Sanojen valta

Lauantai 8.6.2019 - Pirkko Jurvelin

Sanojen valta

Kun Riikka Moilanen tiedusteli Oulun kaupunginvaltuuston istunnossa syyskuussa 2018, mitä kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, joka kauppakeskuksen edessä viettää aikaansa juopotellen ja huumeita käyttäen, hän ei varmasti osannut aavistaa, että yksi ainoa väärä sana muuttaisi hänen elämänsä radikaalisti. Kaupunginvaltuustossa oli keskusteltu katujen roskaamisesta, ja Moilasen mieleen tuli sana ”ihmisroska”. Mielleyhtymän voi ymmärtää, mutta ammattipoliitikko ei voi koskaan sellaista ääneen sanoa. Yhden sanan myötä hän menetti työpaikkansa Pihlajalinnan toimitusjohtajana, eikä myöskään saanut tarpeeksi ääniä päästäkseen eduskuntaan. Luulenpa, että sana ”ihmisroska” seuraa Moilasta vielä pitkään.

Ja jälleen uutinen Oulun kaupungista (tässä vaiheessa herää jo kysymys, millä perusteilla näitä virkamiehiä oikein valitaan, tahdikkuus ei ainakaan ole ollut valintaperusteena): Kaupungin viestintäjohtajana huhtikuussa aloittanut Mikko Salmi oli julkaissut sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa hän käytti sanaa ”lesta”. Miksi ihmeessä? Oulun seuduilla lestadiolaisuus on voimakkaasti esiintyvä kirkon herätysliike, ja jos virkamies on edes pikkuisen fiksu ja sivistynyt, hän ei huvittele yhtä ryhmää pilkkaavalla sanalla. Mitä olisivat sanoneet vaikkapa muslimit, sukupuolivähemmistöt tai maahanmuuttajat vastaavasta sanaleikistä? Salmi sai tempustaan lopulta kirjallisen varoituksen, mikä oli paikallaan. Joku kysyikin, että mitä olisi tapahtunut, jos Salmi olisi ollut nainen. Virasta erottaminen?

Muistan, kuinka nuorena opettajana jouduin kerran vaikeaan tilanteeseen. Koulu oli juuri alkanut, ja katseltuani lapsia kaksi viikkoa, mainitsin rehtorille, että eräällä lapsella on niin suuria oppimisvaikeuksia, ettei hän pärjäisi tavallisessa opetuksessa. Rehtori sanoi, että eipä hoppuilla, ja kuukaudet kuluivat. Lopulta oltiin kuitenkin siinä vaiheessa (kun asiasta oli moneen kertaan jo keskusteltu ja erinäisiä kokouksia pidetty), että piti harkita oppilaan siirtoa erityiskouluun. Silloin erään kerran puhuessani lapsen äidin kanssa puhelimessa käytin tiettyä suomalaista sananlaskua ja kuulin myöhemmin, että äiti oli asiasta kovasti loukkaantunut. Tästä tapahtumasta on kulunut erittäin monta vuosikymmentä, ja vieläkin kadun ja häpeän sanavalintaani. Ei auta se, että olin vielä nuori ja kokematon eikä se, että olin oikeassa oppilaan suhteen. Minä tyhmä ja typerä! Jos minulla olisi silloin ollut sama ymmärrys kuin nyt, olisin heti pyytänyt anteeksi loukkaavaa sanavalintaani ja voisin vieläkin tehdä sen, mutta en muista lapsen enkä äidin nimeä.

Olin lomalla Kreetalla, kun saksalainen ystäväni Joschka soitti. Juttelimme aikamme, hän tiedusteli puolisoni vointia, oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten:” Lepää nyt kunnolla.” - Tämä ystäväni ei ole mikään herkkis – päinvastoin –, sillä yleensä saan kuunnella hänen ärhentelyään erinäisistä asioista (tyyliin: ennen oli kaikki paremmin), ja siksi hänen myötätunnon osoituksensa lämmitti minua tavattomasti. Palasin hänen lausumiinsa sanoihin mielessäni monta kertaa jälkeen päin. Vain kolme sanaa.

”Ruislinnun laulu korvissani tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu...” Muutama sana peräkkäin, ja me olemme mielessämme jo kaukana muualla.

Jos sanoja osaa käyttää taiten, se avaa itselle – ja mahdollisesti myös muille – uusia maailmoita täynnä ennen lukemattomia ajatuksia, tunteita ja tapahtumia. Mutta vain yksikin sana voi tuhota paljon, jopa ihmisen tulevaisuuden.