Älä järkeile - se ei ole sinun juttu!

Lauantai 20.2.2021 - Pirkko Jurvelin

Älä järkeile, se ei ole sinun juttu!

 Pääkaupunkiseudulla asuva ystäväni kertoi  miespuolisesta kaverista, joka ilmeisesti pitää itseään hauskana veikkona. Hänellä on etuoikeus tokaista naispuolisille tutuilleen ikävänmakuisia lausahduksia – mutta nehän ovat vain vitsejä. Eräs tällainen hauska lausahdus, jota hän viljelee mielellään on:”Älä järkeile, se ei ole sinun juttu!”Huumorimies siis kaiken kaikkiaan. Hankalaa tässä on se, että huumori on niin yksisuuntaista: mieheltä toisille, toiseen suuntaan lauotut vitsit eivät ole suotavia. Muutenkin on soveliasta, että tämän jässikän kanssa ollaan asioista samaa mieltä. Siis hänen mielestään näin on hyvä. Toistaiseksi asiat ovat sujuneet, sillä naiset kärsivät kohteliaina ja fiksuina kaikessa hiljaisuudessa, mutta entä sitten, kun tulee se hetki, jolloin jonkun on oltava eri mieltä?

Menin nuorena opettajana sijaiseksi kevään ajaksi erääseen suureen kouluun. Huomasin pian, että isossa opettajakunnassa oli mollauksen ilmapiiri, jota piti yllä eräs miesopettaja. Typerät kommentit eivät osuneet opettajakollegoihin vaan kanslistiin, joka kahvitteli välitunnilla kanssamme. Kuuntelin tuota puhetta ja aloin ihmetellä, mistä oikein oli kysymys. Kanslisti kuunteli aina yhtä hiljaisena vaisusti hymyillen näitä typeriä juttuja, opettajat ja rehtori naurahtelivat yhteistyöhenkisesti. Olin ihmeissäni, mutta tietenkään en uskaltanut puuttua asiaan, olinhan nuori sijainen.

Nyt kun olen vanha ja viisas, ennen kaikkea vanha, olen siinä tilanteessa, että minun nenilleni ei hypitä. Uskallan sanoa vastaan, uskallan olla eri mieltä silloin, kun se on tarpeellista.

On olemassa ihmistyyppi, joka käyttää hyväkseen toisten myötäilyä, arkuutta, sopuisuutta, ja epätietoisuutta, ja näiden kiusaajien (vitsiniekkojen) käytös aiheuttaa uupumista työpaikoilla ja monenlaisia mielenterveysongelmia siellä, missä he vaikuttavat – olipa se sitten vaikka koti, harrastuspiirit, koulu tai se työympäristö.

Viime päivinä olemme kauhuissamme saaneet seurata oikeudenkäyntiä, jossa selvitellään kolmen nuoren yhteistoimin tekemää murhaa. Uhri on ollut lapsuudenystävä, ja nämä surmatyöntekijät olivat hänen ainoat ”kaverinsa”. Uskonpa, että tämä kaikki on alkanut aikoinaan jonkinlaisesta ”vitsistä”. Kaveria on läpsitty, kampitettu, kiusattu – ihan ”vitsillä”. Näin tekijät ovat varmasti selittäneet asian itselleen: hakataan huumorimielessä.

Me olemme kaikki järkyttyneitä, sillä tällaista ei saa tapahtua – ei voi tapahtua – täällä meillä, yhteiskunnassa, jossa on toimiva neuvolajärjestelmä, päivähoitosysteemi, koululaitos, lastensuojelu, kaikki mahdollinen. Mutta ole nyt rehellinen ja katso ympärillesi. Aivan niin. Kyllä sinäkin tunnet jonkun, joka pelaa tätä peliä, mollaa toisia ja selviää tästä synnistä sanomalla ”vitsi vitsinä”. Toivon, että joka kerta, kun satut tällaiseen tilanteeseen, tartut siihen. Älä ohita, älä poistu paikalta, kysy yksinkertaisesti:”Mitä sinä tarkoitat?” On mahdollista, että pieni pysäytys muuttaa asioiden suunnan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiusaaminen, huumori,

Parvekemaraton ja muuta hauskaa

Torstai 2.4.2020 - Pirkko Jurvelin

Parvekemaraton ja muuta mukavaa

Yksi keino selviytyä kriisin keskellä täysipäisenä on huumori. Tosin aina sillekään ei löydy ymmärtäjää,

koska joku voi ajatella, että vaikeisiin asioihin täytyy suhtautua aina tietyllä vakavuudella. No, joka tapauksessa netti on täyttynyt lyhyessä ajassa mitä hulvattomimmista kuvista ja videoista, joissa koronavirukselle annetaan kyytiä. Yksi minun lemppareistani on tämä:

