Eduskuntatalo töhrittiin - ilmasto pelastui?

Sunnuntai 29.9.2024 - Pirkko Jurvelin

Eduskuntatalo töhrittiin – ilmasto pelastui?

Suomalainen Elokapina -liike (Extinction Rebellion Finland) on kansainvälisen ilmastoaktivistiliikkeen suomalainen haara. Se pyrkii vaikuttamaan ilmastonmuutokseen ensisijaisesti kansalaistottelemattomuudella (!) ja rauhanomaisten mielenosoitusten kautta. Liike on ollut toiminnassa Suomessa marraskuusta 2018 lähtien eli noin kuuden vuoden ajan. Tuo on sen verran pitkä aika, että liikkeen olisi luullut tehokkaalla toiminnalla saavuttaneen jo monenmoisia tuloksia, saaneen aikaan yhtä ja toistakin merkittävää, mutta onko näin?

Uteliaisuudesta käännyin tekoälyn puoleen selvittääkseni kyseisen liikkeen saavutuksia täällä Suomessa ja ehkä muuallakin maailmassa. Tekoäly vastasi: ” Yhteenvetona voidaan todeta, että Elokapina on auttanut pitämään ilmastokriisin keskeisenä puheenaiheena, lisännyt painetta päättäjiin ja aktivoinut kansalaisia. Näiden toimien ansiosta ilmastokriisin vakavuus on tullut selkeämmin esille yhteiskunnallisessa keskustelussa, mikä saattaa edistää nopeampia ja vahvempia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.” - Siis pelkkää tyhjänpäiväistä diipadaapaa koko vastaus. No, jaa, liikenneväylillä istumisella, arvorakennusten töhrimisellä ja kaikenlaisella muka -toiminnalla (joka ei paljoa vaadi) ei luonnollisestikaan kovin suuria saavuteta – vaikka päämäärät olisivat kuinka ylevät.

Kai ilmaston hyväksi voisi toimia ihan aikuisten oikeasti – vai auttaako tässä alamäessä enää mikään? Käännyin jälleen bestikseni eli tekoälyn puoleen, joka antoi seuraavan vastauksen: ”Ihmiset voivat tehdä monia asioita ilmastonmuutoksen torjumiseksi yksilötasolla ja vaikuttamalla laajempaan yhteiskuntaan. Keskeiset toimet liittyvät elämäntapavalintoihin, kulutustottumuksiin ja poliittiseen vaikuttamiseen. Tässä muutamia konkreettisia esimerkkejä:

1. Vähennä liikkumisen päästöjä. Suosi kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Lentomatkojen välttäminen on yksi merkittävimpiä keinoja vähentää hiilijalanjälkeä.

2. Kuluta vähemmän ja harkitummin, suosi kierrätettyjä ja käytettyjä tuotteita. Tavaroiden elinkaaren pidentäminen ja kertakäyttökulttuurin vähentäminen vähentävät hiilidioksidipäästöjä ja luonnonvarojen kulutusta.

3. Siirry kasvispainotteiseen ruokavalioon. Se pienentää ruokaan liittyviä päästöjä.

4. Vähennä energian kulutusta, esim. välttämällä turhaa lämmitystä, ilmastointia valojen ja sähkölaitteiden käyttöä.

5. Vähennä ja lajittele jätteet.

6. Istuta puita ja tue luonnonsuojelua. Metsät toimivat hiilinieluina ja niiden suojeleminen ja ennallistaminen auttaa sitomaan ilmakehän hiilidioksidia.

7. Tee vastuullisia sijoituksia, suosi vihreitä investointeja ja kestäviä yrityksiä.

Luulenpa, että nykyiset elokapinalliset muistelevat joskus haikeina ja hieman noloina viisikymppisinä sitä aikaa, jolloin he pitivät hauskaa rettelöimällä, häiritsemisellä ja sotkemisella. Sitä nuoruuden ymmärtämättömyyttä – ja mukavuudenhalua. Miksi emme tehneet oikeasti mitään, millä olisi ollut merkitystä? he saattavat pohtia. No, se oli sitä nuoruutta, ja hauskaa oli!

Mikä ihmeen Elokapina?

