Kirjamessuilla Helsingissä

Lauantai 26.10.2019 - Pirkko Jurvelin

Helsingin kirjamessuilla

Pitkästä aikaa – useamman vuoden tauon jälkeen – pääsin Helsingin kirjamessuille. Olin ihan täpinöissäni jo ennen matkaani, ja sen jälkeen vasta olinkin. Heti kymmenen jälkeen perjantai -aamuna astuin sisään messuhalliin Pasilassa. Ajankohta on tärkeä, sillä aamulla pöytien ääreen mahtuu vielä katselemaan ja tutkimaan kirjoja, iltapäivällä se on taistelun takana. Ja nyt tulee tärkeää sisäpiirin tietoa, joka jokaisen messuvieraan kannattaa painaa mieleensä: Minulla oli mukanani pieni vedettävä matkalaukku (sitä kokoa, jonka saa viedä lentokoneen matkustamoon), jota en suinkaan jättänyt naulakkoon, vaan joka seurasi mukanani hallin jokaiseen mutkaan, ravintolaan, kahvilaan ja luentotilaisuuteen. Kyllähän te ymmärrätte: laukkuun mahtuu paaaaaljon kirjoja, ja ne on helppo kuljettaa mukanaan. Muutama kateellinen huomauttikin minulle, että tuo on hyvä ajatus, mutta toisaalta täytyy myöntää, etten ollut ainoa lentolaukkua mukanani vetävä. Siis: vedettävä matkalaukku on paras selviytymiskeino kyseisessä tilaisuudessa, ellei sitten mukana ole omaa kulia (= henkilö, joka tekee puolestasi ruumiillisen työn).

Kirjamessujen finanssipuolta tarkastellessaan vierailija huomioi kaksi asiaa: 1. ravintolapuoli on aivan ylihinnoiteltua (vrt. lentokenttien vesipullot) ja 2. kirjoja saa lähes ilmaiseksi. Jälkimmäinen aiheutti meikäläisessä pienoisen hulluuskohtauksen, sillä halusin HETI ostaa KAIKKI kirjat, jotka maksoivat 2-5 euroa, ja seuraavaksi halusin ostaa KAIKKI kirjat, jotka maksoivat vain 10 euroa. Hulluuskohtausta hillitsi vain se tosiasia, ettei lentolaukkuun loppujen lopuksi kuitenkaan mahdu kovin paljon teoksia, olivatpa ne sitten kuinka edullisia hyvänsä. Tämän asian tiedostaminen voisi aiheuttaa helposti itkupotkuraivarin, mutta onneksi messuhallin ilmapiiri oli sen verran henkevä, että minun oli tyydyttävä vain kestämään tämä kauhistuttava vääryys.

Kirjamessujen yhteydessä on myös viini- ja ruokamessut. Tämä on todella kätevästi ajateltu, sillä pistäydyin useamman kerran päivän aikana napostelemaan maistiaisia, ja taas jaksoi. Toisaalta itkupotkuraivarilta oli vaikea välttyä tälläkään messuosastolla, sillä olisin välttämättä halunnut ostaa muutaman purkin sitä ihanasti valmistettua espanjalaistyylistä munakoiso -kurpitsasäilykettä, puhumattakaan niistä kalajutuista. Entäpä sitten ne aivan ihanat kattilankannet (silikonia, kestävät - 40:tä asteesta +200:n asteen lämpötilaeroja, erilaisia kasvisaiheisia malleja, eri kokoja….TAHTOO!). Kyllähän maalaistytön pää oli aivan pyörryksissä.

Välillä minun piti käydä levähtämässä eli kuuntelin lyhytluennon ”Kahden sukupolven sotakirjailijat”. Keskustelemassa olivat Kristian Kosonen (”Isku Tornioon”) ja Esa Sirén (”Kompakkajoen sissipartio”). Sana ”Tornio” veti minua tietysti kuuntelemaan, ja toisaalta myös se, että kyseinen aihe on tullut itselleni tutuksi silloin, kun kirjoitin Irja Juneksen elämäntarinaa ”Rajalta rajalle” (ei myynnissä). Kirjojen sisältöön ei paljon kajottu ihan taktisista syistä, mutta oli todella mielenkiintoista kuunnella molempien kirjoittajien tavoista työskennellä, henkilöhahmojen ja henkilöiden ryhmädynamiikan luomisesta ja muista luovaan kirjoittamiseen liittyvistä asioista. Kummallakaan miehistä ei ole minkäänlaista kirjoittajakoulutusta, molemmilla sitäkin enemmän urheilu- ja valmentajakokemusta. Olisin kuunnellut kauemminkin, sillä puoli tuntia vilahti kovin äkkiä.

Kuuntelin vierestä, kuinka eräs messuvieras kysyi kirjakauppiaalta, miltä tilaisuus on vaikuttanut tähän asti. ” Täällä on ollut jo nyt todella paljon ihmisiä, he ovat hyväntuulisia ja haluavat ostaa kirjoja”, tämä vastasi hymyillen. Minullekin tuli hyvä mieli tuon kuultuani. Eläköön kirja! Väliin yritti kyllä mieleeni hiipiä pienoinen epäilys. Kannattaako kirjoittaa uusia kirjoja? Kuka niitä lukee, kun entisiäkin, mahtavia, ihania, viisaita, viihdyttäviä, upeita teoksia on niin paljon? - Kirjamessuvierailuni kesti lähes seitsemän tuntia, ruoka- ja kahvitauot mukaan laskettuina. Sitten olikin jo lähdettävä kohti Pasilan asemaa. Vaikka olin todella väsynyt, olo oli mahtava. Kirjamessut, kyllä kiitos!

