Vaikuttaako uskonto elinikään?Torstai 5.6.2025 - Pirkko Jurvelin Vaikuttaako uskonto elinikään? Olen kirjoittamassa tietoteosta, jonka yksi olennainen osa on luostarielämän ja yleensäkin uskonnon vaikutus ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Todella mielenkiintoinen aihe, jonka aloitin hetken mielijohteesta, mutta joka on vienyt minut mukanaan aikamoiselle tutkimusmatkalle. Olen myös saanut todeta, etten suinkaan ole ainut henkilö, jota tämä aihepiiri kiinnostaa. En todellakaan, sillä internetin ihmemaailmaa ja kirjastoja tonkimalla olen tullut huomaamaan että tämä teema – uskonto ja terveys – on herättänyt paljon kiinnostusta ja innostusta ja saanut ihmiset tutkimaan ja selvittämään sitä, mikä merkitys ihmisen henkisellä puolella on hänen fysiikkaansa. Tietenkään en paljasta tässä kuin pienen murusen siitä tietomäärästä, jota kirja tulee sisältämään, ja sitä paitsi kesän tutkimusmatkat Saksan luostareihin ja Suomen Valamoon tuovat varmasti mukanaan vielä valtavan faktavyöryn. Monet tutkimukset osoittavat kiistatta, että luostarissa elävien henkilöiden elinajanodote on viisi vuotta pitempi kuin muilla (=luostarin ulkopuolella asuvat). Mutta vaikuttaako uskonto, jos se kuuluu elämään ihan tavallisessa asuinympäristössä? Tutkija Harold Koenig työskentelee Pohjois-Carolinassa Dake Universityn Henkisen, teologisen ja terveydellisen keskuksen johtajana ja psykiatrina. Hänen johdollaan on tehty tutkimuksia, joissa tarkastelun kohteina ovat olleet ihmisen yleinen hyvinvointi, verenpaine, sydän- ja verisuonisairaudet, ahdistuneisuushäiriöt, depressio ja huumeiden ja alkoholin käyttö. Tutkimustulokset osoittivat selvästi, että itsensä uskonnollisiksi luokitelleet henkilöt olivat sekä psyykkisesti että fyysisesti terveempiä kuin henkilöt, joilla ei oman kertomansa mukaan ollut hengellistä vakaumusta. Bostonin Harvard School of Public Healthyssa tehty pitkäaikaistutkimus on päätynyt samaan tulokseen: Säännöllisesti kirkossa käyvillä on pidempi elinajanodote sekä terveempi elämä kuin muilla. Kyseiseen tutkimukseen osallistui 74.000 naista, jotka olivat keskimäärin 60-vuotiaita ja kävivät kirkossa tai hengellisissä tilaisuuksissa ainakin kerran viikossa. He elivät keskimäärin puoli vuotta pidempään kuin ikätoverinsa. Miksi uskonnollisuudella on elämää pidentävä vaikutus? Harold Koenig selittää asiaa seuraavasti: Uskovaisten tuntema luottamus Jumalaan sekä heidän kokemansa yhteisöllisyys lohduttaa ihmisiä ja antaa turvallisuuden tunteen. Avioerojen määrä heidän keskuudessaan on pienempi, eikä ikääntymisen mukanaan tuoma yksinäisyys ole niin suuri, koska taustalla on tuttu uskonyhteisö. Myös liiallisen alkoholin, huumeiden ja tupakoinnin aiheuttamat haitat terveydelle ovat pienempiä hengellisissä yhteisöissä. Keskustelin näistä tutkimustuloksista erään tuttavan kanssa kahvipöydän ääressä, ja hän hymyili ja sanoi, että tätähän pitäisi mainostaa. Eiköhän aika monelle meistä kelpaisi lupaus ylimääräisestä elinajasta? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: usko, elinikä, turvallisuus, terveys |
Vaalit sen todistavat: Ikä on vain numeroKeskiviikko 16.4.2025 - Pirkko Jurvelin Vaalit sen todistavat: Ikä on vain numero Kuntavaalit ja aluevaalit ovat siis onnellisesti takanapäin, ja jokainen on päässyt ihmettelemään oman ehdokkaansa menestystä/menestymättömyyttä. - Tässä vaiheessa minun täytyy tietenkin ilmoittaa, että molemmat ehdokkaani tulivat valituiksi. - Mutta asiaan. Lueskelin vaalituloksia, ja jossakin vaiheessa törmäsin mielenkiintoiseen seikkaan: Juuri pidetyissä kuntavaaleissa vanhin ehdokas oli 91-vuotias, ja useissa kunnissa valittiin tietolähteitteni mukaan valtuustoihin yli 80- vuotiaita ehdokkaita. Esimerkiksi Helsingissä kaupunginvaltuustossa sai paikan 89- vuotias henkilö, ja jossakin pienemmässä kunnassa valittiin jopa 92- vuotias valtuutettu. Tähänastisten tulosten mukaan myös Etelä-Karjalassa valittiin aluevaltuustoon 87-vuotias ehdokas. - Haloo, missä on se kuuluisa ikärasismi? Eihän tämä vielä mitään. Tiedossamme on, että USA:n presidentti Donald Trump on 78- vuotias, Venäjän Vladimir Putin täyttää tämän vuoden aikana 73 vuotta, Kiinan presidentti Xi Jinping täyttää kesäkuussa 72 vuotta, ja esimerkiksi Turkin presidentti Erdogan on 71- vuotias. Maiden johtajien joukossa nuorisoa edustavat Japanin keisari Akihito, joka on vain 64- vuotias ja meidän oma 57-vuotias Alexander Stubbimme, joka on ihan poikanen maailman hallitsijoiden joukossa. Onhan se ihan totta, että ihminen oppii, kehittyy, kasvaa, kypsyy, viisastuu ja vaikka mitä iän mukana. Kokemus ja tieto tuo omiin asenteisiin syvyyttä ja erilaisia näkökulmia, kyllä me kaikki tämän ymmärrämme. Joskus kyllä tulee mieleen myös se, että esimerkiksi Trump ja Putin ovat jo ”ylikypsiä”, niin omiin aatteisiinsa ja maailmaansa kangistuneita, ettei heillä oikeasti ole enää pätevyyttä hoitaa omaa pestiään. Mutta se raha ja vallanhimo. Rehellisesti sanottuna olen tosi iloinen siitä, että myös vanhemmat (jopa 90- vuotiaat) ehdokkaat ovat tulleet valituiksi. Koska tiedämme, että Suomen vaalit eivät ole korruptoituneet, niin näillä ehdokkailla täytyy olla sellaisia kykyjä, että ihmiset ovat halunneet juuri heidät edustamaan omaa asiaansa. Todella hienoa! Saivatko nuoret ollenkaan ääntään kuuluville? Vaalien nuorin ehdokas oli Emma Kannisto (vihr.), joka täytti 18 vuotta viisi päivää ennen vaaleja. Yhteensä 18- vuotiaita ehdokkaita oli 211, ja 31: ssä kunnassa valittiin yksi 18- vuotias valtuutettu. Kuntavaaleissa valittujen keski-ikä on hiukan päälle 50 vuotta, aluevaaleista ei ole vielä olemassa vastaavia tuloksia. Kun miettii, mitä annettavaa/osaamista 18- vuotiailla on, kun käsitellään kunnan hallinnon ja talouden johtamista, erilaisten päätösten valmistelua ja täytäntöönpanoa, sopimusten tekemisistä eri osapuolten kanssa (hankinnat, kiinteistöt jne) ja kaikkea sitä työn kirjoa, joka lävähtää tekijänsä eteen, niin hiljaiseksi vetää. Minä en ainakaan osaisi. Mutta: Nuori oppii, on nopea, näppärä, tuntee nykytekniikan ja on äkkiä kärryillä eri tilanteissa. Onnea matkaan! Olin syksyllä päiväkodissa kertomassa julkaisemistani lastenkirjoista ja lukemassa runoja. Ryhmiä oli useita, ikähaarukka 1-6- vuotta. Siirryin ryhmästä toiseen, kunnes olin lopulta 6- vuotiaiden ryhmässä. Esitykseni oli hyvin vapaamuotoista, ja eräs pikkupoika kysäisi kesken kaiken:” Kuinka vanha sinä olet?” Huomasin, että ryhmän vetäjä oli kauhistuneen näköinen. Minä vastasin tyynesti:”35 vuotta.” Siihen pikkupoika tuumasi, että hänpä on kuusi. Minä onnittelin ja sanoin, että pian hän pääsee kouluun! Se siitä sitten. Ikä on vain numero, eikö? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, aluevaalit, ehdokkaat, ikä |
Sokrateen salaisuus ja muita neuvoja ihmisten kohtaamisiinLauantai 1.3.2025 - Pirkko Jurvelin Sokrateen salaisuus ja muita neuvoja ihmisten kohtaamisiin Lupasin edellisessä blogissani jatkaa vielä Dale Carnegien kirjan teemalla ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Minulla oli kirja mukanani reissulukemisena, ja kyllä se teki jälleen vaikutuksen. Carnegie kertoo jatkuvasti esimerkkejä elävästä elämästä, eikä hänen tekstissään löydy tutkimustuloksia, kaavioita tai prosenttilukuja. Ja silti tätä vuonna 1936 kirjoitettua teosta on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Kannattaa lukea! Vaikka otsikossa mainitaan ”menestys” ja ”vaikutusvalta”, niin kyllä kyseisen kirjan opit toimivat ihan tässä tavallisessa arkielämässä. Sokrates oli ihmiskunnan suurimpia filosofeja ja opettajia. Hänen käyttämäänsä keskustelumenetelmää kutsutaan ”Sokrateen metodiksi”, ja se perustui myönteisen vastauksen saamiseen. Hän esitti kysymyksiä, joihin toisen oli pakko vastata myönteisesti. Hän keräsi hyväksyviä vastauksia toinen toisensa jälkeen, kunnes vastapuoli huomasi yllätyksekseen tulleensa samaan johtopäätökseen, jota Sokrates ajoi, ja jota hän itse oli aluksi vastustanut. Tämä metodi vaatii hieman totuttelua, mutta kuulostaa järkevältä. Jos vastapuoli (esimerkiksi kinasteleva lapsi tai suuttunut aikuinen) joutuu kerran toisensa jälkeen vastaamaan ”kyllä”, vaikuttaa se luonnollisesti keskustelun ilmapiiriin ja tulokseen. Harjoitellaan. Dale Carnegie korostaa jatkuvasti sitä, että meidän tulee suhtautua myötätuntoisesti ja kiinnostuneesti kanssakeskustelijamme ajatuksiin ja toivomuksiin. Tämä on hyvä lähtökohta keskustelulle! Sitä vain mietin, että miten tällainen lähestymistapa onnistuu nykyihmiseltä, joka on oppinut (ja opetettu) minä- keskeiseksi. Kirjoittaja painottaa myöskin kiittämistä ja kehumista, sillä jo pienikin kiitos aiheuttaa tyytyväisyyttä ja saa yrittämään entistä enemmän. Tässä tulee mieleeni eräs koulussamme pidetty opettajainkokous, jonka alussa rehtori kehui meitä opettajia. Pian hän jatkoi puhettaan:”Mutta nyt meidän tulee miettiä, mitä voisimme tehdä vielä paremmin.” Ainakin minun tunnelmani lässähti. Tuli sellainen olo, että rehtori oli kehunut, koska se kuului asiaan, mutta että todellinen keskustelunaihe oli kuitenkin se, että meidän tulisi parantaa työtämme. Kiittäminen ja kehityskeskustelu kannattaa pitää erikseen. Miten koiraa koulutetaan? Joka kerta, kun koira oppii tempun tai käyttäytyy omistajan haluamalla tavalla (istuu, noutaa, menee makaamaan, pysyy paikoillaan jne), niin omistaja kehuu ja palkitsee koiransa esimerkiksi makupalalla. Ei ihminen ole sen kummempi luontokappale. Kehuminen ja palkitseminen saa aikaan toivottua käytöstä ja uuden oppimista. Carnegie kertoo opettajasta, joka sai ohjattavakseen uuden luokan. Hän oli kuullut, että luokalla oli Tommy-niminen poika, joka oli huonokäytöksinen ja kaikin tavoin hankala tapaus. Uusi opettaja päätti yrittää ratkaista asian heti ensimmäisenä työpäivänään. Hän kätteli jokaista oppilasta ja sanoi samalla tälle jotakin mukavaa ja myönteistä. Tommylle hän sanoi:”Tommy, sinä kuulemma olet luontainen johtajatyyppi. Minä luotan sinun apuusi ja uskon, että saamme tästä luokasta koulun parhaan tänä vuonna.” Sen päivän aikana opettaja kiitti ja kannusti Tommya, jolle kiitokset olivat harvinaista herkkua, ja siitä päivästä lähtien poika alkoi kehittyä huimasti sekä käytöksen että osaamisen alueella. Tämä 9- vuotias Tommy ymmärsi jo heti ensimmäisenä päivänä, että uuden opettajan kanssa hän haluaa tulla toimeen. Olisiko Carnegiella jotain annettavaa myös nykypoliitikoille? Maailman johtajien käytöstä seuratessa joutuu toteamaan, että uhkailu, lahjonta ja kiristäminen ovat heidän valttikorttejaan. Jatkuvasta riitelystä voi päätellä, että nuo valttikortit eivät ole kovin pätevät. Miten olisi kuuntelu, toisen asemaan asettuminen, ymmärtäminen, yhteistyöhön pyrkiminen…? Kannattaisi kokeilla. |
