Koulukiusaaminen - kun oppilas kiusaa opettajaa

Sunnuntai 21.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Koulukiusaaminen – kun oppilas kiusaa opettajaa

Koulukiusaaminen mainittiin jälleen kerran, kun uutiset kertoivat Viertolan kouluampumisesta. Ampuja on poliisin mukaan maininnut syyksi koulukiusaamisen. Poliisi ei luonnollisesti voi kertoa mitään yksityiskohtia, mutta on sanonut, että ”ihmiset kokevat asioita eri tavalla”. Tämä on tietysti totta. Joku saattaa suuttua verisesti, jos hänen puheilleen hymähdellään, joku toinen puolestaan ei edes huomioi asiaa. Toivottavasti suomalaiset saavat joskus selvyyttä tämän tapauksen taustoista, vaikka kyseessä onkin alaikäinen tekijä.

Harvoin koulukiusaamisen yhteydessä puhutaan siitä, että myös oppilaat voivat kiusata opettajia. Olen kuullut tapauksesta, jossa kolme opettajaa on sairauslomalla koulukiusaamisen vuoksi. Kiusaamistapaus on nyt poliisitutkinnassa.

Kuullessani asiasta olin ensiksikin tyytyväinen siitä, että vihdoin ja viimein tämä ilmiö otetaan esiin ja niin vakavasti, että se voi parhaimmillaan johtaa rikossyytteeseen! Vihdoin ja viimein lapsi/nuori joutuu toteamaan, että opettaja ei ole pelkkä sylkykuppi, jota saa kohdella ihan miten vain rehtorin pahoitellessa (”harmillinen juttu”) ja vanhempien vetäytyessä syrjään kaikkinaisesta vastuusta. Toivon myös, että tämä tapaus saa julkisuutta ja on lähtölaukauksena vaatimuksiin opettajien työrauhan koskemattomuudesta. Joka ikisellä työntekijällä on oikeus saada tehdä työnsä rauhassa, myös opettajilla. On turha itkeä entisten loistavien Pisa-tulosten perään, kun opettaja ei saa enää vaatia sitä, että oppilas tekee tehtävänsä, käyttäytyy tunneilla hyvin ja antaa työrauhan opettajille ja koulutovereille.

Uskonpuhdistaja Martin Luther kirjoitti viisisataa vuotta sitten seuraavasti (vapaa suomennos): ”Nykyisin valitetaan huonosti käyttäytyvistä lapsista, jotka eivät halua totella vanhempiaan, vaan aiheuttavat heille suurta murhetta huonon käytöksensä ja jumalattoman olemisensa vuoksi. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että on paljolti vanhempien oma syy, etteivät he ymmärrä kasvattaa lapsiaan oikein Jumalan pelkoon ja ovat laiskoja ja periksi antavia.” Luther kirjoittaa edelleen, että vanhemmat huolehtivat kyllä siitä, että lapsi on ulkonaisesti maailman silmissä hyvin puettu, ja että tällä on kaikenlaista tavaraa, mutta hyvien tapojen opettamista, Herran pelkoon kasvattamista, he eivät pidä tarpeellisena. Uskonpuhdistaja jatkaa vielä paikoin roisiakin tekstiä vertaamalla vanhempia eläimiin, jotka syövät omat lapsensa. Tällä vertauksella hän tarkoittaa sitä, että välinpitämättömät vanhemmat ”syövät” lapsensa tulevaisuuden. Aikamoista tekstiä, johon nykyihminen voi paikoitellen hyvin samaistua.

Oma kouluaikani lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle oli ainakin näennäisesti erittäin rauhallista. Muistan yhden kerran, kun naisopettaja poistui luokasta kyyneleitä silmistään pyyhkien. 13-vuotiaat pojat olivat kiusanneet häntä, mutta eivät tehneet sitä enää toista kertaa. Kovasanainen puhuttelu rehtorin kansliassa, jälki-istunnot ja terveiset vanhemmille riittivät lopettamaan huonon käytöksen. Toki ajan henki oli silloin jotain ihan muuta, ja kaikenlainen väärä toiminta kiellettyä ja tuomittavaa.

