Tuomiosunnuntai julistaa: Loppu on tulossa, mutta se ei enää ole uutinen

Sunnuntai 20.10.2024 - Pirkko Jurvelin

Tuomiosunnuntai julistaa: Loppu on tulossa - mutta se ei ole enää uutinen

Viime sunnuntai oli kirkkovuoden viimeinen sunnuntai, joka on nimetty tuomiosunnuntaiksi. Sitä kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi, ja päivän sanoma keskittyy erityisesti Jeesuksen paluuseen, maailman lopulliseen tuomioon ja Jumalan valtakunnan täyttymiseen. Tuomiosunnuntaina ihmisiä muistutetaan siitä, kuinka jokainen on vastuussa omista teoistaan, mutta sen sanoma on myös toivon täyteinen: Se julistaa Jumalan armoa ja oikeudenmukaisuutta.

Jumalanpalveluksessa saarnaava rovasti oli reilusti yli 70-vuotias, ja hän muisteli aikaa,jolloin oli ollut kuuden vanha. Silloin nimittäin kaikkialla kerrottiin, kuinka maailmanloppu oli tulossa, ja tarkka päivämäärä ja kellonaikakin oli tiedossa. Tuona maailman viimeisenä päivänä poika ja hänen isommat veljensä ottivat herätyskellon, asettivat hälytyksen klo 13:n kohdalle ja laittoivat kellon ikkunanlaudalle. He seurasivat tarkoin viisarien liikkumista ja odottivat kellon hälytysäänen soimista ja maailmanloppua. Kello pirisi, mutta mitään ei tapahtunut. Maailmanloppu ei tullutkaan – ainakaan sillä kertaa.

Rovasti muistutti kuulijoitaan siitä, että Raamatussa sanotaan, ettei kukaan tiedä maailmanlopun oikeaa ajankohtaa, ei edes Jumalan poika.

Nykyihminen ei tarvitse herätyskelloa ilmoittamaan tuhon ja katastrofin ajoista. Meidän täytyy vain avata verkkolehti tai paperilehti, vilkaista viimeiset uutiset puhelimesta tai kuunnella ja katsella uutisia televisiosta: maailma velloo kaaoksessa, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Venäjän käymä raaka, ihmisoikeuksien vastainen sota Ukrainaa vastaan, Israelin ja Gazan välinen tulehtunut konflikti, USA:n presidentinvaalien tulos, Euroopan maiden vetäytyminen päämäärätietoisesta puolustusvastuusta Ukrainan tilanteessa, Kiinan ja Pohjois- Korean (ja monen muun maan) antama tuki Putinin järjettömille teoille, kaikki tämä aiheuttaa kasvavaa jännitystä, toivottomuuden tunteita ja pahaa oloa ihmisten keskuudessa. Toivottomuuden näköala ei voi olla vaikuttamatta ihmisen käytökseen: Kannattaako enää yrittää mitään? Antaa olla, sota tulee kumminkin. Minulla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta.

Kun pohdin näitä asioita, mieleeni tuli, ettei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa, jolloin ihminen itse on saattanut maailman kaaoksen valtaan. Olen ajatellut myös sitä, kuinka esimerkiksi minun vanhempieni sukupolvi, joka eli toisen maailmansodan aikana, on selvinnyt kaikesta ainakin ulkoapäin havainnoiden terveenä, työkuntoisena ja velvollisuudentuntoisena. Isäni oli rintamalla monta vuotta, äitikin oli mukana sotaponnisteluissa. Molemmat joutuivat todistamaan läheisten, ystävien ja perheenjäsenten väkivaltaisia kuolemia. He seurasivat jännittyneinä lehdistä ja radiosta, kuinka sotatilanteet muuttuivat entistä kaoottisemmiksi, pelottavimmiksi ja uhkaavimmiksi. Miten he kestivät silloin, ja miten he pystyivät jatkamaan normaalin tuntuista elämää sodan jälkeen?

Miksi nykyajan ihminen antaa niin helpolla periksi, vai tuntuuko minusta vain siltä? En jaksa uskoa, että pahoinvoivalla nykynuorisolla olisi asiat huonommin kuin tuolla sodan käyneellä sukupolvella. Miksi me annamme periksi nyt? Vai annammeko?

Suomalaiset ovat perinteisesti valmiita puolustamaan maataan. Myös nuorempi sukupolvi on tietoinen talvisodasta ja jatkosodasta, meillä on maanpuolustustahto, joka on tutkimusten mukaan Euroopan korkeimpia. Myös näin rauhan aikana on todettavissa, että suomalaiset osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi pelastus- ja avustustoimiin. Uskon ja luotan nykynuorisoon. Kunnollisista ihmisistä ei saa hyvää lehtijuttuja, siksi emme tunne heitä.

Ehkä tämä teksti lipsahti vähän sivuun aiheesta, minunhan piti kirjoittaa maailmanlopusta ja tuomiopäivästä. Jospa jätetään koko teema hautumaan, sytytetään piakkoin ensimmäiset adventtikynttilät, juodaan lämmintä glögiä, suljetaan älylaitteet ja luotetaan siihen, ettei mitään tapahdu Korkeimman tietämättä.