"Liian lihava mutta muuten terve"

Lauantai 25.3.2023 - Pirkko Jurvelin

”Liian lihava mutta muuten terve”

Ostin kirpputorilta matkalukemiseksi pari kirjaa. Ne voi hyvällä mielin jättää tänne hotellin kirjahyllyyn seuraavalle lukemista kaipaavalle suomalaisturistille. Yksi mukaan ottamistani teoksista on Louis de Berniérsin ”Kapteeni Corellin mandoliini”. Minulla oli jonkinlainen aavistus siitä, että kyseessä olisi kevyehkö rakkausromaani, mutta eipä aavistukseni ollut oikea. En ole vielä päässyt kirjan puoliväliin, rakkautta ei juurikaan ole väläytelty, mutta sen sijaan Kreikan ja Italian historia toisen maailmansodan aikana alkaa tulla tutummaksi. On sanottava, että kirjailija on loistavasti osannut kuvata, kuinka nuoret, hormonihuuruiset, testosteronia täynnä olevat mitään mistään tietämättömät nuoret miehet lähetetään rintamalle, ja kuinka he päivä päivältä, viikko viikolta, pala palalta murtuvat, ja kuinka heidän mielensä lopulta antaa periksi.

”Me elämme jatkuvassa horteessa. Lumi on tehnyt kaiken tuntemattomaksi niin että emme koskaan tiedä missä olemme. Onko tämä se rinne, jota meidän piti kavuta? Onko tuolla laakson pohjalla joki jossakin kolmen metrin syvyydessä…? Ei hätää, jos menemme väärään paikkaan, jäämme ehkä vangiksi jos hyvin käy. Lähetä radiosanoma esikuntaan, että olemme vallanneet kohteen, en tiedä missä olemme mutta kohde kuin kohde. Mitä väliä sillä on?”

Miten näiden miesten kävi? Mitä tapahtui mieleltään murtuneille nuorukaisille, jotka palasivat kotiin ehkä vammautuneina, elämässään jo kaiken nähneenä? En tiedä vielä.

Olen usein miettinyt sitä, kuinka monella eri tavalla ihmiset ovat toipuneet sodasta. Tunsin vanhemman miehen, joka ei puhunut koskaan muusta kuin sodasta, ja taas oma isäni puolestaan tuntui olevan hyvin sinut omien kokemustensa kanssa ja jatkoi elämäänsä ilmeisen tasapainoisena sodan jälkeen.

Suomessa on kasvamassa jo toinen sodan jälkeinen sukupolvi. Elintaso on noussut roimasti, koululaitos sekä terveydenhuolto ovat kehittyneet, syystäkin voimme puhua hyvinvointisuomesta, ja kuitenkin kerrotaan, että mielenterveysongelmat ovat uusi kansantauti. Vuoden 2019 tilastojen mukaan 52,5% työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Mistä tämä johtuu? Yhdeksi suureksi syyksi mainitaan työelämän kuormittavuus. Ennen työ oli usein fyysisesti raskasta, mutta nyt se on sitä henkisesti. On otettava vastaan jatkuvasti uutta tietoa, opittava se ja pärjättävä työyhteisössä sosiaalisesti.

Työn lisäksi ongelmia saattavat tuoda ihmissuhteet, erilaiset elämänvaiheet ja traumaattiset tapahtumat kuten esimerkiksi sosiaalisen median kautta tulevat paineet ja ärsykkeet. Some- maailman raakuudesta meillä on lukuisia esimerkkejä. Aluksi sen käyttäjä saattaa nauttia saamastaan huomiosta, sitten mukana pysyminen vaatii jatkuvia ponnisteluja ja luo ulkonäköpaineita, lopulta ihminen saattaa ahdistua syvästi vaikkapa jonkin epäasiallisen palautteen vuoksi. Ja niitähän riittää, se maailma on myrkyllinen.

Viime päivinä verkkouutisissa on tullut usein vastaan erään nuoren naisen nimi. Hän on kuollut. Some -maailma ja nyky-yhteiskunta kaikkineen otti hänestä irti kaiken mahdollisen, vaurioitti ja käyttää häntä vielä jonkin aikaa hyväkseen – kunnes kuolema heidät erottaa. Kaikki muu tästä henkilöstä onkin saatu kaavittua esille, enää puuttuu kuolinsyy, ja koska sitä ei kerrota, me tiedämme sen.

