Vegaaninen kanakastike

Maanantai 5.4.2021 - Pirkko Jurvelin

Vegaaninen kanakastike

Lueskelin mainoslehteä, jossa oli ruokareseptejä, helppoja ja nopeita. Tarjolla oli myös vegaanisen kanakastikkeen ohje. Siis vegaaninen kanakastike? Vegaaninen=ei sisällä tuotteita eläinkunnasta, kana=lintu, eläin. Ohjeen mukaan kastikkeeseen piti laittaa yksi paketti The Vegetarian Butcher Chickened out chunks-soijapaloja, mikä nimike kääntyy käännösohjelman mukaan suurin piirtein seuraavasti: vegaanisen teurastajan kananpaloja, tai siis jotain tuonne päin. Tämä asia vaikutti aika oudolta, joten jatkoin googlaamista. Vegaani=henkilö, joka ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, kananmunia, maitotuotteita ja niiden johdannaisia. Vegetaristi=kasvissyöjä, mutta hänen ruokavalioonsa saattaa kuulua myös maitotuotteita, munia, kalaa jne.

Eläinkunnasta peräisin olevien tuotteiden poistaminen ruokavaliosta johtuu eettisistä (eläinten tarhaaminen ja tappaminen) ja ympäristönsuojeluun liittyvistä (ilmastonmuutos) syistä. Ainakin nämä seikat yleensä tulevat esiin, kun haastatellaan kasvisruokavalion valinneita henkilöitä.

Jatkoin tiedon hakemista ja löysin esimerkiksi seuraavanlaisia vegaanisia valmistuotteita: kasvisburgerpihvit, kasvisnuggetit, kasvisgrillimakkara, Bratwurst, erilaiset wingsit, monenlaiset pyörykät, juusto ja maito. Vaihtoehtoja löytyy todella paljon, eivätkä tuotteiden hinnat tuntuneet kovin korkeilta ainakaan minusta, joka keliaakikkona joudun kauhistelemaan gluteenittomien leipien ja leivonnaisten sekä muidenkin tuotteiden hintoja. Huh!

Ainoa asia, joka minua tässä tapauksessa nyt häiritsee, on se, että niille henkilöille, jotka eivät halua syödä lihaa, markkinoidaan ruokaa sellaisella mielikuvalla, mikä liittyy lihaan. Miksi ihmeessä? Kun vegaaneja on haastateltu, he ovat yleensä olleet sitä mieltä, että tällainen mielikuvamarkkinointi on ihan ok. Minusta tämä on kummallista ja hämäävää. Vegaaninen kanakastike ei ole kanakastiketta, koska siinä ei ole kanaa. Se on – no, vaikkapa soijapalakastiketta (mutta kukapa sellaista haluaisi syödä?). Toisaalta näissä haastatteluissa on käynyt ilmi myös se seikka, että useimmat vegaanit pitävät lihan mausta, vaikka ovat eettisistä syistä jättäneet sen pois ruokavaliostaan.

Markkinoilla on olemassa sähkötupakka, joka ei sisällä tupakkaa. Tämä – todella vaaralliseksi osoittautunut tuote – on luotu helpottamaan tupakoinnista luopumista tai korvaamaan tupakointi kokonaan. On myös olemassa alkoholitonta viiniä ja olutta, mutta nyt minun täytyy myöntää, etten tiedä, käyttävätkö esimerkiksi AA:ssa käyvät henkilöt näitä tuotteita, vai haluavatko he luopua kokonaan myös siitä mielikuvasta, jonka alkoholittomankin viinin juominen voisi aiheuttaa. Mutta tuo mielikuvamarkkinointi iskee inhimillisyyden ytimeen: Sinun ei tarvitse luopua mistään, mistä pidät.

EU:ssa neuvotellaan parhaillaan siitä, että erilaisten lihaa tarkoittavien sanojen ja ilmaisujen käyttäminen vegaanisen ruuan yhteydessä kiellettäisiin. Tämä kuulostaa sangen järkevältä, vaikka toisaalta on huvittavaa, että moisen asian kieltämiseen tarvitaan koko EU:n apua. No, jäsenmaita on paljon, ruokabisnes pyörittää vegenakkeja ja muuta lihaisan kuuloista kasvisruokaa lukemattoman monen tehtaan voimalla, joten tuskinpa mitään päätöksiä on odotettavissa ihan lähitulevaisuudessa.

Tiesitkö muuten, että tehdastekoiset kasvisruuat sisältävät huomattavan paljon sokeria, suolaa ja rasvaa? Pitäähän se maku jostakin saada.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vegaani, vegetaristi, mielikuva, myynti

Olen kommunisti

Torstai 20.8.2020 - Pirkko Jurvelin

Olen kommunisti

Olen kommunisti. Mielestäni nykyisen kapitalismin mukainen maailma on täysin epätasa-arvoinen ja ihmisten väliset yhteiskunnalliset erot hävettävän suuria. Ihmettelen sitä, että hyvin toimeen tulevan johtoportaan jäsen pystyy nukkumaan yönsä kunnolla, vaikka joka ikinen lukutaitoinen (niin, kaikkihan eivät pysty edes hankkimaan lukutaitoa) tiedostaa tämän maailman ongelmat. Pienen pieni osa maapallomme väestöstä omistaa ja tuhlaa sen, mitä tällä maailmalla on tarjottavana, ja se suurin osa näkee nälkää, tekee liikaa töitä, sairastaa eniten ja kuolee aikaisin. On ällistyttävää, että nämä faktat eivät tunnu missään! Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus koulutukseen, työhön, kunnolliseen terveydenhoitoon ja lopulta inhimilliseen kuolemaan, mutta näin ei ole. Tämä maapallo kuuluu kaikille! Tämä varallisuus kuuluu tasaisesti kaikille! Nämä edut ja velvollisuudet kuuluvat kaikille! Joku ihmettelee, miksi sitten ajan uudenkarhealla autolla, asun hulppeassa asunnossa, koulutan lapseni parhaissa yliopistoissa, lennän lomalle Bahama-saarille, hankin itselleni kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. He eivät ymmärrä, että olen sydämeltäni kommunisti.

