Vapaamielisen, modernin yhteiskunnan jäsen voi olla äärimmäisen suvaitsematon

Keskiviikko 4.12.2024 - Pirkko Jurvelin

Vapaamielisen, modernin yhteiskunnan jäsen voi olla äärimmäisen suvaitsematon

Minun nuoruudestani on vierähtänyt jo muutama vuosikymmen, mutta muistan yhä, kuinka hyvät käytöstavat, vanhempien henkilöiden kunnioittaminen ja sopuisa elämänmeno oli keskivertosuomalaisen elämän oletusarvo. Yhteisymmärrys oli luonnollinen asia, vaikka toisinaan minua tietysti ärsytti, kun joku oli omasta mielestäni tiukkapipo, ja toisinaan taas piti pyöritellä silmiä, kun mielestäni kanssakulkijan arki saattoi näyttää ihan oudolta. Mutta eipä se lopultakaan minulle kuulunut, pääasia oli, että elämä sujui letkeästi.

Minun arvomaailmani oli tuolloin ja on yhä perinteinen, kristillinen arvomaailma, mutta tuttuja ja kavereita löytyi monenlaisista piireistä – kuten tänäänkin, sehän on elämän rikkautta. Kaverit saivat elää omalla tyylillään, kunhan minäkin sain elää omalla tavallani. Näin jälkikäteen ajateltuna tuolloin – useampi vuosikymmen sitten – yhteiskunnan arvot olivat kuitenkin vielä paljon homogeenisempia kuin nykyään, esimerkiksi omissa opiskelijaporukoissani eläminen ja käyttäytyminen oli aika lailla hyvien tapojen mukaista. No, toki edelliseen sukupolveen verrattuna elämä oli paljon vapautuneempaa. Voin kuitenkin sanoa, että mielestäni me olimme ihan eri tavalla suvaitsevaisia kuin nykyisin ollaan.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että yhteiskunnallinen ilmapiiri on tänään hyvin salliva. Seksuaalinen meno on päätä huimaavaa verrattuna aikaisempaan, ja sukupuoliakin löytyy nykyisin paljon enemmän kuin kaksi. Myös erilaisten uskontojen ja uskomusten kirjo on vähintäänkin monipuolinen, mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja niitä ikiomia ajatuksiaan on kohtuullisen helppoa, maailma ei enää tarkoita Suomea ja Eurooppaa, vaan voit matkustaa lähes minne tahansa lomailemaan tai töitä tekemään. Tämä on mahdollisuuksien maailma! Eikä sittenkään ole.

Jos ja kun joku tahtoo kasvattaa tässä avoimessa ilmapiirissä lapsensa siten, ettei hän saa kuulla sanaa ”Jeesus”, ”halleluja” tai muuta kristillisyyteen viittaavaa, niin hän voi nostaa syytteen sitä oppilaitosta/tahoa vastaan, jossa lapsi on altistunut kristillisyyden vaikutuksille (vaikka vain yhden sanan verran).

Missä on näiden supersuvaitsevaisten nykyajan ihmisten suvaitsevaisuus, kun he kohtaavat kristinuskoon viittaavaa sanastoa/tapahtumia tässä maassa, joka sai ensimmäiset kristilliset vaikutteensa jo 800-1000-luvuilla? Onko joillakin Suomen asukkailla oikeus kieltää toisia tämän maan asukkaita vaalimasta kristinuskon perinteitä ja vain sen takia, ettei se ole heidän oma juttunsa? Kaipaan suvaitsevaisuutta näiltä korvausten vaatijoilta. He elävät varmaankin omasta mielestään liberaalia, ennakkoluulotonta elämää, ja kuitenkin he haluavat pakottaa meidät muut omien ennakkoluulojensa ja mielipiteidensä ja tabujensa taakkojen alle. He haluavat rajoittaa lastensa ja nuortensa elämää – mutta se ei riitä -, sillä he haluavat rajoittaa myös tämän yhteiskunnan toisten asukkaiden elämää.

