Ihmisen parasta ennen-päiväTorstai 18.8.2022 - Pirkko Jurvelin Ihmisen parasta ennen -päivä Olin syntymäpäivillä, ja suurin osa vieraista oli minulle tuntemattomia tai nimituttuja. Kakut olivat erinomaisen herkullisia, ja siinä sitten kahvit juotuani katselin ympärilleni ja satuin vaihtamaan pari sanaa minulle tuntemattoman henkilön kanssa (itse asiassa minulle ei ole vieläkään selvinnyt, kuka hän oli). Jostakin syystä puhuimme hoivakodeista/hoitolaitoksista, ja me molemmat ilmaisimme tyytymättömyytemme yksityiseen laitokseen. Lopulta selvisi, että puhuimme samasta paikasta. Ei siis sinne! Kyseinen naishenkilö kertoi, kuinka hän oli nuorena, juuri ja juuri 18 vuotta täyttäneenä, ollut kesällä Ruotsissa eräässä hoitolaitoksessa (pääpaino sanalla ”laitoksessa”) töissä. Suomalaiset olivat olleet pidettyjä työntekijöitä, koska he olivat niin tunnollisia. Ruotsalaiset häipyivät menoilleen, kun saattoivat luottaa naapurimaasta tuleviin työntekijöihin. Tapana oli, että asiakkaat/potilaat laitettiin päivällä kello kolme ”yökuntoon”, jotta iltavuorolaisia varten homma oli sitten valmis. Uusi tuttavuuteni kertoi joutuneensa tekemään paljon sellaisia töitä, joihin hänellä ei ollut minkäänlaista pätevyyttä, ja joskus hän oli kieltäytynyt joistakin tehtävistä, koska ei ollut yksinkertaisesti uskaltanut ottaa vastuuta hoidettavista. Kerran töihin oli tullut ulkomaalaistaustainen nuori mies. Tämä oli katsonut ympärilleen, kulkenut huoneissa ihmetellen sängyssä makaavia vanhoja ihmisiä ja lopuksi alkanut itkemään. ”Miten te voitte kohdella heitä tuolla tavoin? En minä pysty tällaiseen työhön.” Nuorukainen ei enää palannut. Vuoteessa makaavat vaippahousuiset, unilääketokkurassa olevat asukkaat olivat hänelle liikaa. ”Miten te voitte kohdella heitä tuolla tavoin?” Me puhuimme aiheesta pitkään uuden tuttavuuteni kanssa. Yritimme parantaa maailmaa, mutta totesimme, että emme siihen pystyneet. Miksi emme? Uskoimme molemmat, että kyse oli rahasta. Koska harva pystyy huolehtimaan iäkkäistä läheisistä kotonaan, heitä varten on luotu laitokset. Yksityiset laitokset tuottavat tulosta, ja se tarkoittaa sitä, että menoeristä = vanhusten hoito ja mukavuus, karsitaan. Kunnallisilla laitoksilla ei ole ilmeisesti tarpeeksi rahaa, jotta ne pystyisivät tarjoamaan asukkailleen inhimillistä, kiinnostavaa, ystävällistä, miellyttävää, vaihtelurikasta arkea. Sinä, joka luet tätä tekstiä, et ole vielä huolehtimisen ja hoivan tarpeessa – oletan. Siksi sinua ei oikeastaan kiinnosta, mutta suosittelen kuitenkin kiinnostumaan ja mahdollisuuksiesi mukaan tekemään asialle jotakin – tämä on myös sinun tulevaisuuttasi joskus. Mikä on ihmisen parasta ennen – päivä (sen jälkeen tuote ei kelpaa enää käytettäväksi)? Onko se 70 vuotta? No, ei varmaankaan. Ruotsin kuningas on 76- vuotias, Englannin Elisabet hätyyttelee sataa vuotta, Niinistö on 73- vuotias, Biden on ihan pian 80- vuotias ja Putin täyttää 70, ihan vain näin pikakelauksella. Pitäisikö heidät heittää iän vuoksi romukoppaan? Ei, numero 70 ei ole riittävä ihmisen parasta ennen päiväykseen. Vai onko niin, että politiikan maailmassa iän mukana tuomaa kokemusta osataan arvostaa? Miten olisi 80 tai 85? Milloin ihminen ei enää ansaitse ihmisarvoa? Milloin hänet voi hylätä sängyn pohjalle? Olen joskus kirjoittanut blogin Eddie Jaku -nimisestä miehestä, joka kirjoitti elämänkertansa ”Maailman onnellisin mies” lähes satavuotiaana. Jaku selvisi neljästä keskitysleiristä ja halusi kostaa Hitlerille ja muille vainoajilleen erikoisella tavalla: Mies päätti elää elämänsä ilman katkeruutta. Kirja on loistava esimerkki siitä, kuinka ihminen on paha, ja kuinka ihminen voi olla myös hyvä. Kirja on loistava esimerkki myös siitä, että lähes 100- vuotiaalla miehellä on paljon annettavaa jälkipolville. Jaku kulki 100- vuotiaana luennoimassa ja toimi oppaana Australiassa holokaustimuseossa. Jos Eddie Jaku olisi ikärasismin vuoksi sidottu sänkyyn esimerkiksi 85-vuotiaana, me olisimme menettäneet paljon. Ei ihmiselle ole olemassa parasta ennen -päiväystä. Myös sairas tai vanha tai sairas vanha ovat ihmisiä, inhimillisiä olentoja, joita pitää kohdella kunnioittavasti, hyvin ja rakkaudella. Kyllä se on mahdollista. Kyllä siihen rahaa löytyy, jos asian arvo ymmärretään. Meidän täytyy unohtaa kysymys ”Kuinka paljon hän tulee maksamaan?” ja vaihtaa se kysymykseen ”Kuinka paljon olemme velkaa?” |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisarvo, laitoshoito |