En tiedä, mikä tätä yhteiskuntaa, maailmaa vaivaa. Kaiken pitäisi olla huomattavasti paremmin kuin ennen, mutta niin ei kuitenkaan näytä olevan. Ehkä yksi syy on yleinen ja liiallinen sallivuus, asioihin puuttuminen mielletään painostamiseksi, vallalla on kieltämisen kieltäminen ja loputtomat yksilönoikeudet, jotka pahimmillaan johtavat yksinäisyyteen.

Blogini otsikko on ajalta, jolloin olin Lappeenrannan neuvolassa perheen kolmikuisen esikoisvauvan kanssa. Lapselle tehtiin perusteellinen 3-kuukautistarkastus. Naislääkäri, tuhti ja mukava ihminen, kirjoitti neuvolakorttiin:”Liian lihava mutta muuten terve.” Siitä se alkaa, painon vartioiminen.

"Tuolta tulee minun kulta"

Tiistai 24.9.2019 - Pirkko Jurvelin

”Tuolta tulee minun kulta”

Nykypäivän ongelma on someähky. Yksi asia, jota sosiaalinen media tyrkyttää jokaisen varomattoman ja viattoman selailijan näkösälle on somerakkaus. Se tarkoittaa sitä, että (yleensä) nuoret pariskunnat lähettävät koko kansan ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi kuvapäivityksiä, joissa heidän rakkautensa kukoistaa. Kuvien teksteissä kerrotaan, missä ja milloin on oltu rakkaan kanssa, ja katsojan annetaan ymmärtää, että tämä kaikki ihanuus on vaan juuri sitä tavallista arkea, jota nämä kyyhkyläiset elävät.

Siksipä haluankin tehdä ihan lyhyen postauksen rakkaudesta, joka ei muuten koskaan päätyisin someen, sillä asianomaiset henkilöt ovat yli 80- vuotiaita, eivätkä he tarvitse suuren yleisön pönkitystä rakkaudelleen.

Olin ollut shoppailemassa Pärnun Port Arthur-nimisessä ostoskeskuksessa ja kävelin kylpylää kohden tyytyväinen hymy huulillani: onnistunut ostos. Vastaan tuli tuttuja naisia, jotka heti halusivat tietää, mitä suuressa kassissani oli. Keskustelimme aiheesta innokkaasti (miehet eivät niinkään olleet asiassa mukana), ja viereemme pysähtyi iäkkään puoleinen suomalaisnainen.

- Mitä sinulla on tuossa kassissa?

- Uusi takki, aivan ihana mutta kallis.

- No, näytäpä minulle.

Eihän siinä muukaan auttanut. Toiset lähtivät jo matkoihinsa, ja me jatkoimme takki- asioista tämän naisen kanssa. Lopulta huomasimme asuvamme samassa kylpylässä. Nainen kertoi, että hän oli miehensä kanssa ollut Tervis- kylpylässä jo viisikymmentäkahdeksan kertaa. Kun minä ihmettelin, että eikö tuosta uroteosta jo ole palkittu, niin hän myönteli hymyillen. Viideskymmenesviides käynti oli ollut hieno: Heille oli varattu sviitti, ja pöydällä oli ollut odottamassa suuri kukkakimppu.

- Jokohan se minun mieheni odottaa minua. Me olemme yli kahdeksankymmenen molemmat ja niin tottuneet olemaan toistemme kanssa, nainen huomautti lopulta.

- Tuollahan se minun kulta tuleekin! Nainen huudahti ilahtuneena.

Katsoin hänen osoittamaansa suuntaan ja tunnistin henkilön, jonka olin nähnyt kylpylässä: vanha, pitkä ja laiha mies, joka kulki hyvin kumarassa jalat ja kädet heiluen hieman erikoisesti puolelta toiselle. Siinä oli naisen kulta ja rakas. Pariskunta katsoi toisiinsa hymyillen ilahtuneena siitä, että tapasi jälleen toisensa vajaan tunnin eron jälkeen.

Minun mielestäni tämä rakkaustarina on edes yhden somepäivityksen arvoinen.