Pehmoyhteiskunnan asukkaana

Lauantai 6.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Pehmoyhteiskunnan kansalainen

Kävelen usein täällä Oulussa kauppakeskus Valkean läpi, joskus käyn tietysti myös ostoksilla, mutta hyvin usein se on minulle läpikulkupaikka. Viime viikolla satuin näkemään, kuinka kauppakeskuksen ulkopuolella oli menossa kolmen vartijan ja ulkomaalaisten jenginuorten yhteenotto. Jengin johtaja – arviolta alle 20-vuotias nuori mies – huusi yhdelle vartijalle v-alkuista sanaa ja kohtalaisella suomenkielellä provosoivia kysymyksiä sormi ojossa. Toiset nuoret nauroivat ja kannustivat, tosin aika varovaisesti. Tunnelma olo odottava, hiukan syrjemmässä seisova nuori videoi tapahtumaa. Tarkoitus oli ilmeisesti saada vartija suuttumaan ja käymään nuoreen käsiksi vaikka edes kevyemmällä otteella, saisihan siitä someen aikamoisen videon ja todisteita vartijan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Palasin takaisin asioiltani noin puolen tunnin kuluttua, ja kohtaus oli vasta silloin loppumassa. Mietin, kuinka rautaiset hermot vartijoilla pitää olla – ja tietysti osaava koulutus.

Valkea on nykyisin paikka, jonne huolehtivat vanhemmat kieltävät nuoriaan menemästä. Huumekauppa, narkkarit, alkoholistit, väkivalta ja laittomuus kuuluvat kauppakeskuksen arkeen.

Työelämässä oleva tuttavani kertoi, kuinka videoiminen ja some ovat jatkuvasti esillä myös kouluelämässä. Hyvin tyypillinen välikohtaus on se, että oppilas lukittautuu vessaan, ja kun opettaja yrittää saada häntä sieltä pois esimerkiksi välitunnin päätteeksi, nuoren kaverit ovat paikalla puhelimineen videoimassa. Olisihan mahtavaa saada todistusmateriaalia kiroilevasta, ehkä väkivaltaisesta opettajasta.

Uusin kouluampumistapaus on puhuttanut suomalaisia pian viikon ajan. Tekijästä ja uhreista ei tiedetä paljoakaan, vain se on kerrottu, että kaikki ovat olleet suunnilleen 12-vuotiaita ja samalla kuudennella luokalla. Ampujan mukaan tekoon syynä on ollut koulukiusaaminen eli koulussa tapahtuva kiusaaminen. Koulu, jossa rikos on tapahtunut, on 800:n oppilaan oppilaitos, ja on selvää, että hyvin monet siellä tapahtuvat asiat jäävät näkemättä ja kuulematta, myös monenlainen kiusaaminen.

Mielestäni olennaisinta ei nyt kuitenkaan ole koulun koko, vaan suomalainen pehmoyhteiskunta, jossa asioihin ei saa puuttua vakavin ottein. Et saa koskea, et ottaa esineitä pois, et korottaa ääntäsi, et tehdä mitään, mistä saattaa tulla ”paha mieli”. Ja tämä pätee sekä aikuisten että lasten maailmassa.

Toinen työelämässä oleva tuttavani kertoi tällä viikolla esimerkin varhaiskasvatuksen piiristä. Ryhmässä on lapsi, joka osaa todella taitavasti härnätä, kiusata, ilkeillä ja koetella toisia lapsia niin, että nämä lopulta turhautuneina ja itkien lyödä mäjäyttävät kiusaajaa. Siitähän nousee sitten valtava äläkkä! Useimmiten kiusaaja on kuitenkin niin nokkela, että saatuaan ärsytetyksi toisen lapsen räjähtämispisteeseen, hän katoaa nopeasti paikalta ja nauraa ja ilveilee nurkan takana. Mitä varhaiskasvatuksen ammattilainen voi tehdä? Puhua. Auttaako se? No, eipä ole tähän saakka auttanut, ja odotettavissa voi olla vaikeita aikoja, kunhan tämä pienokainen pääsee alakouluun ja lopulta yläasteelle.