2 kommenttia . Avainsanat: kanssakäyminen, vuorovaikutus, suhteet |
Sisu, sauna ja SibeliusSunnuntai 5.1.2025 - Pirkko Jurvelin Sisu, sauna ja Sibelius Sisu, sauna ja Sibelius – siinä kolme ässää, joiden pitäisi kuvata suomalaista kansaa ja mielenlaatua. Sauna tunnetaan suomalaisena luomuksena kaikkialla maailmassa, tuskin kenellekään ulkomailta tänne tulevalle tarvitsee pitää esitelmää siitä, mitä saunalla tarkoitetaan. Kansallissäveltäjämme Sibelius ei ehkä ole niin tunnettu asia kuin sauna, mutta kyllä tämän kuuluisan säveltäjän musiikkia kuullaan ja kuunnellaan ympäri maailmaa jatkuvasti. Muistan, kuinka aikoinaan puhuttiin Biafran valtiosta. Se oli lyhytikäinen separatistinen valtio, joka irrottautui Nigeriasta ja pysyi itsenäisenä vain kolmen vuoden ajan ennen kuin palasi jälleen Nigerian vallan alle. Se, että uuden maan kansallishymnin ”Land of the Raising Sun” sävelenä käytettiin Sibeliuksen Finlandia-hymniä, tuntui suomalaisista erityiseltä. Itsenäisen Suomen historia on osoitus urheudesta ja perään antamattomuudesta, ja mielestäni Finlandia-hymnin sävelessä kaikuvat nämä piirteet. Joku siellä kaukana Biafrassa tunsi Sibeliuksen ja hänen Finlandia-hymninsä merkityksen. Entä se sisu? Wikipedia määrittele sanan seuraavasti: ”Sisu on sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta. Sisun käsite on osa suomalaista kansallisidentiteettiä.” Suomalaisia on pidetty sisukkaampina kuin monia muita kansoja, ja asiaa hehkutettiin kansainvälisestikin, kun suomalaiset kestävyysjuoksijat menestyivät aikoinaan olympialaisissa. Entistäkin tunnetummaksi suomalaisen sisun käsite tuli talvisodan aikana. Ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat ja toimittajat kertoivat, että juuri kyseinen sana kuvaa parhaiten suomalaisia. Sana on sikälikin erikoinen, ettei sille ole löydetty sopivaa käännöstä vierailla kielillä, vaan käsitettä kuvaillaan monisanaisesti. Sisu-sanaa käytetään nykyisin myös monien tuotteiden nimissä. Kyllähän me kaikki tiedämme väkevät SISU- pastillit? Uutta minulle oli, että verkosta löytyy kokonainen SISU- kauppa, josta voi tilata vaatteita ja monenlaisia lahjatuotteita SISU- brändillä. Hmh, pitäisikö tilata t-paita itselleni? Löytyykö nykysuomalaisista enää sisua? Pystyvätkö ihmiset enää selviytymään haasteista, kestämään vaikeuksia ja jatkamaan eteenpäin, vaikka tilanne näyttäisi toivottomalta? Silmiini sattui tänään erään lehden otsikko: 13- vuotias nuori oli alkanut käyttää huumeita, koska niitä oli hänen asuinpaikkakunnallaan niin helppo saada. - Siis mitä? Jos sama syy – helppous - on käyttökelpoinen myös muissa elämäntilanteissa, niin miten olisivat seuraavat ehdotukset: Suomalainen on ylipainoinen, koska ruokaa on niin helppo saada. Suomalainen ei lue, koska kuunteleminen on helpompaa. Suomalainen ei mene töihin, koska työttömyyskorvauksia on helppo saada (tai koska työtä on vaikea saada). Suomalainen sairastaa, koska apua on niin vaikea saada. Suomalainen syrjäytyy, koska apua on vaikea saada… Vaikuttaako liiallinen asioiden helppous tai vaihtoehtoisesti vaikeus siihen, että ihmisellä on vapaus tehdä tai olla tekemättä? Siis koska on vaikeaa tai liian helppoa? En ymmärrä! En istuisi nyt tässä, jos isäni ja hänen ikätoverinsa eivät olisi tosissaan panneet Venäjälle hanttiin viime sodassa. Tappiohan oli oikeastaan ilmeinen, sillä eihän pienellä Suomella ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä suurvallan kanssa. Mutta nuo miehet ja naiset eivät antaneet periksi. He eivät sanoneet, että meitä on liian vähän, Venäjä voittaa kuitenkin, ei tämä tappelu kannata, antaa olla… Kiitos, te sisukkaat suomalaiset! Ja sitten vielä eräs juttu. Otetaan uudestaan käyttöön hyssyttelyn sijaan seuraavat lauseet: Ei saa. Ei ole lupa. Sinun täytyy. Sinun velvollisuutesi on. Tämä on sinun päätöksesi. Sinä olet vastuussa tästä. No, tulipahan taas vaahdottua. Mutta ihan oikeasti: Minulla on ympärilläni upeita nuoria ja vanhempia ihmisiä, joilta ei sisu, yrittäminen ja velvollisuudentunto lopu. Kiitos teille! Katson luottavaisena tulevaisuuteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisu, Sibelius, periksiantamattomuus |
Vaadin korvauksia - kauppojen tuotteet ja mainokset altistavat minut tahtomattani kelttiläiselle uskonnolleLauantai 2.11.2024 - Pirkko Jurvelin Vaadin korvauksia – kauppojen tuotteet ja mainokset altistavat minut tahtomattani kelttiläiselle uskonnolle Viime päivien uutinen kertoo, että Hämeenlinnan kaupunki maksaa korvauksia lapselle, joka joutui yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan osallistumaan tahtomattaan koulussa uskonnon harjoittamiseen. Eräässä koulussa oli järjestetty konsertti, jonka sisällöstä ei ilmeisesti ollut ennakkoon tarkkaa tietoa. Koulun rehtori oli luullut, ettei konsertti olisi tunnustuksellinen ja näin sopisi kaikille oppilaille. Tilaisuudessa esitettiin kuitenkin uskonnollisia lauluja, ja vasta silloin oli selvinnyt, että kyseessä olikin hengellinen konsertti. 8-vuotiaan lapsen vanhemmat olivat valittaneet asiasta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle, sillä oppilaille ei oltu järjestetty muuta toimintaa kyseiselle ajalle. Lautakunta piti asiaa syrjintätapauksena, ja on tuominnut Hämeenlinnan kaupungin maksamaan 1500 euroa syrjinnästä kärsineelle lapselle. Toivon, että kyseinen rahasumma rauhoittaa vanhempia ja varsinkin syrjinnän kohteeksi joutunutta koululaista, joka on joutunut kuuntelemaan Jeesus-lauluja. Elämme maallistuneessa, monimuotoisessa yhteiskunnassa, mutta kuitenkin yhä ja edelleen 62,8 % suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Jäseniä kirkolla on noin 3,5 miljoonaa, ja se on neljänneksi suurin luterilainen kirkkokunta Euroopassa. Suomen kansankirkolla on noin 700 kirkkorakennusta, ja uskon, että suurin osa Suomessa asuvista ihmisistä on kuullut kirkonkellojen soivan ja ilmoittavan jumalanpalvelusten tai muiden hengellisten tilaisuuksien alkamisesta. Kristinusko on tuonut yhteiskuntaamme monia vuotuisia juhlia kuten joulu, pääsiäinen ja juhannus, ja ne näkyvät kaikkialla ja vaikuttavat esimerkiksi työelämään. Kukaan Suomessa asuva ei pääse pakoon kristillisyyden mukanaan tuomia tapoja, ja sen vuoksi mielestäni olisi luonnollista hyväksyä ne yhteiskuntaamme kuuluvina asioina. Kristittyjen juhliin (esimerkiksi joulu) ei tarvitse osallistua, mutta on hyvä ymmärtää, miksi ja miten sitä vietetään. En jaksa uskoa, että esimerkiksi tämä 8-vuotias lapsi, joka vastoin hänen vanhempiensa tahtoa vietiin hengelliseen konserttiin, kuuli elämänsä ensimmäisen kerran sanan ”Jeesus”. Enkä myöskään jaksa uskoa, ettei hän enää koskaan kuulisi tai kohtaisi mitään kristilliseen elämäntapaan liittyviä asioita Suomessa asuessaan. Kansanedustaja Päivi Räsänen on ihmetellyt 1500:n euron korvauksen maksamista. Ehkäpä juuri siksi hän on ottanut kantaa halloweenin yleistyvään viettoon kouluissa ja päiväkodeissa. Räsäsen mukaan halloweenin juhliminen sisältää pelottavia ja ahdistavia aineksia, ja hän kertoo saaneensa lasten vanhemmilta ja opettajilta viestejä, joissa kerrotaan lapsen halunneen jäädä kotiin, koska kouluun tai päiväkotiin meno pelottaa kyseisen teeman vuoksi. Räsänen jätti perjantaina kysymyksen aiheesta hallitukselle:” Miten hallitus aikoo ehkäistä kouluissa ja päiväkodeissa vakiintuneen halloween- juhlinnan aiheuttamia haittoja lapsille? Voitaisiinko päiväkoteja ja kouluja ohjeistaa viettämään sadonkorjuun tai pyhäinpäivän aikaista juhlaa niin, että kaikki oppilaat voisivat osallistua niihin hyvillä mielin?” Räsänen pohtii, että muuttamalla juhlan suomalaisempaan muotoon lapset oppisivat arvostamaan kotimaista maataloutta, ja että juhlinnan toisenlainen painopiste toisi näin esiin oman maamme perinteitä. Kristittyjä arvoja kannattavat suomalaiset joutuvat näkemään, kokemaan ja mukautumaan moniin sellaisiin asioihin ja tapoihin, jotka tuntuvat oudoilta, suorastaan vääriltä. Suuri enemmistö vaikenee kuitenkin kohteliaasti, mukautuu ja ajattelee, ettei tässä muutakaan voi. Samanlaista mukautumista odottaisin myös niiltä vähemmistöön kuuluvilta Suomen asukkailta, jotka kohtaavat omien arvojensa vastaisia asioita. Vieraita tapoja ei kenenkään tarvitse omaksua haluamattaan, mutta monimuotoisen yhteiskunnan asukkaina meidän tulee sopeutua siihen, että kanssaihmisemme haluavat uskoa, juhlia ja elää eri tavalla kuin me itse. |
1 kommentti . Avainsanat: halloween, kristinusko, ihmisoikeudet, suvaitsevaisuus |
