Ennustuksia vuodelle 2022

Perjantai 10.12.2021 - Pirkko Jurvelin

Ennustuksia vuodelle 2022

Joulu on tulossa täydellä vauhdilla, ja ihan pian sen jälkeen juhlimme uuden vuoden alkamista. Nyt siis on aika jälleen tutkailla, mitä vanhat ennustajat, lähinnä Nostradamus ja Baba Wanga kertovat tulevasta vuodesta.

Nostradamus (Michel de Nostredame 1503- 1566) oli lääkäri, astrologi ja ennustaja. Hän kehitteli lääkettä esimerkiksi ruttoon, mutta maailma muistaa miehen lähinnä vuosisatoja eteenpäin ulottuvista ennustuksista. Toiset niistä ovat käyneet toteen, toiset eivät. Vuodelle 2022 hän ennustaa seuraavanlaisia tapahtumia: 1) Kansainväliset konfliktit ja ihmisten muutto maasta toiseen lisääntyvät. Muuttoliike johtuu siitä, että ihmiset lähtevät nälän vuoksi etsimään parempia elinolosuhteita. 2) Garonne-joki (Lounais-Ranskassa ja Pohjois-Espanjassa) tulvii niin, että suuria alueita tuhoutuu. Tämä tuo mieleeni viimekeväiset tulvat Mosel-joella. Ystäväni asuu kyseisen joen varrella sijaitsevassa Bad Neunahr-Ahrweilerissa, ja siellä oli pahin tulva sataan vuoteen. Vesi nousi kymmenen metrin korkeudelle, ja kestää vuosia, ennen kuin kaupunkialue alkaa palata entiselleen. 3) Tulevana vuonna syttyy ilmastosota. Mitä tämä tarkoittaa, siitä ei ole tietoa. Ilmeisesti on kuitenkin kysymys päästöistä huolehtivien ja niiden suhteen välinpitämättömien maiden välisistä kiistoista. 4) Euroopan Unionin olemassaolo lakkautetaan. - Oliko Brexit alkusoittoa tälle? 5) Pariisi valloitetaan. Sitä ei mainita, kenen tai minkä tahon toimesta tämä tapahtuu. 6) Korean hallitsija Kim-Jong Un kuolee onnettomuudessa. Seuraajaksi tulee joku perheenjäsenistä. Nostradamus ennustaa myös Englannin kuningattaren kuoleman. 7) Seuraavissa talviolympialaisissa Ranska voittaa paljon kultamitaleja. Ihmettelen vain, miten Nostradamus on osannut nähdä tällaisiakin asioita 500 vuotta sitten. 8) Japanissa tapahtuu vakava maanjäristys. 9) Ranskan talous paranee. 10) Marseille voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden (!).

Baba Wanga (1911-1996) oli bulgarialainen selvännäkijä. Hän sokeutui 12-vuotiaana, ja alkoi sen jälkeen ennustaa, ja usein hänen ennustuksensa osuivat oikeaan. Mitä tapahtuu Baba Wangan näkyjen mukaan vuonna 2022? Hän on ilmoittanut, että ihmiskunta tottuu uuteen virukseen. Tarkoittaako tämä sitä, että ilmestyy jälleen uusi virus, vai että ihmiskunta löytää keinot elää yhdessä virusten kanssa? En tiedä. Myös Baba Wangan mukaan tuleva vuosi tuo mukanaan paljon luonnonkatastrofeja, esimerkiksi suuria tulvia. Kalat ja monenlaiset eläimet kokevat suurta tuhoa näissä luonnonmullistuksissa.

Kävin lukemassa vuosi sitten kirjoittamaani ennustus-blogia. Nostradamus ja Baba Wanga olivat ennustaneet saman tyylisiä asioita myös tälle kuluvalle vuodelle. Kyllä vain, luonnonkatastrofeja tapahtuu, virus muunnoksineen jyllää, ihmiset pyrkivät maihin, joissa elinolosuhteet ovat parempia. No, siinä Nostradamus kyllä erehtyi, kun kertoi Kalifornian tuhoutuvan kokonaan. Viimeisten tietojeni mukaan kyseinen osavaltio on yhä olemassa. Mielenkiinnolla jään odottamaan ensi vuonna Ranskan voittoputkea talviolympialaisissa, Marseillen voittoa jalkapallomestaruudessa sekä Pohjois-Korean hallitsijan ennustettua kuolemaa. Saapa nähdä, miten Nostradamus onnistuu tällä kertaa.

Luulen, ettei kukaan ole yllättynyt niistä näyistä, joiden mukaan virukset, nälkä ja luonnonkatastrofit jatkavat voittokulkuaan maailmassa. Nämähän ovat pääotsikoita politiikan ohella mediassa. Kyseiset tulevaisuudennäkymät ovat pelottavia ja uuvuttavia. Jos emme näe edessämme muuta kuin epätoivoa ja vaikeuksia, voimme väsyä, muuttua kyynisiksi ja välinpitämättömiksi, ja kaikki tämä vain ennustusten, lehtiotsikoiden ja niiden asioiden vuoksi, joita joku muu haluaa tuoda esille.

”Ei aina tarvitse olla suunnitelmaa. Joskus on hyvä vain hengittää, luottaa, löysätä hieman ja katsoa, mitä tapahtuu.”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ennustukset uusi vuosi

Huomenna teen parannuksen!

Tiistai 8.1.2019 - Pirkko Jurvelin

 

                  Huomenna teen parannuksen!

 

Vanhojen grogilasien kyljessä on usein nähtävissä seuraavanlainen teksti: ”Tänään alkaa parannuksen teon valmistelu. Tai ainakin suunnittelu. Tai vähintään suunnittelun harkinta. Kyllä. Aloitan joka tapauksessa parannuksen suunnittelun harkinnan valmistelun”.

Tämä mainio teksti sopii hyvin näin vuodenvaihteeseen, joka ajankohta jostakin syystä on erityisesti valikoitunut muutosten/parannuksen (olipa se sitten parannus mistä tahansa asiasta) tekoon. Kai siinä sitten on jotain maagista: uusi vuosi – uusi mahdollisuus aloittaa elämä alusta, puhtaalta pöydältä. Toisaalta myöskin niin arkinen juttu kuin maanantai on valjastettu parannuksentekijöiden käyttöön: ”Maanantaina aloitan laihdutuskuurin, lopetan tupakanpolton/viinanjuonnin, ostan jäsenyyden kuntosalille (hyviä tarjouksia näin tammikuussa!), alan paremmaksi ihmiseksi…

Luin joskus artikkelin rikoksenuusijoista. Kun vankilapsykiatreja, teologeja ja muuta henkilökuntaa oli haastateltu, lopputulemaksi saatiin seuraava päätelmä: rikollisen elämäntavan lopetti ainoastaan uskoon tulo. Tarvittiin siis jotakin järeämpää ”asetta” kuin oma päättäväisyys. Näin se varmaan menee. Jos yksi päätös olisi riittävä, eivät naistenlehdet pursuaisi joka välissä laihdutusohjeita, artikkeleita terveellisistä elämäntavoista ja oikeasta tavasta tyhjentää kaapit, viettää kunnon loma, pitää hyvät välit appivanhempiin… Jos se yksi päätös riittäisi. Mutta kun ei. Olkaamme siis armollisia itsellemme, hymyilkäämme anteeksiantavasti myös toisillemme ja päättäkäämme aloittaa parannuksen suunnittelun harkinnan valmistelu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: parannus, muutos, uusi vuosi,