En ole alkoholisti, koska en halua olla alkoholisti?

Perjantai 11.12.2020 - Pirkko Jurvelin

En ole alkoholisti, koska en halua olla alkoholisti?

Eräässä keskusteluryhmässä syntyi aikamoisen kiivas ajatusten vaihto alkoholismista ja muista ihmiselle huonoista tottumuksista ja riippuvuuksista. Keskustelun avaaja oli tuohtunut siitä, että lehdessä olleessa haastattelussa poliisi oli sitä mieltä, että alkoholismi ei ole sairaus. Kuten arvata saattaa, keskustelu laajeni ja ryöpsähteli, löytyi ajatuksia puolesta, vastaan ja siltä väliltä.

- Alkoholisoituuko ihminen sitten omasta halustaan?

-Ei se niin mustavalkoista ole.

- Minun mielestäni se on sairaus, mutta sen sairauden saamiseksi voi täysin itse vaikuttaa.

- Totta kai se vaatii, että itse ottaa pullon käteen, mutta ei varmasti kukaan halua alkoholisoitua.

- Mutta ei kukaan halua myöskään tulla vankilakundiksi, murhaajaksi ym. Omalla toiminnallaan voi hirveästi vaikuttaa kaikkeen.

- Minä en oikein ymmärrä. Tietysti riskit ovat tiedossa samalla tavoin kuin tämän koronan kanssa. Jos haluaa pysyä terveenä, niin pitäisi pysytellä sisällä, mutta menen ulos kuitenkin.

- Itse olen miettinyt näitä juttuja esim. liikalihavuuden ja masennuksen kohdalla. Monet tietää, miten niitä voi ehkäistä ja hoitaa, mutta missä vaiheessa ihmisen pitäisi itse pystyä vaikuttamaan, esim. hakea apua, ottaa vastaan hoitoa, tehdä töitä paranemisen eteen?

- Minä ajattelen niin, että elämässä on paljon risteyskohtia, jolloin pitää tehdä valintoja. Joskus tulee valinneeksi tahallaan tai vahingossa sen väärän polun, ja mitä useammin niin käy, sitä helpommin joutuu eksyksiin.

- Ei kai se silti tarkoita, että haluaa tahallaan joutua eksyksiin?

- En ole ennen ajatellut asiaa tarkemmin, mutta voi juoda alkoholia tulematta alkoholistiksi, metsässä voi samoilla joutumatta eksyksiin, herkutella voi tulematta silti sairaalloisen ylipainoiseksi ja harmittaa voi masentumatta. Tai sitten on huonompi tuuri ja alkoholisoituu, eksyy, tulee ylipainoiseksi tai masentuu.

- Alkoholistihan voi olla korkeassa asemassa oleva perheenäiti, jolla on ystäviä ja parisuhde. Muuten kaikki hyvin, mutta alkoholisoitunut.

- Niin, mutta itse on luonut sille pohjat.

- Ajattelen, että meidän kaikkien elämäntilanteet ovat sattumusten summia, mutta niihin on voinut myös itse vaikuttaa. Tai ainakin tulevaisuuteen voi.

- Minä en nyt ole ihan samaa mieltä tuon ”itse luonut pohjat” jutun kanssa, eli niin kuin tiedostaen. En myöskään tuota ”sairastunut alkoholismiin” ihan kuin mahatautiin.

- Taitaa aika usein alkoholismin taustalla ollut joku muu asia kuin se, että viina maistuu niin hyvältä. Pään sisäinen tai ulkoinen elämä ehkä ajaa pullon kaulaan, eikä siitä pääse irti vaikka haluaisi.

- Oma motivaatio on kaikkein tärkeintä, ja ilman sitä alkoholismista ei voi parantua. Mutta siinä vaiheessa, kun ihminen ymmärtää olevansa pian riippuvainen alkoholista, hänellä on usein jo niin paljon muita ongelmia (esim. mielenterveys), että viinan juominen tuntuu pienemmältä pahalta kuin juomatta jättäminen.