En halua suostua tähän, enkä haluaisi, että muukaan yhteiskunta suostuu. Mikäli joku ei hyväksy Jeesus-sanaa, hänen ei myöskään tule viettää joulua (= Jeesuksen syntymäjuhla) missään muodossa, eikä joululoman, pääsiäisloman ja vaikkapa juhannuksen tule millään tavoin olla tämän kristillis-kielteisen henkilön elämään kuuluva juttu. Kuitenkin joku sanoo EI Jeesukselle, mutta noukkii rusinat pullasta eli nauttii kaikesta siitä, mitä kristillisyys on maahamme tuonut (esimerkiksi koululaitoksesta, joka tuli Suomeen kirkon mukana).

Olen joutunut elämäni aikana näkemään ja kuulemaan paljon omien arvojeni vastaisia asioita, mutta niinhän se menee: En ole tämän yhteiskunnan ainoa jäsen, vaan yksi miljoonien joukossa, enkä minä yksin halua tai voi määrätä toisten elämää. Sitä paitsi aina on olemassa mahdollisuus, että karsastamani asia osoittautuukin joksikin aivan muuksi, voin oppia uutta ja nolostella aikaisempaa yksipuolista ja virheellistä näkökantaani.

Vaadin korvauksia - kauppojen tuotteet ja mainokset altistavat minut tahtomattani kelttiläiselle uskonnolle

Lauantai 2.11.2024 - Pirkko Jurvelin

Vaadin korvauksia – kauppojen tuotteet ja mainokset altistavat minut tahtomattani kelttiläiselle uskonnolle

Viime päivien uutinen kertoo, että Hämeenlinnan kaupunki maksaa korvauksia lapselle, joka joutui yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan osallistumaan tahtomattaan koulussa uskonnon harjoittamiseen. Eräässä koulussa oli järjestetty konsertti, jonka sisällöstä ei ilmeisesti ollut ennakkoon tarkkaa tietoa. Koulun rehtori oli luullut, ettei konsertti olisi tunnustuksellinen ja näin sopisi kaikille oppilaille. Tilaisuudessa esitettiin kuitenkin uskonnollisia lauluja, ja vasta silloin oli selvinnyt, että kyseessä olikin hengellinen konsertti.

8-vuotiaan lapsen vanhemmat olivat valittaneet asiasta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle, sillä oppilaille ei oltu järjestetty muuta toimintaa kyseiselle ajalle. Lautakunta piti asiaa syrjintätapauksena, ja on tuominnut Hämeenlinnan kaupungin maksamaan 1500 euroa syrjinnästä kärsineelle lapselle. Toivon, että kyseinen rahasumma rauhoittaa vanhempia ja varsinkin syrjinnän kohteeksi joutunutta koululaista, joka on joutunut kuuntelemaan Jeesus-lauluja.

Elämme maallistuneessa, monimuotoisessa yhteiskunnassa, mutta kuitenkin yhä ja edelleen 62,8 % suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Jäseniä kirkolla on noin 3,5 miljoonaa, ja se on neljänneksi suurin luterilainen kirkkokunta Euroopassa. Suomen kansankirkolla on noin 700 kirkkorakennusta, ja uskon, että suurin osa Suomessa asuvista ihmisistä on kuullut kirkonkellojen soivan ja ilmoittavan jumalanpalvelusten tai muiden hengellisten tilaisuuksien alkamisesta.

