Kertakäyttöelämä eli Mitä jätän jälkeeni?

Maanantai 25.5.2020 - Pirkko Jurvelin

Kertakäyttöelämä

eli

Mitä jätän jälkeeni?

Oulun taidemuseossa oli viime talvena näyttely, jonne kerättiin näytteille asetettavaksi ihmisten ”aarteita” eli heille tärkeitä esineitä. Minunkin aarteeni oli esillä museon vitriinissä: Se on ukkini yli sata vuotta vanha sotilaspassi, joka on minulle monella tapaa erittäin arvokas. Jos pääsisin nyt lahjoittamaan näyttelyesineen uuteen Minun aarteeni-näyttelyyn, niin tällä kertaa veisin museoon ruukunkappaleen. Olen saanut sen joskus lahjaksi tuttavaltani Israelissa ollessani maassa hänen vieraanaan, ja oletettavasti sillä on parhaimmillaan ikää parituhatta vuotta. Tuolla savikappaleella ei ole varmaankaan taloudellista arvoa (pitäisikö kysyä tori.fi?), mutta esineenä se on kiehtova, mystinen ja jotenkin – käsittämätön. Astian pohja on ollut halkaisijaltaan noin 6 cm, mutta sen seinämät laajenevat niin, että voisin kuvitella siihen mahtuneen ruokaa tai juomaa monta desilitraa sen korkeudesta riippuen. Saviesineen pinta on koristeltu. Mikä tämä astia oli? Kuka tai ketkä ovat käyttäneet sitä? Milloin? Onko tämä savikappale ainoa, mitä jonkun ihmisen tai perheen elämästä on jäänyt jäljelle?

Mitä minusta jää jälkimaailmalle? Entä sinusta? Joku voisi sanoa, että lapset – tietysti. Ajattelen kuitenkin niin, että vaikka minulla on ollut suuri osuus lasteni saattamisessa maailmaan, niin he ovat kuitenkin ihan itsenäisiä ihmisiä, eivätkä oikeastaan siinä mielessä vastaus kysymykseeni. Joku voisi sanoa, että olethan kirjoittanut kirjoja. Kyllä vain! Eräs ystäväni tuumasikin kerran, että sinä olet sentään kirjoittanut kirjoja, mutta kun hän on syöttänyt lapsiaan, niin hänen tuotoksensa ovat vain tulleet p….na ulos. No, joo, tuota noin. En ehkä ole turhan vaatimaton, vaikka arvelenkin, etteivät teokseni jää elämään maailman kirjallisuuden historiassa huolimatta siitä, että ne ovat olleet tärkeitä minulle. Täytyy kyllä myöntää, että on tuntunut mukavalta, kun olen silloin tällöin törmännyt tutkimuksiin tai kirjoihin, joissa minun teokseni ovat olleet lähdemateriaalina. Silloin vaatimatonkin ihminen hymyilee itsekseen.

Lähes neljäkymmentä työvuotta opettajana, eiköhän niistä ole jonkinlaisia jälkiä jäänyt? Kyllä, ihan varmasti, hyviä ja huonoja. Kerran lapset vinkkasivat minulle jonkin sivuston, johon ihmiset olivat saaneet anonyymisti jättää kiitoksiaan entisille opettajilleen. Eräs kiittäjistä mainitsi minun nimeni ja kertoi olleensa yksinäinen ja arka oppilas. Meillä oli ollut siihen aikaan kirjepostilaatikko luokassa, ja se aukaistiin kerran viikossa. Tämä entinen oppilaani kertoi, kuinka opettaja vastasi aina hänen kirjeisiinsä, ja tästä oli tullut hänelle hyvä mieli. Nyt tuli minulle hyvä mieli: olin tehnyt jotakin oikein!

