Late BloomersKeskiviikko 28.10.2020 - Pirkko Jurvelin Late Bloomers Luin juuri Hector Garcian ja Francesc Mirallesin kirjoittaman kirjan ”Ichigo ichie – hetkessä elämisen taito japanilaisittain”. Mielenkiintoisia ajatuksia, japanilaisia teeseremonioita, hyviä ohjeita, helppolukuinen ja selkeä teos. Eräässä luvussa törmäsin minulle aivan uuteen termiin ”Late bloomers”, jonka voisi kääntää vaikkapa ”myöhään kukkivat”. Termiä käytetään henkilöstä, joka löytää lahjakkuutensa ja/tai kutsumuksensa vasta myöhemmällä iällä. Nämä ihmiset osoittavat vääräksi sen uskomuksen, että älykkyys olisi terävimmillään nuorilla aikuisilla ja vähenisi ihmisen ikääntyessä (tästähän on jo ihan tieteellistä näyttöä: ikä ja äly eivät ole tekemisissä toistensa kanssa). Late bloomereilla on elämänkokemusta ja kokemuksen mukanaan tuomaa tietoa, ja he kehittyvät ja uudistuvat jatkuvasti. Englantilainen Harry Bernstain julkaisi 24-vuotiaana novellin, mutta alkoi vasta 93-vuotiaan kirjoittamaan esikoisromaaniaan ”Näkymätön muuri”. Teos julkaistiin vuonna 2007, jolloin Bernstein oli 96-vuotias. Tämän jälkeen kirjailija julkaisi vielä kolme teosta. Hän kuoli sadan yhden vuoden kunnioitettavassa iässä. New York Timesille antamassaan haastattelussa Bernstain sanoi:” Jos vain pysyy hengissä ja terveenä, Luoja yksin tietää, mitä kykyjä 90-vuotiaassakin piilee.” ”Ikä on vain numero”, sanotaan. Jokainenhan tämän lausahduksen tuntee, mutta kun katsoo ympärilleen, voi todeta, että se numero merkitsee paljon. Pitää olla rohkea ja varma itsestään, jos aikoo selättää tuon numeron merkityksen vaikkapa eläkkeelle jäätyään. Luin eräänä aamuna sanomalehden mielipidepalstaa. Eräs kirjoittaja ilmaisi närkästyksensä siitä, että eläkkeellä olevat hoitoalan työntekijät tulevat tekemään keikkatöitä ja näin veivät työmahdollisuuksia nuoremmilta. Seuraavassa lehdessä olikin työnantajan mielipide. Hän kiitteli näitä eläkeläisiä, jotka pelastivat heidät pahasta pulasta, koska nuoria työntekijöitä oli vaikea saada lyhyellä varoitusajalla. Niinpä niin. Richard Karlgaard teki viisi vuotta kovaa tutkimustyötä, ennen kuin julkaisi kirjansa ”Late Bloomers, The Power of Patience in a World Obsessed with Early Achievement” (”Late Bloomers – Kärsivällisyyden voima maailmassa, joka pitää tärkeänä varhaisia saavutuksia”). Karlgaard arvostelee kovin sanoin USA:n ilmapiiriä, jossa nuoren on valmistuttava nopeasti ja aloitettava urakehitys varhain, ja ennakko-odotuksista poikkeavia yksilöitä pidetään lähinnä epäonnistujina. On mielenkiintoista, kuinka hän liittää asiaan tutkimustuloksen, jonka mukaan 95% maailmassa kirjoitettavista ADHD:n tarkoitetuista lääkemääräyksistä kirjoitetaan USA:ssa. Ei ole mahdollista, että Yhdysvaltojen populaatio olisi niin erityispoikkeavaa muun maailman asukkaisiin verrattuna, että se tarvitsisi tuon määrän noita lääkkeitä. Karlgaardin johtopäätös on, että lapset on saatava istumaan hiljaa oppitunneilla, ja jos ja kun näin ei tapahdu, heidät lääkitään rauhallisiksi. Ja tässä yhteydessä mainitaan Suomi:” Suomi tarjoaa mahtavan esimerkin. He eivät ala opettaa lapsiaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ennen kuin nämä ovat seitsemänvuotiaita. He sallivat nuorten, joustavien aivojen kehittää uteliaisuuttaan, ennen kuin heidät istutetaan luokkaan ja aletaan opettaa.” Karlgaardin mielestä nuorella on oikeus kypsyä myöhään, ja olen aivan samaa mieltä. Mieleeni tulee useitakin tapauksia, jolloin nuori – useampia vuosia haahuiltuaan – löytää oman juttunsa, opiskelunsa, työnsä, elämänsä. Mutta palataan vielä Japaniin, jossa on yleistä aloittaa ihan uusi elämä, kun työura on päättynyt. Garcia ja Miralles kertovat kirjassaan esimerkkinä tapaavansa rautatieasemilla usein kahdeksankymppisiä ja vanhempiakin turistioppaita, jotka neuvovat matkustajille aikatauluja, kertovat paikkakunnan nähtävyyksistä ja vaellusreiteistä ja tarjoavat muutenkin apuaan. - Haeskelin netistä henkilöitä, joita voisi hyvin kutsua ”myöhään kukkiviksi”. Kaikenlaisia listoja löytyi. Esimerkiksi: Frank Burgos, joka pidätettiin murhasta 94-vuotiaana ja Tony Randall, joka sai ensimmäisen lapsensa 76-vuotiaana, erityisiä saavutuksia, toki. Heidän lisäkseen löytyi tietysti myös mainittava joukko poliitikkoja, taiteilijoita ja talouselämän vaikuttajia. Mutta hei, ”late bloomer” voi olla omassa elämässään ihan omalla tavallaan, sinä päätät. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Late Bloomers, myöhään kukkivat, Ichigo Ichie |