Hikikomori - kun eristäytyminen on nuoren ainoa vaihtoehtoLauantai 12.10.2024 - Pirkko Jurvelin Hikikomori – kun eristäytyminen on nuoren ainoa mahdollisuus Keskustelin nuoren opettajan kanssa kännyköitten liiallisesta käytöstä ja sen vaikutuksesta lapsiin ja nuoriin. Kun puhuin eristäytymis- ja syrjäytymisvaaroista, hän kertoi minulle Japanissa vallitsevasta ilmiöstä, jolle on annettu nimeksi Hikikomori. Termillä kutsutaan niitä japanilaisia nuoria, jotka eivät halua poistua oman huoneensa ulkopuolelle. Japanilainen nuori saattaa eristäytyä huoneeseensa kuukausiksi, jopa vuosiksi, eikä hänellä ole aikomustakaan palata perheensä ja muun yhteiskunnan pariin. Hän syö ja nukkuu huoneessaan, lopettaa koulunkäynnin ja kuluttaa aikaansa virtuaalisten laitteiden parissa. Muu perhe häpeää tilannetta, vaikka yleisesti tiedetään, että maassa on Hikikomori- nuoria noin kaksi miljoonaa. Kuinka paljon raskasta, hukkaan heitettyä elämää. Mitkä syyt ovat johtaneet Hikikomori-ilmiön syntyyn? Japanilainen yhteiskunta on suorituskeskeinen, sekä lapsilta että vanhemmilta odotetaan kurinalaista ja työhön painottuvaa elämäntapaa. Perheissä on hyvin usein vain yksi lapsi, ja vanhemmat panostavat varallisuutensa ja elämäntyyliinsä siihen, että tästä ainokaisesta tulisi hyvin menestyvä yhteiskunnan jäsen. Lapsi ja nuori ei koe menestymisen pakkoa ainoastaan perheensä taholta, vaan myös koululaitos on erittäin vaativa. Oppilailla on paljon läksyjä ja kokeita, moni osallistuu myös koulun jälkeisiin oppitunteihin, mikä merkitsee lähes minimaalista vapaa-aikaa. Joskus kouluissa järjestetään leirejä, jolloin oppilaat nukkuvat ja syövät luokkahuoneissa. On selvää, etteivät kaikki voi tai jaksa selviytyä näin valtavan paineen alla. Kun lapsi tai nuori eristäytyy muusta maailmasta omaan huoneeseensa älylaitteidensa kanssa, hän on turvassa muun maailman vaatimuksilta. Se tuntuu varmasti aluksi helpottavalta, mutta joskus sieltä on kuitenkin tultava pois. Kerrotaan nuorista – vaikka he eivät olisikaan Hikikomoreja -, joiden täytyy ottaa rauhoittavia lääkkeitä uskaltaakseen lähteä esimerkiksi kauppaan, vieraiden ihmisten ilmoille. Japanissa ollaan luonnollisesti huolestuneita nykytilanteesta, mutta minkäänlaista pikaparannusta on tuskin odotettavissa. Jos yhteiskunnan ja perheen mielestä tärkeintä lapsen ja nuoren elämässä on hyvä ja kunniallinen toimeentulo ja huomattava sosiaalinen asema, niin aika paljon pitää ajattelun ja arvostuksen muuttua, jotta Hikikomerit saataisiin ulos huoneistaan, tervehtymään ja pärjäämään niillä taidoilla ja ominaisuuksilla, joita heillä on. Nykyinen meno Suomen kouluissa ei sekään nostata hymyä huulille. Tiedämme hyvin, että oppimistulokset ovat muutamassa vuodessa romahtaneet pohjalukemiin, käytöshäiriöitä esiintyy, ja niihin on vaikea puuttua, koska kukaan opettajista ei uskalla koskea lapseen (vaikka tämä hakkaisi kaverinsa päätä seinään), eikä sanoa mitään. Sitä paitsi kaikki tallentuu joka tapauksessa jonkun älypään kameralle. Kun vertaamme elämää Suomen ja Japanin koululaitoksissa, meidän on vaikea uskoa sitä valtavaa eroa,joka maiden väliltä löytyy. Me kauhistelemme japanilaista kuri- ja vaatimustasoa, he puolestaan häpeäisivät varmasti silmät päästään, jos joutuisivat todistamaan suomalaiskoululaisten huonoa käytöstä ja heikkoa oppimistasoa. Älylaitteiden liiallinen ja turha käyttö on varmasti seikka, joka yhdistää kummankin maan nuorisoa. Muuta en sitten oikein keksikään. Mietin kovasti, kumman maan nuorisolla on odotettavissa parempi tulevaisuus: Japanin stressaantuneilla ylisuorittajilla vai Suomen paapotuilla alisuorittajilla? Tulevaisuus näyttää, jään seuraamaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hikikomori, Japani, yhteiskunnan vaatimukset |
Mitä saa kirjoittaa?Sunnuntai 18.8.2024 - Pirkko Jurvelin Mitä saa kirjoittaa? Ihan näinä päivinä ilmestyy uusin kirjani ”Terveisiä isälle”. Se on autofiktiivinen teos, joka sai alkunsa hyvin erikoisesta tapahtumasta: Pari vuotta sitten sain sähköpostia tuntemattomalta henkilöltä, joka kertoi olevansa siskoni, ja jonka esittämän väitteen mukaan meillä on yhteinen isä. Jostakin syystä minun oli helppo uskoa tuo tyrmistyttävä uutinen, sillä viestin kirjoittaja tiesi niin paljon asioita perheestämme, ja toisaalta enhän minäkään ole ollut tietämätön erinäisistä vanhempieni avioliittoon liittyvistä tapahtumista. Viestittely on johtanut lopulta tapaamisiin, ja olemme siskoni kanssa käyneet yhdessä läpi suuren pinon valokuvia, keskustelleet, muistelleet, kertoneet elämistämme ja oppineet tuntemaan paremmin myös isäämme. Olisi ollut ihanaa, jos me siskot olisimme päässeet tuntemaan toisemme jo paljon aikaisemmin, mutta isä itse ei halunnut sitä. Ymmärrämme, miksi isä näin päätti, mutta jotakin meiltä on ehkä jäänyt puuttumaan, varsinkin siskoltani, jolla on ollut elämässään omat ongelmansa salatun isän vuoksi. Vaikka uusin romaanini ei luonnollisesti ole mikään elämäkerta, vaan tosiasioihin perustuva mielikuvituksen tuotos, niin jälleen olen joutunut saman kysymyksen eteen kuin monesti aikaisemminkin ja vieläpä monta kertaa: Mitä minä voin/saan kirjoittaa? Lapsuudenperheestäni ei ole enää ketään elossa, joten heidän mahdollista pahastumistaan minun ei tarvitse varoa. Mutta kuitenkin: Missä kulkee se raja, jota kirjoittaja ei saa ylittää? Tietysti on olemassa kirjailijoita, jotka sumeilematta kertovat ihmisistä ja asioista niiden oikeilla nimillä ja faktatiedoilla, ja silloin tällöin näistä seuraa ymmärrettävästi myös oikeusjuttujakin. Kirjoittaessani aiemmin teosta veljeni elämästä (”Tyydyttävä suoritus”) olin myös samojen pohdiskelujen äärellä. Minulla oli käytettävissäni paljon erilaisia lääkärintodistuksia sekä myös veljeni tekemiä kirjallisia merkintöjä, joista otin osan mukaan tekstiin, jotta saisin kuvauksesta mahdollisimman konkreettisen. Kävin jopa videoneuvotteluja Epilepsialiiton toimihenkilöiden kanssa. Ilmeisesti olen osannut kirjoittaa tarpeeksi asiallisesti, sillä tuon teoksen sisältöä ei kukaan ole tullut kommentoimaan ainakaan minulle. Pohtiessani oikeuksiani tuottamaani tekstiin olen hakenut vertaistukea toisilta kirjoittajilta. Yleisin neuvo on ollut, että henkilöiden nimet, mahdollisesti paikkakunnat, erityiset yksityiskohdat jne on muutettava, ja sekaan on lisäksi laitettava sopiva määrä erilaista fiktiivistä materiaalia. Näinhän me kaikki luonnollisesti toimimme. Ja mitä tästä seuraa? Aina silloin tällöin joku lähestyy minua ja kertoo lukeneensa kirjastani jostakin tapahtumasta ja haluaa kysellä asiasta tarkemmin. Pettymys onkin suuri, kun hän kuulee, että juuri tuo kyseinen yksityiskohta on kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta. ”Terveisiä isälle” kertoo kahden naisen ja yhden nuoren miehen tarinan. Yksi päähenkilöistä on saanut elää lapsuutensa ja nuoruutensa turvattuna ja huolehdittuna, toisten kohdalla näin ei ole ollut. Kolme erilaista päähenkilöä, joiden elämäntarinat kohtaavat ja punoutuvat yhteen. Osa kirjan tekstistä on syntynyt suuren pohdinnan ja neuvottelun tuloksena. Siskoni on lukenut käsikirjoituksen moneen kertaan, ja olemme yksimielisiä sen sopivuudesta. Minä jään edelleen miettimään sitä, teenkö vääryyttä rakkaan, maailman parhaan isän muistolle julkaistessani tämän kirjan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: käsikirjoitus, rehellisyys |
Maailmanlopun merkitLauantai 29.6.2024 - Pirkko Jurvelin Maailmanlopun merkit Viime päivinä on jälleen uutisoitu ympäristöliike Elokapinan mielenosoituksista Helsingissä. Tämä kansainvälinen liike syntyi vuonna 2018 Isossa-Britanniassa nimellä Extinction Rebellion (XR), ja sen päämääränä on pyrkiä vaikuttamaan päättäjiin ilmastokriisin ja maapallon ekologisen kriisin torjumiseksi. Päästäkseen päämääräänsä Elokapina järjestää rauhanomaisia mielenosoituksia, joskin se saattaa myös rikkoa lakeja kuten Helsingissä nyt. Liike vaatii hallituksilta välittömiä ja tehokkaita toimia ilmastokriisin hillitsemiseksi, mikä tarkoittaa esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden vähentämistä ja siirtymistä kestäviin energialähteisiin. Maailmanloppu on siis tulossa, ja kapinalliset istuvat maanteillä ja häiritsevät liikennettä. Viiden vuoden kapinoinnin tulokset ovat jääneet hyvin laihoiksi, mutta ilmeisesti hauskaa on ollut, koskapa mielenosoituksia ja muuta puuhastelua jatketaan ainakin niin kauan kuin sää sallii. Elokapina on oikealla asialla, mutta se ei ilmeisesti ota tehtäväänsä vakavasti. Jotta tuloksia saataisiin aikaan, täytyisi tutkia, tehdä töitä ja ponnistella eli nähdä vaivaa, sillä harvoin asiat muuttuvat istumalla. Tiedemiehet ovat tutkimuksissaan päätyneet siihen tulokseen, että maapallo on noin 4,54 miljardia vuotta vanha. Tämä ikäarvio perustuu sekä maapallon että kuun ja meteoriittien kivistä tehtyihin ikämäärityksiin. Aika kauanhan tätä iloa eli maapallon olemassaoloa onkin jo kestänyt, ja nyt sille on ihmisten ennusteiden mukaan tulossa loppu. Ihminen on suuressa viisaudessaan onnistunut aiheuttamaan monenlaista tuhoa asuinplaneetallemme, mutta että ihan maailmanloppu? Maailmanlopun odottaminen tuntuu kuuluvan ihmisen kulttuuriin. Kristittyjen Raamatun viimeinen kirja, Ilmestyskirja, kuvaa monia maailmanlopun merkkejä kuten sotia, nälänhätää, monenlaisia luonnonkatastrofeja ja Antikristuksen ilmestymistä. Nuo edellä mainitut asiat ovatkin valitettavan tuttuja meille, ainoastaan Antikristuksen henkilöitymä on aiheuttanut erilaisia tulkintoja. Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu lopunajan merkeistä, joita ovat esimerkiksi väärien profeettojen esiintyminen, kristittyjen vainot, monenlaisen laittomuuden lisääntyminen sekä evankeliumin julistaminen kaikkialla maailmassa. Nämäkin ennustukset tuntuvat aika lailla konkreettisilta ja tähän aikaan sopivilta. Islamilaisessa eskatologiassa maailmanlopun ennusmerkit jaetaan suuriin ja pieniin merkkeihin. Pieniä ovat esimerkiksi luonnonkatastrofit ja moraalin rappeutuminen, kun taas puolestaan suuria merkkejä ovat Mahdin ja Dajjalin (Antikristuksen) ilmestyminen ja Jeesuksen paluu. - Hmh, kuulostaa jotenkin tutulta. Hindulaisuudessa nykyinen aikakausi on Kaliyuga, joka on moraalisen rappion aikaa. Tämän ajanjakson lopussa ilmestyy Vishnun kymmenes inkarnaatio Kalki tuhoamaan pahan ja palauttamaan oikeudenmukaisuuden. Buddhalaisuuden mukaan nykyinen Buddha, Siddhartha Gautama, on neljäs Buddha, jonka jälkeen tulee viides Buddha, Metteya, joka tuo mukanaan uuden kultaisen aikakauden. Juutalaisuudessa maailmanlopusta ei puhuta samalla tavoin kuin monessa muussa uskonnossa. Myös eri suuntauksilla on omanlaisiaan näkemyksiä. Voidaan kuitenkin sanoa, että juutalaisuudessa maailmanloppu ei tarkoita maailman tuhoa, vaan sen siirtymistä parempaan aikaan, jolle leimaa antavia piirteitä ovat oikeudenmukaisuus, rauha ja Jumalan läsnäolo. Näkemykset vaihtelevat kuitenkin suuresti eri juutalaisryhmien välillä. Eri uskontojen käsitysten mukaan elämme keskellä lopun aikojen ennusmerkkejä, ja näihin ennustuksiin yhtyy myös ympäristöliike. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että katsoisimme toivomme menettäneinä, kun ympäristömme tuhoutuu, moraali rappeutuu ja loppu lähestyy. Virren 928 sanat puhuttelevat minua niin, että aina sen kuullessani tai sitä laulaessani silmäni kostuvat. ”Nyt pelko pois, on merkki salainen, on nimi suojaamassa matkalla. Autioon rantaan vaikka tiesi vie, saat nähdä jäljet rannan hiekalla. Hän rakastaa, hän kaipaa sinua. Näetkö, että hän on koditon? Hän tahtoo täällä sinut kohdata, näin alussa jo päättänyt hän on. Siis älä pelkää. Vaikket näekään, purjehdit kohti toivon satamaa. Ja kerran vielä häntä tunnustat. Ei vaadi hän, vaan aina rakastaa. Nyt tietä käyt. Yö kerran kirkastuu. Helmassa herran tähdet kohoaa. Siis älä pelkää. Vaikket näekään, purjehdit kohti toivon satamaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maailmanloppu, ympäristöliike, "Nyt pelko pois" |
