Pitääkö ihmisen olla hyödyllinen?

Lauantai 19.8.2023 - Pirkko Jurvelin

Pitääkö ihmisen olla hyödyllinen?

Lueskelin ukkini päiväkirjoja jälleen kerran mielenkiinnolla. Ukkini jäi eläkkeelle 65-vuotiaana Tornion seminaarin rehtorin virasta. Hän rakasti työtään ja kirjoitti, että seminaari oli maailman paras työpaikka. Viljo-ukki halusi myös kehittää itseään, hän luki paljon, kulki erilaisilla opintopäivillä ja luennoi itsekin. Ja sitten koitti eläkkeelle jääminen.

”Työ, työ on parasta elämässä...Tahtoisin vielä tehdä jotakin merkityksellistä… Minä haluaisin vielä omalta osaltani toteuttaa itseäni, saada aikaan jotakin, jolla olisi arvoa. En vielä haluaisi köllötellä vanhuuden levossa, vaan tahtoisin tehdä työtä, toteuttaa itseäni, sillä se on ihmiselämän perimmäinen tarkoitus ( 25.1. 1965).” Ukin päiväkirjoista löytyy paljon tämän tyyppisiä ajatuksia. Hän koki itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi työn kautta, minkä ymmärrän sangen hyvin, sillä hänen ajatusmaailmansa kuvaa hyvin sitä yhteiskuntaa ja aikakautta (1892-1968), jolloin hän varttui ja oli mukana opiskelu- ja työelämässä.

Ukin ajatukset ovat varmasti aivan käsittämättömiä joillekin tämän ajan ihmisille. Joskus olen lukenut henkilöistä, jotka ansaitsevat valtavia omaisuuksia uusilla innovaatioilla tai älykkäällä sijoittamisella tai mahdollisesti jollakin some-osaamisella, ja usein he ilmoittavat jäävänsä eläkkeelle viimeistään 40-vuotiaina. Ei siinä mitään, kun on rahansa itse tienannut (ja vaikka olisi perinyt), mutta haluaako kukaan olla eläkkeellä 40-50 vuotta? Se on aikamoinen haaste, ja vaikka rahasta ei olisikaan pulaa, niin tuleeko aika pitkäksi – kuka sitä nyt jaksaa loputtomasti harrastaa ja vaikka matkustaa – tuleeko jossain vaiheessa kaipuu työelämään?

Suomessa on tilastojen mukaan tällä hetkellä 266 000 työtöntä, mikä on 40 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä miehiä on noin 30 000 enemmän kuin naisia. Osa työttömistä ilmoittaa suoraan, ettei edes halua löytää töitä, vaikkakin työtä on haettava säännöllisesti, jotta tuet pysyisivät ennallaan. Osa työttömistä ei halua mennä töihin, koska palkka ei ole juurikaan suurempi kuin työttömyyskorvaus, osa ei mene töihin, koska omalla alalla ei ole tarjolla töitä, ja kynnys hakeutua tekemään jotakin muuta saattaa olla korkea.

Mietin tässä ja nyt sitä valtavaa ajatusmaailmojen eroa, joka on 1960-luvulla kuolleen ukkini ja monen kortistossa aikaa viettävän välillä. Ja tässä kohtaa haluan selventää lukijalle erään asian: Minä en tuomitse heitä, jotka eivät halua tehdä töitä, en tuomitse, vaan tunnen myötätuntoa, sillä heidän elämästään jää (minun mielestäni) puuttumaan niin paljon – ja monesti se näkyy.

Palkkatyö ei suinkaan ole ainoa ”työ”, joka voi tuoda elämään mielekkyyttä. Ajattelen kaikkia niitä kotiäitejä ja -isiä, joiden tekemä työpanos on yhteiskunnalle huipputärkeä. Ajattelen myös kaikkia niitä eläkeläisiä sekä töissä olevia, jotka antavat aikaansa tekemällä vapaaehtoistöitä erilaisissa uskonnollisissa ja monissa hyväntekeväisyysjärjestöissä. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö lisää sen tekijöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia. Sen taloudellista arvoa on vaikea laskea, mutta uusimman arvion mukaan vapaaehtoistyön arvo on vuosittain 3,2 miljardia euroa eli 1,3 prosenttia BKT:n arvosta.

Palaan takaisin Viljo-ukkiini. Hän oli myös aktiivinen eläkeläinen, sillä hän oli pidetty puhuja ja esiintyjä eri järjestöissä. Viimeinen valokuva ukistani on Oulaisista: Ukki kävelee ystävänsä kanssa eräästä tilaisuudesta, jossa hän on ollut pitämässä puhetta, ja kädessään hänellä on jäätelötötterö. Tuolla hetkellä hän sai sydänkohtauksen ja menehtyi parin päivän kuluttua. Mutta tuo viimeinen kuva ukista on jotenkin hellyttävä: tyytyväinen mies, tehtävänsä suorittanut, palkkansa ansainnut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työ, työttömyys, hyvinvointi

Ain laulain työtäs tee

Maanantai 1.5.2023 - Pirkko Jurvelin

Ain laulain työtäs tee

Elokuvassa ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” esiintyy musiikkikappale, josta tuli aikoinaan hyvin suosittu. Kääpiöt ja Lumikki puuhastelevat työn touhussa innokkaasti ja hymyssä suin laulaen samalla ”Ain laulain työstäs tee”. Harmony Sisters äänitti myös saman kappaleen vuonna 1939 nimellä ”Laulaen työtäs tee”. Tämä viehättävä laulu vie meidät ideaalin äärelle: työ on mukavaa, viihtyisää ja rentoa. Mutta kyseessä onkin piirretty elokuva, ja minusta tuntuu, että laulamista katsottaisiin nykyisin nyreästi monella työpaikalla, jossa jokainen kuuntelee mahdollisuuksiensa mukaan musiikkia, podcasteja tai muuta vastaavaa kuulokkeet korvilla.

