Ihania ihmisiä ja espanjalaista runoutta

Maanantai 9.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Ihania ihmisiä ja espanjalaista runoutta

Joku on joskus maininnut, että kun paljon liikkuu, niin paljon sattuu. Tällä Espanjan - reissulla olen jälleen todennut, että sanonta pitää paikkansa.

Olimme viettäneet tyttäreni kanssa päivän Malagassa tutustuen mm. 1000-luvulta peräisin olevaan maurien rakentamaan Alcazaban palatsimaiseen linnoitukseen (joka ansaitsee kyllä oman bloginsa sitten joskus), ja menimme asemalle ostokeskuksen kautta. Erittäin väsyneinä ja onnellisina ja hellepäivän jälkeen hikisinä odotimme junan saapumista.

- Tuo se on, tyttäreni sanoi.

- Mutta siinä lukee Alora, ihan toinen kaupunki, minä mietin.

- Mutta kaikki ne menevät Fuengirolaan, kuopuksemme ilmoitti ja nousimme junaan.

Istahdin vaaleahiuksisen tyylikkään rouvan viereen. Vartin ajettuamme rouva katseli levottomana ympärilleen ja aloitti espanjankielisen keskustelun erään matkustajan kanssa. Ymmärsin, että hän oli tajunnut tulleensa väärään junaan ja kyseli, miten hän pääsisi pois ja takaisin Malagaan. Samassa tyttäreni, joka oli seurannut matkaamme puhelimesta, tuli kertomaan, ettei juna mene Fuengirolaan, siis äkkiä pois ja uusi yritys.

Me kolme poistuimme pienelle asemalle keskelle ei- mitään, ja kysyin tältä naiselta englanniksi, oliko hänkin tullut väärään junaan. Kyllä oli. No, en pitkitä tätä tarinaa, vaan kerron lyhyesti: Ruotsalaisrouva soitti miehelleen Fuengirolaan, joka haki meidät asemalta, ja me pääsimme ihan hotellimme eteen. Juttelimme niitä näitä, pariskunta oli asunut Espanjassa vuosia (sen huomasi miehen ajotyylistä), ensiksi Marbellassa, nyt Fuengirolassa, me kerroimme omia taustojamme. Yritin maksaa kyydistä, mutta he eivät huolineet rahaa.

Ihania, auttavaisia ihmisiä, kyytitarjous tuli nimittäin rouvan puolelta. Tosin mietimme tyttäreni kanssa hetken aikaa istuessamme pimeässä illassa täysin vieraiden ihmisten autossa, että hei, mitä tämä nyt oikein on. Päivän saldo oli kuitenkin pelkkää plussaa.

Seuraavana päivänä lähdimme Mijaksen kylään ylös vuorille. Uber vei meidät nopeasti ylös, suunnitelmissa oli kävellä alas muutaman tunnin verran. Mijaksen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse aikaan ennen Rooman valtakuntaa, museoita ja gallerioita löytyy runsaasti, pienet, kapeat, valkoiset kujat, joissa talojen seinämillä on tyypillisiä espanjalaisia kukkaistutuksia – ja nykyisin myös kuuluisien runoilijoiden runoja – tekevät näkymästä poikkeuksellisen kauniin. Näköalatasanteella voisi viettää aikaa vaikka kuinka kauan, sillä vuoristonäkymä alas Fuengirolan kaupunkiin ja Välimerelle on sydäntä riipaisevan kaunis.

Me emme kuitenkaan viipyneet Mijaksessa kovin kauan, vaan lähdimme vaeltamaan alas, tyttärellä kädessään puhelin, josta hän seurasi reittiämme. En pidennä tätäkään tarinaa, vaan totean, että reilun kahden tunnin marssin jälkeen totesimme olevamme aidan takana. Tästä puhelin ei tiennyt mitään. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin palata takaisin, ja mennä kyselemään neuvoa lähellä sijaitsevasta talosta, jonka pihalla haukkuivat ärhäkät koirat. Talon viehättävä rouva kiikutti meille heti puolentoista litran vesipullon, ja sen jälkeen alkoi suunnittelu. Onneksemme rouva puhui englantia erittäin hyvin. Lopputulema oli se, että hän tilasi meille taksin ja lähdimme kiitollisina kaikesta avusta patikoimaan ylöspäin sitä mäkeä, jota olimme vajaa tunti aikaisemmin tulleet alas. Niin ja lisämausteena tähän juttuun vielä se, että koska taksi ei löytänyt meitä, tilasimme jälleen Uberin. Hikinen ja helteinen päivä oli jälleen kerran takana, ja olimme saaneet kokea ihmisten ystävällisyyttä ja jonkinlaista seikkailun makua, huh!

Seikkailutarinan lopuksi muutama sana vielä Mijaksen talojen seinillä olevista runoista. Aloite seinäkulttuuriin on lähtenyt kaupungin asukkailta, runot ovat kuuluisien espanjalaisten runoilijoiden tuotoksia, jotka sisältävät rakkautta, intohimoa, kaipuuta tuskaa...voitte kuvitella, kun espanjalaisista puhutaan. Kun lueskelin runoja vajavaisella kielitaidollani, mieleeni tuli heti, että tahtoisin lukea näitä lisää. Kuinka moni muu minua ennen on ajatellut samoin! Loistava idea kulttuurin levittämiseksi!

”Parempi sonetti kuin

kirjaimellisesti puhuminen tyhjyyteen putoamisesta.”

