutkinut niitä tekijöitä, jotka tekevät yhdestä ihmisestä onnellisemman kuin toisesta. Luonnollisesti asiaan vaikuttavia tekijöitä on useita, mutta Wisemanin mukaan onnellisemmat ihmiset ovat tavallista ulospäin suuntautuneempia ja uteliaampia kuin muut. Tämä oli siis yksi tulos kyseisen herran tutkimuksesta.

Amerikkalainen psykologi Todd Kashdan puolestaan väittää tutkimustuloksiinsa vedoten, että uteliaisuus on onnellisen elämän pääraaka-aine, sillä se tuo mukanaan viisautta, ymmärrystä, luovuutta ja ideoita.

Psychology and Aging- sarjassa julkaistiin tutkimustuloksia, kun oli seurattu yli tuhatta yli 65-vuotiasta henkilöä. Lopputulemaksi saatiin, että keskimäärin vanhimmiksi elivät ne, jotka olivat luonteeltaan uteliaimpia.

Ja otetaanpa vielä saksalainen tutkimus. Tohtori Peter Falkai, joka toimii johtajana psykiatrian ja psykoterapian klinikalla Münchenissä, sanoo yksinkertaisesti: ”Uteliaisuus on avain onneen.” Hän kertoo, kuinka uteliaisuus saa aivoissamme aikaan sekoituksen adrenaliinia, dopamiinia ja endorfiineja, joka tuottaa onnen tunteen. Yksinkertaista? Eivätkä vaikutukset jää tähän. Tämä hormonimyrsky ei aiheuta ainoastaan hyvää oloa, vaan muuttaa ajatustapaamme yhdistämällä uudelleen neuroneja (tämä jäi hieman epäselväksi minulle - lyhyt biologia), jonka vaikutuksesta älykkyytemme nousee hetkellisesti jopa kaksi prosenttia. Huh, huh! Lasten kohdalla tällainen aivotoiminnan muuttuminen on ihan normaalia, koska luontainen uteliaisuus panee heidät jatkuvasti toimimaan, kyselemään ja etsimään vastauksia. Jotta aikuinen pääsisi samaan, hänen on tehtävä jotakin erityistä, esimerkiksi käytävä taidenäyttelyssä, konsertissa, luettava kirjoja, lähdettävä ulos. Tähän voin omien kokemusteni perusteella sanoa saksaksi: Ja!

Minulla on välillä tylsää, sillä arkirutiinit eivät aiheuta erityisiä hormonimyrskyjä aivoissani. Minä tarvitsen jotain uutta, vaihtelua, lähtemistä! Siksipä sähköpostissani on tällä hetkellä tilattuna neljä eri matkaa ja odotan jokaista malttamattomasti! Montenegro, täältä tullaan! Edessäni on aivan uusi maa, aivan uusi kieli ja aivan uudet ihmiset. Menen sekaan innoissani, aivot paukkuen onnesta, ilman pienintäkään pelkoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uteliaisuus, onni tutkimus

Oletko sinä optimaalinen versio itsestäsi?

Torstai 23.5.2019 - Pirkko Jurvelin

Optimaalinen versio itsestäni?

Luin mielenkiintoisen artikkelin Kalevasta 22.5. Juttu oli otsikoitu ”Miksi haemme parasta versiota itsestämme?, ja se kertoi tutkija Miia Grénmanista ja hänen väitöskirjastaan. Grénman oli aikoinaan kilpavoimistelija, jolle liikunnasta tuli myöhemmin ammatti. Viidentoista työvuoden jälkeen hän hakeutui opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun, jossa väitteli tohtoriksi tänä vuonna.

Grénman kertoo, kuinka Wellness-ilmiö alkoi Yhdysvalloissa vuosituhannen taitteessa. Wellness on käsitteenä nykyisin hyvin laaja, sillä kuntosalien, kylpylöiden ja kauneushoitojen lisäksi nimikkeen alle voidaan lukea mm. myös terveellinen ruoka ja hyvinvointimatkailu. Yhdysvalloissa hyvinvointia tuottavien palvelujen markkinoiden arvo oli kaksi vuotta sitten yli 4000 miljardia dollaria (!), ja kasvuvauhti vuositasolla on kuusi prosenttia.

