Muistatko murehtia tarpeeksi?

Torstai 30.9.2021 - Pirkko Jurvelin

Muistatko murehtia tarpeeksi?

Hyvä ystäväni kertoi minulle olleensa todella reipas lapsi. Hän oli rohkea esiintyjä, harrasti musiikkia ja liikuntaa ja kilpailikin molemmissa lajeissa. Ystäviä tytöllä oli paljon, perhe oli ihana, isovanhemmat läheisiä. Lapsuudesta nuoruuteen siirtyminen tapahtui ilman suurempia kompurointeja, ja vaikka kokeet ja läksyt veivät paljon aikaa, niin kaverit ja harrastukset eivät jääneet kakkossijalle. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen seurasi mahtava vuosi ulkomailla au-pairin tehtävissä, sen jälkeen mielenkiintoiset opinnot, perheen perustaminen ja lasten saanti. Ja tyttö oli aina yhtä reipas.

Jossakin vaiheessa aikuisuutta elämä alkoi kolhia. Kulissit pysyivät kasassa, tyttö reippaana, mutta mieli alkoi muuttua. Aluksi hän luuli, että se oli väliaikaista, ja että kunhan hän ajan mittaan pystyisi unohtamaan nämä ikävät ja raskaat koettelemukset, niin kaikki muuttuisi taas hyväksi. Siltä näyttikin välillä. Mutta kun vuosia ja kolhuja tuli lisää, myös murehtiminen alkoi lisääntyä. Tuntui siltä, että koko ajan piti olla varuillaan. Jos skarppasi, niin ehkä mitään pahaa ei sattuisikaan. Skarppaaminen tarkoitti myös sitä, ettei saanut iloita liikaa, ja että piti pelätä koko ajan. Piti olla varalta huolissaan perheestä, sillä aina oli mahdollista, että jollekin läheisistä sattuisi jotain vakavaa ja vaarallista. Piti myös tarkkailla itseään: Miksi vatsa oli aina kipeä? Mistä jokin luomi oli tullut ihan yhtäkkiä? Miksi sydänalaa vihlaisi? Elämä alkoi olla raskasta. Jos tyttö – tai nyt jo keski-ikänsä ohittanut nainen - lähti vaikka matkalle tai vietti mukavan päivän perheen tai ystävien seurassa, niin pelko hellitti joksikin aikaa, ja elämä tuntui kummallisen tavalliselta. Mutta sitä ei tapahtunut usein, oikeastaan aivan liian harvoin. Sureminen oli muuttunut masennukseksi, joka vei elämänilon ja tulevaisuudentoivon.

Pelkääminen on alkukantainen tunne, joka on mahdollistanut ihmislajin elossa pysymisen. Myös nykyihminen ymmärtää olla sen verran varuillaan, ettei lähde yöllä kävelemään suurkaupungin slummeihin tai vaikkapa urheile itseään läkähdyksiin, jos lääkäri on käskenyt ottamaan rauhallisesti. Huolehtiminen ja varautuminen on monesti viisasta, mutta jossakin vaiheessa voi käydä niin, ettei ihminen enää hallitse itseään, vaan hänen mielensä ja kehonsa täyttävät surut, pelot ja huolet. Se, mitä kuvittelemme tapahtuvaksi, ei vaikuta ainoastaan päämme sisällä, vaan tuo mukanaan uniongelmia, vatsa- ja päänsärkyä, mahdollisesti sydän- ja hengitysoireita. Murehtiminen muuttuu depressioksi.

Murehtimisen mukanaan tuomat fyysiset ongelmat johtuvat siitä, että aivomme eivät pysty erottamaan ajatuksia ja todellisia tapahtumia toisistaan. Kun pelko mahdollisesta sairastumisesta valtaa mielen, keho joutuu hälytystilaan, josta puolestaan seuraa monenlaisia fyysisiä ilmiöitä, jotka taas vahvistavat käsitystä siitä, että todellinen sairaus on olemassa.

