Vladimir Putin, Venäjän ortodoksikirkon oma poika

Lauantai 26.2.2022 - Pirkko Jurvelin

Vladimir Putin, Venäjän ortodoksikirkon oma poika

Neuvosto-Venäjän historiassa on ortodoksisen kirkon merkitys vaihdellut aina kunkin aikakauden poliittisen tilanteen ja poliitikkojen intressien mukaan. 1900-luvun alussa hallitsijan siteet kirkkoon olivat voimakkaat, ja tsaari oli sekä Venäjän keisarikunnan että kirkon ylin hallitsija. Kommunismin tultua ”valtauskonnoksi” kirkon valta väheni, sillä marxismin oppien mukaan kristillinen uskonto oli oopiumia kansalle ja taikauskoa. 1920-luvulta lähtien kirkko koki valtion taholta suoranaista vainoa.

Vasta 1980-luvun lopulla ortodoksisen kirkon tilanne alkoi parantua, kun Mihail Gorbatsov lopetti vainot, ja viimein 2010-luvulla sen suhteet valtioon rupesivat vahvistumaan, sillä tuolloin Vladimir Putin alkoi hakea tukea ja tukijoita omalle vallalleen kirkon piiristä. Jumalanpalvelukseen osallistuva, tuohuksia sytyttävä ja ikonia suuteleva mies sai osakseen tavallisen kansan sympatiat ja luottamuksen ja auttoi unohtamaan tämän KGB-menneisyyden. Tänä päivänä Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on Putinin läheinen liittolainen. Kumpikin osapuoli on hyötynyt tilanteesta, sillä uskonnonopetuksesta on tehty koulussa pakollista (!), ja esimerkiksi yleinen suhtautuminen homouteen ja homopareihin on kirkon opin mukaisesti hyvin karsasta. Patriarkka Kirill on myös henkilökohtaisesti netonnut läheisistä suhteistaan Putiniin. Sen osoituksena pidetään esimerkiksi miehen ranteessa vilahdellutta 30 000 euroa maksanutta kelloa sekä muutoinkin kirkon miehelle epäsovinnaista ylellistä elämäntapaa luksusjahteineen ja -huviloineen.

Miten tähän on tultu? Miksi Venäjän diktaattori veljeilee kirkon kanssa, vaikka sen oppi on kommunistisen aatteen mukaan oopiumia kansalle? Olen ollut monena kesänä vapaaehtoistöissä Suomen Valamossa oppaan tehtävissä. Luostarissa olen tavannut paljon turisteja ja tietysti kuullut mielenkiintoisia juttuja. Esittelin kerran turistiryhmälle vanhassa kirkossa ollutta maalausta, johon on kuvattu Laatokan Valamon saari erilaisine rakennuksineen noin sata vuotta sitten. Eräs ryhmässä mukana ollut henkilö rupesi kertomaan, kuinka nykyisin tällä luostarisaarella sijaitsee myös Putinin datsa eli kesähuvila. Kyseinen paikka on tietysti tarkoin vartioitu, ja siihen kuuluu myös pieni lentokenttä, jonne helikopteri voi laskeutua. Juttu kuulosti uskottavalta, kun tietää Putinin lämpimät suhteet Venäjän ortodoksisen kirkon nykyiseen johtajaan.

Putin on kuitenkin sen ikäinen mies, että hän on syntynyt ja elänyt vahvan kommunismin aikana. Mistä hän olisi saanut uskonnollisia virikkeitä? Joku (edelleen Valamon turistijoukosta) tiesi kertoa, että Vladimirin mummo oli ollut hurskas ortodoksi, ja että poika olisi hänen mukanaan päässyt tutustumaan kirkkoon ja sen oppiin. Joidenkin selitysten mukaan Vladimirin äiti olisi kastattanut pojan salaa. Aika haettuja spekulaatioita molemmat, sillä esimerkiksi Vladimir-pojan äidistäkään ei ole olemassa varmaa tietoa, ainoastaan aikamoinen määrä huhuja ja pimitettyä totuutta.