Tähän fyysiseen hyvinvointiin yhdistetään nykyisin myös henkinen hyvä olo, jota varten on kehitelty esimerkiksi itämaisten uskontojen inspiroimat harjoitukset ja retriitit, meditaatio ja mindfulness. Grénman kiteyttää haastattelussa: ”Loppujen lopuksi kyse on tasapainoisemman ja onnellisemman itsen löytämisestä.” Artikkelin loppupuolella kerrotaan myös erilaisista mittauslaitteista (löytyy minunkin ranteestani), joiden avulla omaa suoritusta voi seurata. Ulkonäkökeskeisyydestä ollaan Grénmanin mukaan siirtymässä hyvinvointikeskeisyyteen. Yksilön hyvinvointi on hänen omalla vastuullaan, ja tutkijan mukaan se edistää myös yhteistä hyvää (tätä ei tarkennettu).

Länsimainen elämäntapa on hyvin itsekeskeinen. Siteeraan (vaihteeksi) Frank Martelaa, joka kirjoittaa: ”Yksilö – mikä hirveä sana. Miten yhteen sanaan saadaankin kiteytettyä kokonainen macho – individualistinen elämäntapa.” - Kukapa ei haluaisi olla tasapainoinen ja onnellinen? Huono kysymys, sillä kaikkihan me haluamme, ja tämän on myös bisnesmaailma huomannut. Meille luodaan mielikuvia siitä, että satsaamalla rahojamme erilaisiin hyvinvointipalveluihin, saavutamme onnen ja tasapainon.

Länsimaissa arviolta 20-40 % aikuisista tuntee yksinäisyyttä, - ja huomatkaa - tässä ovat vain aikuisia koskevat luvut. Tutkimusten mukaan yksinäisyyttä voi verrata janoon, nälkään ja kipuun, jotka kaikki aiheuttavat stressitiloja. Voidaan siis sanoa, että kontaktien vähyys on terveysriski. Jos yksinäisyyden vähentämisellä voisi ansaita rahaa, se olisi mittava ja tuottoisa bisnes. Toivon, että joku neropatti iskee tähän markkinarakoon.

Martela tiivistää elämän merkityksen seuraavasti:”Elämän merkitys syntyy siitä, että tekee itselleen merkityksellisiä asioita ja tekee itsensä merkitykselliseksi toisille ihmisille.” - Jos et ole vielä vieraillut facebook -sivuillani (kirjailija Pirkko Jurvelin), niin käy kurkkaamassa ja osallistu haasteeseen ”Ole se muutos!”. Osallistumisaikaa on kesäkuun puoliväliin, jolloin arvon kirjapalkinnon. Ja nyt lupaan teille, etten kirjoita vähään aikaan Frank Martelan ajatuksista. Toki palaan aiheeseen sitten, kun koulut alkavat. Silloin yritän kaupitella kouluille MMM – projektia (Minä Muutan Maailmaa), jossa oppilaat sitoutuisivat tekemään muutaman hyvän teon joka viikko määrätyn ajan kuluessa. Sitä odotellessa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, bisnes, yksinäisyys, onni

Onnellista elämää etsimässä

Keskiviikko 15.5.2019 - Pirkko Jurvelin

Onnellista elämää etsimässä

Jaan kanssanne vielä muutamia minulle mieleen jääneitä asioita Frank Martelan kirjasta Valonöörit.

Luennoidessaan etiikasta erilaisilla filosofian kursseilla, Martela halusi toteuttaa käytännöllistä lähestymistapaa teorian sijaan. Tämän vuoksi hän antoi opiskelijoilleen seuraavanlaisen tehtävän: Heidän tuli viikon aikana tehdä kolme hyvää tekoa, jotakin erilaista, jotakin, mikä tuotti toiselle hyvää mieltä. Teon jälkeen opiskelijoiden tuli pohtia itsekseen, mitä tunteita se heissä herätti.