Totuus – mistä murehtija ei pysty itseään vakuuttamaan -, on se, ettei sureminen ja huolehtiminen voi estää asioita tapahtumasta. Voinko etukäteen murehtimalla estää läheiseni tai oman sairastumiseni tai auton alle jäämisen? Voinko etukäteen pelkäämällä estää lentokoneen putoamisen? Ei, pelkääminen ei auta, mutta miten saada itsensä vakuuttumaan siitä? Kun pelkoajatukset hallitsevat arkea (vaikka sitä ulkopuoliset eivät havaitsisikaan), pään sisällä pyörii karuselli, joka estää ihmistä elämästä tavallista, ihan mukavaa elämää.

Saksankielisellä sivustolla ”PAL – praktisch anwendbare Lebenshilfen” (käytännöllisiä apuja elämään) psykologi ja psykoterapeutti Rolf Merkle antaa järkevältä kuulostavia ohjeita pelkotilojen hallitsemiseen ja niiden syntymisen estämiseen. Hän muistuttaa lukijoitaan ensiksi Lutherin ajatuksesta (tosin Lutheria ei mainittu, mutta lause on tuttu): ”Et voi estää lintua lentämästä pääsi yli, mutta voit estää sen tekemästä pesää sinne.” Se, joka on tottunut murehtimaan, voi tuskin kovinkaan helposti estää näiden ajatusten syntymistä. Niihin ei tulisi kuitenkaan juuttua.

Seuraavaksi Merkle kehottaa ihmisiä kiinnittämään huomionsa siihen, kuinka usein näitä ajatuksia syntyy. Jos huolikerrat laittaa muistiin listaan, voi yllättyä, kuinka suuren osan päivästä joutuu selviytymään murheiden kuormittamana.

Keskeytä huoliajatus siinä vaiheessa, kun se on syntymässä, neuvoo Merkle. Voit vaikka läpsäyttää käsiäsi yhteen ja sanoa ”seis”. Tässä vaiheessa voi myös miettiä, mitä mukavaa (jos mahdollista) voisi nyt tehdä. Jos kuitenkin tuntuu siltä, ettei huolista pääse eroon, voi istua listaamaan niitä. Samalla voi miettiä, voiko jonkin huolenaiheen selättää käytännön toimilla.

Lopuksi Merkle kehottaa: Ole rohkea! Kun raskas ja pelottava ajatus tulee mieleesi, sano itseksesi:” Tapahtuipa mitä tahansa, kyllä minä selviän.” Ja sitten vielä: Naura paljon! Se on erinomainen keino päihittää surut ja huolet. Helpommin sanottu kuin tehty.

Jos jollakin lukijoista on kokemusta ja ehkä neuvojakin siitä, miten huoliajatusten kuormaa voisi keventää, niin minä ja kaikki tämän blogin lukijat otamme ne ilolla vastaan.

3 kommenttia . Avainsanat: murehtiminen, masennus, Rolf Merkle

Lutherin ja työterveyspsykologin ohjeita (kaamos)masennukseen

Tiistai 13.11.2018 - Pirkko Jurvelin

Lutherin ja työterveyspsykologin ohjeita (kaamos)masennuksen hoitoon

 

Se on täällä taas: kaamosmasennus! Se on kuin viides vuodenaika: syksy, kaamosmasennus, talvi, kevät ja kesä, eivätkä naistenlehdet, lääkäripalstat ja kirkasvalolaitteiden kauppiaat voi elää ilman sitä. Minä kyllä voisin. Kun kelloa siirretään tunti taaksepäin, kaamosmasennus hyppää loukostaan. Mehän olemme tähän tietysti tottuneet, mutta silti se paukahtaa eteen äkkiarvaamatta kuin joulu tai lihasjumi ankaran treenin jälkeen. Onneksi mokoman vaivan selättämiseksi on kehitelty monenmoisia ohjeita, neuvoja, käskyjä ja kehotuksia. Tänään tupsahti sähköpostiini ihan pyytämättä erään lääkäriaseman artikkeli siitä, miten kaamosmasennusta voi helpottaa. Työterveyspsykologit Maaret Punto ja Minna Kars olivat laatineet seuraavanlaiset ohjeet:

- Oma asenne on tärkeä. Älä suhtaudu pimeään nuivasti (pois se minusta!).

- Lisää energiatasoasi ulkoilemalla päiväsaikaan.

 - Liiku porukassa – pelaa ja tanssi.