Radikaali rehellisyysSunnuntai 19.5.2024 - Pirkko Jurvelin Radikaali rehellisyys Olin nuorena tyttönä kylässä tulevassa anoppilassa, ja paikalla oli myös sulhaseni vanhempi veli. Tämä velipoika oli kova puhumaan ja suolsi tulemaan jänniä juttuja, joita minä kuuntelin huuli pyöreänä. Kun puheenpörinää oli kestänyt puolisen tuntia, tuumasi paikalla oleva anoppini, että ”tuo se kertoo noita juttuja, ei niitä kannata uskoa.” Siis mitä? Oliko asianlaita ihan oikeasti niin, että joku viihdytti itseään valehtelemalla minulle? Minun oli vaikea uskoa tätä, koska itse olin saanut kasvatuksen, johon kuului ehdoton rehellisyys. Vuosien mittaan opin tietämään, että ”juttujen kertominen” ei ole tietyissä piireissä valehtelua, kunhan vain jonkinlaista vitsailua tai testailua, liioittelua, mitä lienee, mutta kuitenkin hyväksyttävää toimintaa. Minä olen puolestani sen verran tosikko, etten ole oppinut tuon tyyppiseen jutusteluun. Aina silloin tällöin olen ollut tilanteessa, jossa minun on täytynyt todeta, ettei minulle ole kerrottu asioita, joita minun kuuluisi tietää, tai se, mitä on kerrottu, ei olekaan totta. Se koskee ja loukkaa, aiheuttaa surua ja vihaa, joista voi olla vaikea päästä yli. Joskus on mieleeni tullut, että kannattaako rehellisyys lainkaan nykymaailmassa. Tutkijat puoltavat kuitenkin rehellisyyden merkitystä, sillä on todettu, että sekä perhe, ystäväpiiri että työyhteisö luottavat ihmiseen, joka tunnetaan rehellisyydestään. Rehellisyys tuo mukanaan hyvän maineen ja sisäisen rauhan, ja pitkällä aikavälillä se voi auttaa välttämään monia hankalia tilanteita tulevaisuudessa. Kun siis oma arvomaailma ja moraalikäsitys kumpuaa rehellisyydestä, se saa aikaan monenlaisia myönteisiä vaikutuksia sekä omaan elämään että ihmissuhteisiin. On tietysti totta, että epärehellisyys voi lyhyellä aikavälillä tuottaa etuja, mutta se ei luo kauaskantoisesti ajatellen kestävää pohjaa elämään. Törmäsin netissä ihan tuoreeseen tekstiin (Future Institute 25.3.2024), jonka otsikkona oli ”Radikaali rehellisyys”. Koska elämme valeuutisten ja epävarman todellisuuden ilmapiirissä – lukekaa poliittisia uutisia tai menkää someen -, ja koska olen joutunut pohtimaan tätä teemaa muutenkin viime aikoina, niin otsikko herätti kiinnostukseni oitis. Lukurupeaman jälkeen olen oppinut jonkin verran uutta, ja seuraavaksi suuntaan kirjastoon parantelemaan tietojani. Amerikkalainen psykoterapeutti Brad Blanton on kirjoittanut seitsemän kirjaa totuudesta ja valheista. Hänen pääperiaatteensa lyhyesti ilmaistuna on yksinkertainen: radikaali rehellisyys. Aina totuus! Liiallisen tahdikkuuden saa unohtaa! Blanton lupaa täyteläisemmän ja onnellisemman elämän, jos tulemme radikaalisti rehellisiksi. Valehtelemme noin 150-200 kertaa päivässä, johon lukumäärään sisältyvät myös ironia, vähättely ja kyynisyys – asioita, joita emme tule edes rehellisyyden nimissä ajatelleeksi. Blantonin mielestä nämä jokapäiväiset rutiininomaiset tavat rasittavat meitä ja kanssakäymisiämme niin avioliitossa, työelämässä kuin ystävyyssuhteissammekin. Mutta huomatkaa: Radikaali rehellisyys ei tarkoita ilkeyttä. Tarkoitus on rehellisesti sanoittaa omat tunteemme. Totuus on kuitenkin luonnollisesti se, että emme aina voi olla niin rehellisiä kuin haluamme (kannattaako kertoa tuttavalle, että hän on lihonut reilusti sitten viime näkemän?), mutta tarkoitus on pyrkiä siihen. Tiivistetysti sanoitettuna: Radikaali rehellisyys merkitsee sitä, että kerrot kanssakulkijoille, mitä olet tehnyt, mitä aiot tehdä, mitä ajattelet, ja mitä tunnet. Myös Suomessa järjestetään kursseja, joissa ihmiset perehdytetään radikaalin rehellisyyden aatteeseen. Palaan teemaan, kunhan olen tutustunut siihen tarkemmin, mutta voin sanoa jo nyt, että koen Blantonin ajatukset omikseni. P.s. Miten saisimme maailman johtavat poliitikot tällaiselle kurssille? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brad Blanton, radikaali rehellisyys |
Juokse itsesi pilveen!Perjantai 2.2.2024 - Pirkko Jurvelin Juokse itsesi pilveen! Amerikkalainen pitkänmatkanjuoksija James Fixx on kirjoittanut 70-luvulla suuren suosion saaneen teoksen ”Suuri juoksukirja”. Hän kertoo siinä muun muassa, kuinka joskus juoksun aikana hän tuntee euforista oloa ja kipujen lieventymistä. Fixx käytti tästä ilmiöstä nimeä ”runner`s high” (”juoksijan pilvi”), ja monet kirjan lukeneet liikkujat ovat kertoneet kokeneensa juuri saman tapaisen psyykkisen olotilan kovan juoksusuorituksen aikana, ikään kuin he olisivat huumausaineiden aiheuttamassa ”pilvessä”. Olen juuri lukenut Anders Hansenin teoksen ”Aivovoimaa – näin vahvistat aivojasi liikunnalla”, ja siinä hän kertoo myös tästä Fixxin mainitsemasta maagisesta olotilasta, jonka hän on myös itse kokenut pari kertaa rankan juoksutreenin aikana. Nykyisin me tiedämme selityksen juoksijan pilvikokemukselle, ja sehän on endorfiinit, joiden vaikutus on sama kuin morfiinilla. Hansen kertoo teoksessaan tarkasti monista tieteellisistä kokeiluista ja pitkäaikaistutkimuksista, joita on tehty, kun on haluttu selvittää liikunnan merkitystä ihmiselle. Turha lienee sanoakaan, että liikunta tekee fyysisesti hyvää jokaiselle tavalliselle kansalaiselle, ja enempi liikuntaa tekee vieläkin parempaa. Nykyisin tiedetään lisäksi, että liikkuminen on tärkeää myös psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Tavasin kiltisti läpi tutkimukset ja monenmoiset kummalliset aivotumakkeet ja vastaavat, mutta en juurikaan siitä puolesta paljon ymmärtänyt. Mutta se, minkä ymmärsin, oli todella mielenkiintoista: Monissa masennustiloissa liikunta on apteekkilääkettä tehokkaampaa! Tutkimusten mukaan liikunta auttaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet, mutta masentuneen on juostava (tai tehtävä jotakin yhtä rasittavaa) kolme kertaa viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Hoidon ei myöskään tarvitse olla joko – tai, pillerit ja liikunnan voi yhdistää. Liikunta lisää myös luovuutta. Hansen kertoo tästä omakohtaisia kokemuksia, mutta mainitsee myös, kuinka esimerkiksi Einstein, Beethoven ja Darwin tekivät pitkiä pyöräily- ja liikuntalenkkejä, joiden aikana kypsyttelivät ideoitaan – tai ideat kypsyivät aivoissa heidän liikkuessaan. Applen edesmennyt toimitusjohtaja Steve Jobs järjesti säännöllisesti kävelykokouksia, koska uskoi liikunnan vaikuttavan virkistävästi aivotoimintaan. Lukiessani tätä osaa kirjasta, sain selityksen eräälle jutulle, joka on sattunut minulle tuon tuostakin. Harrastan kuntoliikuntaa, lähinnä ohjauksen alaista kuntojumppaa, toki myös lenkkeilyä. Sali on täynnä naisia, nuori, pirteä vetäjä pomppii korokkeella, musiikki pauhaa, ja minä yritän muiden kanssa pysyä mukana. Sanomattakin on selvää, että hiki virtaa. Katson ohjaajaa, heilutan käsiäni, hypin ja pompin – ja samanaikaisesti ajatukseni ovat aivan muualla. Saan oivalluksen siitä, miten uutta käsikirjoitusta pitää jatkaa, tai miten sitä pitää muokata, tai mistä minun pitää hankkia taustatietoja jonkin asian selvittämiseen… Äkkiä havahdun. Mitä? Jalkani hyppivät edelleen, käteni heiluvat, ja ajatukseni palailevat sieltä jostakin kaukaa. Kaikkein erikoisinta näissä kokemuksissa on oikeastaan se, etten ”häivy maailmasta” koskaan rentoutushetkien aikana, vaan ainoastaan silloin, kun hiki virtaa, ja sydän jyskyttää nopeasti. Ruotsissa, Skånen Bunkeflossa, järjestettiin tutkimus, jossa kahden luokan oppilaille pidettiin liikuntatunti joka päivä, ja verrokkiryhmä liikkui opetussuunnitelman mukaisesti kaksi kertaa viikossa. Ryhmät olivat muuten samanlaiset, oppilaat asuivat samalla alueella, kävivät samaa koulua ja opiskelivat samoja aineita. Tutkimustulokset olivat silmiä avaavia – tai ainakin niiden olisi pitänyt olla. No, liikkujat tietysti saivat liikunnassa parempia arvosanoja kuin verrokkiryhmä, mutta tämän lisäksi he saivat parempia arvosanoja myös matematiikassa, äidinkielessä ja englannissa, vaikka eivät siis saaneet kyseisissä aineissa lisäopetusta. Ja huomattavaa on, että liikunnan lisäämisen vaikutus näkyi koulumenestyksessä monen vuoden ajan. - Saman suuntaisia tutkimustuloksia on tehty ympäri maailmaa. Ja taas tulee mieleeni se, kuinka töissä ollessani meillä ala-asteella tehtiin sellainen uudistus, että kaksi oppituntia pidettiin putkeen, ja sen jälkeen oli pitkä välitunti. Opettajalla oli kestämistä, mutta kuvitelkaa niitä pieniä ja isompiakin lapsia, jotka olisivat halunneet juosta, leikkiä ja pelata ulkona, endorfiinit olisivat päässeet laukkaamaan, ja seuraavalla oppitunnilla olisi oppiminen sujunut helpommin. Protestoin aikoinani tätä kammottavaa uudistusta vastaan (mikä ei tietenkään auttanut), vaikka en tuohon aikaan edes ollut tietoinen liikunnan vaikutuksesta oppimiseen. Ja lopuksi: Aivojen ikääntymistä voidaan myös hidastaa liikunnalla. Eräässä tutkimuksessa seurattiin yli kahden vuosikymmenen ajan 20 000 naista, joiden iät vaihtelivat 70:n ja 81:n välillä. Säännöllisesti liikuntaa harrastaneiden muisti, keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus pysyivät huomattavasti paremmalla tasolla kuin vähän liikkuvien kanssasiskojen, eikä tämän tuloksen saavuttamiseen tarvittu enempää kuin 20 minuuttia kävelyä päivittäin. Suosittelen lukulistallenne: Anders Hansen: Aivovoimaa |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anders Hansen: Aivovoimaa, liikunnan merkitys |