Kristinusko on tuonut yhteiskuntaamme monia vuotuisia juhlia kuten joulu, pääsiäinen ja juhannus, ja ne näkyvät kaikkialla ja vaikuttavat esimerkiksi työelämään. Kukaan Suomessa asuva ei pääse pakoon kristillisyyden mukanaan tuomia tapoja, ja sen vuoksi mielestäni olisi luonnollista hyväksyä ne yhteiskuntaamme kuuluvina asioina. Kristittyjen juhliin (esimerkiksi joulu) ei tarvitse osallistua, mutta on hyvä ymmärtää, miksi ja miten sitä vietetään. En jaksa uskoa, että esimerkiksi tämä 8-vuotias lapsi, joka vastoin hänen vanhempiensa tahtoa vietiin hengelliseen konserttiin, kuuli elämänsä ensimmäisen kerran sanan ”Jeesus”. Enkä myöskään jaksa uskoa, ettei hän enää koskaan kuulisi tai kohtaisi mitään kristilliseen elämäntapaan liittyviä asioita Suomessa asuessaan.

Kansanedustaja Päivi Räsänen on ihmetellyt 1500:n euron korvauksen maksamista. Ehkäpä juuri siksi hän on ottanut kantaa halloweenin yleistyvään viettoon kouluissa ja päiväkodeissa. Räsäsen mukaan halloweenin juhliminen sisältää pelottavia ja ahdistavia aineksia, ja hän kertoo saaneensa lasten vanhemmilta ja opettajilta viestejä, joissa kerrotaan lapsen halunneen jäädä kotiin, koska kouluun tai päiväkotiin meno pelottaa kyseisen teeman vuoksi. Räsänen jätti perjantaina kysymyksen aiheesta hallitukselle:” Miten hallitus aikoo ehkäistä kouluissa ja päiväkodeissa vakiintuneen halloween- juhlinnan aiheuttamia haittoja lapsille? Voitaisiinko päiväkoteja ja kouluja ohjeistaa viettämään sadonkorjuun tai pyhäinpäivän aikaista juhlaa niin, että kaikki oppilaat voisivat osallistua niihin hyvillä mielin?”

Räsänen pohtii, että muuttamalla juhlan suomalaisempaan muotoon lapset oppisivat arvostamaan kotimaista maataloutta, ja että juhlinnan toisenlainen painopiste toisi näin esiin oman maamme perinteitä.

Kristittyjä arvoja kannattavat suomalaiset joutuvat näkemään, kokemaan ja mukautumaan moniin sellaisiin asioihin ja tapoihin, jotka tuntuvat oudoilta, suorastaan vääriltä. Suuri enemmistö vaikenee kuitenkin kohteliaasti, mukautuu ja ajattelee, ettei tässä muutakaan voi. Samanlaista mukautumista odottaisin myös niiltä vähemmistöön kuuluvilta Suomen asukkailta, jotka kohtaavat omien arvojensa vastaisia asioita. Vieraita tapoja ei kenenkään tarvitse omaksua haluamattaan, mutta monimuotoisen yhteiskunnan asukkaina meidän tulee sopeutua siihen, että kanssaihmisemme haluavat uskoa, juhlia ja elää eri tavalla kuin me itse.

Kohtaamisia:2

Sunnuntai 28.10.2018 - Pirkko Jurvelin

                      Kohtaamisia:2

Olin lomailemassa Arabiemiraateissa: aurinkoa, shoppailua, erilaista kulttuuria, mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Olimme lomailleet Dubaissa perheen voimin jo monta kertaa, mutta kun vanhin tyttäremme työskenteli Al Ainissa kaksi vuotta, myös tämä kaupunki liittyi matkaohjelmaamme. Lomailu oli samanlaista kuin aiemminkin, mutta kolmen paikallisen henkilön tapaaminen toi siihen erilaista syvyyttä.