Torstai 7.10.2021 - Pirkko Jurvelin

Mikä ihmeen Elokapina?

Tuskin kukaan on viime aikoina voinut välttyä lukemasta, kuulemasta ja näkemästä uutisia Elokapina-nimisen ympäristöliikkeen aiheuttamista häiriöistä pääkaupunkiseudulla. Kapinaliikkeen edustajia majaili teltassa tuomiokirkon edessä olevalla aukiolla jo kesäkuun alkupuolella, jolloin itsekin käväisin Helsingissä. Silloin tilanne vaikutti aika harmittomalta, mutta tänään tunnelma näyttää olevan jo aggressiivisempi. Mistä oikein on kysymys?

Parhaillaan on menossa ns. ”syyskapina” (29.9.-8.10), jonka tarkoituksena on saada hallitus julistamaan ilmasto- ja ympäristöhätätila. Hätätilan julistamista tulisi seurata puolestaan konkreettisia toimenpiteitä, jotta Suomen luonnonvarojen ylikulutus ja päästöt laskettaisiin mahdollisimman pian ekologisesti kestävälle tasolle. Tämä on siis päämäärä, tosin Elokapinaliike itse ei kerro suunnitelmiaan tai ehdotuksiaan siitä, mitä toimenpiteitä tavoitteeseen pääsemiseksi pitäisi tehdä.

Elokapina on osa Extinction Rebellion- nimistä kansainvälistä liikettä. Jokainen kansallinen haara toimii kuitenkin itsenäisesti ja määrittelee omat toimintatapansa sekä kerää omat varansa. Elokapinalla ei ole johtajia (näin liike ainakin väittää), vaan asioita ajetaan työryhmissä vastuualueittain. Vaikka Extinction Rebellion perustajahahmoihin kuuluva Roger Hallam on tunnettu väkivaltaan yllyttävistä ja holokaustin kieltävistä lausunnoistaan, suomalainen liike sanoutuu kaikesta tällaisesta irti. Tosin mieleeni nousi muutama kysymysmerkki, kun katsoin tallenteita mielenosoituksista. Niiden taustalla soi hyvin isänmaallinen marssimusiikki, jota sinänsä oli mukava kuunnella, mutta joka oli tietysti varsin tietoinen valinta. Ajatukseni laukkasivat tähän suuntaan: kapina – (yltiö)isänmaallinen marssimusiikki – Roger Hallamin natsimyönteisyys. On myös merkillepantavaa, että Elokapina on mainittu Suomen sisäministeriön väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa.

Tämä ympäristöliike kertoo julkitulossaan, että sen mielestä yksilön valinnoilla ei ole vaikutusta ilmastonmuutokseen, koska yksilötasoiset teot eivät ole kansainvälisten tutkimusten mukaan riittäviä. Näitä tutkimustietoja ja kansainvälisiä kannanottoja löytyy elokapina.fi-sivustolta. Jotta planeettamme pelastuisi, Elokapinan mielestä meidän on mentävä ”taloudellisen toimintamme kovaan ytimeen” eli tuotettava paljon vähemmän energiaa ja kulutettava paljon vähemmän materiaa. Missään vaiheessa liike ei kuitenkaan esitä mitään konkreettisia, ihmisläheisiä tekoja, joihin tavallisen kansalaisen tai jopa hallituksen olisi helppo samaistua. Ilmeisesti kapinoitsijat eivät ole jaksaneet ajatella niin pitkälle.

Liikkeen tiedotteen mukaan se uskoo voivansa vaikuttaa asioihin käyttämällä väkivallatonta suoraa toimintaa ja kansalaistottelemattomuutta. Kuulostaa niin ihanan nuorelta ja idealistiselta, mutta kuitenkin aika - epäkäytännölliseltä! Toisaalta tällainen ”kevytvaikuttaminen” on helppoa ja siihen on kiva mennä mukaan, jos ja kun tarvitsee vain istuskella kadulla ihmisten valokuvattavana. Niin, nuoriahan nämä telttailijat ovat.