Maailman historiassa on lukuisa joukko henkilöitä, joiden maine ja nimi on jäänyt elämään vuosisatoja, jopa vuosituhansia heidän jälkeensä – joko hyvässä tai pahassa. Voimme nauttia upeasta, satoja vuosia sitten sävelletystä musiikista, ihailla ainutlaatuisia ikivanhoja taideteoksia, ihmetellä filosofien älykkyyttä, tiedemiesten kykyä ajatella ilman rajoja ja käyttää hyväksemme älykköjen kehittelemiä oppeja ja teknisiä laitteita, eikä näiden taitureiden nimi pääse unohtumaan. Toisaalta historian kirjoissa on myös pitkä liuta nimiä, jotka haluaisimme pyyhkiä olemattomiin: hirmuhallitsijat, rotujen ja kansojen vainoajat ja murhaajat, monet mielenvikaiset, joiden tekemiset ovat jättäneet ikuisen, karmivan muiston ihmiskunnan sydämeen.

Esitin blogini alussa kysymyksen: mitä jätän jälkeeni? Olen tässä kirjoitellessani ja mietiskellessäni tajunnut, kuinka perin inhimillinen ja itsekeskeinen - suorastaan omahyväinen – tuo kysymys on. Se on ahdistava ja väärä. Miksi ihmeessä minun pitäisi jättää jonkinlainen jälki tähän universumiin? Ei minusta ole siihen. Meistä jokainen elää kertakäyttöelämää, ja kun kuolemastamme on kulunut sata, ehkä kaksisataa vuotta, ei eletyllä elämällämme ole sen ihmeempää merkitystä - eikä tarvitse olla. Näin on hyvä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saviastia, elämän tarkoitus, minän merkitys

"Jonakin päivänä elämä loppuu. Kaikkina muina päivinä se ei lopu"

Perjantai 24.4.2020 - Pirkko Jurvelin

”Jonakin päivänä elämä loppuu. Kaikkina muina päivinä se ei lopu.”

Otin blogin otsikoksi toteamuksen Frank Martelan uusimmasta teoksesta ”Elämän tarkoitus”. Mielestäni jo nuo kaksi lyhyttä lausetta yhdessä muodostavat tajuntaa räjäyttävän sanoman. ”Jonakin päivänä elämä loppuu.” Se on fakta, josta emme pääse irti millään rimpuilemisella, sen poistamiseen ei auta raha eikä rakkaus. ”Kaikkina muina päivinä se ei lopu.” Siis, ihan tosi. En ole kovin paljon tullut tuota ajatelleeksi, koska lausepareista ensimmäinen on ollut niin määräävän voimakkaasti mielessäni. Mutta todellakin: kuinka paljon minulla on ollut niitä päiviä, jolloin elämäni ei ole loppunut! Ja paljonko niitä lienee vielä edessä! Pitäisikö ehkä ennemmin keskittyä näihin muihin päiviin kuin siihen yhteen, joka tulee joskus?

Onnen saavuttaminen ei tulisi Frank Martelan pohdiskelujen mukaan suinkaan olla ihmiselämän päämäärä. Sitä paitsi koko juttu (=onni elämän päämääränä) on suhteellisen tuore ihmiskunnan historiassa. Vasta 1800-luvun alkupuolella aate ilmestyi kummittelemaan ihmismieliin, sitä ennen oli eletty pienemmin odotuksin, suomalaisittain sanottuna ”porskuteltu eteenpäin”. Katsoin Martelan haastattelun, jossa häneltä tivattiin selitystä siihen kummalliseen yhtälöön, että sisäänpäin vetäytyneet, hiljaiset, ahdistuneet suomalaiset olivat vuosi toisensa jälkeen ykköstilalla, kun tutkimuksissa haettiin maailman onnellisinta kansaa. Martela selitti, että kysymysten asettelu oli sellainen, että sen tuloksissa kävi lähinnä ilmi se seikka, että suomalainen yhteiskuntajärjestys ja sen toimivuus saivat ihmiset tuntemaan olonsa tyytyväisiksi ja turvallisiksi. Jos ihmisiltä kysyttäisiin, kuinka usein he ovat todella innoissaan, tuntevat itsensä niiiiiiin onnelliseksi tai nauravat remakasti ja hulluttelevat hillittömästi, niin sellaisissa asioissa ykköstila ei ehkä (varmastikaan) olisi meille suomalaisille taattu. Tasainen tyytyväisyys ja so happy-feeling eivät ole sama asia, mutta eiköhän meille riitä tuo tasainen tyytyväisyys, vai? No, myöntää täytyy, että joskus on aivan ihanaa saada nauraa ihan hulluna tai tuntea itsensä niin onnelliseksi, että kyyneleet tulevat silmiin.