En myöskään muista omalta opettajanuraltani tapausta, jolloin minua olisi kiusattu, vaikka monenlaisia hiippareita minullakin on ollut oppilaana. Toisaalta olen opettanut alakoulun (1-6) puolella, jossa oppilasaines oli tuolloin vielä kuitenkin aika lailla helpompaa kuin yläkoulun puolella. Mitä olisin tehnyt, jos joku nuorista olisi rähjännyt päin naamaa, haukkunut, jopa sylkenyt tai yrittänyt käydä käsiksi? Mieleeni olisi varmasti heti ensimmäiseksi tullut monta kysymystä siitä, mitä minulla on ylipäänsä lupa tehdä. Ja nykyisin se on aika vähän, vaikka vastassa on häiriintynyt, jopa vaarallinen nuori.

Nyt on myönnettävä, että nykyiset säännöt ja määräykset eivät enää toimi tässä yhteiskunnassa. Täytyy tosissaan miettiä, onko paluu vanhaan eli kurinalaiseen kasvatukseen enää edes mahdollista. Vapaan kasvatuksen nimissä ollaan menossa ojasta allikkoon jo toisen sukupolven kohdalla, eikä helpotusta tilanteeseen näy. Vai pitääkö meidän todeta kuten erään koulun rehtori kuullessaan opettajien sairauslomista ja poliisitutkinnasta, että onpa ”harmillista”. Niin on, eikä sillä asenteella potkita pitkälle.

Pehmoyhteiskunnan asukkaana

Lauantai 6.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Pehmoyhteiskunnan kansalainen

Kävelen usein täällä Oulussa kauppakeskus Valkean läpi, joskus käyn tietysti myös ostoksilla, mutta hyvin usein se on minulle läpikulkupaikka. Viime viikolla satuin näkemään, kuinka kauppakeskuksen ulkopuolella oli menossa kolmen vartijan ja ulkomaalaisten jenginuorten yhteenotto. Jengin johtaja – arviolta alle 20-vuotias nuori mies – huusi yhdelle vartijalle v-alkuista sanaa ja kohtalaisella suomenkielellä provosoivia kysymyksiä sormi ojossa. Toiset nuoret nauroivat ja kannustivat, tosin aika varovaisesti. Tunnelma olo odottava, hiukan syrjemmässä seisova nuori videoi tapahtumaa. Tarkoitus oli ilmeisesti saada vartija suuttumaan ja käymään nuoreen käsiksi vaikka edes kevyemmällä otteella, saisihan siitä someen aikamoisen videon ja todisteita vartijan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Palasin takaisin asioiltani noin puolen tunnin kuluttua, ja kohtaus oli vasta silloin loppumassa. Mietin, kuinka rautaiset hermot vartijoilla pitää olla – ja tietysti osaava koulutus.

Valkea on nykyisin paikka, jonne huolehtivat vanhemmat kieltävät nuoriaan menemästä. Huumekauppa, narkkarit, alkoholistit, väkivalta ja laittomuus kuuluvat kauppakeskuksen arkeen.

Työelämässä oleva tuttavani kertoi, kuinka videoiminen ja some ovat jatkuvasti esillä myös kouluelämässä. Hyvin tyypillinen välikohtaus on se, että oppilas lukittautuu vessaan, ja kun opettaja yrittää saada häntä sieltä pois esimerkiksi välitunnin päätteeksi, nuoren kaverit ovat paikalla puhelimineen videoimassa. Olisihan mahtavaa saada todistusmateriaalia kiroilevasta, ehkä väkivaltaisesta opettajasta.

Uusin kouluampumistapaus on puhuttanut suomalaisia pian viikon ajan. Tekijästä ja uhreista ei tiedetä paljoakaan, vain se on kerrottu, että kaikki ovat olleet suunnilleen 12-vuotiaita ja samalla kuudennella luokalla. Ampujan mukaan tekoon syynä on ollut koulukiusaaminen eli koulussa tapahtuva kiusaaminen. Koulu, jossa rikos on tapahtunut, on 800:n oppilaan oppilaitos, ja on selvää, että hyvin monet siellä tapahtuvat asiat jäävät näkemättä ja kuulematta, myös monenlainen kiusaaminen.

Mielestäni olennaisinta ei nyt kuitenkaan ole koulun koko, vaan suomalainen pehmoyhteiskunta, jossa asioihin ei saa puuttua vakavin ottein. Et saa koskea, et ottaa esineitä pois, et korottaa ääntäsi, et tehdä mitään, mistä saattaa tulla ”paha mieli”. Ja tämä pätee sekä aikuisten että lasten maailmassa.