Kun Neuvostoliitto hajosi, kirkko alkoi siunata aseita ja armeijan joukkoja. 23.2.2022 julkaistiin Venäjän patriarkan lausumat onnittelut maan presidentille ”isänmaan puolustajien päivänä”, joka on Venäjän asevoimien vuosipäivä. Lausumassaan Kirill myötäilee Putinin ajatuksia kertomalla, että venäjän ortodoksinen kirkko on aina ”pyrkinyt antamaan merkittävän panoksen maanmiestensä isänmaalliseen kasvatukseen”.Tutkijoiden mukaan Kirillin käyttämä ilmaisu ”isänmaan puolustaminen” on tyypillistä Putinin ja putinistien käyttämää retoriikkaa, jolla vältetään sota-sanan käyttöä.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan samainen patriarkka Kirill julkaisi seuraavanlaisen tiedotteen: ”Syvällä ja sydämestä tulevalla tuskalla näen tapahtumien aiheuttaman ihmisten kärsimyksen. Koko Venäjän patriarkkana ja kirkon päämiehenä, jonka lauma on Venäjällä, Ukrainassa ja muissa maissa, tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joita kärsimys on koskettanut.” Kirill kehottaa myös osapuolia välttämään aiheuttamasta siviiliuhreja ja kehottaa ihmisiä rukoilemaan. Hän siis tuntee myötätuntoa, mutta vieläkään hän ei voi käyttää sellaisia sanoja kuin ”sota” tai ”hyökkäys”.

Kun tämä sota loppuu, – ennemmin tai myöhemmin – Putin löydetään bunkkeristaan, jossa hän odottaa kohtaloaan kuten Hitler aikoinaan. Yksinäinen vanha mies, jolla ei ole enää mitään menetettävää. En usko, että edes Venäjän ortodoksisen kirkon päämies haluaa enää olla tuossa vaiheessa tukemassa joukkomurhan aloittanutta miestä.

Lyhytterapia

Lauantai 4.9.2021 - Pirkko Jurvelin

Lyhytterapia

Luin Kotimaa-lehden verkkosivuilta uutisen, jonka mukaan Tampereen seudun nuoret voivat saada maanantaisin kello kymmenen ja viiden välillä lyhytterapiaa Tampereen Vanhassa kirkossa. Walk in- palvelun taustalla ovat Tampereen seurakuntayhtymä, Kirkkohallitus ja ehkäisevää huumetyötä tekevä järjestö YAD (Youth Against Drugs). Palvelua tarjotaan 16-30-vuotiaille, ja avun tarvitsija voi tulla paikalle ilman ajanvarausta. Palvelu on ilmaista ja anonyymia, ja nuori voi tulla tapaamaan terapeuttia useamminkin.

Idean takana on Kirkkohallituksen kasvatuksen asiantuntija Mikko Mäkelä, joka oli ollut maaliskuussa kuuntelemassa yhdysvaltalaisen professorin Monte Bobelen luentoa. Bobele oli kertonut niistä hämmästyttävistä tuloksista, joita Kanadassa oli saatu yhden kerran ratkaisukeskeisissä terapiatapaamisissa.

Kiinnostuin Bobelen tutkimustuloksista ja yritin haeskella miehestä tietoa. ”When One Hour Is All You Have: Effective Therapy for Walk-In Clients” (”Kun sinulla on vain yksi tunti aikaa: Tehokasta terapiaa ilman ajan varausta tuleville asiakkaille”, kömpelö käännös, mutta parastani yritin). Kirja kiinnosti kovasti, mutta kun huomasin, että pehmeäkantinen painos maksoi 53 e, se laimensi intoani. Professori Bobelesta sain selville sen verran, että miehellä on monta tutkintoa ja työsarkaa, paljon saavutuksia ja intoa jatkaa ja jakaa oppimaansa vielä eläkeiässäkin.

