Valeska Putin ja Debora Trump

Tiistai 6.10.2026 - Pirkko Jurvelin

Valeska Putin ja Debora Trump

Kiireisen elämänsä ja ylenpalttisten velvollisuuksiensa vuoksi Valeska Putin ja Debora Trump pystyivät tapaamaan toisiaan vain noin joka toinen kuukausi. Luonnollisesti he soittelivat ja jättivät viestejä toisilleen lähes joka päivä ja varsinkin silloin, kun heidän oli pakko istua tylsissä kokouksissa ääliömäisten miesten kanssa, jotka eivät ymmärtäneet mistään mitään, mutta olivat tietävinään kaikesta kaiken. Siis huoh! Kun tällainen kokous oli tiedossa, molemmat naiset pukeutuivat harmaisiin tai tummansinisiin housupukuihin, valkoiseen paitaan ja huippukorkeisiin kenkiin. Heidän piti näyttää asiantuntevilta, määrätietoisilta ja tyylikkäiltä, mutta ei liian viehättäviltä. Toki he tiesivät, että kokouksissa mukana olevat eri maiden edustajat luulivat tehneensä jo päätökset etukäteen, mutta miesparat eivät tajunneet, että he tiesivät jo kaiken noista päätöksistä. Kuinka yksinkertaisia miehet olivatkaan!

Onneksi oli jälleen se kuukausi, jolloin he pääsivät tapaamaan toisensa kahden kesken. Tietysti heidän piti edustaa ensiksi kokouksissa ja kaikenlaisissa kammottavissa tilaisuuksissa, mutta illan tullen he lähtivät yhdessä kävelylle verkkareihin sonnustautuneina kenenkään huomaamatta. Nyt heillä oli vapaa-aikaa, eikä heidän myöskään tarvinnut tuijotella hotellihuoneen kattoa mahdollisten salakuuntelulaitteiden varalta. Kaverukset kulkivat käsikoukkua, eikä kukaan vastaantulijoista olisi osannut arvata, keitä nämä naiset olivat.

- Mitenkäs Venäjällä menee? Kyseli Debora.

- Hirveästi töitä, kun pitää siivota entisten miespuolisten hallitsijoiden jälkiä. Kamalaa idioottiporukkaa ollut koko sakki! Ajattele nyt, kun valtio on määrännyt ihan kaikesta ja kontrolloinut jokaista sanaa ja tekoa, niin kansalaiset ovat ihan pihalla nyt, kun saisivat käyttää aivojaan. Kyllä siinä muutama sata vuotta menee, ennen kuin perusvenäläinen uskaltaa avata suunsa ja sanoa, että ”minun mielestäni…”

Debora nyökytteli Valeskan puheille. Hän tiesi, että ystävä teki kaikkensa saadakseen demokratian kotoutumaan Venäjälle, mutta se ei ollut yksinkertaista. Ensiksi piti saada kansalaiset luottamaan siihen, että maassa ylipäätään saisi sanoa ääneen ajatuksiaan. Toki valtavaa edistystä oli jo tapahtunut. Maa kuhisi ulkomaisia toimittajia, jotka innolla uutisoivat Venäjän uudesta vapaudesta Valeska Putinin määrätietoisen ja rohkean hallinnon johdolla.

- Miten teillä USA:ssa? Joko sait Valkoisen talon remontin päätökseen, vai joudutko vielä polskuttelemaan kultaisessa ammeessa ? Valeska kiusoitteli ystäväänsä.

- Remontti etenee, eli toisin sanoen sisustusta palautetaan ennalleen. Kellarista löytyi mielenkiintoisia vanhoja taideaarteita, jotka laitetaan nyt esille, mutta tokihan sellaiset asiat ovat kuitenkin pikkujuttuja tässä maailmassa. Kovasti pitää tehdä töitä, että saadaan USA:n luokkaerot pienemmiksi ja yleensäkin ihmisoikeudet toimimaan jokaisen kansalaisen kohdalla syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Onneksi minulla on upeita työkavereita, jotka ovat täysillä mukana asiassa. Naiset hiljenivät joksikin aikaa.

- Olisitko voinut kuvitella, kuinka vaikeaa on saada kansalaisille yhtäläiset oikeudet? Debora katsoi kysyvästi Valeskaa.

- En, en todellakaan. Ja kaikkein pahinta on se, että demokratian edistämistä estävät rikkaat venäläiset miehet, jotka eivät halua vähääkään luopua omaisuudestaan ja sen tuomasta vallasta. Tiedätkö venäläisen sananlaskun, jossa sanotaan, että ”ihminen tottuu kaikkeen, helvettiinkin?” Näin meidän maassamme on käynyt, ja uutta on vaikea oppia.

- Tuota sanalaskua en ole kuullut, mutta kerran sanoit minulle, että teillä päin siteerataan usein sanontaa ”ikuinen rauha kestää vain seuraavaan vuoteen.” Se kyllä kuvastaa mielestäni hyvin venäläistä pessimismiä, Debora hymyili.

- Juuri niin! Ja ajattele, mikä työmaa on saada kansan mieli muuttumaan niin, että se voi luottaa ja uskoa tulevaisuuteen. Minä pidän siitä teidän kansallislaulusta peräisin olevasta säkeestä ”maa vapaiden ja koti rohkeiden.”

Debora nyökkäsi. Vapaassa maassa asuu rohkeita ihmisiä. Sitä kohti hän halusi pyrkiä.

- Odotan innolla ensi viikon maailmanjohtajien kokousta, hän iloitsi. - On niin mahtavaa, kun johtajien joukossa on enää ainoastaan pari miestä. Ja ajattele, yhtään sotaa ei ole aloitettu sinä aikana, kun maailmaa ovat hallinneet naiset.

- Näin on. Naisten ei tarvitse todistaa mitään kenellekään. Heidän ei tarvitse uhota ja vihata. Me haluamme, että kansalaisillamme on hyvä elintaso ja turvallinen olo, Valeska kiteytti.

- Tavataan huomenna äijäporukassa, Valeska sanoi hotellihuoneen ovella ystävälleen.

- Näin tehdään. Onneksi saimme päätettyä kaikki tärkeät asiat, huomenna vain ilmoitamme kokouksen muille jäsenille päätöksemme. Näinhän se on mennyt ennenkin.