Pyörittelen päässäni ideoita, hylkään ja hyväksyn, laitan syrjemmälle odottamaan, innostun ja toppuuttelen itseäni. Maanantaina tulevat kirjasiskot luokseni kokoukseen. Nyt ei keskustellakaan mistään valmiista kirjasta, vaan siitä uudesta, jonka me aiomme kirjoittaa yhdessä. Olen niin innostunut! Ei kai kirjoja sittenkään ole vielä liikaa?

Kannattaako kirjoittaminen?

Perjantai 12.7.2019 - Pirkko Jurvelin

Kannattaako kirjoittaminen?

Vastaan otsikon kysymykseen oman kokemukseni mukaan. Jos ajattelee kirjoittamista rahan ansaitsemisen kannalta, niin minun vastaukseni on: ei kannata. Tiesitkö, että täällä Suomessa kustantamoille tarjottavista käsikirjoituksista julkaistaan noin yksi prosentti tai hiukan vähemmän? Teoksiani ovat julkaisseet mm. Kirjapaja, Art House, Otava, Minerva ja joku muukin Suomessa tunnettu kustantamo, mutta koskaan en ole päässyt hääveille ansioille (epäkiinnostavia kirjoja?). Sitten ovat vielä nämä ns. omakustanteet ja puolikustanteet, joita pitäisi myös itse myydä, jotta saisi omat rahansa pois. Koska vihaan myymistä – ihan oikeasti -, niin tämä on minulle aika hankala yhtälö.

Millaisia kirjoja pitäisi kirjoittaa, jos haluaisi oikeasti ansaita rahaa? No, Suomessa tämä on kaiken kaikkiaan aika hankala ongelma liian pienen kielialueen vuoksi, ja eräs alalla oleva tuttavani tiesikin, että Suomessa elää pelkällä kirjoittamisella vain vajaa kymmenen henkilöä. Taiteilijan on tehtävä myös ansiotyötä, ettei makkara ja ketsuppi lopu pöydästä. - Mikä kirja sitten myy hyvin? Suomalaiset ostavat ja lukevat tällä hetkellä julkkisten elämänkertoja. Tästä on hyvänä esimerkkinä Kari Hotakaisen ”Tuntematon Kimi Räikkönen”, joka on tehnyt tämän maan kirjamarkkinoilla uuden myyntiennätyksen. Kun teos oli viime syksynä ollut myynnissä kaksi viikkoa, siitä otettiin jo uusi painos. Tämän vuoden toukokuussa myydyin suomalainen romaani oli Enni Mustosen ”Sotaleski”, seuraavina tulivat Reijo Mäen ”Tolvana”, Johanna Venhon ”Ensimmäinen nainen” ja Seppo Jokisen ”Rottasankari”. Käännöskirjallisuuden myydyimpiä teoksia olivat Camilla Läckebergin ”Kultahäkki” ja Kate Mortonin ”Kellontekijän tytär”.

Miksi ihmiset kirjoittavat, vaikka se ei ole taloudellisesti kannattavaa? Minä olen joskus sanonut, että jos osaisin tehdä käsitöitä tai maalata tauluja, niin en kirjoittaisi. - Mutta kirjoittaisin varmasti sittenkin.- Vaikka raha ja kirjan kirjoittaminen eivät kohtaakaan, niin moni asia vie tämän harrastuksen kuitenkin plussan puolelle. Tietopohjaisten kirjojen (esim. ”Raamatun ajan keittokirja”, ”Rakkaudella, Sinun, Luther-kirjat) työstäminen on ollut minulle enemmän kuin juhlaa. Minä rakastan historian ja tosiasioiden penkomista, rakastan sitä, että epämääräisestä faktakasasta syntyy oikea kirja. Olen myös oppinut tuntemaan sukuani paljon paremmin, kun olen kirjoittanut päiväkirjojen pohjalta syntyneet teokset ”No, heipudei!” ja ”Eestä vapauden – eestä kotimaan”. Ja sitten ovat kirjoittamani romaanit, joissa fakta ja fiktio vuorottelevat ja ovat suloisesti sekaisin, minun omat ajatukseni ja romaanihenkilön ajatukset – kuka miettii mitäkin? Ihanaa, kun saa määrätä, mitä seuraavaksi tapahtuu! Olen kuitenkin joutunut painottamaan usein sitä, että kirjoittamani romaani on mielikuvituksen tuotetta. Jälleen kerran tätä asiaa oli vakuutettava lapsuudenystävälleni, josta en ollut kuullut yli viiteen kymmeneen vuoteen, ja joka soitti minulle Ruotsista luettuaan teokseni ”Kun elämä yllättää”. Ei, minä en harrasta puutarhatöitä, vaikka romaanin Suvi niin tekeekin.

Kirjoittaminen on työlästä, ja tuloksia syntyy hitaasti, eli siinä on samat elementit kuin monessa muussa harrastuksessa: kuntoileminen, marjastaminen, käsityöt, taiteen tekeminen. Se on kuitenkin myös palkitsevaa, eihän ihminen yleensä harrasta sellaisia asioita, jotka eivät tuo mielihyvän kokemuksia. Mika Waltari sanoo ”Sinuhe egyptiläisessä” Sinuhen suulla:” Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa.” Kyllä, itseni tähden, koska se on minulle tärkeää, mutta myös siinä toivossa, että tekstistä tulisi tärkeää ehkä myös satunnaiselle lukijalle. Henry Miller on tiivistänyt monen kirjoittajan ajatukset: ”Kirjoittaminen on oma palkkionsa.”