"En haluaisi elää kovin vanhaksi"Lauantai 19.6.2021 - Pirkko Jurvelin ”En halua elää kovin vanhaksi” Tapasin juhlissa ystäväni, jonka olen tuntenut lapsuudesta saakka. Kohtaamme harvakseltaan, ja silloin on aina mukava muistella menneitä ja päivittää nykytilanne. Kyselin ystäväni äidin vointia. Tämä, yli 90-vuotias vireä vanhus, asuu palvelutalossa. Ei hän kyllä kaipaa muuta palvelua kuin valmiin ruuan, sillä muutoin lapset huolehtivat äidistään. Onneksi heitä on useampi, ja jokaisella on oma vastuuviikkonsa. Se tarkoittaa sitä, että vuorossa oleva käy tapaamassa viikon aikana äitiä, huolehtii kauppa-asiat, siivoukset ja kaiken muun tarpeellisen. ”Minä en haluaisi elää niin vanhaksi kuin äiti on”, huokaisi ystäväni. Minulle tuli mieleen, että olimme puhuneet tästä aiheesta joskus aikaisemminkin. ” Meillä ei ole lapsia, jotka huolehtisivat meistä.” ”Mutta huolehtiihan yhteiskunta”, minä yritin. ”No niinhän se on, sitähän minä pelkään.” Mieleeni tuli useampi tuttava, joka on muuttanut Etelä-Suomeen, kauas entisestä asuinpaikkakunnastaan, jossa on tehnyt työelämänsä, ja jossa on hyviä ystäviä. Jokaisen syy muuttoon on ollut se, että he ovat halunneet päästä asumaan lähemmäksi omaa siskoaan tai veljeään, lapsuudenperhettään. Tunnen myös todella monta vanhenevaa pariskuntaa, jotka ovat muuttaneet pois paikkakunnalta, jossa ovat asuneet vuosikymmeniä. Syynä on aina ollut halu päästä asumaan lähemmäksi lasten perheitä. Perhe on meille läheinen, rakas, turvallinen, se, johon voimme luottaa, jos elämässä tulee vaikeuksia. Vaikka ihmisellä olisi ystäviä, heiltä on ehkä vaikeampi pyytää apua, kun sitä tarvitsee. On luonnollista, että oman perheen jäsen tai vaikka oma lapsi auttaa ja huolehtii. Suomalainen yhteiskunta toimii monessa suhteessa hyvin. Tuskin kukaan meistä joutuisi näkemään nälkää tai olemaan asunnoton, jos joutuisimme vaikeaan tilanteeseen. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole sama asia kuin lähiomainen. En osaa sanoa, onko entisaikainen agraariyhteiskuntaan liittyvä malli hyvä: vanhus asui kotonaan kuolemaansa saakka. Näin kauempaa katsoen tuollainen tilanne vaikuttaa ihanteelliselta, mutta siinäkin on varmaan monta puolta. Kuka huolehtii ja välittää, kuka jaksaa ja joutaa? Hyvin monissa kulttuureissa ei tulisi kuuloonkaan, että oma lähiomainen, vanhus, laitettaisiin laitokseen. Sehän olisi ihan häpeällistä. Kun miettii idän kulttuureita tai katsoo vähän lähemmäksi Etelä-Euroopan maita, on asenne vanhuksiin näissä maissa hyvin erilainen kuin täällä meillä. Pari kesää sitten Montenegrossa paikallinen miespuolinen opas kertoi, kuinka hänen mummonsa kiersi perheestä toiseen hoidettavana ja viihdytettävänä. Hän muisteli, kuinka oli lapsena ja nuorena aina innolla odottanut mummonsa tuloa ja pitkäaikaista vierailua. Suomessa tarvitaan ilmastonmuutosta. Tämä tympeä, ylenkatsova, vanhuksia vähättelevä ilmasto tulisi puhdistaa, jotta meillä olisi helpompi hengittää. Nykypäivän päättäjät ovat ylihuomisen vanhuksia, vaikka he eivät vielä ole tajunneet sitä. Kuinka ylpeitä me olemmekaan neuvolajärjestelmästämme, joka on tehokkuudessaan ja kattavuudessaan maailman hienoimpia! Kuinka tarmokkaasti pyrimme kasvattamaan nuorisomme, jotta jokainen saisin koulutusta omien kykyjensä ja lahjojensa mukaan! Työelämässä mukana olevat pääsevät hyvin usein osalliseksi hienosta työterveyshuollosta (kokemusta on). Kyllä, kyllä me Suomessa osaamme ja panostamme, kunnes… Niin, kunnes vanhuus koittaa. Tässä kohtaa Suomi lyö hanskat tiskiin. Tämä valtava, yhteiskunnalle hyödytön ihmismassa täytyy jotenkin hoitaa kunniallisesti (ainakin ulkoa päin katsottuna) hautaan saakka. Tässä ei ole onnistuttu, sillä kunniallisuus on kaukana maamme pakkohoivapaikoista. Vanhukset ovat ihmisiä, tuntevia yksilöitä, he ovat kiinnostuneita monenlaisista asioista, he haluavat tehdä ja oppia, he haluavat keskustella, nauraa, laulaa, viihtyä ja auttaa. Auttaa? Niin, he voivat auttaa meitä ymmärtämään elämää, he pystyvät tarjoamaan pidemmän aikavälin näkökulman asioihin. Meidän tulee antaa heille siihen tilaisuus. Me tarvitsemme ilmastonmuutoksen! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhuus, hoiva, ihmisarvo |