Miksi tämä teema kiinnostaa minua? Viime viikolla istuin Oulun seudun omaishoitajien hallituksen kokouksessa sekä myöhemmin vapaaehtoistyötoimikunnan kokouksessa. Jälkimmäisessä toin esiin ajatukseni siitä, että yhdistys voisi tarjota omaishoitajille ilmaista, satunnaista terapiapalvelua. Oulun seudun omaishoitajat ry tarjoaa ilmaista lakimiespalvelua jäsenilleen kerran kuussa. Ajat ovat lyhyitä, mutta hyvin käytettynä näistä kohtaamisista on suuri apua omaishoitajalle hänen vaikeassa tilanteessaan. Kesällä käymäni tunnekurssi avasi jonkin solmun sisimmässäni, ja tajusin, että joku muu voi ymmärtää minua paremmin kuin minä itse. Pohdiskelujen tuloksena tein ehdotukseni yhdistykselle, ja vasta sen jälkeen luin tämän artikkelin, joka tuki omaa näkemystäni. Aikamoinen sattuma! Ilokseni olen saanut sellaista viestiä, että lyhytterapiapalvelu – tai kutsuttiinpa sitä millä nimellä tahansa – on otettu vakavaan harkintaan. Intoa asian toteuttamiselle on, puuttuu vain...rahoittava taho.

Elämäni paras lyhytterapiakokemus on niiltä ajoilta, jolloin olin yhdeksänvuotias. Luoja on lahjoittanut minulle aika rajoittuneen omatunnon. Istuin koulussa pulpettini ääressä, ja mieleeni tuli ajatus, että olikohan se ihan oikein, kun olin höpötellyt ja naureskellut minua vähän vanhempien poikien kanssa edellisenä päivänä (voi, hyvänen aika!). Pyörin tuolillani vaivaantuneena, kunnes viittasin ja pyysin opettajalta lupaa käydä vessassa. Luvan saatuani kipitin koulun käytävää pitkin isäni luokan ovelle ja koputin. Kurkistin sisään ja vinkkasin isälleni, joka oli pitämässä oppituntia. Isä tuli ja ihmetteli, mikä minulla oli hätänä. Asiani kuultuaan hän hymyili iloisesti ja sanoi:”Höpö, höpö, menehän nyt luokkaan.” Kyllä minulla oli kevyt olo, kun terapeuttini oli osannut sanoa juuri oikeat sanat.

Hyvä ystävä voi olla se paras terapeutti, tästä minullakin on kokemuksia. Toisaalta ystävä ei kykene kaikkeen, hänelle ei voi lastata kaikkia suruja, ongelmia ja onnettomuuksia, häneltäkään ei saa vaatia liikaa, eikä hänellä ole terapeutin koulutustakaan.

Tämä lyhytterapia-asia on minulle uusi, mutta eihän se ole oikeasti ollenkaan uusi. Monilla nettisivustoilla tarjotaan kyseistä palvelua (hinnat keskimäärin 70 e/h), joten tällainen mahdollisuus on olemassa kaikille siitä kiinnostuneille, kohtuullisen varakkaille henkilöille. Voi vain olla aika kova kynnys ruveta varaamaan itselle kallista terapia-aikaa ammattilaiselta, jonka osaamista on vaikea arvioida etukäteen.

Jospa joskus tulevaisuudessa koittaa se päivä, jolloin apteekeista löytyy walk- in- terapiapiste. Nyt tämä ajatus tuntuu kovin utopistiselta, mutta ehkä se ei kuitenkaan ole sitä. Mietin vain, että mitähän asiasta tuumaavat apteekkarit, kun kalliit lääkkeet jäävät tarpeettomina hyllyihin?

Mihin Pride tarvitsee kirkkoa?

Perjantai 28.6.2019 - Pirkko Jurvelin

Mihin Pride tarvitsee kirkkoa?

Jotta puhuisimme ja lukisimme samasta asiasta, tarkennan termien määritelmät wikipedian avulla.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on jäsenmäärältään suurin Suomessa toimiva uskonnollinen yhdyskunta, johon kuului 69,7% suomalaisista vuoden 2018 lopussa. Yhdyskunta tunnustaa luterilaisen opin mukaista protestanttista kristinuskoa. Kirkko on saanut nimensä saksalaisen uskonpuhdistaja Martin Lutherin ja evankeliumin mukaan.

Pride tarkoittaa maailmanlaajuista liikettä ja filosofiaa, jonka mukaan homoseksuaalit, biseksuaalit, transihmiset, sekä kaikkien muidenkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen jäsenet voivat olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään.