On varmasti erittäin turhauttavaa seurata tilanteita, joissa ihminen – olkoon minkä ikäinen tahansa – saa käyttäytyä väärin, koska pehmoyhteiskunta sallii sen. Ja kyllä, olihan koulukiusaamista ennen vanhaankin, mutta ei todellakaan siinä mittakaavassa kuin nyt. Mikä on muuttunut? Se, että nykyisin saa tehdä monenlaisia asioita joutumatta niistä konkreettisesti vastuuseen.

Olemme toteuttamassa Ruotsin mallia monessa suhteessa, eikä se ole kunniaksi saatikka hyväksi Suomelle. Kyllä meidän maassamme pitää voida sanoa vielä ”ei”, ”et saa”, ”tästä seuraa rangaistus” ja ”joudut vastuuseen ja korvaamaan tekosi”.

Muistan kuinka oppikoulussa ollessani (yli puoli vuosisataa sitten) voimassa oli vielä määräaikainen koulusta erottaminen. Eräs kaverini, yleisesti ottaen kunnollinen mutta hieman ärhäkkä tyyppi, erotettiin pariksi viikoksi röyhkeän suunsoiton vuoksi. Myös pojan kodissa tapaukseen suhtauduttiin vakavasti. Kai hän jotain oppi siitä, miten yhteiskunnassa tulee olla ja elää, sillä lopulta hänestäkin tuli lääkäri ja kunnon mies.

Poika koirahäkissä

Sunnuntai 5.6.2022 - Pirkko Jurvelin

Poika koirahäkissä

WhatsApp- ryhmään tuli viesti. Eräs ryhmän jäsenistä selitti tulleensa juuri ostoksilta ja kertoi järkyttyneenä näkemästään: Koirahäkkiin oli laitettu poika, joka huusi peloissaan ja hätääntyneenä. Lähettyvillä seisoi kaveri häkin avain kädessään. - Jos joku ei ole sattunut huomaamaan, niin isompien kauppojen pihoille on laitettu pienehköjä häkkejä, jonne ihmiset voivat jättää lemmikkinsä mennessään ostoksille. Häkit voi siis sulkea ja avaimen ottaa mukaan.

Tuttavani ei ehtinyt puuttua tilanteeseen, kun jo joku vanhempi naisihminen oli tullut paikalle ja käskenyt poikaa avaamaan häkin, ja näin oli myös tapahtunut. Ystäväni kirjoitti viestissään, että pojat olivat olleet ala-asteikäisiä.

Kommentointi alkoi välittömästi. Kirjoitin, että kiusaajalle olisi pitänyt sanoa, että soitat nyt heti 112:een ja ilmoitat pelastushenkilökunnalle ja poliisille. Joku toinen kommentoi, että tilanteesta olisi myös voinut ottaa videon, ja että marketeissa on vartijoita.

Olen pyöritellyt tapahtumaa mielessäni, koska se valitettavasti kertoo paljonkin nykyisestä elämänmenosta. Lapset ja nuoret kiusaavat toisiaan, rikkovat lakia ja pilaavat mahdollisesti sekä oman että kiusatun henkilön tulevaisuuden. Eihän tästä ole kovinkaan pitkä aika, kun uutisoitiin nuorten tekemästä murhasta, jota tutkittaessa tultiin siihen lopputulokseen, että surmattua poikaa oli kiusattu lapsuudesta asti. Nuorten tekemä murha oli aivan käsittämättömän raaka, mutta myös yhtä käsittämätöntä on se, ettei kiusaamiseen oltu puututtu tarpeeksi ankarin ottein vuosien aikana.

Toinen asia, mitä olen miettinyt on se, että olisiko tällainen ollut mahdollista minun kouluaikanani? Ihan varmasti koulukiusaamista esiintyi (vaikka en sellaista muista), mutta yllä mainitun laisista tapauksista en kuullut aikoinani koskaan. Siihen aikaan asioihin puututtiin – joskus kovalla kädellä. Nuorille asiat tehtiin selviksi: Tupakointi kielletty, alkoholin juonti kielletty, varastaminen kielletty, valehteleminen kielletty, väkivalta kielletty…kiusaaminen kielletty. Ei saa! Hyvä on, ei sitten.

Kun näitä kiusaamiseen liittyviä rikoksia tulee julki, kiinnitetään helposti huomio siihen, että nuoret näkevät kaiken mahdollisen pahan nappia painamalla, ja että some- viestintä levittää niin hyvät kuin huonotkin tapahtumat ja asiat kaikkien nähtäville. Kiusaaminen on tehty helpoksi.