Nyt tilanne on sellainen, että ollaan ihan ölövinä, eletään kahdeksan miinuksen tasoista hyvää elämää ja odotellaan, mitä tuleman pitää. Tässä odotellessa (meillä saattaa olla muutama kuukausi jäljellä tätä luppoaikaa – turhat menot eivät häiritse), voimme vielä kertailla sitä, mitä Martela haluaa antaa meille onnen tavoittelun sijalle. Hän käyttää ilmaisua ”elämän merkityksellisyys”. Seuraava ajatus on suoraan kirjasta:”Kyse on siitä, kuinka voisit kokea ainutlaatuisen elämäsi merkitykselliseksi ja elämän arvoiseksi.” Tähän tarkoitukseen Martela antaa hyviä, yksinkertaisia ohjeita: Pyri hankkimaan niitä taitoja ja tietoja, joista olet kiinnostunut, ja pyri hyödyntämään taitojasi ja osaamistasi. Ja lisäksi: Rakenna läheisiä ihmissuhteita ja tee toisille hyvää. Supertiivistettynä: Ota huomioon itsesi ja lähimmäisesi. - Suosittelen lukemaan Martelan kirjan ”Elämän tarkoitus”. Hän kirjoittaa kiinnostavasti ja simppelisti, mutta taustalla on todella paljon tutkimusta ja mielenkiintoisia tapauskertomuksia. Juuri nyt tuli mieleeni, että ehkä Martela kuulostaa nykypäivän Dale Carnegieltä (mm. ”Miten pääsen turhista huolista”) .

”Jonakin päivänä musiikki loppuu. Kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Mutta hiljaisessa odottelussa ei ole mitään järkeä. Jos luet tämän, musiikki soi yhä sinulle. Mene siis tanssimaan.”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Frank Martela, Elämän tarkoitus

Kuka olet, mitä tahdot?

Maanantai 13.5.2019 - Pirkko Jurvelin

Kuka olet ja mitä haluat?

Eräässä keskustelussa törmäsin filosofi Frank Martelan nimeen. Koska juttukumppanini olivat yleisesti ottaen vaikuttuneita tyypistä, päätin tutustua mieheen ja hänen ajatuksiinsa. Helpoksi aluksi lainasin Martelan kirjan Valonöörit. Ja nyt varoituksen sana: Tämä blogi ei ole syväluotaus kyseisestä henkilöstä ja/tai hänen filosofiastaan jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että olen päässyt teoksessa noin sivulle 100. Haluan kuitenkin laittaa muistiin jo tässä vaiheessa joitakin minua innostaneita juttuja.

Pari faktaa Martelasta, jotta jokaisen ei tarvitsisi erikseen häntä googlettaa. F. Martela on 37- vuotias suomalainen filosofi, tietokirjailija ja Aalto-yliopiston tutkimusprofessori. Hän toimii valmentajana Filosofian Akatemia Oy:ssä. Martela pohdiskelee ja tutkii, mitä on hyvä elämä, ihmisyys ja elämän pohjimmainen merkityksellisyys. Painavia asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. - Tykästyin Valonöörit- kirjaan jo alkumetreillä, koska sen kieli ja lauserakenteet olivat niin perustavallisia, ettei niiden kanssa tarvinnut kompuroida. Yksinkertainen teksti pitää kuitenkin sisällään monimutkaisia, syvää pohdintaa vaativia asioita ihmiselämästä.