Olen katolinen nunna. Asun luostarissa, päiväni vietän tarkan rytmin mukaisesti, ja siihen kuuluvat jumalanpalvelusten ja rukoushetkien lisäksi laupeudentyöt ja luostarin minulle antamat kuuliaisuustehtävät. Kun lopulta illalla vetäydyn omaan kammiooni, jonne maailman äänet eivät kuulu, koen itseni täysin onnelliseksi. Tämä on minun elämäni, eikä siitä puutu mitään. Joskus ulkomaiset turistit ihmettelevät, miten viihdyn näiden seinien sisällä. Heidän mielestään elämäni on yksitoikkoista, ja he myös epäilevät sitä, vaatiiko Jumala oikeasti tällaista elämää. En osaa vastata kaikkiin heidän kysymyksiinsä, mutta sydämessäni tiedän, että tämä elämäntapa on oikea – ainakin minulle. Kerran viikossa lähden kaupungille ulos luostarialueelta. Silloin menen tapaamaan miestäni ja lastani. Se päivä on minulle hyvin tärkeä, samoin heille. Jos asuisin perheeni luona kaiken aikaa, luulen, että avioliitto muuttuisi arkipäiväiseksi rutiiniksi, ja sitä en halua. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Elämässäni toteutan Hänen luomistyötään ja tahtoaan.

Olen vegaani. En halua, että yhdenkään eläimen veri vuotaa minun takiani. Tiedän, millaisissa olosuhteissa karjaa kasvatetaan ulkomailla ja myös Suomessa. Tuon tuostakin saa lukea lehdistä, että poliisi on määrännyt lopetettavaksi jonkin karjatilan eläimet, koska nämä ovat olleet aliravittuja ja eläneet hoidon puutteessa. Minä en halua, että yksikään eläin joutuu kärsimään minun vuokseni, sen takia en tue kotimaista enkä ulkomaista lihantuotantoa. Olen myös luopunut maidosta juuri samoista syistä. Ruokani tulee suoraan luonnosta, eikä sen vuoksi tarvitse yhdenkään eläimen kokea huonoa kohtelua ja lopulta tulla tapetuksi. Ruokani on myös hyvää, eikä kaikkea todellakaan tarvitse tehdä itse (jos se seikka vaikeuttaa vegaaniksi alkamista), vaan kaupasta saa herkullista ruokaa, jonka syömisestä ei tule huono omatunto. Meillä on kavereiden kanssa kerran kuussa hampurilaispäivä. Se on pitkä perinne, eikä kukaan halua olla pois tuosta tapaamisesta. Meille on varattu iso pöytä McDonald`sista, ja kaikki haluavat mukaan! Ulkopuolisia ei suvaita, meillä on ihan omat juttumme. Hampurilaispäivänä minäkin syön lihaa. Täytyy myöntää, että Mäkkärin burgerit ovat ihan parasta! Pari viikkoa sitten halusimme kaverini (myös vegaani) kanssa testata, mikä purilaispaikka on se kaikkein paras. Joka ikinen viikonpäivä kävimme jossakin mestassa, mutta lopputulos oli se, että kantapaikka vei kyllä voiton. En tunne huonoa omaatuntoa siitä, että syön silloin tällöin hampurilaispihvin. Ne eläimethän on joka tapauksessa jo tapettu, siitä en voi itseäni syyllistää.

Olen luterilainen piispa. Raamattu on ylin ohjeeni elämässä ja uskonasioissa. Olen kiitollinen Martin Lutherille siitä, että hän puhdisti uskon katolilaisesta hömpästä, niin että meille jäi jäljelle Raamatun pyhä tahto, jota ei tarvitse ruveta tulkitsemaan. Pyhä kirja antaa meille uskon ja elämän ohjeet. Kaikkein rakkainta minulle on jo rippikoulussa opetettu Lutherin sana pelastuksesta: ”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Joskus ihmiset vetoavat siihen, että Raamattua pitäisi lukea siten, että muistaa taustalla olevan kulttuurin ja aikakauden. Tietysti näinkin. Eihän kukaan oikeasti halua väittää, että jänis on märehtijä, vaikka Raamatussa niin sanotaan. Näitä pieniä asioita saattaa olla, mutta Raamatun pääsisältö on selvä, ja vaikka kymmenen käskyä kuuluvat Vanhan Testamentin puolelle, niiden viesti on yleismaailmallinen ja ylittää kaikki aikakaudet. - Tällä hetkellä kirkko kipuilee homoparien (vai mikä lienee oikea termi) vihkimisten kanssa. Pitäisikö kirkon vihkiä vai ei, pitäisikö asia jättää maalliselle instituutille ja kirkko vain siunaisi, vai voiko siunausta antaa? Vaikeita kysymyksiä. Raamattu on minulle tärkein opas, ja minä kyllä tiedän, mitä siellä sanotaan näistä asioista. Olen kuitenkin päättänyt vaieta, koska en halua riidellä. Voi, kun olisi olemassa sana, joka tarkoittaisi samalla kertaa kyllä ja ei!

Olen ihminen – ja epärehellinen itselleni.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kommunisti, nunna, vegaani, piispa