Toinen työelämässä oleva tuttavani kertoi tällä viikolla esimerkin varhaiskasvatuksen piiristä. Ryhmässä on lapsi, joka osaa todella taitavasti härnätä, kiusata, ilkeillä ja koetella toisia lapsia niin, että nämä lopulta turhautuneina ja itkien lyödä mäjäyttävät kiusaajaa. Siitähän nousee sitten valtava äläkkä! Useimmiten kiusaaja on kuitenkin niin nokkela, että saatuaan ärsytetyksi toisen lapsen räjähtämispisteeseen, hän katoaa nopeasti paikalta ja nauraa ja ilveilee nurkan takana. Mitä varhaiskasvatuksen ammattilainen voi tehdä? Puhua. Auttaako se? No, eipä ole tähän saakka auttanut, ja odotettavissa voi olla vaikeita aikoja, kunhan tämä pienokainen pääsee alakouluun ja lopulta yläasteelle.

On varmasti erittäin turhauttavaa seurata tilanteita, joissa ihminen – olkoon minkä ikäinen tahansa – saa käyttäytyä väärin, koska pehmoyhteiskunta sallii sen. Ja kyllä, olihan koulukiusaamista ennen vanhaankin, mutta ei todellakaan siinä mittakaavassa kuin nyt. Mikä on muuttunut? Se, että nykyisin saa tehdä monenlaisia asioita joutumatta niistä konkreettisesti vastuuseen.

Olemme toteuttamassa Ruotsin mallia monessa suhteessa, eikä se ole kunniaksi saatikka hyväksi Suomelle. Kyllä meidän maassamme pitää voida sanoa vielä ”ei”, ”et saa”, ”tästä seuraa rangaistus” ja ”joudut vastuuseen ja korvaamaan tekosi”.

Muistan kuinka oppikoulussa ollessani (yli puoli vuosisataa sitten) voimassa oli vielä määräaikainen koulusta erottaminen. Eräs kaverini, yleisesti ottaen kunnollinen mutta hieman ärhäkkä tyyppi, erotettiin pariksi viikoksi röyhkeän suunsoiton vuoksi. Myös pojan kodissa tapaukseen suhtauduttiin vakavasti. Kai hän jotain oppi siitä, miten yhteiskunnassa tulee olla ja elää, sillä lopulta hänestäkin tuli lääkäri ja kunnon mies.

Onko Halloween pakanauskonnon pakkosyöttöä?

Torstai 3.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Onko Halloween pakanauskon pakkosyöttöä?

Luin Helsingin sanomista uutisen päiväkodissa pohjoispohjanmaalla tapahtuneesta uskonnottoman perheen lapseen kohdistuvasta syrjinnästä. Sama uutinen ilmestyi myöhemmin myös Kalevassa. Päiväkodissa oli järjestetty Pääsiäispolku - tapahtuma yhdessä seurakunnan kanssa. Perhe ei halunnut lapsen osallistuvan tähän toimintaan, sen sijaan lapsi jäi toisen ryhmän kanssa päiväkotiin tapahtuman ajaksi. Vanhempien täytyi kertoa lapselle, miksi tällainen järjestely tehtiin. No, vanhempien tahdostahan lapsi jäi tapahtumasta pois, joten luonnollista on, että he myös perustelisivat lapselle, miksi näin tapahtui.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan päiväkodin toiminta oli kuitenkin syrjivää, koska lapselle ei järjestetty asianmukaista korvaavaa toimintaa, myöskään päätöksen mukaan vanhempia ei olisi tullut vastuuttaa käytännön järjestelyistä. Varhaiskasvatus joutuu maksamaan perheelle 1500:n euron korvauksen. Mikäli ymmärsin lehtiuutisen oikein, niin syyllisyys tuli kahdesta seikasta: 1. Lapselle ei järjestetty Pääsiäispolku - tapahtuman ajaksi muuta korvaavaa toimintaa. 2. Selitysvelvollisuus olisi kuulunut päiväkodille, ei vanhemmille.