 - Huolehdi monipuolisesta ravinnosta.

 - Nuku enemmän.

 - Suunnittele illoille ohjelmaa.

 - Huumori ja nauru ovat lääkkeitä, jotka auttavat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

 - Säästä yksi lomaviikko vuoden pimeimpään aikaan.

 - Hemmottele itseäsi.

 - Mukaudu luonnon kiertokulkuun.

Edellisessä blogissa kirjoitinkin siitä, kuinka Luther kärsi toistuvista masennuskohtauksista. Kaamosmasennusta se ei varmaankaan ollut, vaikka myös keski- Saksassa valoisa aika lyhenee syksyn mittaan, mutta olipa masennuksen syy lopulta mikä tahansa (minä diagnosoin suolisto-ongelmat), sen nujertamiseksi myös Luther kehitti erilaisia neuvoja ja menetelmiä. Verrataanpa psykologien ja uskonpuhdistajan ohjeita.

Lutherin listasta putoavat pois heti liikunta (mitä se semmoinen on?), riittävä uni (ei ehdi), lomaviikko (never heard?), itsensä hemmottelu (vrt. edellinen vastaus). 1500-luvun Saksassa mukauduttiin mukisematta luonnon kiertokulkuun, koska muutakaan ei voitu, ja ruuan suhteen Luther oli kyllä erinomaisessa asemassa, koska hänen Katharina-vaimonsa oli erinomainen ruuankasvattaja ja –laittaja. Ruoka oli varmasti luomua.

Seuraavassa Lutherin teesejä masennuksen syystä ja hoidoista, lähteenä ”Pöytäpuheet” (”Tischreden”).

 - Kaikki surumielisyys, rutto ja raskas olo ovat peräisin Saatanasta… Surumielisyys on Paholaisen väline, jolla se saa paljon aikaan… Siispä rukoilkaa ahkerasti, ja jos olette surullisia, menkää uskovien kristittyjen luokse ja antakaa heidän lohduttaa teitä Jumalan sanalla.

- Jumala on luonut ihmisen yhteisöllisyyteen, ei yksinäisyyteen… Yksinäisyys johtaa surumielisyyteen. Kun ihminen on yksin, hän saa vihaisia ja raskasmielisiä ajatuksia, sillä yksinäisyydessään hän takertuu johonkin asiaan… ja ajattelee, ettei kukaan ole niin onneton kuin hän, ja että kaikilla muilla menee hyvin paitsi hänellä.

- Musiikki on Jumalan lahja, ei ihmisen keksintöä. Siksi se ajaa Paholaisen pois ja tekee ihmiset iloisiksi, ja sen parissa unohtuvat viha, siveettömyys, ylpeys ja muut paheet.

 - Luther kertoi tuttavastaan, joka oli vaipunut syvään masennukseen ja lopulta piiloutunut kellariin. Lopulta ei keksitty muuta keinoa, kuin kattaa kellariin herkullinen ateria, ja tämän pöydän ääreen asettui pappi aterioimaan. Nälkiintynyt mies tuli loukostaan, puhui papille ja maistoi ruokaa. Mies pyörtyi heikotuksesta, mutta virottuaan alkoi syödä ja juoda – ja melankolia oli ohi.

Lutherin ohjeet masennuksen hoitoon ovat siis:

 - Seurustele ja keskustele ystäviesi kanssa.

 - Muista yhteisöllisyys.

 - Harrasta musiikin kuuntelua tai musisoi itse.

 - Syö hyvin ja monipuolisesti.

Ja luonnollisesti uskonpuhdistajan tärkein teesi oli: Usko Jumalaan.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaamosmasennus, Luther, neuvo, psykologi

Lutherin ja minun vatsavaivat

Perjantai 9.11.2018 - Pirkko Jurvelin

              Lutherin ja minun vatsavaivat

 