Kitaransoiton lyhyt oppimääräSunnuntai 28.1.2024 - Pirkko Jurvelin Kitaransoiton lyhyt oppimäärä Ollessani vaihto-oppilaana Saksassa ystävystyin erään luokkatoverini kanssa. Birgit oli meillä usein, istuimme omakotitalon yläkerrassa sijaitsevassa huoneessani ja juttelimme, Birgit soitti kitaraa, ja lauloimme yhdessä. Ystäväni alkoi myös opettaa minulle kitaransoittoa, eikä se edes ollut vaikeaa – nyt ei siis ole kyse klassisesta kitarasta, vaan ihan sointuopista ja säestyksestä. Kun palasin vuoden kuluttua vaihdosta takaisin Suomeen, marssin musiikkiliikkeeseen ja ostin oman kitarani. Siihen aikaan Suomessa joutui maksamaan niin sanotun ”ylellisyysveron” tavaroista, joiden ei katsottu olevan tarpeellisia, ja niinpä minäkin maksoin kitarasta veroni. Pyrin Oulun opettajainkoulutuslaitokseen, ja muiden testien ja kokeiden ohella hakija sai osallistua vapaaehtoiseen laulukokeeseen. Minähän menin tilaisuuteen oma kitara mukanani, mutta naispuolinen lehtori ilmoitti, ettei laulua saa säestää. Siihen hänen miespuolinen kollegansa tuumasi, että annetaan nyt yrittää, ja niin minä lauloin ja soitin itseni sisälle OKL:een. No, kai minä pärjäsin muissakin kokeissa riittävän hyvin. Otin kitaran mukaani myös ulkomaanreissuille, kunnes huomasin, ettei rannalla näppäileminen ollut erityisen mukavaa, sillä tuuli vei soittimen äänen mukanaan. Vaikka en sitten enää raahannutkaan soitinta ulkomaille, säestin lauluja monenlaisissa illanistujaisissa ja kaveripiirin kokoontumisissa ja lauleskelin itsekseni. Perheen perustaminen muutti soitintilannetta sen verran, että päätin aikuistua ja ostaa pianon. Tästä syystä kitara jäi taka-alalle ja lopulta hävisi huushollistamme kokonaan, koska se vei aika lailla tilaa, ja olihan pianosäestys jotain vallan muuta kuin kitaralla rämpyttely – niin kai minä ajattelin. Miksi ihmeessä kitara tuli pitkän ajan jälkeen ja yllättäen mieleeni? Näin pari yötä sitten unen, josta mieleeni jäi erityisesti seuraava tapahtuma: Olin jossakin koulun juhlasalissa eli voimistelusalissa. Harjoittelin ilmeisesti ohjelmaa johonkin lähestyvään tilaisuuteen, ja kuulin salin toisella puolella jonkun soittavan kitaraa ihan väärin. Soitto otti korviini sen verran, että ryntäsin salin toiselle puolelle pelastamaan kitaran musiikin runtelijalta ja ilmeisesti opettamaan tuolle vanhemmalle miehelle oikeat otteet, olin unessani nuori. Ja sitten yhtäkkiä olinkin vanha, katsoin sormiani ja mietin, muistanko vielä, miten sointuja näppäiltiin. Tuohon loppuvat muistikuvani erikoisesta unesta. Tätä kirjoittaessani uskon, että jos saisin käsiini kitaran, osaisin säestää muutaman laulun, mutta mielessäni pyörii edelleen kysymys, miksi näin unta kitarasta. Kävin pari päivää sitten tervehtimässä ystävääni hoitolaitoksessa. Kohtasin siellä myös sattumalta entisen naapurini, joka oli kuulemma ”olosuhteiden pakosta” muuttanut omasta asunnostaan kyseiseen hoivakotiin. Hän on tyylikäs ja hyväntuulinen – tämä yli 80- vuotias rouva – ja kertoi minulle, kuinka hänellä oli viime aikoina pitänyt kiirettä. Rouva oli nimittäin oman kertomansa mukaan ollut juuri pari viikkoa hoitamassa iäkkäitä vanhempiaan, koska ”jonkunhan piti heistäkin huolehtia”. Niin, niin, minä nyökyttelin ja rupesin rouvan poistuttua jututtamaan ystävääni, joka oli sopivasti kahvipöydän ääressä. Esittelin itseni (olemme tunteneet toisemme noin viisikymmentä vuotta), ja pian hän tunnistikin minut ja keskustelimme yhteisistä perhetutuista. Välillä hänen mielensä siirtyi lapsuuteen, ja hän kertoi, kuinka aikaisin isä aina nousi jotta ehtisi töihin, ja kuinka ahkera isä aina oli, ja minä ymmärsin, että näitä kertoessaan hän oli sillä hetkellä tuo pikkupoika, joka puhui kunnioittaen isästään. Tiesin, että hän koki samaa kuin minä unessani, jossa muutuin yhtäkkiä nuoresta vanhaksi, hänen muutoksensa oli vain päinvastainen. Minkä viestin uni kitarasta halusi välittää minulle? Oma realistinen minäni vastaa, että älä nyt höpötä, sillä unet ovat unia, eivätkä ne tarkoita mitään sen kummempaa. Unien tulkitsijat sanovat, että kitara symboloi luovuutta, kehitystä ja tunteiden ilmaisua. Minulle tuo uni muistutti voimakkaasti sitä, että olin oppinut taidon – eikä se tarkoittanut ainoastaan soittotaitoa -, osasin jotakin niin hyvin, että halusin opettaa muitakin, ja tarttuessani jo – yllättäen - vanhoilla käsilläni soittimeen, tuo taito oli minulla yhä. Viesti oli voimakas: Sinä osaat, ole rohkea, sinä osaat. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uni, kitara, symboliikka |
Älä tapa!Sunnuntai 17.12.2023 - Pirkko Jurvelin Älä tapa! Yleinen välinpitämättömyys on vallannut yhteiskuntamme. Entiset arvot eivät merkitse mitään, uusi arvottomuus on kunniassa, sillä ihmisen täytyy saada olla vapaa valitsemaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman elämässään. Sillä ei ole väliä, mitä nuo valinnat vaikuttavat lähiympäristöön ja toisiin ihmisiin. Älä tapa! on kymmenestä käskystä se viides. Näitähän opeteltiin ja opittiin joskus maailmassa koulussa uskontotunneilla. Käskyjen etymologiasta kerrottiin se, että ne on kirjoitettu raamatun vanhan testamentin osaan, joka kertoo muutenkin paljon Israelin kansan historiasta. Kuuntelimme ja opettelimme nämä asiat ulkoa koulussa palataksemme niihin vielä rippikoulussa, jonka aikana keskustelut syvenivät, olihan oppilaillakin ikää enemmän. Nuo kymmenen käskyä tuntuivat meistä loogisilta, sillä ne neuvoivat ihmisiä käyttäytymään hyvin ja rehellisesti. Nykypäivänä on helppo sivuuttaa kolme ensimmäistä käskyä, jotka puhuvat ihmisen suhteesta Jumalaan. Sitä paitsi, nykyään saa olla aika tarkka siitä, milloin J-alkuista sanaa yleensä käyttää (vähän sama juttu kuin sen N-alkuisen sanan kanssa). Neljännestä käskystä eteenpäin puhutaankin sitten konkreettista asiaa. Ihmistä kielletään (!) tappamasta, tekemästä aviorikosta, varastamasta, valehtelemasta, havittelemasta lähimmäisen omaisuutta, olipa se sitten puoliso, karja, työntekijät tai yhtään mitään muutakaan, mitä lähimmäisellä/tutulla sattuu olemaan. Todella hienoja ja loogisia käskyjä ja ajatuksia. Sitten oli vielä se kolmaskin käsky, joka komentaa ihmisen pyhittämään lepopäivän, ja kyllähän lepääminen ja lomailu (katso kuvia esimerkiksi instasta) tuntuvat mukavilta, mutta ei se aina kuitenkaan ole niin helppoa, kun löytyy yhtä ja toista hommaa, vaikka keho kuinka huutaisi lepoa. Nyky-yhteiskunnan ja sen asukkaan on vaikea hyväksyä sanoja ”käsky” tai ”pakko”. Kaikki ohjeet on vesitetty kohteliain sanakääntein ja lähes anteeksipyynnöin. ”Roskaaminen kielletty” taipuu nykyisin esimerkiksi seuraavaan muotoon:”Vaalitaan yhdessä ympäristön viihtyisyyttä ja laitetaan roskat niille kuuluviin jäteastioihin”. Hoh, hoijaa! Kuinka nerokas ihminen onkaan yrittäessään miellyttää ”suurta yleisöä”, joka itse asiassa on varmasti kuitenkin se vähemmistö yhteiskunnassamme. ”Älä tapa”-käsky on myös onnistuttu vesittämään tässä maassa, vaikka asia on äärimmäisen vakava. - Nyt selvennykseksi kuitenkin myös sellainen seikka, että tämän käskyn selitys ei rajoitu yksinomaan hengen riistämiseen, vaan siinä myös kielletään tuottamasta lähimmäiselle vahinkoa ja kärsimystä ja sanotaan, että ihmisen on yritettävä kaikin keinoin suojella lähimmäistään. Käsky koskee sekä yksilöä että yhteisöä. Kun tv-ohjelmat täyttyvät ns.”true crime” genrestä eli rikosdokumenteista, ja kun niiden lisäksi tuotetaan tv-ohjelmia, podcasteja ja kirjoja kriminaaleista, jotka istuvat vankilassa tuomittuina lapsenraiskauksesta tai murhista, niin silloin täytyy jo kysyä, kuka kantaa vastuun siitä, että näitä ihmisiä ihannoivia ohjelmia ja teoksia tuotetaan yhä enemmän ja enemmän? Raha puhuu tietysti, mutta tosiasiahan on, että kaikki se, mitä ihminen kuulee, näkee ja lukee, jättää jälkensä häneen. Toiset ymmärtävät, että ääneen ovat päässeet rikoksentekijät, jotka ovat mahdollisesti psyykkisesti sairaita ja koukussa siihen elämäntapaan, johon ovat ajautuneet, mutta kaikki eivät tätä ymmärrä. Varsinkin nuoret, joilla ei ole elämänkokemusta vielä paljon, voivat viehättyä ja kiinnostua vaarallisesta henkilöstä ja hänen näennäisesti jännittävästä elämäntyylistään. Kuitenkin on kysymys rikollisista, joiden tekemisistä ja jälkien korjaamisista yhteiskuntamme joutuu maksamaan suuria summia, ja joiden oikeudenkäynnit ja laitoshuollot (=vankila) ovat merkittävä menoerä Suomelle. Puhumattakaan siitä psyykkisestä tuskasta, jota heidän uhrinsa joutuvat kokemaan, ja joka saattaa vaikuttaa ratkaisevasti koko uhrin loppuelämään. ”Olen vain sen takia tehnyt rikoksia, että ihmiset kunnioittavat minua,” vastaa eräs tuomittu. Nyt on korkea aika alkaa tehdä selväksi se seikka, että kunnioitusta ei ansaita rikollisella elämäntavalla vaan oikein toimimalla ja elämällä. Vanhanaikaista? Ei, vaan uudenaikaista! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rikos, tuomio, vankila, kielto |
Yhteiskunta sekasorron vallassa - ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudetSunnuntai 26.11.2023 - Pirkko Jurvelin Yhteiskunta sekasorron vallassa – ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet Kolme asiaa johdatti minut tämän blogin aiheeseen. Ensiksikin: Olin eräässä tapahtumassa, joka järjestettiin lukion tiloissa. Kävin vessassa ja sieltä poistuessani huomasin oven sisäpuolelle kiinnitetyn julisteen, jonka otsikko kuului: Ihmisen seksuaaliset oikeudet. En ehtinyt jäädä lukemaan kyseistä tiedonantoa tai julkilausumaa, mutta mieleeni välähti heti kysymys: Entä ihmisen seksuaaliset velvollisuudet? Toinen puhutteleva asia sattui kotonani. Olin aikuisen lapsenlapseni kanssa iltateellä, ja hän kertoi, että oli ollut viikonloppuna käymässä Tampereella kaverinsa luona. Hän oli havainnut, kuinka paljon enemmän kaupungissa näkyi maahanmuuttajataustaisia henkilöitä Oulun katukuvaan verrattuna. ”Minulla tuli raitiovaunussa turvaton olo, kun teini-ikäiset maahanmuuttajat mellastivat, puhuivat isoon ääneen, eivätkä selvästi välittäneet muista ihmisistä. He olivat jotenkin pomoja siinä tilanteessa.” Kolmas tähän blogivalintaan vaikuttava seikka oli viikonloppuna ilmestyneen Helsingin Sanomien artikkeli, joka oli otsikoitu:” Ruotsalainen poliisipäällikkö varoitti jengeistä jo 20 vuotta sitten”. Yhä työelämässä mukana oleva poliisipäällikkö Carin Götblad kertoo siitä, miten nykytilanteeseen on ajauduttu, ja mitä rikollisjengien hävittämiseksi ja yleisen turvallisuuden parantamiseksi yritetään nyt lopultakin tehdä. ”Meillä on naiivi yhteiskunta ja naiivi lainsäädäntö...Tänä päivänä avoin yhteiskunta ei toimi, koska sitä käytetään hyväksi.” Suomelle ja suomalaisille hän antaa neuvon reagoida voimakkaasti jengiytymiseen, jonka taustalla ovat usein huumekaupat ja muu rikollinen toiminta. Miksi hyvinvointivaltio on täynnä rikollisuutta? Siksi, että ihmisiä paapotaan. Ja huomatkaa, nyt en puhu pelkästään maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, vaan myös ihan tavallisista suomalaisista ja ruotsalaisista. Ihmisillä on OIKEUKSIA, ja niitä on niin paljon, että hän voi viettää aikansa tekemättä mitään järkevää, sillä yhteiskunta tulee kyllä vastaan tukemalla kelkasta putoajia ja heitä, joita ei huvita istua kyydissä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei yhteiskunnan jäsen voi olla pelkästään saavana osapuolena (=oikeudet), vaan ansaitakseen jäsenyytensä hänen on myös täytettävä velvollisuutensa. Mitkä ihmeen velvollisuudet? Suomalaisen yhteiskunnan asukkaan tulee täyttää ainakin seuraavat velvollisuudet: 1. Kaikkien, jotka asuvat tai oleskelevat Suomessa, täytyy noudattaa Suomen lakeja. 