Lauantaina 5. 11. vietämme kalenterin mukaan pyhäinpäivää eli vainajien muistopäivää. Esimerkiksi Saksassa tällaisia pyhäpäiviä ei ole keskitetty viikonlopuille kuten meillä tehokkaassa Suomessa, vaan niitä vietetään keskellä arkiviikkoa, jolloin kaupat ovat kiinni ja ihmisillä on vapaapäivä.

Opiskelin tuossa hiukan historiaa ja totesin, että pyhäinpäivä on otettu käyttöön jo monta vuosisataa sitten alun perin syrjäyttämään Halloween-juhlan viettoa. Halloween-juhlalla puolestaan on pakanalliset juuret. Sen alkuperä on kelttien Samhain -juhlassa, jota on vietetty jo vuosisatojen ajan Britanniassa ja Irlannissa. Tapahtuma liittyy vuoden kiertoon, ja tuohon maailman aikaan marraskuun alku oli myös uuden vuoden alku. Uskottiin, että Samhain -juhlan aikana kuolleitten sielut palasivat maan päälle tervehtimään läheisiään, ja samalla ajateltiin, että kuluneen vuoden aikana menehtyneet aloittivat matkansa tuonpuoleiseen tuona päivänä. Ihmiset polttivat kokkotulia pitääkseen vainajien henget loitolla ja toisaalta naamioivat itsensä erilaisilla maskeilla ja puvuilla eksyttääkseen kuolleitten sieluja pois luotaan.

Nykymaailman trendi näyttää olevan se, että Halloween-juhla kaikkine sivutuotoksineen on syrjäyttämässä pyhäinpäivän vieton. Kukapa haluaisi muistella vainajia, kun voi itse pukeutua vainajaksi, paholaiseksi, kummitukseksi ja syödä samalla erilaisia herkkuja ja pitää hauskaa? Myös päiväkodit, iltapäiväkerhot ja koulut puhumattakaan monista muista tahoista ovat ottaneet ohjelmaansa Halloween-juhlan viettämisen.

Eikö tämä ole outoa ja arveluttavaa? Juhla on pakanallista alkuperää, ja vainajien hengiksi ja erilaisiksi hirviöiksi pukeutuneet juhlijat haahuilevat ympäriinsä herkutellen ja kanssaihmisiä säikytellen. Järjestetäänkö juhlista kieltäytyjille esimerkiksi päiväkodeissa vastaavaa toimintaa? Eikö kukaan haasta kyseisten juhlien järjestäjiä oikeuteen? Jos kristillisyyden esiin tuominen lapsen koulutuksen piirissä on kiellettyä, niin miten ihmeessä pakanalliset menot ovat sallittuja? Vastatkaa!

Peukunnosto sille oululaiselle päiväkodille, joka järjesti noitien ja mörköjen sijaan valon juhlat! Me kaipaamme valoa tänä pimeänä vuodenaikana ihan fyysisestikin, ja pelottelun sijaan rohkaiseminen ja tervepohjainen hauskanpito kuulostaa hyvältä jutulta.

Koulukiusaaminen

Lauantai 26.9.2020 - Pirkko Jurvelin

Koulukiusaaminen

Opetin kuudesluokkalaisille musiikkia. Kun oppilaat tulivat luokkaan, he saivat vapaasti valita istumapaikkansa. Isokokoinen poika - sanotaan häntä tässä vaikka Artoksi - istahti ihan etummaiseen pulpettiin. Pian luokkaan tuli toinen poika, joka meni hänen luokseen ja katsahti, ei sanonut mitään. Arto nousi ylös ja meni istumaan muualle. Minua jäi mietityttämään: Mikä tämä kuvio oikein oli? Kyselin asiasta luokan opettajalta, mutta selvyyden tilanteesta sain vasta, kun kyseisellä luokalla oleva sukulaistyttöni kertoi koulukiusaamisesta. Artoa kiusattiin, sen tiesi jokainen luokkakaveri, mutta kukaan ei puhunut siitä. Välitin kuulemani edelleen luokan omalle opettajalle. Seuraavalla musiikin tunnilla käytin paljon aikaa kertomalla oppilailleni niistä monista tutkimuksista, joita koulukiusaamisesta on tehty. Erään tuloksen mukaan sekä kiusaaja että kiusattu kärsivät aikuisuudessa erilaisista traumoista. Valitettavasti en muista, miten asiaa käsiteltiin kouluyhteisössä, sillä tästä tapauksesta on kulunut paljon aikaa.