Mustien kiharaisten hiusten salaisuusTiistai 16.7.2019 - Pirkko Jurvelin Mustien kiharoiden arvoitus Muistan aina, kuinka Viljo-ukki ja hänen veljensä Akseli sekä heidän kaukaa Amerikasta kylään tullut Jalmari-veljensä istuivat olohuoneessa Seminaarinkadulla ja puhuivat yhteisestä lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kuinka samannäköisiä nuo miehet olivatkaan: voimakkaat kasvojenpiirteet, ja jokaisella paksut, mustat, kiharat hiukset. Ukin hiukset eivät koskaan harmaantuneet, ja vanhempana herrasmiehenäkin hänen hiuksensa olivat harvinaisen komeat, kun niitä vertasi samanikäisten miesten harvahkoihin, harmaantuneisiin hapsiin. Törmälä-suvun sukujuhlan lähestyessä tyttäreni alkoi selata sukujuhla- ja sukututkimuskansioita, jotka minulla on hyllyssäni perintönä isältäni. Hän ilmoitti tekevänsä kaksi ”väitöskirjaa”, toisen sukutapaamisten historiasta ja toisen sukumme lähihistoriasta. Keskustelimme useaan otteeseen asioista, minä kerroin, mitä muistin, ja muita asioita hän tutki sukutauluista. No, kuka sitten oli se ja se?- kysymyksiin en osannut läheskään aina vastata. Huomasin, että tiesin aivan liian vähän sukujuuristani, mutta nyt oli aika oppia. - Ja sitten tauluista paljastui yllätys, josta minä en ollut koskaan kuullut: minun ukkini isä oli avioton lapsi, jonka isästä ei löytynyt mitään mainintaa kirkonkirjoissa. Sen verran tiedetään, että aviottoman lapsen äiti joutui ajan tavan mukaan virallisesti papin nuhdeltavaksi. Myöhemmin tämä esiäiti meni naimisiin, ja avioton Juho-poika sulautui hyvin kasvavaan lapsikatraaseen. Ahaa, siinä se sitten oli! Siis vastaus mustien kiharaisten hiusten arvoitukseen: ne hiukset on peritty henkilöltä x. No, tuohan ei nyt ole vielä mikään vastaus. Kuka ihme tämä henkilö on voinut olla? Jos mietitään, millainen oli maaseutumiljöö joskus 1800-luvun alun vuosikymmeninä, niin aika rauhallisesta asuinympäristöstä on kysymys. Mikäli joku paikallinen isäntämies tai renki olisi ollut asialla, niin kai siitä olisi huhuja kiertänyt. Minun mieleeni tuli sana: laukkuryssä. Kyseiset henkilöthän kulkivat ympäriinsä maaseudulla kaupittelemassa kaikenlaisia tavaroita, sillä kauppoihin oli usein pitkä matka. No, tulipahan vain mieleeni. Sukukokous oli todella mukava tapahtuma. Meitä oli koolla toista sataa ihmistä, jotka jotenkin kuuluivat Törmälä-sukuun. Syötiin ja kahviteltiin, katseltiin lasten esittämää ohjelmaa ja kuunneltiin aikuisten mielenkiintoisia esitelmiä suvun vaiheista, tavattiin tuttuja ja vieraita, juteltiin suomeksi ja englanniksi, otettiin yhteiskuvia ja yksityiskuvia, meininki oli kesäisen rentoa. Kun pitkän päivän päätteeksi keräilin tavaroitani, ja kun meitä oli enää muutama pikkuserkku paikalla, sanoin vähän leikilläni:” Minä olen aina ihmetellyt, mistä Viljo-ukin paksut, kiharat hiukset ovat peräisin. Tietääkö joku asiasta?” Muut katsoivat toisiinsa hymyillen, ja eräs heistä kysyi:” Etkö sinä sitten tiedä?” ”No,en, mutta kerro ihmeessä, jos olet kuullut jotakin.” Silloin kuulin tarinan kahdesta maanviljelijästä, jotka veivät myllyyn viljaa jauhettavaksi, ja pitkän työpäivän päätteeksi muutaman oluen otettuaan alkoivat avautua toisilleen perhesalaisuuksista. Toinen valitti omaa osaansa (en kyllä nyt muista, mitä se oli), ja minun kantaisäni huokaisi, että ”meidän suvussa on mustalaisverta”. Lopuksi en voi muuta kuin todeta, että minua tosissani harmittaa, etten ole perinyt noita syrjähypyn seurauksena sukuun tulleita komeita hiuksia. Jos jotakin olen perinyt oletetulta esi-isältä, niin ehkä se on tuo kulkutauti: aina pitää olla muutama matka varattuna, sitten vasta on tyyni olo. Siirrynkin tästä sulavasti katselemaan, millaisia kiertomatkoja on tarjolla. Paikasta toiseen kiertäminen on mukavaa – näin lienee tuntenut myös herra x. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukukokous, ukki, perimä, suku |