Mitä opiskelijat olivat tehneet? Joku oli soittanut isovanhemmilleen, toinen maksanut bussimatkan kaverilleen, kolmas kantanut naapurin mummon ruokakassit kotiin ja jäänyt vielä kahville, ja joku oli pysähtynyt kuuntelemaan tuntemattoman tilitystä elämästään. Eräs tarjosi postinkantajalle appelsiinimehua, joku opasti ulkomaalaista pitkin kaupunkia, yksi vei kerjäläisen syömään. Martela kertoo, että kun luennolla lopulta yhdessä kerrottiin ja kuunneltiin näitä tapauksia, niin tilaisuuden tunnelmaa saattoi kuvailla jopa hartaaksi. Hän tiivistää tehtävän opetuksen seuraavasti: Jos haluat uskoa hyvään, tee hyviä tekoja. Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa. - Jos toimisin vielä opettajana, käyttäisin tätä tehtävää ilman muuta esimerkiksi uskontotuntien aiheena. Toisaalta tämä toimii hyvin ihan yksityiselämässäkin: kolme hyvää (ylimääräistä) tekoa viikossa ei ole paljon vaadittu – voin olla se muutos, jonka haluan nähdä maailmassa.

Nykyinen hygieeninen näkemys mielestä vaatii ihmisiä olemaan onnellisia. Sen mukaan onnettomuus on jonkinlainen häiriötila. Tämä arvomaailma on vastuussa siitä, että väistämättömät onnettomuuden hetket voimistuvat, koska ihminen on onneton siitä, että on onneton” (Edith Weisskopf-Joelson). - Tähän lauselmaan voi tiivistää Martelan kritiikin onnen perässä juoksemisesta. Pohtiessaan asiaa vielä hän toteaa, että onnen tavoittelu voi tehdä onnettomaksi, koska jatkuva onnen haluaminen voi vähentää kykyämme nauttia kokemistamme myönteisistä tunteista (lisää, lisää…). Martela on myös sitä mieltä, että onnen tavoittelu voi tehdä meistä itsekkäämpiä ja yksinäisempiä. Meidän on helppo nyökytellä päätämme näille ajatuksille. Kun luemme iltalehtien otsikoista kohujuttuja esimerkiksi itsemurhan tehneistä julkkiksista, niin mietimme usein, miksi tällaiseen ratkaisuun on päätynyt henkilö, jolla on kaikkea hyvää: mammonaa ja mainetta. Ulkoinen menestys ei ole samaa kuin onni.

Martela on kehittänyt pikavastauksen niille, jotka tulevat kyselemään häneltä elämän tarkoitusta vaikkapa kahvilassa (siinä tilanteessa ei nyt kummoista luentoa voi pitää, eikä kysyjä sitä edes odota). Hänen vastauksensa on seuraava: Elämän merkitys on siinä, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille.

Suosittelen kirjaa ”Valonöörit”. Se on helppolukuinen, ja siitä löytyy kuitenkin paljon faktaa ja tutkimustietoa tapausselostusten ohella. - Ja läksy teille, lukijani: Tee edes se yksi ylimääräinen hyvä teko viikossa. Olisin todella iloinen, jos kertoisit siitä myös meille muille. Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Frank Martela, Valonöörit, onni, hyvän tekeminen

Testi

Maanantai 15.4.2019 - Pirkko Jurvelin

                                  Testi

 

Monenlaisia testejä on kehitetty ja julkaistu aikojen kuluessa, niin että meillä – jotka emme ole psykologiaan kovin perehtyneitä – olisi mahdollisuus oppia tuntemaan itsemme paremmin ja sitä kautta ehkä mahdollisesti myös oppia uusia, hyödyllisiä käyttäytymismalleja tätä elämää varten. Ja kukapa ei haluaisi tuntea itseään, oman elämänsä tärkeintä henkilöä? Tutustu tähän testiin huolella ja vastaa rehellisesti. Laske vastauksista saamasi pisteet yhteen ja katso arvio nykyisestä elämästäsi.

 1. Elämääni voi kuvata parhaiten seuraavalla seuraavilla laulun sanoilla:

a. ”Ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan, mitä tarjoo elämä...”   

b. ”Paljon ois aihetta lapsella kiittää...”                                               

c. ”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää...                                                

d. ”Sielu niin kuin jäinen rauta murtui murheen painolla...”                