2. Noin 7-18 -vuotiailla on oppivelvollisuus. 3. Suomessa työskentelevien täytyy yleensä maksaa veronsa Suomeen. 4. Kaikilla on velvollisuus todistaa oikeudessa, jos sinne kutsutaan. 5. Kaikilla on velvollisuus auttaa onnettomuudessa. 6. Suomalaisilla on lakiin perustuva maanpuolustusvelvoite. 7. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan. Nuo velvollisuudet näyttävät ihan järkeen käyviltä perusasioilta, ja niinhän ne ovatkin. Mikäli Suomessa asuvat henkilöt toimisivat näiden velvollisuuksien mukaan, niin olisihan tämä aika hulppea yhteiskunta! Olisiko mahdollista, että alettaisiin kiinnittää yhä enemmän huomiota velvollisuuksiin, koska niiden hoitaminen parantaa ja elvyttää koko yhteiskuntaa, ja jätetään oikeuksista puhuminen vähän vähemmälle. Toisaalta ymmärrän kyllä, että on paljon mukavampi puhua oikeuksista kuin velvollisuuksista. Tässä vaiheessa, kun Ruotsi näyttää olevan katastrofin partaalla yrittäessään taistella rikollisuuden leviämisen estämiseksi samaan aikaan, kun maassa suunnitellaan uusia, aidattuja asuinalueita tavalliselle kansalle, niin Tanskalla tuntuu menevän hyvin. Siellä on tartuttu ongelmiin tosissaan, ihmisoikeuksista ei ole luovuttu, mutta ihmisvelvollisuudet nostetaan esille, eikä rikollisuutta hyssytellä. Miten meille käy täällä Suomessa? Meillä on niin erinomaisen huono esimerkki tuossa kyljessämme, joten voimme vain todeta ruotsalaisille: Pieleen meni, yrittäkää pärjätä. Meidän täytyy toimia toisin. Lopuksi vielä lukijoilleni: Olen maahanmuuttomyönteinen henkilö, joka on sitä mieltä, että meillä jokaisella on oikeuksien lisäksi myös paljon velvollisuuksia. Suomi saa toivottaa mielestäni tervetulleeksi jokaisen, joka on valmis sitoutumaan näihin velvollisuuksiin. Sitä paitsi: Suomi tyhjenee hyvää vauhtia, joten uusille asukkaille on kyllä tilaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rikollisjengit, turvattomuus, oikeudet, velvollisuudet |
Kuka minä olen - perimä vai ympäristö?Torstai 27.7.2023 - Pirkko Jurvelin Kuka minä olen – perimä vai ympäristö? Jokin aika sitten tyttäreni kysyi, että tuntuuko minusta siltä, että juuri löytynyt siskoni on oikeasti siskoni vai pelkästään joku mukava uusi tuttavuus. Minun ei tarvinnut miettiä vastausta, vaan totesin heti, että kyllä Anneli tuntuu siskolta. Tässä välissä on kai syytä kertoa teille, jotka ette ole lukeneet joulukuista blogiani, että joulukuun alkupuolella sain sähköpostia henkilöltä, joka kertoi olevansa isäni tytär. No, puolen vuoden sisällä asiat ovat edenneet niin, että olemme tavanneet siskoni kanssa pariin otteeseen vähän pidempään ja toki sometelleet varsinkin silloin, kun koko yhteinen tarinamme eli sukulaisuutemme oli alkumetreillä. Vielä on ehkä syytä kerrata sekin asia, ettei minulla ole omasta lapsuudenperheestäni enää ketään elossa. Äiti ja isä ovat kuolleet, samoin myös veljeni ja siskoni, joten voitte ymmärtää, miksi uuden siskon ilmestyminen tähän maailmaan oli ja on ihmeellinen tapahtuma. Tyttäreni esittämän kysymyksen jälkeen olen pyöritellyt mielessäni useaan otteeseen vastaustani ja varsinkin sitä, että miksi tunnen sisaruutta (olen huomannut itsessäni jopa isosiskon käyttäytymistä), vaikka tuttavuutemme on aika tuore. Eikö se ole kummallista? Olen järkeillyt, että oikeasti pitäisin miltei kenestä tahansa (tai ainakin pakottaisin itseni pitämään), jolla olisi sama isä kuin minulla. Tilanteen tekee minulle helpoksi myös se, että Anneli on niin mukava ja symppis, ja että meillä on isän lisäksi paljon muutakin yhteistä (esim. ammattitausta), ja keskustelu ja tapaamiset ovat olleet luontevia. Tulemme hyvin toimeen keskenämme. Ai, miksi? Koska siis olemme siskoksia? Taas tuo kysymys. Tutkin muutamia kirjoja ja netin ihmemaailmaa ja yritin selvittää, kumpi on ihmiselämässä määräävämpi tekijä: perimä vai ympäristö? Alkuun tulokset näyttivät siltä, että perimällä on suurempi vaikutus ihmiseen kuin ympäristöllä. No, tutkimuksia on erilaisia, tulkintatapoja erilaisia ja on tietysti myös halu tulkita asiat tietyllä tavalla, mutta joka tapauksessa perimän vaikutusta painotetaan. - Kyllä teissä on samaa näköä,- on joku sanonut katsottuaan muutamia valokuvia. Tuosta en osaa sanoa mitään. Ehkä ulkopuoliset näkevät kuvissa jotain sellaista, jota itse en välttämättä huomaa. Selailin kuitenkin lisää nettisivuja ja totesin, että vielä muutama vuosi sitten tiedemiehet olivat sitä mieltä, että ulkonäkö, lahjakkuus, tietyt luonteenpiirteet sekä myös käytöstavat juontavat juurensa ihmisen geeneistä, eikä kasvatuksella ja ympäristöllä olisi suurempaa osuutta näihin. Nykyisin tutkijat ovat kuitenkin pitkälti samaa mieltä siitä, että ympäristö ja geenit vaikuttavat toisiinsa, tätä tutkimusalaa sanotaan epigenetiikaksi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että geenit ja ympäristö täydentävät toisiaan tai voivat myös heikentää tai vahvistaa toisiaan. Lapsi voi olla esimerkiksi perintötekijöidensä ansiosta musikaalisesti lahjakas, mutta ympäristöstä riippuu, pääseekö tämä lahjakkuus esiin. Jos siihen panostetaan, hankitaan soittotunteja jne, niin tämä peritty lahjakkuus näkyy. Toisaalta musikaalisuus voi jäädä huomiotta, jos kasvuympäristö ei ole siitä kiinnostunut. Täytyy sanoa, ettei tutkimusmatkani internetin ihmemaailmaan lopultakaan tuonut vastausta kysymykseeni, miksi Anneli tuntuu siskolta. Luulen, että suurin syy tuohon tuntemukseen on se, että TIEDÄN meillä olevan yhteisen isän ja toisaalta näen hänessä kyllä ne miellyttävät, sympaattiset persoonallisuudenpiirteet, joita isälläkin oli. Ja se opettajuus, kai sekin on jokin geenijuttu, vai ei? Ai, niin, siskoni äiti oli myös opettaja. Annetaan olla. Pääasia on, että minulla on uusi perheenjäsen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisko, perimä, ympäristö, epigenetiikka |
Haluatko voida paremmin?Tiistai 18.7.2023 - Pirkko Jurvelin Haluatko voida paremmin? Tietysti haluat voida paremmin, ainakin minä haluan. Tämän vuoksi tartuinkin kirjastossa innokkaana teokseen ”Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet” ja totesin, että hyvinvointi tai ainakin sen paraneminen voi olla lähempänä kuin osaamme aavistaakkaan. Kirjassa käytetään termiä ”metsäkylpy”, joka kuulostaa hieman eksoottiselta, mutta ei ole sitä ollenkaan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti metsässä vietettyä rauhallista aikaa, joka luo ihmiselle yhteyden luontoon ja saa aikaan hyvinvointia ja onnen ja rauhan tunnetta. Metsäkylvyn avulla luodaan yhteys luontoon vaikkapa kuljeskelemalla puiden lomassa, levähtämällä lähipuistossa tai esimerkiksi kävelemällä paljain jaloin kotipihalla. Meitä suomalaisia saattaa nyt hiukan huvittaa: Johan tuolla metsässä on oleskeltu iät ja ajat, samoiltu, retkeilty, telttailtu, poimittu marjoja, luulevatko japanilaiset keksineensä jotain uutta? Harvoin tulee ajatelleeksi, että Japanin pinta-alasta on metsää 25 miljoonaa hehtaaria (Suomessa 20 miljoonaa). Tohtori Qing Lin on metsälääketieteeseen erikoistunut lääkäri, joka on tehnyt asian parissa monenlaisia uraauurtavia tutkimuksia, ja joiden tuloksia hän selvittelee Metsäkylpy- teoksessaan. Myönteisten tutkimustulosten ansiosta maassa aloitettiinkin vuonna 1982 kansallinen metsäkylpyjen hyvinvointiohjelma, ja nykyään metsäkylpy on maassa yleinen tapa, kun halutaan huolehtia terveydestä ja hallita stressiä. Japanissa on 62 sertifioitua metsäkylpypaikkaa, ja metsissä käy vuosittain 2,2 – 5 miljoonaa ihmistä. Tässä yhteydessä on muistettava, että myös Suomessa on nykyisin metsiä, joita kutsutaan ”terveysmetsiksi”. Metsässä tulee oleskella kaikessa rauhassa, stressiä välttäen (ei siis hikilenkkiä), kaikilla aisteilla luonnosta nauttien. Tutkimustulosten mukaan rauhallinen oleilu metsässä: - vähentää verenpainetta - poistaa stressiä - parantaa sydämen ja verenkierron toimintaa sekä aineenvaihduntaa - alentaa verensokeria - parantaa keskittymiskykyä ja muistia - helpottaa masennusta - parantaa kivunsietokykyä - lisää energiaa - tehostaa vastustuskykyä ja lisää kehon luonnollisia tappajasoluja - lisää syöpää ehkäisevää proteiinintuotantoa - auttaa painonhallinnassa Mistä puiden aiheuttama positiivinen vaikutus sitten tulee? Quig Li selittää, että metsän ilmassa on enemmän happea kuin muualla, mutta sieltä löytyy myös runsaasti kasvien luonnollisia öljyjä, jotka ovat osa puiden puolustusjärjestelmää. Puut vapauttavat ilmaan näitä öljyjä (fytonsideja) suojellakseen itseään bakteereilta, hyönteisiltä ja sieniltä. Ne käyttävät fytonsideja myös kommunikointikanavana ja tavallaan ”keskustelevat” toisilleen niiden avulla. Fytonsidipitoisuus ilmassa on sitä suurempi, mitä lämpimämpi sää on. ”Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet” teoksesta löytyy paljon kertomuksia erilaisista tutkimuksista ja niiden tuloksista. Mieleeni painui erityisesti tarina siitä, kuinka aluksi sattumalta oli huomattu, että jos sairaalapotilaan sänky sijaitsi lähellä ikkunaa, jonka takaa avautui metsä- tai puistomaisema, niin hän tarvitsi vähemmän särkylääkkeitä ja parani nopeammin kuin potilas, jonka vuoteesta ei ollut näkymää luontomaisemaan. Toisen tutkimustuloksen mukaan japanilainen elää kauemmin, mikäli hänen kotinsa on kävelymatkan päässä viheralueesta tai puistosta. Meille suomalaisille metsään lähteminen on itsestään selvä, hyvin luonnollinen ja arkinen asia. Harva tulee ajatelleeksi, että tekee itselleen varsinaisen terveysteon samoilemalla verkkaiseen tahtiin kesäisessä luonnossa. Lähde: SHINRIN-YOKU, Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet, Terveyttä ja hyvinvointia puiden avulla |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsäkylpy, puiden parantava vaikutus, rentoutuminen |
