Voiko elämästä selvitä järjissään?

Sunnuntai 16.5.2021 - Pirkko Jurvelin

Voiko elämästä selvitä järjissään?

Lainasin pari päivää sitten kirjastosta Tommy Hellstenin ja Tiina Tuomikosken toimittaman teoksen ”Lentoon, Muutokseen suostumisen voima”. Se sisältää kahdeksan ihmisen kertomukset omasta elämästä ja siitä käänteen tekevästä muutoksesta, jonka he ovat kokeneet terapian aikana. Heillä on yhteinen tausta Ihminen tavattavissa – koulutusohjelmassa, jonka on perustanut T. Hellsten.

Ehdin lukea ensimmäisenä iltana vain muutaman sivun, vain yhden ihmisen tarinan, joka ei oikeastaan ollut sinällään mitenkään erikoinen. Eihän ole valitettavasti kovinkaan harvinaista, että lapsen vanhemmat ovat ylisuorittajia, jotka rentoutuvat alkoholin parissa keskenään riidellen. Tällaisessa ympäristössä kasvaessaan lapsesta tulee helposti suorituskeskeinen, vanhempiaan miellyttämään pyrkivä ja ristiriitoja kaihtava. Myöhemmin tämä saattaa näkyä esimerkiksi läheisriippuvuutena, omien tarpeiden syrjään sysäämisenä, uhrautumisena ja uhriutumisena.

Luin siis vain yhden luvun, mutta kun heräsin kahden aikaan yöllä (ei mitenkään harvinaista), lukemani pyöri päässäni, enkä pystynyt nukahtamaan uudelleen. Mietin ja pohdin. Totuushan on se, että joka ikinen ihminen joutuu kohtaamaan elämässään ikäviä asioita. Joku onnekas saattaa selvitä kohtuullisen vähällä, mutta hyvin moni meistä kokee raskaita tapahtumia: lähiomaisen sairastuminen ja kuolema, oma vakava sairaus, onnettomuuden uhriksi joutuminen, alkoholismi, huumeiden käyttö, väkivalta, muutamia mainitakseni.

Kun ajattelen isäni ja ukkini sukupolvia, niin traumoja aiheuttavia asioita oli vielä paljon enemmän. Sota ja esimerkiksi sairaudet, joihin ei ollut vielä parantavia lääkehoitoja (mm. tuberkuloosi), tappoivat ihmisiä kertaiskulla tai hitaasti hivuttaen lähimmäisten seuratessa vierellä. Kuinka tuollaisissa tilanteissa voi olla traumatisoitumatta? Kuinka tuollaisessa tilanteessa voi pysytellä selväjärkisenä? Voiko edes?

Pohtiessani tuttaviani, ystäviäni, satunnaisesti kohtaamiani ihmisiä, nuoria ja vanhoja, he vaikuttavat ulkonaisesti hyvin tavallisilta, ”normaaleilta”. Miten he ovat selvinneet tai selviävät vaikeuksistaan niin, ettei se näy ulospäin?

Ukkini oli todella lämmin, hyväsydäminen henkilö. Hänestä voi sanoa myös, että hän oli kiltti ja teki enemmän kuin parhaansa työnsä ja yhteisönsä eteen. Hän oli kuitenkin joutunut taistelemaan sisällissodassa ja myöhemmin seuraamaan vierestä, kuinka hänen kaksi rakasta lastaan menehtyi hitaasti keuhkotautiin. Miten hän selvisi traumatisoitumatta? Ei hän selvinnytkään, mutta hän osasi piilottaa hyvin kokemansa ahdistuksen ja tuskan. Olen tutustunut erilaiseen ukkiin hänen päiväkirjojensa kautta. Lähes jokaisessa kirjoituksessa hän korostaa työn merkitystä. Vielä eläkkeellä ollessaan hän kertoo haluavansa tehdä töitä, koska se on hänen elämänsä tärkein sisältö. Hyvin usein ukki kirjoittaa myös masennuksestaan ja suree huonoa oloaan, koska se estää häntä (hänen omasta mielestään) toisinaan paneutumasta työntekoon täysin voimin.

Jatkaessani tätä tekstiä, olen saanut luettua lainaamani kirjan loppuun. Lukiessa tuli mieleeni keskustelu, jota kävin aikuisten lasteni kanssa. Aiheena oli terapiassa käynti, ja eräs lapsistani sanoi:”Olisi ihanaa päästä terapiaan!”Me kaikki myönsimme, että niin olisi.

Eräs tuttavani kertoi omista terapiakäynneistään. Olin hiukan yllättynyt siitä, että hän otti asian esille, ja keskustelusta tulikin hyvin kiinnostava. Hän koki saaneensa paljon apua ja tukea omien ongelmiensa selvittelyssä ja sanoi, että keskustelu ammatti-ihmisen kanssa hyödyttää jokaista.

Voiko elämästä selvitä järjissään? Haluaisin sanoa, ettei tietenkään voi, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Kokemukset muokkaavat meitä, mutta me olemme perusolemukseltamme kuitenkin erilaisia. Traumatisoiva kokemus voi vaikuttaa herkempään koko tämän loppuiän, joku toinen selviää vähemmällä, ja lopulta kokemuksesta saattaa tulla jopa vahvuus. Samat geenit ja sama ympäristökään ei takaa sitä, että yhden perheen lapset ovat samanlaisia. Toinen saattaa uupua jo nuoruudessa, toinen porskuttaa voimiensa tunnossa loppuun asti. Eri asia on sitten se, mitä vahvan ihmisen sisimmästä lopultakin löytyy.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tommy Hellsten, terapia, ahdistus, elämänkokemus