Olinhan siellä minäkin - kokemus Nälkäpäivä-kerääjänä

Lauantai 28.9.2019 - Pirkko Jurvelin

Olinhan siellä minäkin – kokemus Nälkäpäivä -kerääjänä

Kävelin kaupungin keskustassa ja totesin, että jälleen on tullut syksy, ja SPR:n Nälkäpäivä -keräyksen aika. Idean äiti on pälkäneläinen Mailis Korhonen, joka keksi toteuttaa keräyksen ensin kotipaikkakunnallaan vuonna 1980, josta tämä hieno ajatus levisi koko Suomeen.

Muistan, kuinka aikoinaan meillä koulussa oli Nälkäpäivänä tarjolla kevyempää (=halvempaa) ruokaa, ja mikäli minä oikein ymmärsin, kunnalta kouluruokailusta säästynyt summa meni keräykseen. Toivottavasti ymmärsin oikein. Ajatuksena oli varmasti myös konkreettisesti osoittaa sekä oppilaille että henkilökunnalle, että jossakin päin maailmaa lounaan jälkeen saattaa jäädä nälkä. No, tuosta tavasta on sittemmin luovuttu. Myöskin keräyksen kohteet ovat muuttuneet - avuntarve voi olla muutakin kuin ruuan puutetta -, ja apua annetaan nykyisin sinne, missä hätä on kulloinkin suurin. Osa avusta menee ulkomaille, osa kotimaahan.

Olin jäänyt eläkkeelle, ja nuorin tyttäreni, joka oli erittäin innostunut vapaaehtoistyöstä, pyysi minua kaverikseen Nälkäpäivä -keräykseen. Hän ei kuulemma halunnut mennä yksin (kuopus!). No, mikäpä siinä, aate oli hyvä, ja minulla oli aikaa, ja eikö vanhempien velvollisuus ole tukea lastensa harrastuksia? Emme saaneet itse valita keräyspaikkaa, vaan meidät vietiin Oulujoen toiselle puolelle erään marketin eteen. Keräysaika kestäisi meidän osaltamme neljä tuntia, ja sitten auto hakisi meidät pois.

Asetuimme ulko-ovien molemmille puolille ja liimasimme kestohymyn kasvoillemme. Emme olleet hyökkääviä vaan ystävällisiä ja sosiaalisia - ainakin oletan niin. Tuuli oli kylmä, ja välillä piti käydä lämmittelemässä kaupan tuulikaapissa. Minulla oli monta mukavaa juttutuokiota vanhempien ihmisten kanssa, kun he pudottivat kolikkonsa lippaaseen. Kuuntelin pari elämänkertaa, tapasin muutaman tuttavan, yritin kerätä rahaa, palelin ja lopulta aloin jo kovasti odottaa luvattua paluukyytiä.

Huomasin, että kuopuksen lippaalla kävi huomattavasti enemmän lahjoittajia kuin minulla. Ajattelin, että hän päivysti paremmalla paikalla kuin minä, ja vaatimuksestani vaihdoimme puolia. Jostakin syystä tilanne ei muuttunut, vaan lähinnä nuoret, miespuoliset henkilöt halusivat ehdottomasti tipauttaa rahansa kuopuksen keräyslippaaseen (ja samalla vaihtaa muutaman sanan).

Illalla puhelimeeni kilahti oman keräykseni tulos. Summaa en muista, joitakin kymppejä kai se oli. Kuopus soitti pian ja kyseli uteliaana, paljonko olin saanut kerättyä. Kyllä häntä nauratti, kun hän ilmoitti oman saaliinsa: se oli moninkertainen minun keräämääni summaan verrattuna.

Mitä opit tästä SPR? Mikäli mahdollista, niin hommaa kerääjiksi vain nuoria, kauniita, söpösti hymyileviä tyttölapsia. Lupaan, että tällä keinolla keräystulot moninkertaistuvat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nälkäpäivä, hyväntekeväisyys, vapaaehtoistyö