Arkkimandriitta Mikaelia tapaamassa

Perjantai 14.11.2025 - Pirkko Jurvelin

Arkkimandriitta Mikaelia tapaamassa

Alkukeväästä ilmestyy teokseni "Elä kauemmin, elä terveemmin! Tutkimusmatkoja luostarimaailmaan". Olen jakanut kirjani kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee luostarilaitoksen ja parantamisen historiaa. Toisessa osassa kerron omista luostarikokemuksistani, ja kolmas osa kuvaa luostareista peräisin olevia luonnonlääkkeitä ja hoitokeinoja. Julkaisen nyt yhden luvun tulevasta teoksesta.

Arkkimandriitta Mikaelia tapaamassa

Kun oululainen turistiryhmä teki matkan Valamon luostariin kesällä 2025, olin mukana oppaan ominaisuudessa. Sain onnekseni sovittua tuon matkan ajaksi myös tapaamisen Valamon luostarin arkkimandriitta Mikaelin kanssa. Kun odottelin isä Mikaelia iltapäivällä viiden aikaan vastaanotossa, oloni oli ristiriitainen: Olin umpiväsynyt erinäisten onnettomien yhteensattumien vuoksi ja samalla luonnollisesti hieman jännittynyt siitä, miten tapaaminen luostarin johtajan kanssa sujuisi. Mieluiten olisin mennyt nukkumaan.

Arkkimandriitta Mikael tulikin noutamaan minua puhelin kädessään ja pyyteli anteeksi, sillä piispan puheluun oli vastattava. "Hänellä saattaa olla tärkeää asiaa," isä Mikael tuumi. Olin samaa mieltä eihän piispan sovi antaa odottaa.

Kun astuin sisään arkkimandriitan yläkerrassa sijaitsevaan työhuoneeseen, olin aivan ihastunut: Vanhanaikaiset puiset, pehmeällä sametilla päällystetyt huonekalut, ikkunan edessä sijaitseva työpöytä, punaiset paksut matot lattialla ja seinällä olevayt upeat maalaukset ja ikonit tekivät huoneesta samalla kertaa sekä kodikkaan että juhlavan. "Minustakin olisi ihana työskennellä täällä, " minä ihastelin ääneen. Isä Mikael myönteli, mutta kertoi, että hän tekee töitä enimmäkseen keljassaan, koska silloin koneen ääressä istuminen ei tuntunut aivan yhtä paljon työn tekemiseltä. Aivan oikein, eihän tässä huoneessa edes ollut tietokonetta. Istuuduin sohvalle ja haastateltavani sohvapöydän ääreen nojatuoliin.

Kerroin aluksi tekeillä olevasta kirjastani ja omasta taustastani ja kiittelin jälleen kerran isä Mikaelia siitä, että pääsin keskustelemaan hänen kanssaan ja samalla saamaan tärkeää lisätietoa teokseeni. Hän puolestaan kertoi myös omasta tiestään luterilaisen kirkon piiristä ortodoksiseen kirkkoon ja hiukan siitä, kuinka pörssianalyytikosta tuli Valamon luostarin johtaja.

Aloitin keskustelumme varsinaisen teeman mainitsemalla niistä ttutkimustuloksista, joiden mukaan elämä luostarissa pidentää ihmisikää keskimäärin viisi vuotta. Isä Mikael oli tietoinen näistä asioista, ja myös hän oli sitä mieltä, että terveellinen ruokavalio, joka sisältää vain vähän lihaa, paasto, jollojn  syödään pelkkää kasvisruokaa, säännöllinen elämänrytmi ja yhteisöllisyys ovat avaimia pitkään, stressittömään elämään. Ja vaikka ihminen asuu luostariyhteisössä, hänellä on kuitenkin mahdollisuus olla yksin kaikessa rauhassa keljassaan.

Isä Mikael kuvaili luostarielämää korostaen sitä, että luostarissa asuvalla on elämässään perusturva, valmiit raamit, eikä hänen tarvitse koko ajan miettiä, mitä tekisi seuraavaksi, kannattaisiko kokeilla jotain muuta, pitäisikö sittenkin yrittää enemmän ja paremmin. Kuinka lohduttavaa, rauhoittavaa, helpottavaa.