Näin on, mutta asiassa on vielä muutakin. Yhteiskuntamme on salliva, ymmärtävä ja paapova yhteiskunta, joka hyssyttelee rikoksen tekijöitä, kiusaajia, ja yrittää vimmatusti ymmärtää ja ymmärtää. Tämän toimintatavan sijaan pitäisi ottaa yksinkertainen: Ei saa, ja jos kieltoja rikotaan, niin niistä seuraa rangaistus. Loogista ja kohtuullisen yksinkertaista. Helpompaa ainakin kuin kuolleen herättäminen henkiin.

P.s. Joko kuulitte tai luitte uutisen, jonka mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on päättänyt nostaa syytteet seitsemää poliisia vastaan Elokapinan mielenosoittajien sumuttamisesta vuonna 2020? Kyseisessä tilanteessa on kuulemma toimittu niin, että poliisi varoitti ensin laittomasta tien sulkemisesta ja sen jälkeen käytti paprikasumutetta (ei pippurisumutetta, ei siis kirjoitusvirhe). Voi, voi, voi, Suomi! Joku vihjaisi jo, että syyttäjällä on tässä tietty ”agenda”, mutta nähtäväksi jää, saadaanko rikolliset poliisit tuomituksi, ja kiusaajat jatkavat...

P.s.2 Kotisivuillani on nyt myös kirjakauppa, josta löydät varastossa olevia kirjoja alehintaan. Käy katsomassa osoitteessa: www.pirkkojurvelin.com.

Älä järkeile - se ei ole sinun juttu!

Lauantai 20.2.2021 - Pirkko Jurvelin

Älä järkeile, se ei ole sinun juttu!

 Pääkaupunkiseudulla asuva ystäväni kertoi  miespuolisesta kaverista, joka ilmeisesti pitää itseään hauskana veikkona. Hänellä on etuoikeus tokaista naispuolisille tutuilleen ikävänmakuisia lausahduksia – mutta nehän ovat vain vitsejä. Eräs tällainen hauska lausahdus, jota hän viljelee mielellään on:”Älä järkeile, se ei ole sinun juttu!”Huumorimies siis kaiken kaikkiaan. Hankalaa tässä on se, että huumori on niin yksisuuntaista: mieheltä toisille, toiseen suuntaan lauotut vitsit eivät ole suotavia. Muutenkin on soveliasta, että tämän jässikän kanssa ollaan asioista samaa mieltä. Siis hänen mielestään näin on hyvä. Toistaiseksi asiat ovat sujuneet, sillä naiset kärsivät kohteliaina ja fiksuina kaikessa hiljaisuudessa, mutta entä sitten, kun tulee se hetki, jolloin jonkun on oltava eri mieltä?

Menin nuorena opettajana sijaiseksi kevään ajaksi erääseen suureen kouluun. Huomasin pian, että isossa opettajakunnassa oli mollauksen ilmapiiri, jota piti yllä eräs miesopettaja. Typerät kommentit eivät osuneet opettajakollegoihin vaan kanslistiin, joka kahvitteli välitunnilla kanssamme. Kuuntelin tuota puhetta ja aloin ihmetellä, mistä oikein oli kysymys. Kanslisti kuunteli aina yhtä hiljaisena vaisusti hymyillen näitä typeriä juttuja, opettajat ja rehtori naurahtelivat yhteistyöhenkisesti. Olin ihmeissäni, mutta tietenkään en uskaltanut puuttua asiaan, olinhan nuori sijainen.

Nyt kun olen vanha ja viisas, ennen kaikkea vanha, olen siinä tilanteessa, että minun nenilleni ei hypitä. Uskallan sanoa vastaan, uskallan olla eri mieltä silloin, kun se on tarpeellista.

On olemassa ihmistyyppi, joka käyttää hyväkseen toisten myötäilyä, arkuutta, sopuisuutta, ja epätietoisuutta, ja näiden kiusaajien (vitsiniekkojen) käytös aiheuttaa uupumista työpaikoilla ja monenlaisia mielenterveysongelmia siellä, missä he vaikuttavat – olipa se sitten vaikka koti, harrastuspiirit, koulu tai se työympäristö.