Jokaisella on oikeusSunnuntai 2.7.2023 - Pirkko Jurvelin Jokaisella on oikeus Tulin juuri kaupunkilomalta. Lensimme kuopuksen kanssa ensiksi Riikaan, ja parin päivän oleskelun (= hektisen ympäriinsä juoksentelun) jälkeen matkustimme bussilla Vilnaan, jossa viivyimme myös kaksi päivää. Vaikka olin tutkiskellut useita matkustussivustoja ennen lähtöämme, niin molemmat kaupungit yllättivät eri tavoilla. Riikasta jäivät mieleeni vanhan kaupungin lisäksi katusoittajat, joista joku soitti viulua, joku toinen huuliharppua, kolmannet trumpettia ja käyrätorvea ja niin edelleen, enemmän ja vähemmän taitavia musiikin esittäjiä löytyi vähän joka nurkan takaa. Pianonsoittaja oli epäilyksettä ammattimuusikko, soitto oli upeaa kuultavaa! Jos pitäisi valita, kumpaan kaupunkiin matkustaisin uudestaan, niin valinta kohdistuisi ehdottomasti Vilnaan! Ilmapiirissä oli jotain suurkaupunkimaista ja energistä, vaikka historiallisia kulttuurikohteita oli paljon enemmän kuin olimme ennalta kuvitelleet. Koska olimme heti kaupunkiin saavuttuamme hakeutuneet turisti-infoon, niin tiesimme, että seuraavana päivänä pääsisimme kaksi ja puoli tuntia kestävälle ilmaiselle (!) kävelykierrokselle ammattioppaan mukana. Ja mehän lähdimme tietysti kuten moni muukin. Aluksi kerroimme nimemme ja sanoimme, mistä maasta olemme kotoisin. Me olimme ainoat suomalaiset, kaukaisimmat turistit tulivat Australiasta ja USA:sta. Opastus oli englanninkielinen, opas erittäin tietävä ja runsassanainen. Oletko kuullut koskaan Uzupis – nimisestä tasavallasta, joka sijaitsee Vilnassa? No, emme mekään olleet. Oikeastaan kysymyksessä on boheemi kaupunginosa, joka päätti vuonna 1997 julistautua mikrotasavallaksi. Tämä valtio viettää itsenäisyyspäivää aina 1.4. (aprillipäivä!), sillä on oma presidentti, kansallislaulu, lippu, perustuslaki, postimerkki ja aikaisemmin myös noin kahdentoista hengen armeija, joka kuitenkin lopetettiin rauhanaatteen nimissä. Jos tähän mikrovaltioon haluaa tutustua juuri 1.4., niin rajasillalla saatetaan kysellä passia ja antaa kulkulupa leimalla vaikka keskelle otsaa. Ihan tosissaan ei nyt siis olla, ja Uzupis tunnetaankin taiteilijoiden omana alueena, vaikkakin kaupunginosan uudempi puoli on jo kallista asuinaluetta. Tällä paikalla on myös juutalainen historiansa kuten monilla muillakin Vilnan ja Liettuan alueilla. Tällä mikrovaltiolla on myös oma perustuslakinsa, johon pääsette nyt tutustumaan. Uzupisin perustuslaki: 1. Jokaisella on oikeus elää Vilnajoen rannalla, ja Vilnajoella on oikeus virrata jokaisen ohi. 2. Jokaisella on oikeus kuumaan veteen, lämmitykseen talvella ja tiilikattoon. 3. Jokaisella on oikeus kuolla, mutta se ei ole velvollisuus. 4. Jokaisella on oikeus erehtyä. 5. Jokaisella on oikeus olla ainutlaatuinen. 6. Jokaisella on oikeus rakastaa. 7. Jokaisella on oikeus olla ilman rakkautta, muttei välttämättä. 8. Jokaisella on oikeus olla huomaamaton ja tuntematon. 9. Jokaisella on oikeus laiskotella tai vain olla tekemättä mitään. 10. Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa. 11. Jokaisella on oikeus huolehtia koirastaan, kunnes jompikumpi kuolee. 12. Koiralla on oikeus olla koira. 13. Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädän tullen sen pitää auttaa tätä. 14. Jokaisella on oikeus olla joskus tietämätön velvollisuuksistaan. 15. Jokaisella on oikeus epäröidä, mutta se ei ole velvollisuus. 16. Jokaisella on oikeus olla onnellinen. 17. Jokaisella on oikeus olla onneton. 18. Jokaisella on oikeus olla hiljaa. 19. Jokaisella on oikeus uskoa. 20. Kenelläkään ei ole oikeutta väkivaltaan. 21. Jokaisella on oikeus tajuta oma pienuutensa ja suuruutensa. 22. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta siihen, mikä on ikuista. 23. Jokaisella on oikeus ymmärtää. 24. Jokaisella on oikeus olla ymmärtämättä mitään. 25. Jokaisella on oikeus olla mitä tahansa kansallisuutta. 26. Jokaisella on oikeus juhlia syntymäpäiväänsä tai jättää juhlimatta. 27. Jokaisen on muistettava nimensä. 28. Jokainen voi jakaa toisille sitä, mitä omistaa. 29. Kukaan ei voi jakaa toisille sitä, mitä ei omista. 30. Jokaisella on oikeus veljiin, siskoihin ja vanhempiin. 31. Jokainen voi olla vapaa. 32. Jokainen on vastuussa vapaudestaan. 33. Jokaisella on oikeus itkeä. 34. Jokaisella on oikeus olla väärinymmärretty. 35. Kenelläkään ei ole oikeutta syyllistää toista. 36. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. 37. Jokaisella on oikeus olla ilman oikeuksia. 38. Jokaisella on oikeus olla pelkäämättä. 39. Älä voita. 40. Älä puolustaudu. 41. Älä anna periksi. Perustuslain kohta numero 27 arveluttaa hiukan, mutta muuten nämä ovat varmasti tarkkaan pohdittuja asioita, vai mitä? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vilna, Uzupis, kansalaisoikeudet |
Turkki ulos NATO:sta!Maanantai 16.1.2023 - Pirkko Jurvelin Turkki ulos NATO: sta! Turkin tahallinen venkoilu Suomen ja Ruotsin Nato- jäsenyyshakemusten kanssa on saanut sekä rivikansalaiset että poliitikot kiehumispisteeseen. Mikä on tuo maa ja sen presidentti, joka tahallaan, keksityillä syillä, estää näitä kahta sivistynyttä eurooppalaista maata saamasta puolustusliiton jäsenyyden? Valitettavasti on niin, että yksityisellä jäsenmaalla on paljon valtaa Nato:ssa, sillä päätöksenteon on aina tapahduttava yksimielisesti. Jäsenmaa voi kyllä halutessaan jäädä ulkopuolelle päätöksenteosta, mutta siinä tapauksessa se ei kuitenkaan estä päätöksen syntymistä. Nato- mailla on oikeus myös olla osallistumatta niihin toimintoihin, jotka on päätetty, toisaalta jäsenmaa ei saa toimia vastoin Nato:n päätöksiä. Selkeä juttu, mutta kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että vaatimus täydellisestä yksimielisyydestä antaa kikkailijoille liian paljon valtaa. Turkki pyrkii jäseneksi myös Euroopan Unioniin. Se hyväksyttiin hakijamaaksi vuonna 1999, mutta maan poliittisen tilanteen vuoksi jäsenneuvottelut ovat käytännöllisesti katsoen jäissä. EU:n viime lokakuisen raportin mukaan Turkki on ottanut takapakkia lähes kaikilla aloilla, ennen kaikkea oikeusvaltioperiaatteen alueella. ”Demokraattisten instituutioiden toiminnassa on vakavia puutteita”, totesi EU:n laajentumiskomissaari Olivér Várhelyi. Turkin käymä sota Syyriassa ja Irakissa sekä maan presidentin läheinen ystävyys Putinin kanssa ovat ymmärrettävästi ongelmallisia EU:n näkökulmasta katsottuna. Yhdysvallat on puolestaan määrännyt Turkille pakotteita ja keskeyttänyt Yhdysvaltain F-3-hävittäjäkoneiden toimitukset maalle, koska Erdogan tilasi vuonna 2017 venäläiset ilmapuolustusjärjestelmät. Turkin presidentti, 68- vuotias Recep Tayyip Erdogan, on hallinnut maata yli kaksikymmentä vuotta eli pisimpään sen jälkeen, kun moderni Turkki perustettiin. Erdogan toimi ensiksi pääministerinä ja myöhemmin presidenttinä edustaen konservatiivista islamilaista Oikeus- ja kehityspuoluetta. Nyt ovat jälleen vaalit edessä, sillä kesäkuussa turkkilaiset saavat valita maalleen uuden presidentin. Saavat ja saavat, sillä jos miettii EU:n tutkimustuloksia kyseisen maan demokratiasta, niin eiköhän vaalien tulos voida julistaa jo nyt ja kertoa, että nykyinen presidentti jatkaa vielä yhden viisivuotiskauden tai ainakin siihen saakka kuin terveys kestää. Vaalitulos ei kuitenkaan ole ihan tähtiin kirjoitettu. Juuri aiemmin mainittu maan huono ihmisoikeustilanne sekä inflaatio, joka on lähes 86 prosenttia, saa ihmiset miettimään, olisiko Erdoganin tilalle saatava presidentti, jolla olisi modernimpi käsitys maan ja maitten välisten suhteiden hoidosta. Viime sunnuntaina Erdogan ilmoitti, että Suomen ja Ruotsin täytyisi luovuttaa 130 ”terroristia” Turkkiin, jotta se hyväksyisi näiden hakijamaiden Nato-jäsenyyden. Tämä vaatimus ilmoitettiin sen jälkeen, kun Tukholman kaupungintalon eteen ripustettiin jaloista roikkumaan Erdogania esittävä nukke. Tämän vaatimuksen lisäksi Erdogan eväsi Suomen ja Ruotsin edustajien matkan Turkkiin. Suomeksi sanottuna asia menee näin: Suomi ja Ruotsi luovuttavat 130 ”terroristia” (lähinnä kurdeja), jotka sitten Turkki mitä ilmeisimmin tuomitsee kuolemaan ”maanpetoksen” vuoksi. Kun 130:n ihmisen henki on uhrattu, niin Suomi ja Ruotsi saavat Nato-jäsenyytensä. Kysyn vain: Miten tämä voi olla mahdollista demokraattisessa Suomessa ja Ruotsissa? Ei mitenkään. Mutta se on mahdollista yksinvaltiaan hallitsemassa Turkissa, jossa peruskansalainen on rahaton ja vailla minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Suomalaisena minä häpeän, jos joudumme käymään ihmishengillä kauppaa saavuttaaksemme jonkin edun, mutta toisaalta ymmärrän tietysti, kuinka tärkeä Nato-jäsenyys on maallemme. Missä ovat ihmisoikeudet? Lähteenä mm. Frankfurter Rundschau |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turkki, Nato, Eu, ihmisoikeudet |
