Ajantappohommia

Keskiviikko 25.3.2020 - Pirkko Jurvelin

Ajantappohommia

Joko olette pesseet keittiönkaapit? Myös sen alakaapin, jossa pidetään roskasäiliötä? Hyvä. Miten on sitten vaatekaappien laita? Ai, että vielä vaiheessa? Niin minullakin. Eilen ostin supertehokkaan pesuaineen, ja tänään suihkukaapin seinät saavat kyytiä. Ajattelin, että paras pesuväline saattaisi olla tavallinen astianpesuharja. Onko teillä kokemuksia muista välineistä? - Kun tuttavani kertoi, että hän on vihdoin ja viimein alkanut tehdä kuvakirjoja niistä sadoista ja sadoista valokuvista, joita hän on koonnut erilaisiin tiedostoihin, minullakin alkoi hiljalleen herätä ajatus mahdollisuudesta, joka odotti minua kirjahyllyssä. Sitä paitsi kuvien parissa puuhastelu on mukavaa ja myös hyödyllistä jälkipolviakin ajatellen.

Sain joululahjaksi täytettävän kirjan, jonka nimi on ”Äiti, kerro minulle”. Yli sata viisikymmentä tyhjää, suurta sivua, osin otsikoituna. Vilkaisin kerran ja survoin sen nopeasti kirjahyllyyni. Tuohon en koskisi ikinä! Aivan hirveä homma, eikä ajatus muutenkaan kiinnostanut. Kuultuani tuttavani valokuvakirjoista, suostuin katsomaan lahjakirjaani etäältä. Siinä se seisoi hyllyssäni tanakasti vaaleanpunaisena ähöttäen, ei mitenkään vaatimattoman, vaan suorastaan komentavan oloisena. Hyvä on, hyvä on. Selailin osastojen otsikoita enkä vieläkään innostunut, mutta laimea kiinnostus heräsi. Näin koronaviruksen riehuessa myös eläkeläisellä on aikaa enemmän kuin ennen. Isäni harrasti valokuvausta, ja minulla on hänen tekemiään kuvakansioita ja irtokuvia, joista en ole halunnut luopua. Isä tallensi myös kirjeitäni, lehtileikkeitä, koulutodistuksia… Materiaalia löytyisi mukavasti, ja kun kotona on myös kopiokone, saattaisin hyödyntää omia painettuja päiväkirjamerkintöjäni. Hei, tästähän tulisi mahtavaa! Innostuin tosissani kirjoittamaan, monistamaan, liimaamaan, niittaamaan. Nyt olen päässyt ”Kouluikä ja nuoruus” otsikon kohdalle. Mikäpä siinä. Kouluajoista on kiva kertoa, mutta en mitenkään keksi opettajaa, ”jota inhosit”. Aika ikävä ilmaus kaiken kaikkiaan. Oli kyllä opettaja, jota pelkäsin, koska hän oli totinen ja tiukka.

Selailin kirjaa eteenpäin, ja huomasin otsikon ”Rakkaus ja äitiys”. Aha, no niin. Mitä ihmettä? Minun pitäisi vastata seuraaviin kysymyksiin:

-Kuka oli ensirakkautesi?

- Missä ja milloin rakastuit ensimmäisen kerran?

- Keneltä sait ensimmäisen suudelman? Miltä se tuntui?

- Kuka oli ensimmäinen suuri rakkautesi?

- Onko sydämesi särkynyt?

Ja niin edelleen, loputtomiin. Siis mikä ihmeen Hymy-lehden artikkeli minun pitäisi kirjoittaa? Paljastaa kaikki juttuni lapsilleni? Ei tule kauppoja! Laitoin lapsilleni WhatsUpilla kuvia kysymyksistä ja ilmoitin, että peitän ne valokuvilla tai tarroilla. Sain kiivasta vastustusta osakseni, koska nämä kysymykset olivat kuulemma juuri niitä nice to know-juttuja. Olkoon vaan, mutta jotain rajaa sentään. Kun minun rakkauselämäni oli ruodittu, niin kirjan kokoaja siirtyi lapseni (siis minulla oli oletettavasti yksi lapsi?) romanttiseen elämään. Minun olisi pitänyt kirjoittaa, muistanko lapseni ensi rakkauden, millainen lapsukaiseni oli rakastuneena, vaihteliko se eri kerroilla (!) jne. Siis kirjoitinko minä muistelmia muistisairaalle lapselleni? Karsin minua vaivanneet ongelmat (ja sivut) reippaalla kädellä poistamalla saksilla teoksesta noin parikymmentä sivua. Jäljet peitin niin hienosti, ettei kukaan arvaa, mitä olen tehnyt. Rauhoittuneena pääsin jappasemaan edelleen koulusta, työelämästä ja lapsiperheen arjesta.

Olin aika tympeissäni kirjan tekijälle, ja rupesin googlettelemaan häntä. Aha, hollantilainen nainen, joka oli keksinyt ajatuksen kirjasta siinä vaiheessa, kun hänen äitinsä oli ollut kuolemansairas. Hän ei halunnut, että äidin mukana menisivät myös kaikki hänen muistonsa. Ihan hyvä ajatus, vaikkakin kamala riesa kirjan täyttäjälle. Elma van Vliet on sittemmin kehitellyt samantyyppisiä kirjoja isälle, mummolle, vaarille ja ties kenelle. Jotenkin minusta tuntuu, että minun ja Elman ajatusmaailmat eivät kohtaa, tai sitten minä olen liian vanha täyttämään tällaista kirjaa. Kyllähän tässä aika kuluu mukavasti, ei siinä mitään. Seuraavaksi ohjelmassa on sitten suihkukaapin siivous. Se on varmasti tämän päivän jännittävin asia, sillä minulla ei ole aavistustakaan, kuinka hyvin vasta hankittu puhdistusaine toimii. Tuskin maltan odottaa! Jossakin vaiheessa täytyy käydä kaupassa. Vessapaperia ei tarvitse ostaa, mutta ainahan jääkaapista jotain puuttuu. Iltapäivällä on virtuaalijumppa suoraan salilta, jossa käyn (hieno palvelu!), ja sitten… sitten minä… Tänään ei tarvitse laittaa ruokaa, sillä päätimme hakea valmista. Ai, niin, menen hakemaan ruuan kävelemällä oikein ison mutkan kautta. Sitten...sitten...täyttelen sitä kirjaa ja espanjaakin pitäisi opiskella. Näin minulla menee. Mites teillä?