Amanda Gutierrez del Castillo

Ain laulain työtäs tee

Maanantai 1.5.2023 - Pirkko Jurvelin

Ain laulain työtäs tee

Elokuvassa ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” esiintyy musiikkikappale, josta tuli aikoinaan hyvin suosittu. Kääpiöt ja Lumikki puuhastelevat työn touhussa innokkaasti ja hymyssä suin laulaen samalla ”Ain laulain työstäs tee”. Harmony Sisters äänitti myös saman kappaleen vuonna 1939 nimellä ”Laulaen työtäs tee”. Tämä viehättävä laulu vie meidät ideaalin äärelle: työ on mukavaa, viihtyisää ja rentoa. Mutta kyseessä onkin piirretty elokuva, ja minusta tuntuu, että laulamista katsottaisiin nykyisin nyreästi monella työpaikalla, jossa jokainen kuuntelee mahdollisuuksiensa mukaan musiikkia, podcasteja tai muuta vastaavaa kuulokkeet korvilla.

Olen keskustellut moneen otteeseen vakavasti läheisen henkilön kanssa, joka on töissä kuljetusalalla. Hän on niitä ylitunnollisia tyyppejä, jotka myös pitävät työstään ja viihtyvät työpaikassaan. Hyvä näin, tosi hyvä, mutta se, ettei työntekijä voi pitää aina vapaapäiviään puhumattakaan kesälomistaan, koska alan työläisistä on jatkuvasti puute, on erittäin huono juttu. Joku osaa tietysti pitää puoliaan, saa lomansa ja kaiken muun siihen kuuluvan, mutta jos olet luonteeltasi ylitunnollinen (ja samalla rahanahne), niin huonosti käy. Uupumuksesta johtuva sairastuminen on jo kerran koettu juttu.

Työvoimapula laajenee koko ajan koskien uusia ammatteja. Kuljetusala, terveys- ja sosiaaliala, rakennusala sekä lastentarhanopettajat – näillä aloilla on työntekijöistä huutava pula.

Pohdiskelin tämän ylityöllistetyn tuttavani kanssa sitä, miten kuljetusalalle saataisiin lisää väkeä. Hän totesi ensiksi, että esimerkiksi yötöitä tekeviä ei yksinkertaisesti löydy. Jos joku yrittääkin ajaa yövuoroja, hän toteaa pian, että kiitos mutta ei kiitos. Helpomminkin saa rahaa. Niin rahaa. Keskustelutoverini laskeskeli, että jo 50: n sentin korotus kuljettajan tuntipalkkaan toisi lisää työntekijöitä alalle. Siis mitä? Miksi ihmeessä yrittäjät eivät sitten nosta alaistensa palkkaa sen verran? Työnantaja ei tietenkään pidä sanasta ”palkankorotus”, mutta loppujen lopuksi, jos ylityökorvauksia ei tarvitsisi maksaa, niin ei tuollainen korotus tulisi työnantajalle liian kalliiksi. Eikä tarvitsisi itkeä jatkuvaa työvoimapulaa ja tappaa tunnollisimmat työntekijät ylitöillä ja lomien panttaamisella.

Vappupuheessaan perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho totesi, että etenkin pääkaupunkiseudulla on samaan aikaan työvoimapula ja kuitenkin paljon työttömiä. ”Suomalaisia ja varsinkin nuoria haukutaan laiskoiksi, kun työnteko ei kiinnosta, mutta aika harva on niin hullu, että tekee raskasta työtä, jos saman saa tekemättäkin ”, hän toteaa myös puheessaan. En yleensä ole samaa mieltä persujen kanssa (esimerkiksi maahanmuuttoa koskevissa asioissa), mutta tässä Halla-aho osui mielestäni oikeaan. Ei ole nuorten syy, että heille tuputetaan rahaa opiskelujen ja työn sijaan, vaan tässä kohdassa päättäjien on katsottava peiliin. Sanotaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ja tämä pitää tietenkin paikkansa. Mitä Suomi siis haluaa opettaa lapsille ja nuorille? Sitäkö, että heillä on tässä maassa etuoikeus opiskella itselleen ammatti, jonka turvin he voivat esimerkiksi perustaa perheen ja elättää itsensä ja läheisensä työtä tekemällä? Työ on myös asia, joka kiinnittää ihmisen yhteiskuntaan, tuo uusia tuttavuuksia, erilaisia näkökulmia elämään, uusia mahdollisuuksia ja ajatuksia. Vai haluaako Suomen valtio opettaa lapsillemme ja nuorillemme, ettei kannata ruveta millekään, ei kannata kiinnostua erityisesti mistään, turha on suunnitella tulevaisuutta, kun raha, jota elämiseen tarvitaan, lahjoitetaan sinulle tuosta vain?

”Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi” aloitti Väinö Linna romaanitrilogiansa ”Täällä pohjan tähden alla” ensimmäisen osan. Sanotaan, että jo tuo ensimmäinen lause kuvastaa kuuluisaa suomalaista sisua. Koko käsite ”sisu” on niin suomalainen, ettei sille löydy muista kielistä virallista vastinetta.

Kaipaan tätä sisua suomalaisilta nuorilta, mutta totuus on, että heitä tulee kasvattaa siihen, ja heiltä tulee vaatia sitä. Uuden hallituksen on aika panostaa nuorisoon, mutta ei lahjomalla, vaan kouluttamalla heistä työntekijöitä ja tulevaisuuden rakentajia.