Kolmas maailmansota on alkanut

Lauantai 1.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Kolmas maailmansota on syttynyt

Olen joskus aiemminkin kertonut, kuinka ukkini katseli minua kerran ja sanoi surullisesti: ”Tuskinpa sinunkaan sukupolvesi voi välttyä sodalta.” Viisas ja sotansa kokenut mies, joka tiesi, mistä puhui. Silloin minua pelotti,mutta nyt – kun kolmas maailmansota on jo käynnissä – minua ei enää pelota.

Asiantuntijat sanovat, että nyt käynnissä oleva kolmas maailmansota syttyi jo silloin, kun Venäjä vuonna 2014 valtasi Krimin ja liitti sen omiin maihinsa. Vaikka muu maailma ei tästä pitänyt, niin mikään taho ei uskaltanut nousta konkreettisesti vastustamaan Venäjän toimia. ”Kansanäänestyksen” mukaan 97% Krimin asukkaista puolsi maan eroamista Ukrainasta ja liittämistä Venäjään. No, mehän tiedämme, kuinka lupsakkaasti venäläiset osaavat järjestää tällaiset äänestykset. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että maailma lahjoitti Krimin Venäjälle kaikessa hiljaisuudessa, jotta saisi itse olla rauhassa.

Venäjällä ymmärrettiin asia juuri niin kuin se oli: Maailma oli valmis nöyrtymään Putinin edessä, ja näin tulisi ilmeisesti olemaan jatkossakin. Me olimme valmiita hyväksymään sodan, jos se käytiin jossakin muualla, kunhan saisimme jatkaa omaa, rauhallista, turvallista elämäämme.

Ja Putin hymyili niin, että melkein toinen suupieli kohosi (se ei kohoa, koska botox, kauneusoperaatiot ja poskitäytteet estävät). Hän katsoi karttaa, paperiversiota, veteli viivoja, siirsi rajoja, suunnitteli ja mietti, milloin olisi sopiva aika iskeä uudestaan. Helmikuun 24. päivänä vuonna 2022 varhain aamulla aika oli vihdoin koittanut: Venäjä aikoi jatkaa pinta-alansa kasvattamista sodan avulla. Sodasta ei puhuttu tietenkään mitään, ”sotilasoperaatio” ja Ukrainan ”demilitarisointi” olivat termejä, joita oli lupa käyttää.

Nyt olemme eläneet psyykkisesti sodan keskellä jo yli puoli vuotta, ja mikäli asiantuntijoihin on uskomista, tilanne päättyy aikaisintaan ensi keväänä. Vielä on vaikea ennustaa, olemmeko silloin jo fyysisestikin taisteluissa mukana, sehän on mahdollista. Putin on epäonnistunut, mutta koska Putin ei voi epäonnistua, sota jatkuu miehen viimeiseen hengenvetoon saakka.

Nostradamus on vuonna 1555 ilmestyneessä teoksessaan ennustanut kuluvalle vuodelle esimerkiksi seuraavanlaisia tapahtumia: Dramaattinen teollisuutta koskeva kriisi aiheuttaa maailmassa inflaatioita, nälkää ja levottomuuksia, Euroopan Unionin yhtenäisyys rikkoutuu – erityisesti Ranskassa tapahtuu hajoamista, ja Pohjois-Korean hallitsija kuolee. Bulgarialainen Baba Vanga (k. 1996) puolestaan on ilmoittanut aikoinaan, että Venäjästä tulee tänä vuonna maailman herra, ja että Eurooppa on ”joutomaata”. Nähtäväksi jää, onko näillä ennustuksilla todellisuudessa mitään merkitystä.

Tämä vuosi on tuonut minulle mukanaan henkilökohtaisia suru-uutisia, sillä muutama entinen työtoveri ja ystävä on siirtynyt elämän rajan tuolle puolen. Viikonloppuna puolestaan tapahtuu jotain mukavaa, sillä lähden vieraaksi sukulaistytön häihin, lahja ja uusi punainen mekko ovat valmiina, ja tiedän, että vaikka en aiokaan jäädä ”yöpalalle”, niin nämä iloiset juhlat tulevat kestämään pitkään. Ensi keväänä on sitten ristiäisten vuoro, voi kuinka ihanaa! Elämä kulkee menojaan, sitä emme voi estää, emmekä haluakaan. Pelkäämään ei kannata jäädä, sillä ei kukaan ihminen, eikä mikään poliittinen järjestelmä ole ikuinen.