Martin Lutherin persoona teki minuun vaikutuksen jo rippikoulussa. Siitä lähtien olen palaillut uskonpuhdistajasta kertovien kirjojen sekä hänen omien tekstiensä pariin. Kun työelämän pyörteissä innostuin tekemään jatko-opintoja yliopistolla saksankielen laitoksella, olin todella onnellinen siitä, että gradu-työni ohjaaja tohtori Bluhm hyväksyi työni aiheeksi Lutherin. Tutkin uskonpuhdistajan persoonaa kolmesta näkökulmasta: millainen Luther oli poikana, aviomiehenä ja isänä. Gradun tekeminen oli yhtä juhlaa, olin niin innostunut aiheestani! Joskus myöhemmin olen saanut palata lempiaiheeseeni, kun minut on kutsuttu pitämään esitelmiä Lutherista, ja jonkun artikkelinkin olen kirjoittanut. Kun menen Saksaan, etsin kirjakaupoista aina teologisen osaston, jonka pengon läpi mahdollisten Luther-uutuuksien toivossa. – Niitä ei kylläkään enää juuri tule, sillä katolilaisuus ja maallistuminen muokkaavat hyllyjen sisältöä omaan suuntaansa.

Ja nyt hyppään kohtaan: vatsavaivat. Isälläni oli tunnetusti ”huono maha”. Olen perinyt tuon ominaisuuden häneltä, mutta onnekseni minä olen saanut keliakia-diagnoosin, ja kun noudatan ruokavaliota uskollisesti, mahavaivat eivät ole jokapäiväinen ongelma. Mutta ongelma kuitenkin. Jo hyvin kauan sitten – paljon ennen kuin asiasta oli tullut terveysmuoti-ilmiö – huomasin, että masennus tai depressio tai alakulo – miten vain – liittyivät vatsavaivoihini. Yleensä kävi niin, että alakulo iski niin nopeasti, että ihmettelin itsekin, mikä nyt vaivaa. Heti kohta alkoivat sitten mahavaivat. Tämä kaava toistui niin usein, että minun oli pakko tehdä johtopäätös: vatsan toiminnan häiriöt aiheuttavat mielialan laskua, jopa masennusta. Tänään tästä yhteydestä puhutaan faktana ja suolistoa nimitetään elimistön ”toisiksi aivoiksi”.

Takaisin Lutheriin. Uskonpuhdistaja kärsi monenlaisista fyysisistä vaivoista. Kerrotaan vatsavaivoista, virtsatieongelmista, vaikeasta ummetuksesta, korvien suhinasta (verenpainetauti), sydänvaivoista, kihdistä, angiinasta, tajuttomuuskohtauksista sekä masennuksesta, muutamia mainitakseni. Moni historioitsija on sitä mieltä, että nuoruudessa luostarissa vietetyt vuodet raunioittivat Lutherin terveyden. On helppo uskoa, että jatkuva paastoaminen, valvominen, itseruoskinta ja monet kuuliaisuutta koettelevat tehtävät olivat lopulta terveydelle vaarallisia. Luther itse mainitsee, että miltei ”paastosi itsensä hengiltä”.

”Voi, kuinka paljon sairauksia meille ihmisille annetaankaan tässä kuolevaisessa ruumiissa! Niin monta jäsentä kuin on ruumiissa, niin monta on sairautta.”

”Jos jotakuta vaivaa surumielisyys, epäilys, sydämen murhe tai huono omatunto, hänen tulee ensin saada lohtua Jumalan sanasta, sitten hänen tulee syödä ja juoda ja hakeutua jumalaapelkäävien kristittyjen seuraan ja puheisiin heidän kanssaan. Tämä auttaa.”

”Kun raskaat ajatukset valtaavat, niin aja ne pois, jos voit. Jos et muuta tiedä, niin puhu hyvien ystävien kanssa jostain muusta mieleisestäsi aiheesta.”

”Ennen kaikkea sinun pitää muistaa se, etteivät nämä pahat ja surulliset ajatukset ole Jumalasta, vaan Paholaisesta, sillä Jumala ei ole murheen, vaan lohdun ja ilon Jumala.” – Lainaukset toimittamastani kirjasta: Martti Luther: Ajatuksia elämästä, ilosta ja onnesta.

Tutkiessani Lutherin elämänkertoja olen tullut siihen johtopäätökseen, että masentunut Luther oli suolistovaivojen uhri. Kaikkien sairauksiensa keskellä hän toteaa kuitenkin: ”Meillä on enemmän syytä iloon kuin suruun”.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luther, depressio, masennus, vatsavaivat