- Minä ajattelen, että henkilö on ajautunut tilanteeseensa, ei valinnut. Ei kaikilla ole resursseja hakea apua.

-Mutta kuka valitsee alkoholismin/ylipainon/masennuksen? Ei kukaan, vaan ne valinnat on tehty jo kauan sitten. Eikä niihin välttämättä voi itse vaikuttaa.

- Ei kukaan niin ajattelekaan, että hups – minusta tuli alkoholisti. Kyllä se vaatii monta asiaa matkan varrelle. Mutta oma halu ei varmasti ole taustalla.

- Mutta joskushan pitää tehdä jotain tosi inhottavaa (esim. laihduttaa), jotta lopputulos on positiivinen. Eli täytyy haluta tarpeeksi jotain hyvää, jotta pääsee siitä kamalasta (läskistä) mutta helposta eroon.

- Uskoon tuleminen on auttanut joskus ns. ”toivottomia tapauksia”.

- Alkoholismista voi parantua.

- Mutta ei kai päivässä vain päättämällä?

Ja mitä asiaan sanovat ne, jotka tietävät? ”Alkoholismi (päihderiippuvuus) on luokiteltu sairaudeksi Maailman terveysjärjestön WHO:n luomassa ja Suomessakin käytössä olevassa ICD-10 tautiluokituksessa. Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys.”

Yhdysvaltalainen ”Mama June” Shannon, 41, on ollut paljon julkisuudessa tosi-tv-sarjoissa (”Toddlers and Tiaras”, ”Täältä tulee Honey Boo Boo”, ”From Not to Hot”). Harva tuntee naisen menneisyyttä, johon kuuluu epävakainen koti, jo lähes lapsena aloitetut seurustelusuhteet huomattavasti itseä vanhempien miesten kanssa ja teiniraskaus. Itse hän kertoo hakeneensa miehiltä sitä huomiota, jota ei kotona saanut. Tv-sarjat loppuivat, kun June erosi miehestään, ja uuden miesystävän mukana tulivat raha- ja huumeongelmat.

Uuden elämäntaparemontin ( ja erinäisten leikkausten) avulla June pudotti painoaan 140 kg, mutta elämään jälleen mukaan ilmestyneet huumeet veivät pohjan pois hyvin alkaneilta muutoksilta. June syyllistyi myös rikoksiin, ja suhteet sukulaisiin ja lapsiin vaikeutuivat.

Jälleen on uuden ryhtiliikkeen (ja tv-ohjelmien) aika. June on pysytellyt erillään huumeista kymmenen kuukautta ja käynyt tänä aikana läpi useita kauneusleikkauksia. Monenlaisia muutoksia ja yrityksiä on mahtunut tämän 41-vuotiaan elämään.

Mitä mieltä olette? Uskaltaisitteko lyödä vetoa sen puolesta, että tämän naisen elämä muuttuu nyt hyväksi, ja että huumeet ja muut elämää raskauttavat ongelmat jäävät? En minäkään.

”Kukaan ei ole toivoton tapaus”, sanoo valtiotieteiden tohtori, Mielenterveyden keskusliiton kokemusasiantuntija Päivi Rissanen, joka oli mielenterveysongelmien vuoksi yli neljäkymmentä kertaa sairaalahoidossa. Siis: Kukaan ei ole toivoton tapaus.