       

2. Mikä seuraavista ilmaisuista kuvastaa perhesuhteitasi parhaiten?

a. Ne on niin lutusia koko sakki.                                                   

b. Ihan ok.                                                                                    

c. Siis minä luulin, että vanhempainvapaa tarkoittaa siis oikeasti

 vapaata. Mua on petetty!                                                          

d.  Mikä perhe?                                                                                  

 

3.Mikä seuraavista lauseista kuvaa parhaiten työelämääsi?

a. Minä niin saan toteuttaa itseäni, ja palkkakin on hyvä.           

b. Töihin mennään ja sieltä tullaan, ei kai siinä sen enempää

oo vouhottamista.                                                                         

c. Suhtaudun työelämään positiivisesti, jopa niin, että olen

ajatellut kokeilla sitä itse - ehkä.                                                   

d. Evvk                                                                                            

 

4. Anna yleisarvio koko elämästäsi.

a. Jee, jee, fantastico!                                                              

b. Näillä mennään.                                                                    

c. Parempi karvas totuus kuin makea valhe.                            

d. Mitä se sulle kuuluu.                                                             

 

                                     Testitulokset

                 a = 4 p. b = 3 p. c = 2 p. d = 1 p.

 16-100 p. Hei, kamoon,  tähän piti vastata rehellisesti! Tuloksesi hylätään.

 12-15 p. Jokin tässä pistemäärässä tuntuu oudolta. Mietipä uudestaan. Kai siellä perheessä jokin tökkii, edes appiukko tai se karmea anoppi? Työelämä on ainakin ihan.... Suosittelen testin tekemistä uudelleen avoimin mielin.

 6-10 p. Onnittelen sinua, sinä rehellinen suomalainen! Testituloksesi osoittaa, että kuulut maailman onnellisimman kansan joukkoon.

 0-4 p. Elämäsi on ihan p....  Hae hyvä ihminen apua! Soita Sipilälle tai Kelaan tai arkkipiispalle! Niille maksetaan siitä, että ne hoitavat ihmisten asioita. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin, ei edes sinun, vaikka olet tuollainen...hmh...tuollainen...hmh...ööö...lähimmäinen.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: testi, elämä, onni, suomalainen

Ihana elämä

Maanantai 18.3.2019 - Pirkko Jurvelin

 

                          Ihana elämä

Luonamme asuu 16-vuotias lapsenlapsi Tilda, joka on halunnut käydä lukionsa Oulussa. Meillä menee oikein hyvin, uusi perheenjäsen on kotiutunut luoksemme ihan huomaamatta.

Satuimme keskiviikkona aamupalalle yhtä aikaa. Minä join kahvia ja istuskelin mukavasti sohvalla. Juttelimme laiskahkosti, ja Tilda totesi: ”Mummo, kyllä sinulla on ihana elämä. Siinä vain juot kahvia ja sitten menet kavereiden luo kirjapiiriin.”

Torstai-aamuna olin jo kahvini juonut ja makoilin sohvalla netissä surffaillen. Tilda katsoi minuun ja sanoi: ”Kyllä sinulla on ihana elämä. Siinä vain sohvalla makaat ja katselet kenkiä netistä.”

Tuota piti ihan miettiä. Voisin ajatella, että 16-vuotiaan nuoren elämä on ihanaa: hyvä terveys, mukava koulu, kivat kaverit, sopivasti menemistä ja tekemistä. Toisaalta olen huomannut, että koulupaineet ovat melkoiset, koeviikko saattaa olla töisevä ja ahdistava, suorituspaineet kovat. Ei, ei kuullosta kovin ihanalta.

Eilen juttelin parin tuttavan kanssa onnesta, miten me sen koemme eri-ikäisinä, kuinka vähän lopulta onneen (tai ihanaan elämään) tarvitaan. Joku sanoikin:” Kuulkaa, se on niin vähästä kiinni. Jos ulkona sataa, niin, oho, ei olo ole lainkaan niin onnellinen. Tai jos kärsii mahavaivoista, tai jos jokin pienikin asia harmittaa, niin onnen tunne katoaa äkkiä."