Itsevaltiaan jätöksetSunnuntai 25.9.2022 - Pirkko Jurvelin Itsevaltiaan jätökset Historia opettaa meille, että itsevaltiaan ammatti on hyvin riskialtista. Koska kansalaiset eivät pääse vaikuttamaan hallitsijansa valintaan, tyytymättömyys saattaa kasvaa, ja diktaattorista halutaan päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Jo ihan lähihistoria kertoo hyviä esimerkkejä siitä, ettei yksinvaltiaan elämä ole välttämättä turvallista huolimatta niistä valtavista turvatoimista, joilla henkilöä pyritään suojelemaan. Kun demokraattisesti tehtäväänsä valittu Sauli Niinistö voi rauhassa ulkoiluttaa koiraansa Helsingissä, niin naapurimaan diktaattori ei liikahda mihinkään ilman massiivisia turvatoimenpiteitä. Ja sanoisin, että hän on ymmärtänyt tilanteensa ihan oikein: Kannattaa varoa! Pieneksi muistinvirkistyksesi kertaan tässä muutaman lähihistorian diktaattorin kuolinsyyt. Vuonna 1945 Saksan yksinvaltias Hitler teki itsemurhan ottamalla syanidia ja sen jälkeen vielä ampumalla itseään päähän. Samana vuonna Italian Mussolini hirtettiin. Romanian presidentti Ceausescu teloitettiin vaimoineen ampumalla vuonna 1989, Kambodzan Pol Pot teki itsemurhan kotiarestissa vuonna 1998, Irakin Saddam Hussein teloitettiin vuonna 2006, ja Libyan Muammar al-Gaddafi tapettiin ampumalla vuonna 2011. Nämä esimerkit ovat lähihistoriasta, ja jos menisimme ajassa kauemmas taakse päin, niin väkivaltaisen kuoleman kohdanneita yksinvaltiaita löytyisi valtavasti. Venäjän presidentin Vladimir Putinin terveydentilasta – tai oikeammin sairaudentilasta – on esitetty toiveikkaita ajatuksia tuon tuostakin. Diktaattorilla on ”luotettavien” lähteiden mukaan ainakin syöpä ja mahdollisesti myös Parkinsonin tauti. Kaikki muistavat lehdistössä kiertäneet kuvat, joissa hallitsija tarrautuu kouristuksenomaisesti pöytään haastattelun aikana ja toisaalta valtavan pitkät neuvottelupöydät, jotka mahdollistavat etäisyyden pitämisen toisiin keskustelijoihin. - Tässä yhteydessä kannattaa mainita se seikka, että Suomen presidentin vuosittaisen terveystarkastuksen tulokset ovat julkisia. Mitä enemmän salailua, sitä enemmän huhuja. Joko olette kuulleet, että Putinilla on jokaisella vessareissullaan mukana henkivartija? Eikä siinä kaikki, sillä ranskalainen Paris Match tiesi kertoa vähän aikaa sitten, että diktaattorilla on useampi turvatarkastaja, joiden tehtävä on hieman erikoinen. Heidän tulee nimittäin huolehtia ulkomaanmatkojen aikana siitä, että Putinin uloste ja virtsa otetaan talteen ja viedään Venäjälle. Eihän tämä vielä mitään, mutta jo vuosia sitten saksalainen Stern kertoi, että Venäjän presidentillä on matkoilla mukanaan ikioma matkavessa. Mitä ihmeen järkeä tässä kaikessa on? Ei ehkä järkeä, mutta syy siihen, ettei Putinin jätösten haluta joutuvan ei-venäläisiin käsiin on luonnollisesti se, että ne sisältävät paljon tietoa ihmisestä. Ulosteista ja virtsasta voi löytyä jäämiä henkilön käyttämistä lääkkeistä sekä suoraa faktaa sairauksista. Putin on lukenut läksynsä hyvin ja oppinut paljon KGB:n agenttina toimiessaan. Mutta ajatelkaa nyt: Jokaiselta ulkomaanreissulta on tuliaisena matkalaukullinen kakkaa ja pissaa edellyttäen tietenkin, että suoli toimii. Lähde: kreiszeitung.de |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: diktaattori, jätökset, salailu, sairaudet |
Pride-henkilöt - Suomen ainoa vähemmistö?Keskiviikko 3.8.2022 - Pirkko Jurvelin Pride- henkilöt – Suomen ainoa vähemmistö? Elokuun ensimmäisellä viikolla vietetään Oulu Pridea, jonka teemana on tänä vuonna kansainväliset sateenkaarioikeudet. Ohjelmassa näytti olevan työpajoja, paneelikeskusteluja, puistojoogaa, itämaiseen tanssiin tutustumista, taiji- ja qigong-treenejä, sateenkaarimessu, opiskelijoiden pridebileet ja niin edelleen. Asialle omistautunut tai omistautumaton voi hakea itselleen sopivaa aktiviteettia. Pride näkyy ja kuuluu. Mikä pride? ”Pride tai gay pride tarkoittaa maailmanlaajuista liikettä ja filosofiaa, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Pride-liike puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä” (wikipedia). Pride-liike osaa pitää melua itsestään, ja sillä on tietysti siihen oikeus. On kuitenkin huomattava, ettei tämä liike edusta Suomen ainoaa vähemmistöä. Arviot seksuaalivähemmistöihin kuuluvista suomalaisista vaihtelevat, ja oletetaan, että 5-15 prosenttia väestöstämme kuuluu siihen. Muita vähemmistöjä ovat esimerkiksi seuraavat ihmisryhmät, joiden ääni ja ihmisoikeudet eivät useinkaan ole tasavertaisia valtaväestön kanssa: romanit (n.10 000-12 000), saamelaiset (n. 10 000), maahanmuuttajat (n. 470 000), vammaiset (n. 511 000), lapset ja nuoret (vuonna 2019 alaikäisiä oli Suomessa 1 049 000 asukasta), ikääntyvät ja vanhukset ( vuonna 2019 oli Suomessa 65 vuotta täyttäneitä asukkaita 1 231 274) ja uskonnolliset vähemmistöt ( vuonna 2020 1,7 % maamme asukkaista kuului johonkin muuhun kuin kristilliseen uskonnolliseen yhteisöön, uskontokuntiin kuulumattomia oli 29,4%). Suomen kansa näyttää aika pitkälti koostuvan vähemmistöistä, joista suurin osa ei pidä ääntä itsestään jo yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät he siihen kykene. Vierailin hoivakodissa (inhoan tuota nimitystä) leskeksi jääneen yli 90 vuotta vanhan ystäväni luona. Mies itki ja sanoi, että miksi esimerkiksi kouluissa ei opeteta, kuinka raskasta aikaa vanhuus on. Sanoin hänelle, ettei ihminen havahdu, ennen kuin asia on hänelle itselleen tärkeä ja ajankohtainen. Tänä vuonna Vanhustenviikkoa vietetään lokakuun alussa. Teemana on tällä kertaa ”Yhdessä luontoon – joka iän oikeus”. Niinpä niin. Sama tuttava saattaa viettää pitkiä aikoja sisällä, koska ulkoiluttajia ei ole. Hän pystyy itse liikkumaan rollaattorilla saattajan kanssa, ja hoivakodin lähellä sijaitsee hieno puisto, mutta ei, hänellä ei ole oikeutta mennä luontoon. Luin tänään verkkolehdestä uutisen, jossa Itä-Uudenmaan poliisi kertoi kohtaamisesta vanhuksen kanssa. Poliisi oli lähtenyt vuokranantajan pyynnöstä tarkistamaan 85-vuotiaan vuokralaisen asuntoa. Vuokran maksut olivat viivästyneet, eikä henkilöön oltu muutoinkaan saatu yhteyttä. Jo rappukäytävään kantautunut paha haju antoi aavistaa, ettei kaikki ollut hyvin. Partio löysi vuokralaisen makaamasta alasti lattialta, jossa hän ilmeisesti oli ollut useita tunteja. Kun poliisi kutsui paikalle ensihoidon, vanhus sanoi:”Paljonko se maksaa? En halua olla vaivaksi.” - Ihmisoikeudet? Olisi hienoa nähdä se mielenosoittajien kulkue, joka koostuisi hoitolaitosten vanhusasukkaista, mutta eiväthän he tietenkään pääse osoittamaan mieltään kuten esimerkiksi Pride- kulkueen porukka, sillä heidän kuntonsa ei riitä siihen. Haluaisin myös nähdä vammaisten mielenosoituskulkueen, jossa ihmiset lippuja heilutellen ja leveästi hymyillen tervehtisivät tietä reunustavia ihmismassoja. Entä maahanmuuttajien mielenosoitus? Missä heidän ihmisoikeutensa ovat? Mitä ajattelet, kun kaupungissa törmää tuon tuostakin ulkomaalaisen näköiseen ruokakuskiin? Minä ajattelen, että he haluavat tehdä työtä, suomalaisia näiden ruokalähettien joukossa ei näe. Mitä ajattelisit, jos romanit osoittaisivat mieltään ja marssisivat omien oikeuksiensa puolesta? Mitä? Pride on vankasti esillä, koska lehdistö rakastaa teemaa. Klikkaukset kasvavat, kun otsikoidaan seksuaalivähemmistöistä, heidän oikeuksistaan, heidän kulkueestaan jne. Sitä vastoin lehdistö ei rakasta romaneja, vanhuksia, vammaisia, maahanmuuttajia, ei ainakaan siinä määrin, että tekisi juttuja heidän oikeuksistaan. Haluaisinpa lukea sen jutun, jossa vammainen, vanhus, romani, maahanmuuttaja, uskonnolliseen vähemmistöön kuuluva tai vaikka pieni lapsi kertoo oikeuksistaan ja siitä, että on ylpeä (=tyytyväinen) itsestään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: seksuaalivähemmistöt, vanhukset, vammaiset, oikeudet |
Poika koirahäkissäSunnuntai 5.6.2022 - Pirkko Jurvelin Poika koirahäkissä WhatsApp- ryhmään tuli viesti. Eräs ryhmän jäsenistä selitti tulleensa juuri ostoksilta ja kertoi järkyttyneenä näkemästään: Koirahäkkiin oli laitettu poika, joka huusi peloissaan ja hätääntyneenä. Lähettyvillä seisoi kaveri häkin avain kädessään. - Jos joku ei ole sattunut huomaamaan, niin isompien kauppojen pihoille on laitettu pienehköjä häkkejä, jonne ihmiset voivat jättää lemmikkinsä mennessään ostoksille. Häkit voi siis sulkea ja avaimen ottaa mukaan. Tuttavani ei ehtinyt puuttua tilanteeseen, kun jo joku vanhempi naisihminen oli tullut paikalle ja käskenyt poikaa avaamaan häkin, ja näin oli myös tapahtunut. Ystäväni kirjoitti viestissään, että pojat olivat olleet ala-asteikäisiä. Kommentointi alkoi välittömästi. Kirjoitin, että kiusaajalle olisi pitänyt sanoa, että soitat nyt heti 112:een ja ilmoitat pelastushenkilökunnalle ja poliisille. Joku toinen kommentoi, että tilanteesta olisi myös voinut ottaa videon, ja että marketeissa on vartijoita. Olen pyöritellyt tapahtumaa mielessäni, koska se valitettavasti kertoo paljonkin nykyisestä elämänmenosta. Lapset ja nuoret kiusaavat toisiaan, rikkovat lakia ja pilaavat mahdollisesti sekä oman että kiusatun henkilön tulevaisuuden. Eihän tästä ole kovinkaan pitkä aika, kun uutisoitiin nuorten tekemästä murhasta, jota tutkittaessa tultiin siihen lopputulokseen, että surmattua poikaa oli kiusattu lapsuudesta asti. Nuorten tekemä murha oli aivan käsittämättömän raaka, mutta myös yhtä käsittämätöntä on se, ettei kiusaamiseen oltu puututtu tarpeeksi ankarin ottein vuosien aikana. Toinen asia, mitä olen miettinyt on se, että olisiko tällainen ollut mahdollista minun kouluaikanani? Ihan varmasti koulukiusaamista esiintyi (vaikka en sellaista muista), mutta yllä mainitun laisista tapauksista en kuullut aikoinani koskaan. Siihen aikaan asioihin puututtiin – joskus kovalla kädellä. Nuorille asiat tehtiin selviksi: Tupakointi kielletty, alkoholin juonti kielletty, varastaminen kielletty, valehteleminen kielletty, väkivalta kielletty…kiusaaminen kielletty. Ei saa! Hyvä on, ei sitten. Kun näitä kiusaamiseen liittyviä rikoksia tulee julki, kiinnitetään helposti huomio siihen, että nuoret näkevät kaiken mahdollisen pahan nappia painamalla, ja että some- viestintä levittää niin hyvät kuin huonotkin tapahtumat ja asiat kaikkien nähtäville. Kiusaaminen on tehty helpoksi. Näin on, mutta asiassa on vielä muutakin. Yhteiskuntamme on salliva, ymmärtävä ja paapova yhteiskunta, joka hyssyttelee rikoksen tekijöitä, kiusaajia, ja yrittää vimmatusti ymmärtää ja ymmärtää. Tämän toimintatavan sijaan pitäisi ottaa yksinkertainen: Ei saa, ja jos kieltoja rikotaan, niin niistä seuraa rangaistus. Loogista ja kohtuullisen yksinkertaista. Helpompaa ainakin kuin kuolleen herättäminen henkiin. P.s. Joko kuulitte tai luitte uutisen, jonka mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on päättänyt nostaa syytteet seitsemää poliisia vastaan Elokapinan mielenosoittajien sumuttamisesta vuonna 2020? Kyseisessä tilanteessa on kuulemma toimittu niin, että poliisi varoitti ensin laittomasta tien sulkemisesta ja sen jälkeen käytti paprikasumutetta (ei pippurisumutetta, ei siis kirjoitusvirhe). Voi, voi, voi, Suomi! Joku vihjaisi jo, että syyttäjällä on tässä tietty ”agenda”, mutta nähtäväksi jää, saadaanko rikolliset poliisit tuomituksi, ja kiusaajat jatkavat...
P.s.2 Kotisivuillani on nyt myös kirjakauppa, josta löydät varastossa olevia kirjoja alehintaan. Käy katsomassa osoitteessa: www.pirkkojurvelin.com. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiusaaminen, rikos, Jukka Rappe |