Kuka on kuollut?

Maanantai 9.9.2019 - Pirkko Jurvelin

Kuka on kuollut?

Pysähdyin ilmoitustaulun ääreen Montenegrossa, Herceg Novin kaupungissa. Taulu sijaitsi jalkakäytävän reunassa, vilkasliikenteisen kadun varrella. Samanlaisia tauluja olin nähnyt muuallakin - esimerkiksi pari päivää aikaisemmin Bosnia Herzegovinassa suuren torin laidalla -, mutta koska nyt tiesin, mistä oli kyse, astuin taulun luokse tarkoituksenani lukea tarkemmin. Kieli oli väärä (siis minulle, koska opin montenegroa vain yhden sanan: ”vala” eli kiitos – tai jotain sen suuntaista), joten minun täytyi tyytyä tuijottamaan valokuvia. Ilmoitustaululla oli pelkästään kuolinilmoituksia kuvien kera. Tuntui oudolta – jotenkin intiimiltä – katsella noiden henkilöiden kasvoja, henkilöiden, jotka olivat ihan äsken siirtyneet ajasta iäisyyteen.

Kysyimme oppaaltamme Radovanilta, mistä oikein oli kyse. Hän selitti, että heidän ortodoksisessa kulttuurissaan vainajat pyritään hautaamaan jo heti kuolemaa seuraavana päivänä. Jotta tuttavat, omaiset ja muu yhteisö saisivat mahdollisimman pian tiedon tapahtuneesta, uutinen poisnukkuneesta laitetaan ilmoitustaululle. Mieleeni tuli, että tällaisena aikana, jolloin käytössämme on niin monenlaisia viestimiä, ilmoitustaulu tien varressa tai torilla tuntuu hiukan – vanhanaikaiselta. Mutta tässäkin asiassa on monta puolta, jota länsimainen turisti ei voi omista lähtökohdistaan ymmärtää, ja opitun kulttuurin ja toimintatapojen merkitys on suuri.

Hautaus jo seuraavana päivänä? Työnantajat ovat kuulemma hyvin joustavia näissä asioissa, joten työntekijä saa kohtuullisen helposti luvan osallistua siunaustilaisuuteen. Miten ihmeessä sitten väki ruokitaan, kun varoitusaika on niin lyhyt? Hotelleiden ravintolat ja muut ruokapaikat ovat rutinoituneet näiden tilaisuuksien järjestämisessä, kuulemma. Hautajaisiin liittyy varmasti paljon muitakin mielenkiintoisia, erilaisia, matkailijan mielestä jopa outoja asioita, mutta nämä tiedonmuruset onnistuin poimimaan keskusteluistamme.

Pyhäaamun Kalevassa oli taas pari sivua kuolinilmoituksia. Eläkeikään ehtinyt lukija viettää runsaasti aikaa käymällä läpi vainajien syntymä- ja kuolinaikoja (Noin nuori! No, tuolla oli jo ikää! Onkohan tällä kertaa tuttuja? Olisiko tuo se ja se vai muuten saman niminen?) pysähtyen miettimään ja ihmettelemään ajan kulkua. Kun kadulla tulee vastaan joku tuttu, saatetaan kysyä, että huomasitko tämän päivän lehdessä, että se entinen opettajakin oli kuollut. Kyllä vaan, hänkin oli huomannut. Sitten muistellaan yhdessä vainajaa ja vanhoja, kohtuullisen hyviä aikoja.

Minun mielestäni meidän kannattaisi ottaa käyttöön montenegrolainen tapa: ilmoitustaululle tiedote, jossa on vainajan kuva syntymä- ja kuolinaikoineen. Toki joku viitseliäs voisi kirjoittaa enemmänkin. Näitä tiedotusvälineitä (ilmoitustaulu on todellakin tiedotusväline, ei siihen sähköä tarvita) voisi täällä Oulussa olla esimerkiksi torilla, Rotuaarilla pallon vieressä, ehkä asemallakin ja vaikkapa pesäpallostadionin ja uimahallin lähellä. - Nämä paikat ovat vain ehdotuksia, muutkin suunnitelmat otetaan huomioon. - Voin kuvitella, kuinka torille syntyy aivan erityinen muistelukahvila, jonne ihmiset kokoontuvat katsomaan vainajien kuvia (taulu olisi lähellä) ja keskustelemaan ajasta ja iäisyydestä. Rotuaarin penkit olisivat täynnä kulkijoita, jotka välillä istahtaisivat hiukan huokaisemaan noustakseen taas kohta tutkimaan ilmoitustaulua. Yhdessä puhuttaisiin syvällisiä, mutta kuolemassa ei viivyttäisi turhan kauan, vaan pian siirryttäisiin muihin, ajankohtaisiin asioihin kuten hintojen nousuun, siirtolaispolitiikkaan, ilmaston lämpenemiseen... Puheenaiheista ei ole pulaa, mutta keskustelun aloittaminen uusista vainajista laittaisi kaikki mukavasti alkuun, toimisi ikään kuin - alkuhartautena .

Ehkä tämä ei onnistuisi kuitenkaan täällä meillä. Nykyajan uusi pinnallinen, nopeatempoista some -elämää elävä ihmisrotu tuskin haluaa muistutusta kuolevaisuudesta. Tai – ehkäpä juuri sen vuoksi asiaa kannattaisi kokeilla.