Al-Holin leiri täynnä vääriä ratkaisuja

Keskiviikko 18.12.2019 - Pirkko Jurvelin

Olen kirjoittanut tämän blogi-tekstin viime toukokuussa, mutta koska se on nyt entistä ajankohtaisempi, päätin  julkaista sen uudestaan muutamalla tuoreella ajatuksella varustettuna.  

                               Punalesket ja Isis-vaimot

Köyhäinhoitolehdessä oli vuonna 1918 artikkeli, jossa punaleskistä kirjoitettiin seuraavasti: ”Vielä on suuri vaara punaisissa naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niistä annettu kasvatus on syynä hirvittävän kauheaan sisällissotaamme. Punaisten raakuuksissa ennen kaikkea paljastui punaisten kotien ja näitten naisten raakuus, mikä hirvittävässä julmuudessa hakee vertaansa. Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän. Tässä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset eroitettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii.”

Suomen sisällissota jätti jälkeensä 20000 - 25000 sotaorpoa (isän, äidin tai molemmat menettäneitä), joista suurin osa oli punaisten perheistä. Valkoiset lapset ja lesket saivat eläkettä, mutta punaiset joutuivat turvautumaan köyhäinapuun. Yksi avun muoto oli se, että lapsi sijoitettiin sijaiskotiin. Koteja valittaessa kiinnitettiin huomio siihen, että perhe oli vakavamielinen ja mielellään maanviljelijätaustainen. Tällaisia koteja löytyi erityisesti Pohjanmaalta ja Savosta. Osa perheistä sai rahallista korvausta lapsen ylläpidosta ja hoidosta, osa perheistä ei sellaista edes halunnut.

Köyhyys ei ollut ainoa syy lapsen sijoittamiseen, vaan tällä keinolla lasta (ja yhteiskuntaa) haluttiin suojella sosialismilta ja katkeruudelta, joissakin yhteydessä käytettiin termiä ”uudelleenkasvatus”. Punaorpojen sijoittaminen kasvatusperheisiin oli alkusysäys lastenkotien ja seimien perustamiselle. Myös Pelastakaa Lapset ry:n historian taustalla ovat pohdinnat lapsen sijoituskodista.

Nyt meidän onkin helppo kysyä – sadan vuoden mukanaan tuoman viisauden turvin – toimittiinko sisällissodan jälkeen tässä asiassa oikein? Kenelle jäi traumat vai jäikö kenellekään? Aiheesta on kirjoitettu paljon, eikä yhtä totuutta ole olemassakaan.

Kysymys punaorvoista tuli mieleeni, kun tänä aamuna eräässä whatsup -ryhmässä joku herätteli keskustelua Isis -leskien ja orpojen kohtaloista. Mitä pitäisi tehdä, ja ennen kaikkea mikä olisi oikein? Uutiset ovat kertoneet, että pakolaisleireillä on suuri joukko Isis – taistelijoiden leskiä ja heidän lapsiaan. Pitäisikö Suomen (ja myös muiden maiden) ottaa vastaan kansalaisensa, joka on vapaaehtoisesti, radikalisoituneena muslimina lähtenyt omasta maastaan tukeakseen Isiksen joukoissa taistelevaa miestään? Mitä vaaraa maallemme mahdollisesti saattaa koitua, jos tänne tulee suomalaisia muslimeita, jotka ehkä ovat osallistuneet murhiin ja muihin väkivallantekoihin? Jos syylliset saadaan kiinni ja tuomitaan, mitä heidän lapsilleen tapahtuu? Päätyvätkö he sijoituskoteihin kuten sisällissodan punaorvot? Mikä on lapselle hyväksi? Mikä on Suomelle hyväksi?

 Tässä vielä muutama uusi ajatus, joita viime päivien mediamyllerrys on aiheuttanut.

- Kaikki Isis-vaimot eivät suinkaan ole leskiä. Missä heidän miehensä ovat? Kun suomalainen nainen on aikoinaan tehnyt päätöksen lähteä ulkomaille elämään, olemaan ja tukemaan miehensä sotilaallista toimintaa, hän on tehnyt päätöksen, josta hän ei koskaan pääse eroon. Onko helpoin ratkaisu jäädä maahan, jonne hän on halunnut, ja jossa hän saa harrastaa islamin uskoa vapaasti (kuten eräs haastateltava ilmoitti)? Mikäli nainen tulee Suomeen, hänelle todennäköisesti luodaan uusi henkilöllisyys jossakin vaiheessa. Tästä huolimatta hän on koko loppuelämänsä Isis-vaimo, eikä pääse tästä stigmasta eroon. 

- Isis-vanhempien lapsi on syytön vanhempiensa tekemiin ratkaisuihin, mutta myös hän kantaa koko elämänsä ajan Isis-leimaa. Kukaan ei voi tietää, miten elämä sodan ja leirien keskellä on vaikuttanut lapsen mieleen. Suomen yhteiskunta on valmis hoitamaan, tukemaan ja antamaan monipuolista apua näille sotalapsille. Kuinka pitkälle apu auttaa, sitä emme voi tietää.

- Kun kysyin irakilaisen tuttavani kantaa tähän moniulotteiseen ongelmaan, hän vastasi (ennen kuin Suomen hallituksen mielipide oli selvillä), että naisten kansalaisuutta ei tulisi evätä, eikä estää heitä tulemasta takaisin Suomeen, mutta ei heitä tarvitse mennä hakemaan pois. He ovat aikoinaan tehneet oman ratkaisunsa. Hänen mielestään lapset tulisi hakea turvaan.

Kuinka löytää inhimillinen ratkaisu tilanteeseen, jonka on aiheuttanut epäinhimillinen, äärimmäisen raaka sota?