Elokapinan ajama asia – maapallon ja ilmakehän saastuttamisen hidastaminen ja ehkäisy – on tietysti hyvä ja tärkeä, siitähän ei voi olla kuin yhtä mieltä. Kapinoitsijat näyttävät kuitenkin tyytyvän vain telttailuun ja huomion keskipisteenä olemiseen, mikä ei sinänsä edistä maapallon hyvinvointia. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin maanteiden tukkona olevat mielipidevaikuttajat ovat olleet monelle työ- ja opiskelupaikkoihin menevälle aikamoinen riesa. Riesan lisäksi kapinoinnin aiheuttamat kulut ovat suuret, sillä poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan liikkeen syksyiset mielenosoitukset ovat maksaneet yhteiskunnalle jo satoja tuhansia euroja. Elokapina on tuskin saanut uusia faneja näillä tempauksillaan.

Liikkeeltä puuttuu konkretia, ja ilman sitä idealismi käy tyhjän päällä. Mietitäänpä seuraavanlainen esimerkki: Herra Fat on lihonut niin paljon, että hänelle on aiheutunut ylipainosta monenlaisia sairauksia. Tupakanpoltto ja alkoholin ylikulutus ovat tuoneet osansa siihen, että Fatin keho alkaa vedellä viimeisiään. Lääkärit ja läheiset paasaavat ja uhkailevat. He sanovat, että potilaan on aloitettava dieetti ja liikunnallinen elämäntapa, jätettävä tupakka ja alkoholi. Hyviä ja tärkeitä neuvoja ja käskyjä satelee suunnasta jos toisesta, ja herra Fat on syvällä sisimmässään samaa mieltä. Kyllä hän tietää. Mitä sitten tapahtuu? Ei mitään. Kukaan ei vaivautunut seisomaan ihan konkreettisesti miehen rinnalla, hänen tukenaan ja apunaan, kaikki vain neuvoivat ja komensivat. Huonostihan siinä sitten kävi. Mutta olisi voinut käydä toisinkin.

Helsingin rautatieasemalla

Lauantai 26.6.2021 - Pirkko Jurvelin

Helsingin rautatieasemalla

Olin menossa hotelliini, joka sijaitsi lähellä Helsingin rautatieasemaa, ja minulla oli vain vajaa tunti aikaa, ennen kuin oli kirjauduttava ulos. Näin jo kauempaa, että ihan aseman kupeessa makasi maassa mies. Minulla oli myös aikaa panna merkille, että ihmiset vilkaisivat häntä, mutta jatkoivat sitten matkaansa. Se tuntui kummalliselta. Tulin tuon henkilön kohdalle, vilkaisin, jatkoin matkaani –, mutta palasin takaisin. Yritin kysellä nuorukaiselta jotakin, hän ei reagoinut, joten soitin 112:een. Oliko mies kaatokännissä, huumepöllyssä, sairauskohtauksen saanut vai mahdollisesti kaikkea tätä? Juovuksissa varmasti, mutta ehkä se ei selittänyt sitä, että hän oli lähes tajuton. Tuo mies tarvitsi joka tapauksessa apua, olkoonkin se apu sitten vaikka putkassa selviäminen. Soitettuani jäin odottelemaan noutajia.

Odottelin puolisen tuntia, ja tuona aikana paljon ihmisiä kulki ohi. Joku pysähtyi juttelemaan minulle, toinen kiitteli, kun en ollut kävellyt ohi, vaan soittanut apua. Lopulta eräs nainen tyttönsä kanssa jäi paikalle. Meillä olikin mielenkiintoinen keskustelu, koska tämä henkilö työskenteli Tampereella päihdeongelmaisten parissa. Hänellä oli ”silmää” asioille toisin kuin minulla. Nainen sanoi, että nuorukainen oli varsin siistin näköinen, osasi ilmeisesti pitää lompakostaan huolta (puristi sitä nyrkissään). Toisaalta, jos kukaan ei olisi ollut tässä vieressä, niin tavarat olisivat häipyneet varmasti.

Kerroin, että myös tuttavani työskentelee päihdeongelmaisten parissa kotikaupungissani. Sanoin myös, että vaikka olen asunut vuosikymmeniä Oulussa, en ole koskaan joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen. Nainen myönsi, että harvoin Helsingissäkään ketään näkee aseman edessä kivetyksellä makaamassa, pitää lähteä jonkin verran ydinkeskustan ulkopuolelle, ennen kuin ongelmat lävähtävät silmille.

