Ihmeellistä

Ihmeellistä

Olen käynyt jo viisi kertaa Montenegrossa, ja koska maa on pinta-alaltaan pieni, myös sen tärkeimmät nähtävyydet on tullut katseltua useampaankin kertaan. On kyllä sanottava, että minulle yksi tämän maan parhaista nähtävyyksistä on kuitenkin luonto, joka yhä uudestaan jaksaa lumota katselijansa kauneudellaan.

Ostrogin luostari on paikka, jossa en ollut aikaisemmin käynyt, ja joka nyt kesäkuussa oli must see- listallani. Kävin ostamassa retken eräästä rantakadulla sijaitsevasta pienestä matkatoimistosta, ja maksoin päivän reissusta 25 e eli halpaa lystiä. Tähän hintaan ei kylläkään kuulunut opastusta eikä ruokailuja, mutta onhan meillä puhelimessamme opas, ja tauoilla oli mahdollisuus ostaa syötävää.

Ostrogin luostari on ortodoksikristittyjen pyhiinvaelluspaikka. Se sijaitsee melkein pystysuorassa kallion päällä, Ostroska Gredan suuren kallion yläpuolella. Voitte kuvitella, kuinka mielenkiintoinen tuo ajomatka oli noilla kapeilla teillä, joissa tuskin on ohitusmahdollisuuksia. Kyllä kuski sai peruuttaa aika monta kertaa, jotta vastaantuleva pääsisi ohittamaan, eikä se peruuttaminenkaan niin helppoa ollut korkealla vuoristomaisemissa. Kaikki kunnia kuljettajan ammattitaidolle, ja sen kyllä hänelle kerroinkin.

Ostrogin luostari on omistettu sen perustajalle Pyhälle Basileiokselle (1610-1671). Luostarissa on kaksi kirkkoa, yläkirkko ja alakirkko. Pyhän Basileioksen ruumiilla uskotaan olevan ihmeellisiä parantavia voimia, ja jäänteitä säilytetään alakirkossa olevassa pyhäinjäännöslippaassa. Luostarissa vieraileekin vuosittain yli satatuhatta kävijää, ja onneksemme emme sattuneet paikalle pyhiinvaellusjuhlien aikana, vaan olimme siellä ihan tavallisena sunnuntaina.

Perillä pääsimme heti jonottamaan satunnaisen suomalaisen matkakumppanin kanssa. Koska emme ymmärtäneet oppaan puhumaan montenegroa sanaakaan, asetuimme vain jonon jatkoksi. Päättelimme, että jotain tärkeää siellä edessä olisi, kun vierailijat haluavat välttämättä mennä sinne. Juttelimme jotakin, kunnes eräs paikallinen pisti sormen huulilleen, siis hiljaa, te turistit. Myöhemmin hän otti kukkarostaan isohkon rahasumman, näytti sitä meille ja osoitti luolan suuaukkoa. Aha, sinne sai jättää lahjoituksen.

Meidän jonomme ohi virtasi jatkuvasti ihmisiä, joilla oli tietyistä syistä oikeus nopeampaan vierailuun. Näimme todella paljon ihan pieniä lapsia, kehitysvammaisia aikuisia, sokeita, liikuntarajoitteisia apuhenkilöineen, ihmisiä, joita elämä oli kolhinut niin, että he tarvitsivat apua jokapäiväisessä arjessaan. Koska olin jo aiemmin perehtynyt katolisen ja ortodoksisen kirkon oppiin ihmeparantumisista, en ollenkaan kummastellut näiden kävijöiden suurta määrää, onhan luonnollista, että ihminen tekee kaikkensa paranemisensa eteen. Retkikumppanini näki asian toisin: Hänen mielestään oli sairaiden kiusaamista, kun heidät raahattiin sinne korkeuksiin, vaikka mitään paranemista ei oikeasti ollut odotettavissa. No, minun mielestäni toivo on ihana asia, ja jo pelkkä toivominen ilman konkreettista paranemisihmettä tuo elämään jotakin hyvää.

Kun meidän vuoromme oli lopulta päästä luolaan pyhäinjäännösten luokse, se kävi niin äkkiä, ettei aikaa havainnointiin oikeastaan jäänyt (kuvia ei tietenkään saanut ottaa). Katsoin lasiarkussa olevaa jotakin, jonka päällä oli punainen peitto, enkä nähnyt enkä tuntenut mitään erityistä. Ja heti kohta meidät ohjattiin ulos. No, niin, hmh, olisin ehkä halunnut kokea jotakin, mutta ei kun ei. Toivon mukaan joku muu tunsi rauhaa, onnea, seesteisyyttä, valoa, jotakin hyvää.

Kävimme myös ylhäällä pienessä kappelissa, ja hienot, luolan seinille maalatut freskot tekivät vaikutuksen. Turistikauppa luostariaukealla oli tarjonnaltaan runsas, mutta minulta pääsi melkein itku, kun kirjakaupan kaikki kirjat oli kirjoitettu paikallisella murteella. Ne näyttivät niin mielenkiintoisilta, mutta ei, ne oli pakko jättää sinne hyllyyn. Vieläkin harmittaa. - Kun seuraavan kerran lähden Montenegroon, menen Ostrogin luostariin uudestaan. Silloin pidän huolen siitä, että opas puhuu joko suomea, ruotsia, englantia tai saksaa, espanjakin kelpaa, sillä haluan tutustua paremmin tuohon mielenkiintoiseen paikkaan.

P.s. Jos luit edellisen blogini, jossa kerroin tapahtumista Dubrovnikin lentokentällä, niin minulla on uutinen: Ihme on tapahtunut! Viikon kuluttua siitä, kun lähetin virkailijoille valitukseni, sain vastauksen, jossa asiaa pahoiteltiin syvästi ja luvattiin huolehtia siitä, ettei kyseisen kaltaisia asioita enää tapahdu. Tuo vastaus on kyllä jo ihme!