Lapsen kuolema

Torstai 23.1.2020 - Pirkko Jurvelin

Torniossa 2.1.1938

On jo uuden vuoden toinen päivä. Päiväkirjaan en ole kai mitään kirjoittanut sen jälkeen, kun Helsingissä marraskuussa. Kirjakin jäi kotiin. Nyt istun Lähetyshotellissa, kun Ilkka meni elokuviin. On ollut niin raskas joulun edellisaika, ettei ole voinut kirjoittaa. On ollut sellaisia kokemuksia, ettei olisi niitä jaksanut niin raskaiksi kuvitella. Koko marras- ja joulukuu olivat kuin painajaisunta. Ei ollut Pirkko jaksanut tulla vastaan, kun marraskuun 26. päivänä kotiin jouduin. Kovin iloiseksi hän kuitenkin pienistä lahjoistani tuli. Ja seuraavana aamuna hän oli jo kello 8 pystyssä. Hiukan jaksoi vielä kävelemässäkin käydä. Rakas, kultainen Pirkko! Muutaman kerran kävimme kävelemässä, mutta kun lunta tuli, niin oli turvauduttava kelkkaan. Siinä häntä lykkäsin. Sydäntä viilsi, kun voimat heikkenivät. Muutamana päivänä hänet oli jo kannettava kelkkaan. Sittenkin monena päivänä kelkkailimme ulkona, vaikka pitkään hän ei jaksanut. Joulukuun 9. päivänä Pirkko oli kai viimeisen kerran ulkona. Sen jälkeen hän oli sängyssä, ja joulua hän odotti niin äärettömän hartaasti ja pääsyä seminaarin kuusijuhlaan. Joulupäivällisen, joulukuun 12. päivänä hän halusi, mutta ei jaksanut syödä.

Raskas viikko joulukuun kahdennestatoista kahdeksanteentoista oli. Öisin valvontaakin. Pirkko heikkeni. Muutamana iltana, kai se oli joulukuun viidestoista, hän sanoi:” En tahdo enää muistaa iltasiunausta ja unohdin ja taas piti lukea alusta.” Luimme sitten yhdessä. Itkin, ja viiltävä, hirvittävä suru ja tuska täytti mielen. Niin luottavaisesti, kädet ristissä Pirkko luki:” Rakas taivaan Isä, siunaa pikku Seppoa, pikku Pirkkoa, pikku Ilkkaa, pikku Kyllikkiä, äitiä, isää, Turun väkeä ja Ylimäen väkeä ja kaikkia ihmisiä.” Kuin pikku lapsena ennen Pirkko luki. Seuraavana iltana teimme samoin, vaikka silloin oli raskas taistelo: Pirkko olisi halunnut seminaarin kuusijuhlaan. Hänet puettiinkin, nostin hänet keinutuoliin. ”Katso, jaksanhan minä, te pidätte minua liian heikkona, huonona. Pyydä lääkäri, että kysytään häneltä.” Ei Pirkko kuitenkaan lähtenyt. Itkin:” En voi sinua viedä, vaikka kuinka tahtoisin.” Seminaarin oppilaat kävivät Pirkon ikkuna alla laulamassa. Itkimme kaikki, Pirkkokin. Oli niin viiltävän raskasta. Ja koulun lopettamisen kiireet painoivat: perjantaina oli lasten kuusijuhla.

Niin tuli lauantai, joulukuun kahdeksastoista päivä, jolloin aamupäivällä oli vielä tunteja ja työkauden lopettaminen kello yksitoista. Sen jälkeen pääsin Pirkon luo. Kerroin hänelle vielä seminaarin ja harjoituskoulun kuusijuhlasta. Ja hän jaksoi vielä kiinnostuneesti kuunnella, mutta oli niin vaikea olo. Kello kahden tienoissa nostin hänet vielä keinutuoliin, jossa hän hiukan aikaa oli. Sitten nostin hänet takaisin sänkyyn. Ajatuselämä alkoi seota. ”Olkaapa hiljaa”, hän toisti monta kertaa kuin saadakseen jostain ajatusjohtumasta kiinni.

Tunnit menivät. Pirkko ei enää tajunnut puhetta, ei enää sitäkään, kun hänelle tuotiin maisteri Lahdensuon kukka ”parhaalle oppilaalleen”. Kello läheni viittä. Syvä, pitkä henkäys, toinen, ja Pirkko nukkui pois. Häntä ei enää ollut, hän oli ainiaaksi meiltä otettu. Yhtäkkiä niin hirvittävä tyhjyys täytti mielen, kuin koko elämä yhdessä hetkessä, kaikki sisältö olisi häipynyt. Väkivaltainen, raju, väkevä itku työntyi esiin, ja koko hetken hirvittävä tyhjyys purkausi tyhjiin sanoihin:” Voi, Pirkkoa ei enää ole! Pirkko otettiin!” Kuolema! Ei sitä tajua, ennen kuin se koskettaa näin läheltä. Ei edes isän kuolema ollut samaa. Sellainen hirvittävä tyhjyyden tuntu. Kuin koko elämä yhtäkkiä olisi häipynyt pois. Sellainen kokemus, johon ei ole mitään verrattavaa. Raskas, hirvittävän raskas oli joulukuun kahdeksannentoista päivän ilta.

Ote on kirjastani ”No heipudei!”. Pirkko (isäni sisko) kuoli kuusitoistavuotiaana keuhkotautiin, mutta hänen iloiset päiväkirjamerkintänsä kertovat rohkeasta ja reippaasta tytöstä, joka jaksaa uskoa hyvään tulevaisuuteen. Kirjassa vuorottelevat Pirkon ja hänen isänsä Viljo Törmälän (ukkini) päiväkirjamerkinnät sekä ajankuvaus.

Kirjan voi tilata yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla: www.pirkkojurvelin.com. Hinta on viisi euroa sekä postikulut, Oulun alueella kirja toimitetaan suoraan postilaatikkoon ilman lähetyskuluja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsen kuolema, päiväkirja, suru