Tositarina siitä, kuinka Suomen sää teki Ameerista raittiin

Maanantai 9.12.2019 - Pirkko Jurvelin

Tositarina siitä, kuinka Suomen karu sää teki Ameerista raittiin

Olen tuntenut Ameerin - nimi muutettu - jo aika kauan aikaa. Hän tuli Suomeen joitakin vuosia sitten suuren pakolaisaallon mukana Irakista ja sai tilapäisasunnon Heikinharjun vastaanottokeskuksesta. Ameer on hyvä mies: rehellinen, työteliäs, kohtelias ja aina valmis auttamaan. Kerran sain puhelimeeni hänestä kuvan, joka oli otettu muutama vuosi aikaisemmin Irakissa. Siinä mies istui jossain ulkosalla pukeutuneena tyypilliseen arabiasuun, toisessa kädessään tupakka ja toisessa pieni snapsilasi. Kun ihmettelin lasia - eiväthän muslimit juo alkoholia! -, niin kuulin, että teoria ja käytäntö eivät tässäkään asiassa käy käsi kädessä. Eli alkoholia juodaan, mutta ei ihan julkisesti.

Ameerin perheeseen kuuluu useampi poika, ja he tekivät myös ryyppyreissunsa usein yhdessä. Kun veljekset kerran puolen yön aikaan palasivat kotiinsa enemmän tai vähemmän humalaisina, heidän äitinsä oli ottamassa heitä vastaan kotitalon ulko-ovella. Kun Ameer oli menossa sisään, äiti läimäytti häntä kasvoille moraalisaarnan saattelemana. Kertoessaan minulle tapauksesta Ameer oli sitä mieltä, että äiti teki aivan oikein yrittäessään saada poikasakin kuriin.

Heikinharjun vastaanottokeskuksessa asustelevat irakilaisnuorukaiset olivat tietoisia siitä, että vuosi oli vaihtumassa juuri nyt, kirpeän pakkaspäivän iltana. He päättivät yhdessä tuumin lähteä Oulun torille katsomaan, kuinka suomalaiset juhlisivat vuodenvaihdetta. Tungos olisi varmasti valtava, raketteja ammuttaisiin niin, että taivas olisi välillä ihan valoisa, ja ehkä olisi muutakin ohjelmaa, musiikkia, tanssia… Luvassa olisi siis mukavaa vaihtelua vastaanottokeskuksen junnaavaan arkeen. Pojat hyppäsivät iltamyöhällä bussiin ja ajoivat torille. Vastassa oli hyytävä, pimeä hiljaisuus. Missä kaikki ihmiset olivat? Minä oletan, että he olivat katsomassa televisiosta, kuinka Helsingin Kauppatorilla ammuttiin raketteja, ja kuinka siellä oli monenlaisia julkkiksia esiintymässä. Ehkä joku oululainen oli myös takapihallaan ampumassa lasten iloksi muutamia raketteja. Hämmentyneet nuorukaiset kaivoivat esiin omat eväänsä, ryypiskelivät aikansa, mutta kun pakkanen vain kiristyi kiristymistään, he päättivät palata takaisin vastaanottokeskukseen. Suunnitelmassa oli vain yksi hankaluus: linja-autot eivät kulkeneet yöllä uudenvuodenaattona.

Kohmeloinen, luita ja ytimiä myöten paleleva, pettynyt miesjoukko palasi myöhään takaisin majoitustiloihinsa. Ameer kertoi, että silloin hän päätti lopettaa juomisen kertaheitolla. Ja tämä päätös on pitänyt. En ole koskaan viitsinyt kysyä, mikä oli päätöksen perimmäinen syy. Ajatteliko Ameer ehkä, että Allah rankaisi heitä, ja sen vuoksi antoi kaiken mennä pieleen? Vai huomasiko hän, ettei alkoholi antanut hänelle mitään sellaista, jota ilman hän ei voisi olla? Vai oliko koko onneton ilta sellainen shokki, ettei alkoholi enää maistunut?

Olipa lopullinen syy mikä tahansa, Ameerille on ollut vain hyötyä siitä, että hän ja alkoholi ovat lähteneet omille teilleen. Ameerin juttua kuunnellessani mieleeni tuli, että suomalainen mies on niin tottunut täkäläiseen ilmastoon, ettei paukkupakkanenkaan saa häntä järkiinsä. Hankeen kuolleita meillä taitaa olla joka vuosi muutama.