Valamon luostarissa on esillä ihmeitä tekeviä ikoneja, joiden äärellä ihmiset pyytävät ja rukoilevat apua vaikeuksiinsa. Kysin isä Mikaelilta, miten ihmeisiin tulisi suhtautua. Hän vastasi, että ihmeet ovat todellisia, ja ylimaallisia asioita voi tapahtua ihmisille, jotka tarvitsevat niitä. Tätä ajatusta minun täytyi jäädä miettimään. Kun elämä alkaa uudelleen keuhkojensiirron jälkeen, kun perheeseen syntyy kauan odotettu ja toivottu lapsi, kun saat yllätykseksesi tietää, että sinulla, jonka kaikki perheenjäsenet ovat jo kauan sitten kuolleet, onkin sisko... Ihmeen ei aina tarvitse olla se ihmeparantuminen, jonka sairas saattaa kokea Lourdesin pyhän veden äärellä. Kun mietin elämääni, minun täytyi tunnustaa, että se sisältää paljon ihmeitä.

Isä Mikael kertoi, että ortodoksisen kirkon piirissä on myös mietitty, pitäisikö tiedossa olevista ihmeistä kirjoittaa kirja. Tekijäkin oli jo valmiina, mutta yhteisesti päädyttiin kuitenkin siihen lopputulokseen, ettei ole erityistä tarvetta ruveta julkistamaan näitä asioita. Täytyy myöntää, että olin samaa mieltä, vaikkakin sellainen teos olisi kyllä löytänyt ostajansa ja lukijansa.

keskustelumme isä Mikael kertoi myös siitä keskusteluavusta, jota ortodoksinen kirkko järjestää sellaista kaipaaville. Ihmiset ottavat yhteyttä joko häneen tai oman seurakuntansa pappeihin, eivätkä kaikki yhteydenottajat ole ortodokseja. Totesimme myös, että synnintunnustus on terapiaa. Kun ihminen saa erehtymisensä ja väärät tekonsa pois mielestään, ja kun hänelle julistetaan synninpäästö, olo on helpompi ja vapaa. On hyvä aloittaa jälleen alusta.

Luonnollisesti olin valmistautunut haastattelutilanteeseen ottamalla selvää isä Mikaelin elämästä, ortodoksisen kirkon rituaaleista ja uskonkäsityksestä, mutta jälleen toimin samoin kuin Arenbergin luostarissa sisar Ursulan kanssa:Vaikka olin valmistellut kysymykset ennakkoon, en toteuttanut suunnitelmaani. Onneksi isä Mikael oli rauhallinen ja pohdiskeleva henkilö, eikä häntä tuntunut haittavan, vaikka keskustelunaiheemme vaihtuivat usein.

Pitihän minun ottaa esille myös jooga, sillä teema kiinnostaa minua monella tavalla. Sisar Ursula oli vastannut kysymykseeni joogasta (Arenbergin luostarissa pidetään myös joogakursseja), että se on ruumiille hyvää tekevää venyttelyä sekä meditaatiota, eikä haittaa, vaikka nimi viittaakin idän uskontoihin. Isä Mikael oli siinä asiassa samaa mieltä, että että joogaliikkeistä eli asanoista voi olla hyötyä vaikkapa selkäsäryn hoidossa. Kuitenkin jooga on muutakin kuin venyttelyä. Kun joogan yhteydessä puhutaan "avautumisesta" ja "yhteyden löytämisestä", kristitty voi joutua pohtimaan, mille asioille, mihin maailmaan hän on avautumassa. Koin tuon huomion tärkeäksi.

"Jumala on elämän lähde." Tämä oli kaunein asia, mikä jäi mieleeni keskustelustamme isä Mikaelin kanssa. Luostarissa keskitytään Jumalan palvelemiseen ja läsnäoloon. Hän antaa elämän, lyhyemmän tai pidemmän, eikä meidän tarvitse kantaa siitä huolta.