Miksi kaikkien pitää kuolla?

Keskiviikko 13.2.2019 - Pirkko Jurvelin

 

                  Miksi kaikkien pitää kuolla?

 

”Miksi kaikkien pitää kuolla?” parahti ystäväni whatsup -viestissään eilen. Vastasin hänelle ehkä hieman tylysti, että ihmisten kuolleisuusprosentti on 100. Ei kovin syvällinen vastaus, – se myönnettäköön – mutta totuudenmukainen.

Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin yllättävät (kuolema on usein yllättävää, vaikka siihen olisi jossain määrin osannut valmistautua) ja äkilliset poismenot ovat hätkähdyttäneet monia suomalaisia. Miten näin pääsi tapahtumaan? Hehän olivat vasta viisikymppisiä? Ihmiset vaativat selityksiä, ja niitähän on jo ruvennut tulemaan. Matin elämäntavat ovat suurin piirtein kaikille jo tuttuja, Lindholmin ongelmista on uutisoitu tämän päivän verkkolehdissä. Vaikka saamme selityksiä, ne eivät poista sitä säikähdystä, jonka kuolema tuo mukanaan.

Muistan, kuinka lapsena kuuntelin radiosta uutisia Marilyn Monroen menehtymisestä. Se tuntui aivan käsittämättömältä! Vaikka olin lapsi, olin suuresti järkyttynyt. Elvis Presleyn poismeno aiheutti musiikkimaailmassa sellaisen tyhjiön, jota ei tähän päivään mennessä kukaan ole pystynyt täyttämään (henkilökohtainen, jyrkkä mielipiteeni). Entä sitten Amos Oz? Nero on poissa!

Kyllä me näistä selviämme, vaikka mieli onkin haikea. Luemme muistoartikkeleita, muistelemme näitä kuolleita koko kansan tuttavia ystäviemme kanssa somessa ja kasvokkain.

Kun kuolema koskettaa todella läheltä, kun joku viedään viereltä, omasta perheestä, omasta suvusta, pelkkä järkytys ja ihmetys eivät enää riitä. Tuntuu siltä, ettei mikään riitä kuolemasta selviämiseen. Kun viimeinen jäsen lapsuudenperheestäni kuoli – kolmas kuolema puolentoista vuoden aikana – surun tilalle astui viha. Elämä kohteli minua ja perhettäni täysin epäoikeudenmukaisesti! Tässä ei ollut enää mitään reilua! Eräs lapsensa menettänyt äiti sanoi mielestäni hyvin: ”Tämä ei ole mikään selviytymistaistelu, koska tätä ei voi voittaa.” Aivan oikein.

Vuosien aikana olen tullut siihen tulokseen, ettei meidän ole tarkoituskaan ”selvitä” läheistemme menetyksistä. Kuolema muuttaa meitä, muokkaa johonkin suuntaan, ja ihmisestä riippuu, mikä se suunta on. Raskaimmat tuntemukset tulevat keveämmiksi, mutta ikävä ei lakkaa koskaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Nykänen, Olli Lindholm, kuolema