Mitä me tästä opimme? Ehkä emme paljoakaan, ehkä kuitenkin jotakin. Ihmismieli on herkkä, ja mitä oudoimmat tapahtumat ja sattumukset voivat saada aikaan suuriakin, loppuiän kestäviä muutoksia.

Ihmisvelvollisuuksien julistus?

Tiistai 2.10.2018 - Pirkko Jurvelin

Tapasin muutama päivä sitten Pentin (nimi muutettu) pitkästä aikaa. Olemme tutustuneet toisiimme yhteisen ystävän kautta ja tavanneet silloin tällöin, useimmiten sattumalta. Pentti on nykyisin eläkkeellä, mutta täynnä tarmoa ja uusia projekteja. Hän tekee paljon vapaaehtoistyötä ja viettää aikaa rakkaan harrastuksensa, pyöräilyn, parissa. Pentti on alkoholisti.

Miehen alkoholismi tuli esille jo ensimmäisellä tapaamiskerrallamme. Olin kiinnostunut asiasta, ja hän kertoi elämästään viinan kanssa, siitä, kuinka menetti perheensä ja lähes työpaikkansakin, kunnes teki täyskäännöksen AA:ssa. Ihmettelin, miksi hän sanoi itseään edelleen alkoholistiksi, koska hän ei sitä mielestäni ollut. "Alkoholismi ei lähde ihmisestä, vaikka hän lopettaisi viinan juonnin", Pentti vastasi.

Olin iloinen, kun sain pitkästä aikaa jutella hänen kanssaan kaikessa rauhassa. Olin kehitellyt mielessäni kysymyksiä, joihin Pentti ehkä tietäisi vastauksen. - Onko alkoholismi sairaus? Onko huumeriippuvuus sairaus? Onko ylensyönti sairaus? Kyllähän näitä kysymyksiä riittää. Minä miellän sairauden sellaiseksi tilaksi, joka yleensä osuu ihmisen kohdalle ilman hänen omaa syytään (flunssa, syöpä, Alzheimerin tauti...). Onko alkoholisimi siis sairaus? Voinko minä sairastua alkoholismiin, vaikka en koskaan juo alkoholipitoisia juomia?

Pentti mietti. Hän vastasi, että kyllä alkoholismiin voi sairastua, mutta se vaatii useimmiten kohtuu pitkän historian viinan juonnin parissa, ja geneettinen alttius saattaa olla myös vaikuttavana seikkana. Samalla tavalla riippuvaisuus voi kehittyä huumeisiin ja vaikka ruokaan. Miten näistä riippuvaisuuksista voi parantua? Pentti vastasi:"Ainoastaan oma tahto voi parantaa riippuvaisuuksista." Olin helpottunut vastauksesta: Minä en voi siis sairastua alkoholismiin, ja toisaalta minä voin vaikuttaa omiin asioihini. Oma tahto ja halu.

Ihmisoikeudet ovat päivän sana. Jokaisella on oikeus ryypätä, piikittää, tai vaikka syödä itsensä kuoliaaksi. Jokaisella on oikeus saada apua kaikkiin vaivoihinsa ja ongelmiinsa riippumatta siitä, miten on ne itselleen saanut. Meillä on oikeus saada ja ottaa ja tehdä ja ilmaista.

Tämä yhteiskunta ei toimi yhteen suuntaan, vaikka joku niin mielellään ajattelee. Ehdotan, että Suomen valtio laatii ihmisvelvollisuuksien julistuksen kansalaisilleen. Mitä minun ja sinun pitää tehdä  voidaksemme olla Suomen täysvaltaisia kansalaisia. Kuulostaako hyvältä? Ei tietenkään! Koska minä tahdon ja haluan ja vaadin, ja minulla on oikeus. Velvollisuudet kuuluvat.... no, joillekin muille.