Hyvä isä, paha isä

Maanantai 27.5.2019 - Marko Kossi

Hyvä isä, paha isä

”Isi, isi!” huuto raikaa, ja ilon aika alkaa. Juosten saapuu pienokainen isän sykkyyn. Näin alkaa ihana isä -tytär -hetki päivittäin, kun saavun hakemaan oman prinsessan päiväkodista.

Matkan kotiin taitamme pyöräillen, tyttären selvästi nauttiessa pyörän tasaisesta kyydistä. Vieno hymy kasvoilla, kun isä vilkaisee kärryyn. Joskus matkalla tapaillaan jotain laulua, joskus ihan vaan höpötellään joutavia. Matka kotiin ei ole pitkä, mutta reittisuunnitelma on tehtävä joskus oman jaksamisen mukaan. Puisto on neidin juttu ja ykkösasia (tykkääpä se isäkin toki siellä touhuta) . Työpäivä on joskus vienyt voimat, ja puistoon ei silloin millään jaksaisi mennä. Ohihan puistosta ei kuitenkaan voi ajaa.

Kotona meidät ottaa vastaan koira iloisesti häntää heiluttaen. Talvisaikaan tosin ”lumihommat” olivat niin neidin mieleen, että tunteroinen saattoi helposti pihalla vierähtää, ennen kuin astuttiin kotiovesta sisään. Laulua, leikkiä, monenmoista mahtuu vielä touhuumme, ennen kuin äiti saapuu töistä kotiin. Tapaamme katsoa ikkunasta, kun äiti kaartaa autolla pihaan, ja siitähän se riemun remakka alkaa. ”Äiti, äiti, äiti” huutojen säestämänä ovelle vastaan. Lapsi hyppää äidin syliin, ja alkaa äiti -tytär -aika (ei me sitä mitenkään olla näin määritelty, se vain tapahtuu). Pitkään minulla oli tapana kertoa päivän kulusta ja päiväkodin kuulumisista vaimolle, mutta eihän siinä mitään järkeä ollut. Ei minua kukaan kuunnellut. Se on heidän hetkensä. En ollut tietenkään pahoillani noista hetkistä, minulla olisi vain ollut asiaa.

Koin tämän hetken ja pelkkänä ”ilmana” olon usein hyvin ahdistavaksi, enkä tietenkään saanut sitä sanottua, vaan tyydyin mököttämään. Onneksi asiasta sentään jossain vaiheessa keskusteltiin, ja otin opiksi ja käytin tämän ”vapaahetken” koiran ulkoiluttamiseen.

Neidin kasvamisen myötä on äidin tärkeys korostunut entisestään. Eletään aikaa, joka on omalla tavallaan jopa hiukan ahdistavaa. Jos vaimo ja minä olemme kotona molemmat, isä ei kelpaa enää leikkeihin. Isän syli ei kelpaa, isi ei saa syöttää, isi ei saa vaihtaa vaippaa, isi ei vaan kelpaa mihinkään. Minä niin mielelläni soisin vaimolleni aikaa levähtää ja hengähtää, mutta hyvin lyhyeksi nämä hetket jäävät.

Olen miettinyt ja muistellut, mitä ihmiset sanoivat, kun jäin neidin ollessa kuuden kuukauden ikäinen puoleksi vuodeksi koti-isäksi. He puhuivat siitä, kuinka tämä aika lähentää meitä, puhuivat jopa erityisistä tunnesiteistäkin. Tuo aikahan oli aivan ihanaa ja erityistä. Olenkin suositellut sitä kaikille, joille se vain on mahdollista.

”Isi pois...äiti sykkyyn...äiti syöttää...isi ei...äiti auttaa… Olet rakkahista rakkahin pikku neiti, vaikka tuo isistä joskus tuntuukin pahalta. Rakastan sinua aina ja ikuisesti enemmän kuin mitään koskaan. Olen hyvä isi, ja kyllähän sinä tiedätkin sen.