Suomen suurin Pride -tapahtuma on Helsingissä viikon ajan järjestettävä kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. Lauantaina marssiva kulkue on viikon huipennus. Näin suuren tapahtuman järjestäminen vaatii runsaasti varoja, ja siksi ulkopuolisten lahjoittajien apu on erittäin tärkeää. Tänä vuonna kumppanuustuloja on kertynyt noin 200 000 – 300 000 euroa. Tukijat ovat lähinnä liikelaitoksia (esim. Nordea), ja Suomen evankelisluterilainen kirkko on ollut suuresti otsikoissa juuri tuen tähden. Valitettavasti en löytänyt mistään kattavaa tukijoiden luetteloa, viime vuonna listassa oli ainakin myös Prisma.

Se, että Suomen kirkko on yksi Pride -tapahtuman tukijoista, on aiheuttanut kolmen päivän eropiikin kirkon jäsenten joukossa. Myös Päivi Räsänen on ilmoittanut harkitsevansa eroa Suomen kirkosta. Ymmärrän niitä, jotka ovat eronneet kirkosta tai harkitsevat eroa siitä, sillä olen tutkinut Lutheria aika paljon (myös graduani varten), ja mikäli hänellä olisi sananvaltaa nykyisessä kirkossamme, hän huutaisi varmasti naama punaisena: ”Te kurjat, katukaa ja tehkää parannus!” - Luther oli nimittäin aikamoinen kuumakalle.

Mihin Pride -liike tarvitsee kirkkoa? Se, että Suomen kirkko on mukana tukemassa tapahtumaa, antaa sille tietynlaisen yleisesti hyväksyttävän leiman, senhän me ymmärrämme, ja Helsingissä näytti ohjelman mukaan olevan monenlaista seurakuntien järjestämää toimintaa tämän viikon aikana. En tiedä, kuinka paljon kirkko on lahjoittanut varoja tapahtuman tukemiseen, mutta imagon lahjoittaminen on ollut merkittävän tärkeää.

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo on kirjoittanut facebook-sivuillaan, ettei kirkkohallituksen johtoryhmällä (joka tukemispäätöksen on tehnyt) ole ollut valtuuksia tehdä päätöstä siitä, että kirkko on Helsinki Priden virallinen tukija. Keskitalo:” Kirkkohallituksen työjärjestyksen mukaan Kirkkohallituksen johtavista viranhaltijoista koostuva johtoryhmä on asioiden valmistelua varten oleva keskusteluelin. Sille ei ole delegoitu mitään päätösvaltaa edes Kirkkohallituksen sisäisissä asioissa, saati koko Suomen evankelisluterilaista kirkkoa koskien.” Vaikka Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna täsmensi myöhemmin, että kyseessä on pelkästään bisneskumppanuus - ei pyrkimys linjata kirkon avioliittokäsitystä -, niin kukapa näitä selityksiä jaksaa lukea. Suuri yleisö ymmärtää asian näin: Suomen evankelisluterilainen kirkko tukee Pride -liikettä.

Väärän päätöksen julistaminen on aiheuttanut kuohuntaa myös kirkon piirissä, ja siinä mielessä Keskitalon teksti oli oikeassa paikassa: päätös ei ole kirkon virallinen päätös.

Mielestäni Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen on tiivistänyt monen ihmisen mielipiteen hyvin: kirkko on avoin kaikille mutta ei kaikelle.

Pride -viikko on hyvin organisoituneen vähemmistön tapahtuma. Mikä liikelaitos (Prisma, Nordea?) olisi tukemassa vastaavanlaista tapahtumaviikkoa, jos sen järjestäisivät esimerkiksi vähemmistöinä elävät maahanmuuttajat, romanit tai vaikka juutalaiset?

P.s. Kuuntelin juuri piispa Keskitalon puheenvuoron Muhoksen Suviseurojen avajaistilaisuudesta. Se oli hyvin lämminhenkinen ja rohkaiseva puhe. Mieleeni jäi myös piispan käyttämä termi ”positiivinen uskonnonvapaus”. Hän tarkoitti sitä, että tänä aikana, jolloin ollaan hyvin herkkiä sen suhteen, etteivät esim. lapset saa ”vahingossa” uskonnollisia vaikutteita, meidän tulisi ymmärtää oikeutemme saada uskonnollisia vaikutteita. - Niin ja vielä, hän toivoi, että kaikesta huolimatta ihmiset eivät eroaisi kirkosta.