Äkkilähdöt kesällä 2020:

1. Los Keittiös

2. Los Parvekelos

3. Santa Makkari

4. Porto Sauna

5. Kosto del Olkkari

6. Sohva el Sheikh

7. Puerto de la Autotalli

8. Santa Krus de Wessa

Uutisissa on kerrottu, kuinka eteläafrikkalainen pariskunta juoksi maratonin parvekkeellaan Dubaissa. Muutama päivä tämän jälkeen saimme lukea, kuinka Marc Whittaker oli tehnyt Oulunkylässä saman tempauksen. Hänen maratoninsa oli kestänyt kymmenen ja puoli tuntia (!), joten hattua täytyy nostaa moiselle suoritukselle. Sinänsähän koko ajatus maratonista, joka juostaan parvekkeella, on iso vitsi! Uutinen tekee ihmiset hyväntuulisiksi, ja samalla tulee tunne siitä, että hei, me pärjätään, ei yksi virus voi meitä voittaa!

Usein kuulee arjessa jonkun tokaisevan, että ”kuolema kuittaa univelat”. Siinäpä onkin huumoria kerrassaan, ihan mustaa sellaista. Kuitenkin tuollainen sutkaus saattaa keventää tilannetta ja saa ehkä ajattelemaan, ettei tätä ylikuormitusta kestä kuin hetki - toivottavasti. Ja tietysti olisi suotavaa, jos univelan pääsisi kuittaamaan ennen kuolemaa.

Aadolf Hitler kävelee baariin, ja baarimikko ihmettelee:” Etkös sä kuollut toisen maailmansodan lopussa?” Hitler vastaa:” En, ja nyt olen palannut tappamaan kymmenen miljoonaa juutalaista ja kuusi muurahaiskarhua.” ”Miksi ihmeessä kuusi muurahaiskarhua?” baarimikko ihmettelee. Hitler mutisee: ”Minähän arvasin, ettei kukaan välitä kymmenestä miljoonasta juutalaisesta.”

Jumala kutsui Bill Clintonin, Boris Jeltsinin ja Bill Gatesin taivaaseen kuulemaan uutiset. Jumala kertoi, että huomenna tulisi maailmanloppu, ja että miesten tulisi kertoa se maailmalle. Ensiksi piti Jeltsin lehdistötilaisuuden Moskovassa:”Kansalaiset, minulla on teille kaksi huonoa uutista: Jumala on olemassa, ja huomenna tulee maailmanloppu.” Seuraavaksi lehdistötilaisuuden piti Clinton: ”Amerikkalaiset, minulla on teille sekä hyvä että huono uutinen: Jumala on olemassa, mutta huomenna tulee maailmanloppu.” Gates piti lehdistötilaisuuden netin kautta koko maailmalle:” Minulla on teille kaksi hyvää uutista. Ensiksikin: minä olen yksi maailman kolmesta tärkeimmästä miehestä...Ja teidän ei enää tarvitse päivittää Windows 95:nne.”

Zhiar Abdullah (kotoisin Irakista) pitää facebookissa (tai piti ainakin vielä 2013) yllä sivustoa ”Troll pakolaiset”, joka pilailee maahanmuuttajiin kohdistuvilla stereotypioilla. Abdullah kertoo, kuinka hän kerran odotti pysäkillä bussia ystävänsä Iduzon kanssa. Nuori suomalainen alkoi huudella viitaten Iduzon afrikkalaiseen taustaan ja ilmoitti, että ”teidät pitäisi hirttää”. Abdullah vastasi tähän, että semmoinen tulisi liian kalliiksi, ”niistä kannattaisi tehdä biopolttoainetta”. Suomalainen alkoi nauraa, ja jälkeenpäin heistä on tullut kavereita.

Politiikka, uskonto, rotu, sota, kriisit, ihminen repii huumoria mistä asiasta tahansa. Käytin tietoisesti sanaa ”repii”, koska on varmaa, ettei sen huumorin ja hauskuuden löytäminen ole läheskään aina helppoa. Siksi olenkin erittäin kiitollinen niille meemien keksijöille, vitsin vääntäjille, maratonpyöräilijöille ja kaikille muille, jotka naurattavat minua ihan ilmaiseksi päivästä toiseen. Kiitos teille, kun jaksatte, ja autatte meitä jaksamaan!

P.s. Mitä fiilismittari näyttää? Tuttava sanoi, että yhtenä päivänä lukema oli ollut pahasti seitsemän puolella, mutta sitten hän oli leiponut mustikkapiirakan. Johan lukemat nousivat!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: huumori, kriisi, parvekemaraton, vitsi