Onko ADHD kurin puutetta?

Onko ADHD pelkkää kurin puutetta?

Viime päivien otsikoissa on usein esiintynyt kirjainyhtymä ADHD, jonka merkitys on useimmille tuttu. Kirjainrivi tarkoittaa aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka vaikuttaa henkilön kykyyn keskittyä, hallita impulsseja ja pysyä paikallaan. Nykyisin diagnoosi saadaan usein lapsena, mutta silloin tällöin voi kuulla tapauksista, jolloin henkilö saa tietää asiasta vasta aikuisena, ja monet aikaisemmat tapahtumat löytävät näin selityksensä.

Yleensä ADHD jaetaan kolmeen tyyppiin: tarkkaamattomuuspainotteiseen, ylivilkkaus- ja impulsiivisuuspainotteiseen sekä myös yhdistelmätyyppiin. ADHD:n hoitoon käytetään usein lääkkeitä sekä käyttäytymisterapiaa ja muita tukimuotoja. THL:n mukaan pojilla diagnoosien määrä oli vuonna 2022 kolminkertainen ja tytöillä yli viisinkertainen vuoteen 2015 verrattuna!

Luin pari päivää sitten lehtiartikkelin, jossa opettaja kertoi, että hänen luokassaan joka kolmannella oppilaalla on ADHD-diagnoosi. Laskeskelin nopeasti, että jos luokassa on 24 oppilasta, niin kahdeksan heistä kärsii tämän oireyhtymän erityisominaisuuksista. Opettaja mainitsi myös, että jos vähänkin antaa löysää eli ei ole itse skarppina koko ajan, niin meno luokassa alkaa olla aikamoista. Huh, huh, eipä käy opea kateeksi.

Rupesin pohdiskelemaan omia kouluaikojani. Mietin, kuinka hiljaista ja rauhallista meillä oli luokassa (noin sata vuotta sitten) kansakoulussa. Siksipä mieleeni jäi sen ainoan pojan nimi, joka kerran sanoi vastaan opettajalle – tai ei siis oikeastaan opettajalle, vaan opetusharjoittelua tekevälle seminaarilaiselle. Olimme kauhusta kankeina, koska emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet moista: Eihän opettajalle saanut sanoa vastaan!

Oppikoulussa meno oli hiukan kovempaa, joskus joku naisopettaja (ei koskaan mies) poistui kyyneleitä pyyhkien luokasta, kun pojat härnäsivät, kiusasivat häntä. Se oli yleensä sellaista vastaan sanomista ja häiritsemistä, johon ope ei osannut reagoida. Jäli-istuntoahan tuollaisesta käytöksestä seurasi.

Kysymys on siis se, että miksi nykylapset kärsivät ADHD-oireista, kun ennen ilmiötä ei tunnettu? Ei tunnettu, koska sitä ei oltu vielä löydetty/tunnistettu. Johtuuko nykyinen ”sairastaminen” sitten esimerkiksi jonkin ruuan, vaikkapa sokerin, käytön lisääntymisestä, vai ehkä joistakin myrkyistä, joita meillä on elinympäristössä huomattavasti aikaisempaa enemmän – vai ehkä sittenkin kurin puutteesta?

Tämän aamun uutinen oli se, että ADHD-tutkimusten linjausta muutetaan Kanta-Hämeessä, sillä nykyisin on herännyt huoli ADHD:n ylidiagnosoinnista. Aikamoinen päätös on mielestäni se, ettei tutkimuksia aleta tekemään, ennen kuin lapsen perheen arki on päivitetty. Muutosten taustalla ovat ammattilaisten arjen havainnot perheiden haasteista (lapsen mahdollisen unen ja ravinnon puutteesta, pelilaitteiden liikakäytöstä jne). Toiveena on, että arjen saattaminen kuntoon vähentäisi lääkehoidon tarvetta.

Nyt tekisi mieli jo sanoa: Mitä minä sanoin! Tai en siis ihan noin sanonut, mutta onko ADHD:n taustalla sittenkin kurin eli kauniimmin sanottuna välittämisen, huolehtimisen ja aikuisen velvollisuudentunteen puuttuminen? Harvoin asiat ovat näin yksioikoisia, mutta iloitsen suuresti siitä, että sen sijaan, että lapselle syötetään lääkkeitä, hänen kotiasiansa yritetään saattaa kuntoon, lapsi saa turvallisen lapsuuden, joka antaa hänelle mielenrauhan. Tässä on haastetta monellekin taholle, mutta tärkeää on, että lähdetään palaamaan takaisin siihen arkeen, jossa rakkaus ja säännöt ovat kasvatuksen peruspilarit. Ja vielä: helpommin sanottu kuin tehty. Kun yhteiskunta on päässyt tähän jamaan(älylaitteet, rikkinäiset kodit, vanhempien hoitamattomat ongelmat jne), niin kuopasta ei kovin helposti ponnisteta ylös. Mikään muutos ei ole tullut nopeasti ja äkkiarvaamatta, annetaan siis tällekin muutokselle aikaa. Toivottavasti seuraavat tutkimustulokset ADHD:n esiintyvyydestä osoittavat valoisampaa tulevaisuutta.