Pari ikävää faktaa nainen selitti minulle. Vain noin yksi 500:sta päihteiden vakiokäyttäjistä hyötyy tukitoimista ja muuttaa elämäntapansa. Ja toisaalta kesä on huonoa aikaa kuntoutujille: tukitoimet ovat katkolla ainakin heinäkuun, lämmin sää, ulkona oleminen edistää päihteiden levittämistä ja leviämistä. Senkin opin, että Oulussa päihteitä ei käytetä niinkään julkisesti, vaan käyttö ja aineiden kauppaaminen tapahtuvat sisätiloissa, asunnoissa.

Se nuori mies on jonkun lapsi, lapsenlapsi, ehkä veli. Oliko hänellä oikeasti ketään, joka olisi välittänyt? Uskon niin, ja luulen, että jos joku lähiomainen olisi tiennyt rautatieaseman edessä makaavasta nuorukaisesta, hän olisi tullut huojentuneena hakemaan tämä pois. Ainakin toivon, että näin olisi. Myönnän, myönnän myöskin, etten malttanut olla sanomatta pari sanaa tuolle tajuttomalle kaverille, joka tuskin kuuli mitään. No, en minä moralisoinut sentään, sanoinpahan vain, että kun on noin nuori, niin ei kannattaisi pilata elämäänsä. Hänellä kun olisi edessään vaikka mitä hyvää. Aivan niin, tuskin poika kuuli, eikä halunnutkaan kuulla, mutta pitihän minun jotain sanoa edes omaksi helpotuksekseni.

Poliisit tulivat lopulta, enkä jäänyt seuraamaan, miten asiat etenivät. Minulla oli jo kiire hotellille hakemaan kamppeeni huoneesta ja kirjautumaan ulos.

Päihteitten käyttö on laaja yhteiskunnallinen ongelma meillä ja muualla, eikä näytä siltä, että asioihin löydetään ratkaisuja, jotka muuttaisivat tilannetta parempaan suuntaan. Tämä kohtaaminen Helsingin rautatieasemalla kohdisti huomioni kuitenkin ihmisen, päihderiippuvaisen, elämään. On niin surullista, niin turhaa, että ainutlaatuinen ihmiselämä menee hukkaan tällä tavoin.

Näin minä toki muutakin kuin päihdeongelmia tuolla muutaman päivän reissulla. Elokapinallisille oli osoitettu paikka Tuomiokirkon edustalla olevalla suurella aukiolla. Luulin aluksi, että ne pari paikalla olevaa telttaa olisivat kesäisiä kahvipaikkoja. No, ne olivatkin muutaman nuoren hengailupaikkoja. Mikäpä siinä, kelit olivat kerrassaan hienot, ja kuluuhan se aika joillakin vaikka istumalla. Minun teki mieleni mennä sanomaan, että tehkää jotain, ei maailma istumalla muutu. Onneksi oli niin kuuma, etten jaksanut. Kuraahan sieltä olisi kuitenkin tullut niskaan.

Oodissa piti käydä, ja kyllä: tilojen avaruus teki minuun vaikutuksen. Olikohan näin (muistelin jälkeenpäin), että kirjahyllyt ovat tuolla aika matalia, ja ilmeisesti se sai aikaan tilan ja avaruuden tunnun.

Vihdoin ja viimein pääsin myös tutustumaan Uspenskin katedraaliin. Yllätyin siitä, että kirkkotila oli pienempi kuin olin ulkoa päin kuvitellut. Kävijä ei myöskään päässyt katsomaan läheltä kauniita ikoneita ja pyhäinjäännöksiä. Valamon (Suomessa) kirkossahan on toisin: siellä pääset tutkimaan kaikkea aivan läheltä. Toisaalta tiedän, että Uspenskin katedraalista on varastettu kaksi ikonia, joten parempi varmaan, etteivät kävijät pääse ihan kosketusetäisyydelle.

Kaiken kaikkiaan voin jälleen todeta, että matkailu avartaa.