Kun tämä blogi julkaistaan, niin minulla on ihana elämä. Olen lähdössä Fuengirolaan kahdeksi viikoksi. Ensimmäisellä viikolla tytön perhe on mukana, eikä ohjelmasta ole pulaa. Toisen viikon olen yksin, mutta en yksin, sillä minulla on tuolla paljon tuttavia. Kyllä, elämä on ihanaa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämä, onni

Paha mieli - uusi suomalainen vientituote

Sunnuntai 3.3.2019 - Pirkko Jurvelin

             Paha mieli – uusi suomalainen vientituote

 En olisi tiennyt asiasta yhtään mitään, ellei Kaleva olisi julkaissut kulttuuripalstallaan koko aukeaman suuruista esittelyä Lotta Sonnisesta ja hänen teoksestaan ”Pieni pahan mielen kirja” (Otava). Olisin ehkä ohittanut koko jutun olankohautuksella – ”nuo aikuisten raaputuskirjat ei minua kiinnosta” -, mutta kun lehti vyörytti eteeni tiedon siitä, että opus on myyty yli kolmeenkymmeneen maahan Venäjää, Yhdysvaltoja, Japania, Kiinaa ja Indonesiaa myöten, niin pakkohan asiasta oli kiinnostua. Lisättäköön tähän esipuheeseen vielä se, että Lotta Sonninen on kirjallisuustieteen maisteri, suomentaja ja kustannusalan ammattilainen, eli hänellä on ollut rautainen tietämys siitä, mikä myy ja mitä ihmiset saattavat haluta.

Mutta nyt itse kirjaan, joka on syntynyt vastapainoksi sille äklöpositiiviselle, vaaleanpunaiselle tsemppi-onni - yes you can -kirjallisuudelle ja täyttökirjoille (eikö kukaan voi keksiä siivompaa sanaa?), joita kaupat ovat täynnä nykyään. Käykääpä vaikka katsomassa. Minua suorastaan huimasi se myönteisyyden ja onnen määrä, jota kuluttajille tuputetaan marketeissa ja kirjakaupoissa. ”Pieni pahan mielen kirja” tarttuu siihen faktaan, että ihmisiä suututtaa, keljuttaa, ällöttää ja tympäisee. Kirjanen on jaettu lukuihin: ”Moiti muita”, ”Löydä syylliset”, ”Sano suoraan vaan”, ”Kaivele menneitä”, ”Piirrä paheksuntasi”… Kirjan tekijä kehottaa kirjoittamaan muistiin, mikä toisissa ihmisissä ärsyttää ja riepoo, mitä ihminen eniten katuu, hän opastaa kirjoittamaan ylös viikon harmin aiheet ja tätä rataa loputtomiin. Opus on pieni ja ohut, sivut enimmäkseen täynnä tyhjää, muutama mustalla kynällä sipaistu otsikko ja puhekupla.

Kuka tätä tarvitsee? En tiedä, mutta todella moni sen haluaa. Sonninen itse kertoo tarkoittaneensa koko opuksen vitsiksi. Aikamoinen vitsi, joka leviää ympäri maailmaa kulttuurirajoista piittaamatta. Sonninen kertoo myös, että kirjaa on täytetty yhdessä kavereiden illanistujaisissa, ja mainitseepa hän vielä saaneensa positiivista palautetta mielenterveystyön ammattilaisilta.

Minua ei kiinnosta, ihan oikeasti. Jos olisi aivan pakko ruveta raapustamaan jotakin noihin aikuisten täyttökirjoihin (”Fill and tell”), niin ehkä valitsisin sellaisen isovanhemmille tarkoitetun jutun. Onneksi minun ei tarvitse tehdä sitäkään, koska olen jo julkaissut aika lailla sukuani ja perhettäni koskevia kirjoja. Eli tykkään enemmän tästä valmiskirja-tyypistä = ”Tell and tell”.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: täyttökirja, Lotta Sonninen

Onko pakko olla onnellinen?

Torstai 31.1.2019 - Pirkko Jurvelin

Onko pakko olla onnellinen?

