Maailman onnellisimman kansan edustaja

Torstai 13.1.2022 - Pirkko Jurvelin

Maailman onnellisimman kansan edustaja

Maailman onnellisimman kansan edustaja käveli Espanjan auringon alla. Hänen oli pitänyt panna likoon aikamoinen läjä euroja, jotta olisi päässyt lentämään kauas ja asumaan mukavassa hotellissa. Onneksi eläkkeenmaksupäivä alkoi olla lähellä, ja niinpä hän saattoi ostella kaikessa rauhassa halpoja kesävaatteita tulevaisuutta varten. Suomen kesä koittaisi puolen vuoden kuluttua – jos silloinkaan. Lomailija tiesi jättäneensä taakseen kotimaahan mielensä pahoittajien joukon, joka ihmetteli alinomaista matkustusintoa, rahan tuhlaamista ja sitä, että joku kehtaakin nousta lentokoneeseen korona-aikana.

Maailman onnellisimman kansan edustaja ei piitannut toisten mielipiteistä, sillä nyt hän oli onnellinen – kaukana onnellisten ihmisten maasta. Hänen mielestään oli aika kummallista, että Suomen kansalaiset olivat kaikessa onnessaan niin onnettomia, suorastaan masentuneita. Tai kyllä hän tiesi syyn. Se oli se sama, jonka vuoksi hän itsekin oli täällä kaukana juuri nyt: pimeys.

Hän ei ollut ihan varma, mutta jotenkin näin tämä juttu kuulemma menee käytännössä: Ihminen tarvitsee valoa ollakseen tyytyväinen ja tasapainoinen. Tämä valo menee aivoihin silmien kautta (ei siis korvien, vaikka korvavalon kehittäjät ovat sitäkin kokeilleet). Jos silmien ulkopuolella ei ole valoa – kuten esimerkiksi Suomessa nyt -, ihminen ei ole onnellinen. Aika tiivistetty selonteko, josta ehkä puuttuu muutama tieteellinen fakta, mutta jokainen suomalainen ymmärtää, että nyt on kyse kaamosmasennuksesta. Kaikki eivät tarvitse kuitenkaan samaa määrää valoa, heille sopii kaamos ja hämäränhyssy, mutta hyvin, hyvin monien hyvinvointi on riippuvainen riittävästä valosta. Maantieteellinen sijaintimme takaa sen, että maailman onnellisin kansa on juuri nyt väsynyttä, surullista ja suorastaan onnetonta.

Lomalainen muisteli hyvillä mielin jalkahierontaa, jonka hän oli ostanut itselleen rantakadun lähettyvillä. Kuinka rentouttavaa! Maksu oli tosin suoritettava käteisenä, eikä kukaan ehdottanut kuitin antamista, mikä jätti hivenen epämukavan olon tunnollisen suomalaisen mieleen. Hän muisteli lukeneensa joskus kyseisestä ilmiöstä: Espanjan talous kärsii tuloveron pimityksestä, ja kyseinen ongelma on laajamittainen.

Maailman onnellisimman kansan edustaja käveli onnellisena ja tyytyväisenä pitkin espanjalaista katua. Hän havaitsi nuoren naisen, joka oli istuutunut kerjäämään puun varjoon. Samassa paikassa oli edellisenä päivänä ollut mies ja sitä edellisenä vanha nainen. Oliko heillä ehkä yhteinen työnantaja, koska he vuorottelivat tuossa paikassa? Hyvin mahdollista. Kerran tämä lomalaisemme joutui pienten tummatukkaisten lasten ympäröimäksi rautatieasemalla Belgiassa. Lapsukaisilla oli käsissään kertakäyttömukit, joihin turistin olisi pitänyt laittaa rahaa. Kauempana taustalla tilannetta vahti mies, jolle kerjäläislapset tilittivät almunsa.

Ostoskadulla oli kerjäämässä sairas mies. Lomalainen ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niin rujoa ihmistä. Mies oli kuljetettu paikalle, sillä hän ei pystynyt yksin liikkumaan. Hän istui maassa peiton päällä, pahasti epämuodostuneet, pölkyiksi turvonneet jalat sivuille asetettuina. Miehellä oli ilmeisesti elefanttitauti (lymfaturvotus), johon ei ole toistaiseksi tarjolla parantavaa hoitoa. Lomalainen ja hänen seuralaisensa olivat järkyttyneitä näkemästään. He olivat järkyttyneitä myös siitä, että vaikeasti sairaan ihmisen täytyi yrittää ansaita elantonsa vetoamalla kadulla kulkijoiden hyväsydämisyyteen. Menevätkö almut sitten suoraan sairaalle itselleen vai taustalla olevalle mafia-joukolle, sitä ei kukaan voi tietää.

Maailman onnellisimman kansan edustaja alkoi vähitellen ymmärtää, miksi masentuneet suomalaiset ilmoittavat kaikenlaisissa kyselyissä olevansa onnellisia. Pimeydestä, kylmyydestä ja liian pitkästä talvikaudesta huolimatta kenenkään ei tarvitse kerjätä almuja kadulla. Työntekijälle juoksee palkka tai sitten myöhemmin eläke, sairas pääsee hoitoon, ja monenlaisia tukitoimia on saatavissa, mikäli on niiden tarpeessa. Vaikka verojen maksaminen kirpaisee toisinaan, niin tietysti suomalainen ymmärtää, että hän osallistuu näin omalla panoksellaan pitämään yhteiskuntaa toimivana.

Onnellinen suomalainen palaa kotimaahan muutaman päivän kuluttua. Lähteminen ahdistaa, pimeä kauhistuttaa, lumi ärsyttää… Ehkäpä hän kuitenkin ostaa uudet sukset (entiset pantiin poistoihin viisitoista vuotta sitten) ja alkaa toivorikkaana katsella ikkunasta, joko aurinko paistaa keväthangille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: onni, valohoito, masennus, yhteiskunta