Suomalaiset arvot

Suomalaiset arvot

Katselin kuvaa, jossa kolme lastenlastani seisoo mäen päällä. Heidän alapuolellaan aukeaa metsämaisema, jossain kauempana näkyy niittyä, ja sinisellä taivaalla kelluvat poutapilvet. Kuinka kaunis ja seesteinen otos!

Eilen tuli puhelimeeni parin minuutin video 2- luokkalaisesta tyttären pojasta. Tämä 8- vuotias heilui määrätietoisesti ja rivakasti metsässä marjanpoimuri kourassaan – ja ilmeisesti rahankiilto silmissään. Tietysti työstä maksetaan palkka! Sekä tämä video että aikaisemmin tullut kuva saivat minut hymyilemään: Lapset olivat päässeet aidon, suomalaisen kulttuurin ääreen, ja siitä täytyy luonnollisesti kiittää heidän vanhempiaan.

Tämän päivän tiedotusvälineet antavat lukijoilleen ja katselijoilleen vääristyneen kuvan suomalaisista arvoista ja käytännöistä. Ja miksi näin tehdään? Luonnollisesti siksi, että klikkiotsikot ja äärimmäistapaukset kiinnostavat lukijoita (tai ainakin näin oletetaan), ja niinpä niitä tuotetaan jatkuvalla syötöllä – suorastaan pakkosyötöllä - taloudellisen voiton saamiseksi. Valitettavasti tämä trendi on saanut aikaan sen, että kaikki outo ja äärimmäinen on alkanut monen mielessä vaikuttaa jokapäiväiseltä ja normaalilta.

Kuitenkin meidän tavallisten suomalaisten arvomaailmasta löytyy paljon asioita, jotka ovat yhdistäneet ja yhdistävät kansakuntaamme edelleen. Luonnon arvostaminen ja siellä liikkuminen kuuluvat olennaisena osana kansamme mentaliteettiin. Se hiljaisuus ja rauha, jonka ääreen kaipaamme ja josta saamme nauttia luonnossa, on hyvin kansallinen piirre. Rehellisyys, luotettavuus, sisukkuus, itsenäisyys, vaatimattomuus, myös näitä ominaisuuksia pidetään suomalaisille yleisinä. Luetteloa voi jatkaa vielä: koulutuksen ja työn teon arvostaminen, tasa-arvon painottaminen … Tunnistatko itsesi ja ajatusmaailmasi?

Onneksi yhä vielä on tiedotusvälineitä, joiden sisällöllinen päätarkoitus ei ole hätkähdyttää, kauhistuttaa ja pelottaa. Luin tänään tulleesta Suomen Kuvalehdestä mielenkiintoisen artikkelin, jossa kerrottiin Tampereen Kalevan kulman Iloa Arkeen- pysäkistä. Ohjelmatarjonta kyseisellä pysäkillä on runsas ja monipuolinen, kävijöiden ikähaarukka 65 – vuotiaista yhdeksänkymppisiin vanhimman kävijän ollessa 101- vuotias. Myös ruokailuja ja monenlaisia retkiä oli tarjolla, ja tämä kaikki joko ihan ilmaiseksi tai pienellä maksulla. Kyseinen artikkeli kuvasti mielestäni myös suomalaista arvomaailmaa. On tahtoa toimia toisten puolesta, ja sellainen tekeminen tuottaa iloa toisille ja itselle. Nähtäväksi jää, kuinka paljon valtion avustusleikkaukset tulevat näkymään tässäkin toiminnassa.

Samasta lehdestä luin artikkelin, jossa kerrottiin, että kaunokirjoja myydään kaikesta huolimatta hyvin. Varmasti useimmat meistä ovat uskoneet, että suoratoistopalvelut ovat vieneet viimeisetkin kirjat kirjakauppojen hyllystä. Siis vieneet minne? No, varaston perukoille, mutta näin ei siis ole. Fakta on kuitenkin se, että tietokirjojen kohdalla on olemassa alamäki (ja minun viimeinen teokseni, joka kiertää kustantamorallia, on nimenomaan tietokirja). Kaiken kaikkiaan minua kuitenkin ilahdutti uutinen siitä, että suomalaiset sekä lukevat että myös yhä ostavat kirjoja.

Sain osakseni välittämistä ja hienotunteisuutta, kun viisi vuotta sitten postilaatikosta putosi Oulun omaishoitajien yhdistyksen Ommaiskortteeri- lehti. Naapurini Taina oli huomannut perhetilanteeni ja halusi tällä tavalla kertoa, että apua on saatavilla. Tuon lehden luettuani ymmärsin olevani omaishoitaja (en edes tuntenut sanaa ennestään) ja otin yhteyttä kyseiseen yhdistykseen. Vuosien varrella olen saanut monenlaista apua sitä kautta, ja nyt on tullut kuluneeksi jo neljä vuotta siitä, kun minua pyydettiin kyseisen yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Sitä työtä tehdessäni ovat monet, hienot suomalaiset arvot tulleet tuttuakin tutummaksi.

Se, että pitää elämässään tietyistä arvoista kiinni, ei merkitse sitä, että on vanhanaikainen ja kehityskyvytön. Päinvastoin: Arvojensa puolesta taisteleva on rohkea ja sitkeä – ja kaiken lisäksi tärkeä yhteiskunnan jäsen.

Huh! Kylläpä tuli ummehtuneen ja vanhanaikaisen oloinen blogiteksti. Ei se mitään, myönnän olevani monissa asioissa vanhanaikainen, mutta – ummehtunut? En todellakaan!