Huomasin lehdestä, että keskiviikkona kirjastossa oli tarjolla luento onnellisuudesta, siitä, miten se saavutetaan, sillä onnihan on jokaisen ulottuvilla, kunhan vain osaa menetellä taiten. Sattuman oikusta minulle tuli samana päivänä sähköpostiin henkilökohtainen kutsu osallistua tilaisuuteen, jossa luennon ja keskustelun aiheena oli viha, sekin luento oli samaisena keskiviikkona. Päätin mennä kuuntelemaan viha-luentoa. Tähän päätökseen vaikutti se, että onnellisuudesta olen kuullut esitelmiä aikaisemminkin, olen lukenut asiaa käsittelevää kirjallisuutta ja kaiken kaikkiaan – koko onni-juttu alkaa jo ottaa päähän.

Onko ihan totta kaikkien oltava onnellisia? Joka ikisen tällä pallolla? Eihän se ole edes realistista, kun niikseen ajattelee. Miksi ihmisen pitäisi olla onnellinen? Eikö keskinkertaisuus, tavallinen arki, riitä? Muistan ajan, jolloin ystäväni lapsi sairastui vakavasti. Kerran hän huokasi syvään ja sanoi, että voi kun olisi mahdollista saada takaisin se tavallinen, kiireinen, arki. Se olisi ollut hänelle onni.

Luulen, että onnen kanssa käy niin, että mitä enemmän sitä saa, sitä enemmän sitä haluaa ja tarvitsee, ennen kuin se tuntuu miltään. Uskon, että suuri osa ihmisistä ymmärtää, ettei onni ja ylenmääräinen varallisuus liity yhteen. Ilmeisesti ei myöskään onni ja menestys, onni ja kaunis ulkomuoto, onni ja kaikenlaisen fyysisen hyvän kokeminen. Tähän sopiikin hyvin sanonta: ”Ei se määrä, vaan se laatu”. Jotenkin tämä jatkuva onnen tuputtaminen on alkanut jo tuntua ahdistavalta. Antakaa meidän jo olla rauhassa, meidän tavisten, jotka elävät ihan tavallista elämää tyytyväisinä siihen!

Milloin minä tunnen onnea? Lapset ja lastenlapset tuovat minulle paljon onnea, matkustaminen, hyvät kirjat, liikunta… Vai onko se onnea? Kyllä se minulle on. Ei minun tarvitse kokea mitään erityisen hohdokasta, jotta voisin sanoa olevani onnellinen. Jos nyt oikein tarkkaan mietin, niin ehkä sellainen suuri onnen tai sanoisinko seesteisyyden tunne valtaa minut silloin, kun istun Espanjan auringon alla rantahietikolla merta katsellen. Se on niitä hetkiä, jolloin vain olen, ja sieluni saa minut kiinni – kuten eräässä aikaisemmassa blogissani kirjoitin.

Suomen tunnetuin ”onnellisuusproessori” Markku Ojanen on sanonut, että onnellisuuden ainekset saadaan jo geeneissä, ja että loppu on ympäristön ja elämän sanelemaa. Tuo määritelmä tuntuu oikealta, sillä kaikkihan me tunnemme henkilöitä, joilla on peruspositiivinen elämänasenne, ihan syntymälahjaksi saatuna. Ojanen määrittelee onnellisen ihmisen seuraavalla tavalla:” Onnellinen ihminen ei haikaile menneisyyttä ja odota parempaa huomista. Hän on aidosti tyytyväinen siihen, mitä hänellä on juuri nyt, eikä hän halua siihen muutosta.” Hei, meitähän on paljon!

Entä sitten se viha-luento? Asiaa oli paljon, kävimme myös mielenkiintoisia keskusteluja. Sen opin, että vihan taustalla, syvällä ihmisen sisimmässä, löytyy monenlaisia tunteita, esimerkiksi pelkoa, häpeää ja katkeruutta, ja että kiltteyden takanakin saattaa olla vihaa. Eikä kukaan pääse eroon vihantunteistaan ilman, että oppii antamaan anteeksi, ja siinä sitä onkin koulua käytäväksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Ojanen, onni, viha