Hyvinvoiva mieli

Torstai 6.8.2026 - Pirkko Jurvelin

Hyvinvoiva mieli

Olin alkuviikosta Valamon luostarissa muutaman päivän kurssilla, jonka otsikko oli ”Hyvinvoiva mieli”. Ohjaajia oli kaksi (pariskunta) ja meitä osallistujia seitsemän, joista yksi oli mies. Tämä on hyvin tyypillistä, ja kun tyttäreni (henkilökohtainen autonkuljettajani, myös kurssilainen) kanssa mietimme, ketkä meidän tuntemistamme miespuolisista sukulaisista ja tuttavista haluaisi osallistua tuollaiselle kurssille, niin saimme tulokseksi myös luvun 1, ja sekin olisi hieman epävarma tapaus. Eivätkö miehet osaa/halua avautua, pelkäävätkö he puhumista ja osallistumista, onko helpompi purkaa tunteitaan johonkin fyysiseen toimintaan kuin istua pohdiskelemassa asioita? Ilmeisesti näin on.

Kurssin alkajaisiksi saimme Suomen Mielenterveys ry:n työkirjan ”Hyvinvoiva mieli”. Kannessa luki, että työkirja oli suunnattu koulutukseen osallistujalle. Mitä? Olinko minä jossain koulutuksessa? Luulin tulevani sellaiselle kurssille, jossa pohdiskelisimme syntyjä syviä, uppoaisimme henkilökohtaisiin tunteisiin, velloisimme omassa pahassa olossamme… Hyvä on, ei sitten. Olin tullut koulutukseen.

Ja niinhän siinä kävi, että koulutuksen, tehtävien suorittamisen ja keskustelujen aikana se omaan sisimpään kertynyt väsymys ja masennus alkoivat hävitä, tulevaisuus rupesi näyttämään valoisammalta, omat pelot turhilta, ja kaiken kaikkiaan tuli sellainen olo, että ”kyllä tämä tästä” – kaikesta huolimatta.

Ryhmätyöt eli keskustelut olivat merkityksellisiä. Tyttäreni, minä ja se kurssin ainoa mies muodostimme oman oululaisen ryhmämme, ja keskustelu oli todella luontevaa ja kiinnostavaa. Kun sitten kävimme läpi tehtäviämme yhdessä kaikkien kurssilaisten kesken, niin kuulimme monta tarinaa ja monta kohtaloa, kävimme läpi raskaita kokemuksia ja sitä, kuinka niistäkin oli selvitty, tosin kolhittuina mutta hengissä.

Koulutus painotti viittä hyvinvoinnin kulmakiveä: 1. Liity: Meidän tulee olla mukana toiminnassa, joka meitä kiinnostaa, ja jossa tapaamme ihmisiä. On aika lailla yhdentekevää, mitä se toiminta on. 2. Liiku: Tämä kohta on jokseenkin selvä asia, koska jo monen tutkimuksen mukaan fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi tukevat toisiaan. 3. Huomaa hetki: Tässä puhuttiin mindfulness-harjoituksista, joita löytyy verkosta, mutta rauhallinen kävely yksin tai yhdessä ja samalla ympäristön hyvien ja kauniiden asioiden huomioiminen ovat sama asia. Ja jokainenhan voi istahtaa sohvalle ja miettiä kaikessa rauhassa, mitä hyvää tänäänkin on kokenut tai nähnyt.4. Jatka oppimista: Tämä on kyllä sellainen asia, joka tuottaa iloa ja tyytyväisyyttä(vaikka en vieläkään puhu sitä espanjaa kunnolla), kehittää aivoja ja muistia ja monessa tapauksessa tuo mukanaan uusia tuttavuuksia. 5. Anna toiselle: Ensimmäiseksi tulevat tietysti mieleen vapaaehtoistyöt, mutta ne ovat ainoastaan yksi mahdollisuus. Voit auttaa naapuriasi, sukuasi, tuttujasi, tuntemattomia. Avun ei tarvitse olla konkreettista, kuunteleminen ja lohduttaminen ovat tärkeitä asioita.

Eihän se riittänyt, että olimme reippaasti ja vapaaehtoisesti osallistuneet kyseiselle kurssille. Ei toki, saimme myös kotiläksyjä! Nyt minun täytyy alkaa ahertaa paperin, kynän ja aivojeni kanssa ja laatia itselleni suunnitelma oman mielen hyvinvoinnin parhaaksi. Ei ole tarpeen miettiä erikseen jokaista kohtaa ja kehitellä niihin jotakin, riittää, että paneutuu sellaisiin suunnitelmiin, joista uskon olevan apua oman mielen hyvinvoinnille. Jos minulla olisi vapaus valita, varaisin heti lennot ja asunnon Espanjasta muutamaksi kuukaudeksi, kyllä tulisi hyvä mieli jo sitä odotellessa. Mutta kun tämä nyt ei ole mahdollista, niin kehittelen jotakin muuta. Nimittäin: Kolmen kuukauden kuluttua saan sovittuna aikana puhelinsoiton kurssin vetäjiltä. Heidän kanssaan keskustelen laatimistani suunnitelmista, kuinka olen päässyt toteuttamaan niitä käytännössä, ja onko niillä ollut vaikutus oman mieleni hyvinvointiin. Nyt en voi pinnata! Pakko alkaa suunnitella! - Yritän keksiä jotain erityistä, huh, huh! Tästä tulee mielenkiintoista!

