Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Keskiviikko 5.5.2021 - Pirkko Jurvelin

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Sananlaskun mukaan vanha koira ei opi uusia temppuja. Laajennetussa merkityksessähän tuota lausetta käytetään, kun tahdotaan sanoa, että ikääntyminen tarkoittaa sitä, ettei ihminen(kään) voi oppia enää uusia asioita.

Useat tutkimukset ovat kuitenkin jo kauan sitten kumonneet tämän väittämän. Yritin lukea Catherine Malaboun kirjaa ”Mitä on tehtävä aivoillemme”, joka käsittelee kyseistä aihetta biotieteiden näkökulmasta. Täytyy myöntää, että ymmärsin tekstistä noin joka kymmenennen sanan (että, jotta, kun…), mutta viesti tuli kuitenkin selväksi: Ihmisaivot ovat plastiset, ja ne kehittyvät ja muuttuvat läpi elämän vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Aikaisemmin on väitetty, että aivojen toiminta alkaa heiketä ikääntymisen myötä. Monet nykytutkimukset ovat osoittaneet tämän väitteen kuitenkin vääräksi, ja mielestäni tätä ilosanomaa tulisi kuuluttaa isolla äänellä kaikkialle: Hei me opimme! Mitä mukavaa haluan oppia/opiskella/tutkia seuraavaksi!

Aivot ovat kehomme tärkein osa. Jos aivoissa tapahtuu vahingoittumista, se näkyy yleensä myös muualla ihmisruumiissa. Tyypillisiä tapauksia ovat esimerkiksi puheen vaikeutuminen ja raajojen liikuttaminen aivoverenkierron häiriön yhteydessä. Onneksi on kuitenkin niin, että aivomme ovat mukautuvaiset ja oppivaiset, ja ajan ja kuntoutuksen myötä ne pystyvät toimittamaan uudestaan entisiä tehtäviä.

Tammikuussa 2000 Lyonin Èdouard-Herriotin sairaalassa suoritettiin ensimmäinen kahden käden siirto ihmiselle. 33-vuotiaan Denis Chatelierin kädet oli jouduttu amputoimaan neljä vuotta aikaisemmin tapahtuneen räjähdysonnettomuuden johdosta. Lääkäriryhmä pohti ensiksikin sitä, että pystyttäisiinkö potilaan ja luovutettujen käsivarsien siirto suorittamaan niin onnistuneesti, että vanhan ja uusien kehonosien välille saataisiin täsmällinen anatominen jatkuvuus. Toinen ja aivan oleellinen kysymys oli se, että saataisiinko aikaan jatkuvuus myös psykologisella ja neurologisella tasolla.

Chatelierin tapaus osoitti, että tämä on mahdollista. Miehen haamusäryt ovat kadonneet, ja hänen motorinen edistyksensä on osoittanut, että hänen aivonsa ovat onnistuneet integroimaan siirretyt kädet.

Siis, kyllä, sekä vanha ihminen että vanha koira oppivat uusia asioita. Olen opiskellut harrastuksenomaisesti hepreaa ja espanjaa iltaisin aikuisryhmissä. Heprean opiskelu on jäänyt, mutta espanjan parissa puuhastelen yhä. Motivaatiota löytyy, koska Espanja on yksi mieluisista lomakohteistani, ja olen todennut kerran jos toisenkin, ettei siellä englannilla pitkälle pötkitä. Jotenkin minua on kuitenkin ruvennut tympäisemään, kun vuosien iltaistuntojen jälkeenkin kielitaito on kauniisti sanottuna jokseenkin kohtuullinen. Tekstiä ymmärrän hyvin, mutta puheen tuottaminen ontuu. Lukioikäisenä opiskelin neljää kieltä yhtä aikaa: englantia, saksaa, latinaa ja ruotsia. Eihän siinä mitään, opin oikein mukavasti. Olenko minä nyt liian vanha oppimaan edes yhtä uutta kieltä kunnolla? Ai, niin, nyt muistankin. Istuin iltakaudet työpöytäni ääressä ja pänttäsin pänttäämästä päästyäni sanoja, verbien taivutusmuotoja ja käännöksiä. Tein töitä ja opin.

Charlie Chaplin ei asettunut koskaan vanhuudenlepoon. Kun mies täytti 70 vuotta, hänestä tuli isä jälleen kerran. 78-vuoden iässä hän ohjasi ensimmäisen ja ainoaksi jääneen värielokuvansa. Mies oli loppuun asti täynnä elämäniloa ja älyllistä kiinnostusta ympäristöönsä.