2 kommenttia . Avainsanat: Putin, Nostradamus, Baba Vanga

Tulevaisuus alkaa tänään

Tiistai 25.8.2020 - Pirkko Jurvelin

Tulevaisuus alkaa tänään

Ihminen ei tiedä, mitä ensi vuonna, ensi kuussa, huomenna tai edes tunnin kuluttua tapahtuu. Tämän asian olemme joutuneet viimeistään viimeisen puolen vuoden aikana hyväksymään. Mutta kun me haluaisimme tietää! Me suorastaan vaadimme saada tietoa siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Tähän haluun ja vaatimukseen moni tahtoo vastata, joko ilmaiseksi tai maksua vastaan. - Vieläkö muuten lehdissä on niitä ilmoituksia, että soittakaa ennustajalle numeroon se ja se? Pitkän keskustelun ja ennustelun lomassa mittari raksuttaa ja kerryttää ennustajan tilille valuuttaa, ja soittajalla on ainakin mahdollisuus jutella jonkun kanssa.

Alois Irlmaier (1894-1959) oli kuuluisa saksalainen ennustaja. Hänen taidoistaan on paljon tarinoita. Jos Irlmaierille näytettiin viime sodan aikana kuvia kadonneista tai sotavankeudessa olevista saksalaisista sotilaista, hän osasi sanoa, olivatko henkilöt kuolleet vai yhä elossa. Hän osasi myös ennustaa tulevat pommihyökkäykset, ja tällä tavoin säästyi useita ihmishenkiä. Sodan jälkeen Irlmaier avusti poliiseja useissa murhatutkimuksissa. Hän pystyi kertomaan tuntemattoman ihmisen elämänkulun kaikkineen ja vakuutti tällä tavoin esimerkiksi lehtimiehet epätavallisista kyvyistään.

Mitä Irlmaier ennusti seitsemänkymmentä vuotta sitten?

- Ensiksi tulee valtava hyvinvoinnin aalto. Sitä seuraa uskosta luopuminen.

- Tätä seuraa ennennäkemätön tapojen turmeltuminen.

- Sitten maahan tulee suuri joukko vieraita ihmisiä.

- Maan valtaa inflaatio, ja raha menettää arvoaan yhä enemmän.

- Pian tämän jälkeen seuraa vallankumous (Saksassa).

- Sitten venäläiset saapuvat länteen yön aikana.

Kun tarkastelee tuota luetteloa, voi monen asian kohdalla nyökätä: näin on tapahtunut. Nähtäväksi jää, miten venäläisten suhteen käy.

Baba Vanga, ”Balkanin Nostradamus” (k.1996), oli Bulgariassa asuva sokea ennustajanainen. Monet hänen kertomistaan ennustuksista olivat hyvin yleisluontoisia, mutta sanoma WTC-torneihin kohdistuvista iskuista oli hyvin ymmärrettävissä: ”Kauhua, kauhua. Amerikan veljeskunta romahtaa, kun sen kimppuun hyökkäävät teräslinnut...”

Baba Vangan ennustuksia 2020-luvulle:

- Pakistaniin, Kiinaan, Japaniin ja Alaskaan iskee suuri veden paisumus.

- Muslimien armeija valtaa Euroopan.

- Eurooppalaisten kimppuun käydään kemiallisilla aseilla.

- Putin yritetään murhata.

- 2020-luvun loppupuolella ihmiskunta keksii uuden energialähteen.

- Nälänhätä loppuu maapallolta.

Suomalaisen astrologi Seppo Tanhuan mukaan ”Suomi rämpii usvassa, ja Euroopan unioni kohtaa kohtalonsa”. Ammattiastrologi on ennustanut tulevaisuutta tutkimalla taivaankappaleiden liikkeitä jo neljännesvuosisadan ajan. Seuraavassa Tanhuan näkemyksiä vuodesta 2020:

- Vuosi 2020 on EU:n kohtalon vuosi.

- Venäjän astrologinen nousukausi mahdollistaa maan palaamisen maailman suurmahdiksi.

- Yhdysvaltojen perinteinen hallintomalli kuolee.

- Yhdysvalloissa on odotettavissa hallitsematon talousromahdus,joka koskettaa koko maapalloa.

- Niinistön toinen kausi jää maan historiaan henkisen kukoistuksen jaksona.

- Putin on altis fyysiselle sairastumiselle.

- Trump joko luopuu tai putoaa vaaleista.

Tässä meillä on nyt sulateltavaa. En ota kantaa mihinkään muuhun kuin tuohon Trump-juttuun. Minulla on ystäväpariskunta USA:ssa (sukulaisten sukulaisten sukulaisia). Pari päivää sitten sain heiltä sähköpostia. Viestin lopussa Marie mainitsi, että jos Trump voittaa vaalit, niin he muuttavat Suomeen. No, mikäli Tanhuan ennustus pitää paikkansa, ystävämme voivat jäädä asumaan nykyiseen kotimaahansa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ennustus, Irlmaier, baba Vanga, Tanhua