Iida, 20 vuotta (lapsenlapsi), oli tutustunut samanikäiseen pakistanilaiseen, Sarjahissa asuvaan Abduliin, puoli vuotta sitten jonkin nettipelin välityksellä (siis ihan tosi!). Tuttavuutta ja ystävyyttä oli sittemmin jatkettu somen välityksellä, ja kun minä lopulta kuulin asiasta, oli tapaamisesta jo sovittu. EI, EI, EI! Oikein pisti vihaksi se, etteivät nuoret ymmärrä, mitä kaikkia vaaroja tällaiset tapaamiset tuntemattoman henkilön kanssa voivat sisältää. Kompromissi oli se, että Abdul saapui Dubaihin, jossa me myös kävimme, ja nuoret tapasivat kolmen aikuisen valvovan silmäparin alla. – Tässä kohtaa tulee varmaan mainita, että Iida seurustelee ja on hyvin yksiavioinen. – Abdul esiteltiin meille, kättelimme ja vaihdoimme muutaman tervehdyksen. Nuori mies oli ujo ja vaatimattoman oloinen. Hän toi Iidalle tuliaisiksi äitinsä ompeleman pakistanilaisen naisen asun. Se oli aivan ihana väljine housuineen, huiveineen, koruineen. Kun kysyin, miten Abdulin äiti oli osannut ommella juuri oikeankokoisen asun, niin Iida kertoi, että poika oli pyytänyt hänestä kuvaa, ja taitava ompelija oli osannut laskea puvun mittasuhteet oikein. Abdul tuli vielä kerran tapaamaan Iidaa Al Ainiin, ja ilmeisesti nuoret viihtyivät hyvin toistensa seurassa. – Mitä yhteistä voi olla Lapissa asuvalla yliopisto-opiskelijalla ja Emiraateissa asuvalla pakistanilaisella nuorella miehellä? En minä tiedä.

Työskennellessään Emiraateissa tyttäreni tutustui myös toisiin suomalaisiin opettajiin. Minäkin olen saanut seurata erään opettajan ja paikallisen miehen (suku Jordaniasta) rakkaustarinaa, naimisiinmenoa ja kahden lapsen syntymää. Suomalaisopettaja on itse parhaillaan töissä Omanissa, mutta hänen miehensä pääsi lapsineen tapaamaan harvinaisia turisteja. Vieras toi mukanaan ison kukkakimpun ja valtavan suklaakakun, jonka päällä luki: ”Welcome”. Minä jätin nuorison seurustelemaan keskenään, ja myöhemmin kuulin, että tytärtäni oli houkuteltu tulemaan jälleen töihin Emiraatteihin. ”Se mahdollisuus ei ole poissuljettu”, hän oli vastannut.

Kolmas tapaaminen oli mielenkiintoisin. Olen joskus kertonut irakilaisesta Omarista, ja juuri hän halusi tutustuttaa meidät paikalliseen naiseen. Emme tienneet hänestä muuta kuin sen, että hän oli erittäin rikas ja teki monenlaista hyväntekeväisyystyötä. Meillä oli sokkotreffit Abu Dhabissa rannalla olevassa kahvilassa. Paikalle saapui todella kaunis, noin 35-vuotias nainen, jolla oli yllään revityt farkut ja musta t-paita. - Mitä puhutaan täysin vieraan ihmisen kanssa? Puolitoista tuntia meni nopeasti ja miellyttävästi. Nyt tiedän, mitä sana ”lämminsydäminen” tarkoittaa, sillä tämä arabinainen huokui sellaista lämpöä ja välittämistä, että meille kaikille tuli hyvä olla. Hän kertoi myös siitä avustustyöstä, jota hän teki sotaa käyvässä Irakissa. Välillä hän joutui keskeyttämään puheensa ja kokoamaan itsensä, kun monet raskaat muistot tulivat hänen mieleensä. Hän myös ihmetteli sitä, miten Suomen valtio voi palauttaa ketään takaisin Irakiin, elämä on maassa erittäin vaarallista. – Erotessamme halasimme lämpimästi. Hän pahoitteli, kun emme ehtineet veneretkelle hänen kanssaan (sen paatin olisin kyllä halunnut nähdä!), ja me kutsuimme hänet kyläilemään luoksemme Suomeen.

Pidän itseäni suhteellisen avarakatseisena ihmisenä, ja siksi olikin mielenkiintoista huomata, kuinka paljon ennakkoluuloja minusta löytyy. Onneksi niitä on tämän matkan jälkeen jonkin verran vähemmän.