Kun luin lähdekirjallisuutta tätä blogia varten, mieleeni tuli, että oppiminen vaatii lähinnä myönteistä asennetta, eikä iällä ole tulosten suhteen suurtakaan merkitystä. Meidän aivomme pystyvät, mutta meidän itsemme on haluttava.

Älylaitteet tyhmentävät - liikunta kehittää aivotoimintaa?

Keskiviikko 13.3.2019 - Pirkko Jurvelin

Älylaitteet tyhmentävät – liikunta kehittää aivotoimintaa?

Fakta:

Yhdysvaltain terveysvirasto NIH teetti tutkimuksen älylaitteiden käytön mahdollisista vaikutuksista. Tulosten mukaan yli seitsemän tuntia päivässä älylaitteiden parissa viettävillä yhdeksän- ja kymmenvuotiailla lapsilla näkyi aivokuvissa aivokuoren ennenaikaista ohenemista. Lisäksi tutkimustulosten mukaan ne lapset, jotka viettivät päivässä ruudun ääressä yli kaksi tuntia, menestyivät huonommin kielitesteissä ja loogista päättelyä vaativissa tehtävissä.

Kanadalainen tutkimustulos puolestaan osoittaa, että älypuhelimien, tablettien ja kädessä pidettävien pelikonsoleiden käyttö hidastaa pienen lapsen puheen kehitystä, ja edelleen brittiläisen tutkimuksen mukaan kosketusnäytöllisten laitteiden käyttö heikentää alle kolmivuotiaiden lasten unta.

Fakta:

Seuraavassa suoria lainauksia suomalaisesta tutkimuksesta (mm. tutkija Heidi Syväoja, LIKES -tutkimuskeskus):

”Enemmän liikkuvilla oppilailla oli parempi kestävyyskunto ja korkeampi kouluarvosanojen keskiarvo. ” ”Älylaitteiden käyttö, pelaaminen ja muu niin sanottu ruutuaika saattaa olla oppimistulosten kannalta haitallista, jos sitä kertyy päivän aikana niin paljon, että se syrjäyttää aikaa kestävyyskunnosta huolehtimisesta ja myöhästyttää nukkumaanmenoa.”

Fakta:  

”Oppitunnin aikainen liikunnallinen tauko ja opetukseen integroitu liikunta ovat positiivisesti yhteydessä kouluarvosanoihin ja standardoituihin testituloksiin. Koulupäivän aikaisen liikunnan positiivinen vaikutus on havaittu erityisesti matemaattisissa aineissa. Myös liikuntakerhoilla ja muulla koulupäivän aikana tapahtuvalla ohjatulla liikunnalla näyttäisi olevan positiivinen vaikutus koulumenestykseen.” (Kantomaa, Syväoja, Sneck, Jaakkola, Pyhältö, Tammelin)

Fakta:

PISA on OECD-maiden joka kolmas vuosi toteuttama 15-vuotiaiden tulevaisuuden avaintaitoja mittaava tutkimus. Ensimmäistä kertaa mittaus suoritettiin vuonna 2000, jolloin Suomi oli 32: n maan joukossa ensimmäinen lukutaidossa, kolmas luonnontieteissä ja neljäs matematiikassa. Vuonna 2015 Suomi oli 73 :n maan joukossa lukutaidossa neljäs, luonnontieteissä viides ja matematiikassa kolmastoista. Suomalaisten oppitulokset ovat laskeneet vuodesta 2006 lähtien.

Muistan yhä sen, kuinka vihainen olin, kun koulussa (ala-aste), jossa työskentelin, oppituntien pituus muutettiin 45:tä minuutista 75: een minuuttiin. Minusta oli kertakaikkisen järjetöntä ruveta pitämään lapsille yhtä pitkiä opetustunteja kuin yliopisto-opiskelijoilla on. Eihän siinä mikään auttanut. ”Käytävät rauhoittuvat”, sanoi silloinen rehtori. No, jos se oli muutoksen pääasiallinen tarkoitus, niin kai siinä onnistuttiin.

Kasvattajilla – sekä kouluissa että kodeissa – on käytettävissään runsaasti tutkimustietoa siitä, mikä on lapsen kehitykselle hyväksi, ja mikä kehitystä hidastaa ja vaikeuttaa. Tulevaisuus näyttää, haluavatko kasvattajat käyttää hankittua tietoa lastemme ja lastenlastemme parhaaksi.