Viime päivinä olemme kauhuissamme saaneet seurata oikeudenkäyntiä, jossa selvitellään kolmen nuoren yhteistoimin tekemää murhaa. Uhri on ollut lapsuudenystävä, ja nämä surmatyöntekijät olivat hänen ainoat ”kaverinsa”. Uskonpa, että tämä kaikki on alkanut aikoinaan jonkinlaisesta ”vitsistä”. Kaveria on läpsitty, kampitettu, kiusattu – ihan ”vitsillä”. Näin tekijät ovat varmasti selittäneet asian itselleen: hakataan huumorimielessä.

Me olemme kaikki järkyttyneitä, sillä tällaista ei saa tapahtua – ei voi tapahtua – täällä meillä, yhteiskunnassa, jossa on toimiva neuvolajärjestelmä, päivähoitosysteemi, koululaitos, lastensuojelu, kaikki mahdollinen. Mutta ole nyt rehellinen ja katso ympärillesi. Aivan niin. Kyllä sinäkin tunnet jonkun, joka pelaa tätä peliä, mollaa toisia ja selviää tästä synnistä sanomalla ”vitsi vitsinä”. Toivon, että joka kerta, kun satut tällaiseen tilanteeseen, tartut siihen. Älä ohita, älä poistu paikalta, kysy yksinkertaisesti:”Mitä sinä tarkoitat?” On mahdollista, että pieni pysäytys muuttaa asioiden suunnan.

Koulukiusaaminen

Lauantai 26.9.2020 - Pirkko Jurvelin

Koulukiusaaminen

Opetin kuudesluokkalaisille musiikkia. Kun oppilaat tulivat luokkaan, he saivat vapaasti valita istumapaikkansa. Isokokoinen poika - sanotaan häntä tässä vaikka Artoksi - istahti ihan etummaiseen pulpettiin. Pian luokkaan tuli toinen poika, joka meni hänen luokseen ja katsahti, ei sanonut mitään. Arto nousi ylös ja meni istumaan muualle. Minua jäi mietityttämään: Mikä tämä kuvio oikein oli? Kyselin asiasta luokan opettajalta, mutta selvyyden tilanteesta sain vasta, kun kyseisellä luokalla oleva sukulaistyttöni kertoi koulukiusaamisesta. Artoa kiusattiin, sen tiesi jokainen luokkakaveri, mutta kukaan ei puhunut siitä. Välitin kuulemani edelleen luokan omalle opettajalle. Seuraavalla musiikin tunnilla käytin paljon aikaa kertomalla oppilailleni niistä monista tutkimuksista, joita koulukiusaamisesta on tehty. Erään tuloksen mukaan sekä kiusaaja että kiusattu kärsivät aikuisuudessa erilaisista traumoista. Valitettavasti en muista, miten asiaa käsiteltiin kouluyhteisössä, sillä tästä tapauksesta on kulunut paljon aikaa.

Lapsi oli monipuolisesti lahjakas: kielet, matematiikka, kuvaamataito, äidinkieli, liikunta, kaikki sujui erinomaisesti. Hän oli kiusaaja. Kohteeksi valikoitui toinen lahjakas lapsi, jonka sosiaaliset taidot eivät olleet yhtä vahvat kuin kiusaajalla itsellään. Asiaan puututtiin monta kertaa, monilla eri tavoilla. Viimein istuimme rehtorin kansliassa: vanhemmat, minä ja rehtori. Tapaamisen loputtua tunsin äärimmäistä pettymystä, sillä ongelmat oli kuitattu sillä, että kiusaaja oli lahjakas, mutta hänen piti parantaa käytöstään. Tilanne ei parantunut. Kun jäin eläkkeelle, opetustyötä tuli jatkamaan mukava nuori opettaja. Seuraavana keväänä kiusattu lapsi vaihtoi koulua, ja kaikki sujuikin sitten erinomaisesti hänen kohdallaan.