Ja nyt töihin! Sinun (ja minun) pitää oppia tuntemaan itsesi, jotta voisit tehdä elämästäsi omannäköisesi. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö on viisastellut: ”On parempi olla oma itsensä, koska kaikki muuta ovat jo varattuja.” Kuka sinä olet? Lauri Järvilehto kehitteli omaa minuuttaan pohtiessaan kutsumuskartan. Ota sinäkin kynä ja paperia ja käytä tähän tehtävään muutama minuutti. Kirjoita paperille kaikki sellaiset puuhastelun muodot, joissa viihdyt eli asiat, joita teet mielelläsi. Kirjoita konkreettisesti (koiran ulkoiluttaminen, kakun leipominen), ja kirjoita mahdollisimman paljon. Vinkkejä: keskustelu, esiintyminen, opettaminen, ideointi, tutkimustyö, lukeminen, kirjoittaminen, maalaaminen, soittaminen, urheilu, tanssiminen, luonnossa liikkuminen, eläinten hoito, johtaminen, ystävien kanssa oleilu, matkustaminen, pelien pelailu, taide… Täyttyikö paperiarkki?

Seuraavaksi pisteytät tekemisesi. 3 = Pääsen tekemään tätä asiaa niin paljon kuin haluan. 2 = Pääsen tekemään tätä asiaa jonkin verran, mutta en tarpeeksi. 3 = En pääse tekemään tätä asiaa juuri lainkaan.

Nyt seuraa tehtävän vaikein osa eli tulkinta. Olet täyttänyt paperin sinulle tärkeillä asioilla ja mukavilla jutuilla, joita haluaisit tehdä mahdollisimman paljon. Onko kuitenkin niin, ettet pääse tekemään niitä niin paljon kuin haluaisit? Ainakin minä havaitsin näin olevan. Mitä nyt? Katso sanalistaasi tarkasti ja mieti, mitä asioita voisit mahdollisesti muuttaa. Muutoksen ei tarvitse olla maata kaatava (irtisanoutuminen työpaikasta), vaan se voi olla jotain pientä, joka kuitenkin vapauttaa sinut tekemään jotakin omasta mielestäsi tärkeämpää. Kun katsoin omaa kutsumuskarttaani, tulin siihen tulokseen, että pystyn muuttamaan jotakin tehdäkseni enemmän sitä, mitä oikeasti haluan. Ehkä joskus kerron teille, mikä toimi minun kohdallani.

Nyt joku sanoo, että helppohan se on sinulla, mutta kun on ruuhkavuodet, työ, lastenhoito ja harrastaakin pitäisi, ehkä myös ottaa välillä rennosti, niin ala siinä sitten värkkäämään kutsumuskarttoja. I feel you, ihan tosi, ymmärrän. Pointti tässä kuitenkin on se, että ehkä pienellä muutoksella saat jotakin hyvää aikaan omassa elämässäsi.

Tässäkö tämä Martela sitten on? Opettaako hän, että kivaa pitää olla ja positiivista draivia mahdollisimman paljon? Älä ymmärrä väärin, sillä tämä oli vain pieni otos kirjasta. Martelan tarkoitus on tehdä meistä (=saada meidät tekemään itsestämme) valonöörejä, henkilöitä, jotka hyvää tekemällä valaisevat kanssaihmisten (ja omaa) elämäänsä. Martela on sitä mieltä, että elääkseen hyvää elämää, ihmisen täytyy tyydyttää neljä perustarvetta, joita ovat: vapaaehtoisuus, kyvykkyys, läheisyys ja hyvän tekeminen. Sana ”yksilö” aiheuttaa hänelle lähinnä päänsärkyä, ja hän korvaa sen mielellään termillä ”suhdelo”.

Palaan asiaan, kunhan olen edennyt lukemisessani. Ja nyt heti aion tehdä jutun, joka antaa minulle enemmän lisäaikaa muuhun, minulle tärkeämpään tekemiseen. Kirjoitan sähköpostin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Frank Martela, Valonöörit, elämän tarkoitus