Olen keskustellut moneen otteeseen vakavasti läheisen henkilön kanssa, joka on töissä kuljetusalalla. Hän on niitä ylitunnollisia tyyppejä, jotka myös pitävät työstään ja viihtyvät työpaikassaan. Hyvä näin, tosi hyvä, mutta se, ettei työntekijä voi pitää aina vapaapäiviään puhumattakaan kesälomistaan, koska alan työläisistä on jatkuvasti puute, on erittäin huono juttu. Joku osaa tietysti pitää puoliaan, saa lomansa ja kaiken muun siihen kuuluvan, mutta jos olet luonteeltasi ylitunnollinen (ja samalla rahanahne), niin huonosti käy. Uupumuksesta johtuva sairastuminen on jo kerran koettu juttu.

Työvoimapula laajenee koko ajan koskien uusia ammatteja. Kuljetusala, terveys- ja sosiaaliala, rakennusala sekä lastentarhanopettajat – näillä aloilla on työntekijöistä huutava pula.

Pohdiskelin tämän ylityöllistetyn tuttavani kanssa sitä, miten kuljetusalalle saataisiin lisää väkeä. Hän totesi ensiksi, että esimerkiksi yötöitä tekeviä ei yksinkertaisesti löydy. Jos joku yrittääkin ajaa yövuoroja, hän toteaa pian, että kiitos mutta ei kiitos. Helpomminkin saa rahaa. Niin rahaa. Keskustelutoverini laskeskeli, että jo 50: n sentin korotus kuljettajan tuntipalkkaan toisi lisää työntekijöitä alalle. Siis mitä? Miksi ihmeessä yrittäjät eivät sitten nosta alaistensa palkkaa sen verran? Työnantaja ei tietenkään pidä sanasta ”palkankorotus”, mutta loppujen lopuksi, jos ylityökorvauksia ei tarvitsisi maksaa, niin ei tuollainen korotus tulisi työnantajalle liian kalliiksi. Eikä tarvitsisi itkeä jatkuvaa työvoimapulaa ja tappaa tunnollisimmat työntekijät ylitöillä ja lomien panttaamisella.

Vappupuheessaan perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho totesi, että etenkin pääkaupunkiseudulla on samaan aikaan työvoimapula ja kuitenkin paljon työttömiä. ”Suomalaisia ja varsinkin nuoria haukutaan laiskoiksi, kun työnteko ei kiinnosta, mutta aika harva on niin hullu, että tekee raskasta työtä, jos saman saa tekemättäkin ”, hän toteaa myös puheessaan. En yleensä ole samaa mieltä persujen kanssa (esimerkiksi maahanmuuttoa koskevissa asioissa), mutta tässä Halla-aho osui mielestäni oikeaan. Ei ole nuorten syy, että heille tuputetaan rahaa opiskelujen ja työn sijaan, vaan tässä kohdassa päättäjien on katsottava peiliin. Sanotaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ja tämä pitää tietenkin paikkansa. Mitä Suomi siis haluaa opettaa lapsille ja nuorille? Sitäkö, että heillä on tässä maassa etuoikeus opiskella itselleen ammatti, jonka turvin he voivat esimerkiksi perustaa perheen ja elättää itsensä ja läheisensä työtä tekemällä? Työ on myös asia, joka kiinnittää ihmisen yhteiskuntaan, tuo uusia tuttavuuksia, erilaisia näkökulmia elämään, uusia mahdollisuuksia ja ajatuksia. Vai haluaako Suomen valtio opettaa lapsillemme ja nuorillemme, ettei kannata ruveta millekään, ei kannata kiinnostua erityisesti mistään, turha on suunnitella tulevaisuutta, kun raha, jota elämiseen tarvitaan, lahjoitetaan sinulle tuosta vain?

”Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi” aloitti Väinö Linna romaanitrilogiansa ”Täällä pohjan tähden alla” ensimmäisen osan. Sanotaan, että jo tuo ensimmäinen lause kuvastaa kuuluisaa suomalaista sisua. Koko käsite ”sisu” on niin suomalainen, ettei sille löydy muista kielistä virallista vastinetta.

Kaipaan tätä sisua suomalaisilta nuorilta, mutta totuus on, että heitä tulee kasvattaa siihen, ja heiltä tulee vaatia sitä. Uuden hallituksen on aika panostaa nuorisoon, mutta ei lahjomalla, vaan kouluttamalla heistä työntekijöitä ja tulevaisuuden rakentajia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työvoimapula, työttömyys, sisu