Kun seuraa sitä lehtikirjoittelua ja uutisointia, jonka aiheena koulukiusaaminen on ollut varsinkin viime päivinä, niin jotenkin siitä jää mieleen avuttomuuden, kyvyttömyyden ja jonkinlaisen pelonsekaisen päättämättömyyden tunnelma. Opettajat voivat tehdä vähän, sillä laki kieltää suurin piirtein kaikki kurinpitomenetelmät, ja jos laki ei kiellä, niin sitten vanhemmat. Eihän tässä voi tehdä mitään – vai voiko? Luin peda.netin sivuilta perusopetuslain pykäliä ja eri koulujen kurinpidollisia käytäntöjä. Kaunista tarinointia, jossa ei ollut mitään, mihin tarttua vakavassa tilanteessa: kasvatuskeskusteluja, wilma-viestejä koteihin, jälki-istuntoa ja äärimmäisissä tapauksissa joku päivä karanteenia. Vaarallisten esineiden hallussapitoa ja niiden pois ottamista käytiin tarkasti läpi, koulukiusaaminen oli nopeasti sivuutettu juttu, johon ei annettu kunnollisia toimintamalleja (kasvatuskeskustelu…). Liian vaikea asia kirjoitettavaksi.

Luin jokseenkin tympääntyneenä sitä lässyn lässyn-tekstiä, jota jotkut koulut julkaisevat: Käyttäydyn ystävällisesti toisia kohtaan, olen avulias ja huomaavainen, autan tarvittaessa, pesen käteni ennen ruokailua… Tämä on niin ärsyttävää! Lapsille ja nuorille yritetään myydä sääntöjä pehmopakkauksissa. Mitä haittaa olisi seuraavasta:

KOULUN SÄÄNNÖT:

Tupakointi on kielletty koulualueella. Teosta seuraavat rangaistukset: ……...

Alkoholin käyttö on kielletty koulualueella. Teosta seuraavat rangaistukset: ……….

Kiusaaminen on kielletty. Teosta seuraavat rangaistukset: ………..

ja niin edelleen………

Selkeä rikos ja rangaistus-systeemi on looginen, helppo muistaa ja hyväksyttävä, kun se on käyty yhdessä läpi koulun alkaessa: Jos teet näin, siitä seuraa tämä. Tuollainen lepsukieli kuin ”olen ystävällinen lähimmäisilleni” ei valitettavasti kolahda samalla tavoin. Ai, ei voi kieltää ja rangaista, koska tulee paha mieli? Elämä on. On parempi, että kiusaaja saa rangaistuksensa ja älyää lopettaa (toivottavasti), kuin että kiusattu traumatisoituu loppuiäkseen. - Tiesittekö muuten, että itsemurhaluvut ovat Suomessa kokonaisuudessaan pienentyneet (olemme Euroopan luvuissa keskivaiheilla)? Nuorten kohdalla ei asia valitettavasti ole niin, ja asiantuntijat arvelevat, että yksi syy voi olla koulukiusatuksi joutuminen.

Tiedän, että netissä tapahtuva kiusaaminen on yleistä. Tähän käyttäytymiseen sopii sama sääntö kuin muuhunkin: Rikosta seuraa rangaistus. Nimenomaan rikosta. Ei viitsitä enää puhua koulukiusaamisesta ”huonona käyttäytymisenä” tai ”tyhmyyksinä”. Se on rikos, josta seuraa rangaistus. - Olen huomannut, että kasvatusasioissa ollaan palaamassa alkujuurille eli vanhempiin. Välillä tuntui siltä, että koulu oli ainoa vastuussa oleva taho, jos lapsella oli ongelmia. Alaikäisen teoista ovat vastuussa vanhemmat, ja suurin osa heistä kykenee toimimaan lapsensa hyväksi yhteistyössä koulun kanssa. Siitä toisesta osasta en tiedä.

Eihän tämä helppoa ole, eikä myöskään yksiselitteistä. Totuus on kuitenkin se, että asioiden on muututtava, ja jostakin on aloitettava. Silmien pyörittely ei auta, nyt vain selkeästi koulun säännöt esille rikos ja rangaistus-tyyliin. Tällainen selkeys olisi suuri helpotus opettajillekin. Koulun alkaessa ja lukuvuoden aikana pitää myös poliisin tulla pitämään sekä oppilaille että vanhemmille luento-keskustelu-tilaisuus siitä, mikä on hyväksyttävää käyttäytymistä ja mikä ei ole. Yhteiskunta kiittää myös vuosien kuluttua, kun lapset ja heidän holhoojansa pannaan järjestykseen ja vastaamaan omista teoistaan jo heti koulu-uran alussa.