Märkää märälle-maalaamista ja sielun tuntoja

Tiistai 14.6.2022 - Pirkko Jurvelin

Märkää märälle- tekniikkaa ja sieluni maisemia

Viikko Valamossa on kuulunut kesärutiineihini kymmenen vuoden ajan. Olen ollut filosofian ja kirjoittamisen kursseilla, syventynyt sieluni syövereihin parillakin erityyppisellä kurssilla sekä myös toiminut oppaana monena kesänä. Tänne on aina ollut yhtä ihana tulla, ja täältä lähtiessä on ollut levännyt olo. Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan osallistunut maalauskurssille, koska...no, enhän minä osaa maalata. Kuitenkin ikää on nyt kertynyt sen verran, että voin sanoa, ”ettei sole niin nuukhaa”, vaikka taiteiluyrityksen tulokset eivät olekaan suorastaan tajunnanräjäyttävän loistavia. Mutta olenpa kokeillut tätäkin! Seuraavaksi on vissiin riippuliidon vuoro.

Ensimmäisenä päivänä taidemaalari Susanna Maria Kivistö opetti meille märkää märälle- tekniikan. Paperi kastellaan kunnolla, ja siihen sitten aletaan vedellä värejä paksulla siveltimellä. Tulokset ovat mielenkiintoisia, kun värit sekoittuvat ja laajenevat, kietoutuvat toisiinsa ja haalistuvat ja muodostavat uusia värisävyjä. Sen verran olen nyt huomannut, että jos haluan saada aikaiseksi tietyn kuvion, paperin täytyy kuitenkin päästä kuivumaan jonkin verran. Mutta vapaan pudotuksen tyylillä mennään.

Yritin varovaisesti tiedustella opettajalta, josko voisin saada myös ohuen pensselin, jotta voisin paremmin maalata yksityiskohtia ja hahmoja. Nou, nou, paksu sivellin riittää, ja katsotaan sitten, mitä sieltä syntyy. Asia selvä, joskin aiheuttaa lievää ahdistusta täsmällisen työn tekijälle.

Yhden maalaukseni aihe tuli siitä, että värit olivat levinneet niin hankalasti, etten voinut jatkaa. Annoin työn kuivua ja aloin sitten maalata päälle, ja kas vain, syntyi teos nimeltään ”Kaksoisvirtojen maa”. Blogejani seuranneet ymmärtävät varmasti, miksi erään työn nimi on ”Keuhkot”, mutta sitten on tietysti niitä nimeämättömiäkin tekosia (en kehdannut kirjoittaa: teoksia). Paperia riittää, ja luulenpa, että minä käytän sitä kuitenkin aika säästeliäästi. Arvattavasti tulosennätys on naisella, joka on parin päivän aikana maalannut yli 20 kuvaa.

Luokkaan tuli ryhmä ulkomaalaisia naisia suomalaisen oppaan johdolla. Minun työpisteeni on aika lailla oven vieressä, ja ryhmä jäi seisoskelemaan aluksi siihen. Opas osoitti erästä työtäni ja kysyi:”Mikä tämä on?” Se oli vaikea tilanne minulle, ja olin vähän aikaa hiljaa. Sitten kerroin ryhmälle englanniksi (sitä kieltä opaskin vieraille puhui), että maalauksen nimi on ”Edesmennyt”. Valtavien sinisten siipien suojassa on pieni lapsi, joka kurottaa käsiään ylhäältä tulevaa valoa kohden. Lapsen käsistä lähtevät kirkkaankeltaiset valovanat suoraan ylhäällä odottavaa valoa kohden. Naiset olivat hiljaa, ja minä jatkoin toisen työn maalaamista.

Tänään oli kolmas maalauspäivä, ja olen rättiväsynyt. Viime yö jäi liian lyhyeksi, ja kokopäiväinen maalaamiseen keskittyminen uuvuttaa. Saman asian ovat huomanneet muutkin kurssille osallistuvat: Päivän loppupuolella istuskelemme hiljaisina ja tuijottelemme keskeneräistä tai valmista maalausta, lopulta annamme periksi ja ilmoitamme, että tämä on nyt loppu tältä päivältä. Onneksi kurssin aikataulu on joustava, jokainen saa tulla ja mennä oman fiiliksensä mukaan.

On ollut todella mielenkiintoista huomata, että päivien kuluessa opiskelija saattaa muuttaa käyttämäänsä tekniikkaa ja värimaailmaa aika reippaasti. Koska opettaja painottaa ”intuition ja omien tuntemusten mukaista ilmaisua”, on helppo hyväksyä muutokset myös omassa työskentelyssä. Olen käsitellyt muutaman raskaan aiheen (valmiit työt joutavat lopuksi roskiin), ja nyt olen vaihtanut väriskaalaa ja ilmaisukieltä. Konkretia saa häipyä, ja paperin valloittavat voimakkaat värit ja kieppuvat ympyrät. Huomiselle olen suunnitellut jälleen uutta kokeilua. Ihanaa, kun ei tarvitse noudattaa tiettyjä rutiineita, värioppia eikä mitään muitakaan sääntöjä! Onneksi jäljellä on vielä kaksi kokonaista päivää, jotka saan viettää kaikessa rauhassa siveltimen ja väripurkkien kanssa oman työpisteeni ääressä. Suosittelen!

P.s. Täällä on myöskin menossa nyt laulukurssi laulutaidottomille. Meitä meinaa hymyilyttää, kun avonaisten ovien läpi kuuluu mielenkiintoisia kiljahduksia ja epämääräistä mörinää. Opettaja kuulostaa ottavansa työtehtävänsä tosissaan.