Lapsi oli monipuolisesti lahjakas: kielet, matematiikka, kuvaamataito, äidinkieli, liikunta, kaikki sujui erinomaisesti. Hän oli kiusaaja. Kohteeksi valikoitui toinen lahjakas lapsi, jonka sosiaaliset taidot eivät olleet yhtä vahvat kuin kiusaajalla itsellään. Asiaan puututtiin monta kertaa, monilla eri tavoilla. Viimein istuimme rehtorin kansliassa: vanhemmat, minä ja rehtori. Tapaamisen loputtua tunsin äärimmäistä pettymystä, sillä ongelmat oli kuitattu sillä, että kiusaaja oli lahjakas, mutta hänen piti parantaa käytöstään. Tilanne ei parantunut. Kun jäin eläkkeelle, opetustyötä tuli jatkamaan mukava nuori opettaja. Seuraavana keväänä kiusattu lapsi vaihtoi koulua, ja kaikki sujuikin sitten erinomaisesti hänen kohdallaan.

Kun seuraa sitä lehtikirjoittelua ja uutisointia, jonka aiheena koulukiusaaminen on ollut varsinkin viime päivinä, niin jotenkin siitä jää mieleen avuttomuuden, kyvyttömyyden ja jonkinlaisen pelonsekaisen päättämättömyyden tunnelma. Opettajat voivat tehdä vähän, sillä laki kieltää suurin piirtein kaikki kurinpitomenetelmät, ja jos laki ei kiellä, niin sitten vanhemmat. Eihän tässä voi tehdä mitään – vai voiko? Luin peda.netin sivuilta perusopetuslain pykäliä ja eri koulujen kurinpidollisia käytäntöjä. Kaunista tarinointia, jossa ei ollut mitään, mihin tarttua vakavassa tilanteessa: kasvatuskeskusteluja, wilma-viestejä koteihin, jälki-istuntoa ja äärimmäisissä tapauksissa joku päivä karanteenia. Vaarallisten esineiden hallussapitoa ja niiden pois ottamista käytiin tarkasti läpi, koulukiusaaminen oli nopeasti sivuutettu juttu, johon ei annettu kunnollisia toimintamalleja (kasvatuskeskustelu…). Liian vaikea asia kirjoitettavaksi.

Luin jokseenkin tympääntyneenä sitä lässyn lässyn-tekstiä, jota jotkut koulut julkaisevat: Käyttäydyn ystävällisesti toisia kohtaan, olen avulias ja huomaavainen, autan tarvittaessa, pesen käteni ennen ruokailua… Tämä on niin ärsyttävää! Lapsille ja nuorille yritetään myydä sääntöjä pehmopakkauksissa. Mitä haittaa olisi seuraavasta:

KOULUN SÄÄNNÖT:

Tupakointi on kielletty koulualueella. Teosta seuraavat rangaistukset: ……...

Alkoholin käyttö on kielletty koulualueella. Teosta seuraavat rangaistukset: ……….

Kiusaaminen on kielletty. Teosta seuraavat rangaistukset: ………..

ja niin edelleen………

Selkeä rikos ja rangaistus-systeemi on looginen, helppo muistaa ja hyväksyttävä, kun se on käyty yhdessä läpi koulun alkaessa: Jos teet näin, siitä seuraa tämä. Tuollainen lepsukieli kuin ”olen ystävällinen lähimmäisilleni” ei valitettavasti kolahda samalla tavoin. Ai, ei voi kieltää ja rangaista, koska tulee paha mieli? Elämä on. On parempi, että kiusaaja saa rangaistuksensa ja älyää lopettaa (toivottavasti), kuin että kiusattu traumatisoituu loppuiäkseen. - Tiesittekö muuten, että itsemurhaluvut ovat Suomessa kokonaisuudessaan pienentyneet (olemme Euroopan luvuissa keskivaiheilla)? Nuorten kohdalla ei asia valitettavasti ole niin, ja asiantuntijat arvelevat, että yksi syy voi olla koulukiusatuksi joutuminen.

Tiedän, että netissä tapahtuva kiusaaminen on yleistä. Tähän käyttäytymiseen sopii sama sääntö kuin muuhunkin: Rikosta seuraa rangaistus. Nimenomaan rikosta. Ei viitsitä enää puhua koulukiusaamisesta ”huonona käyttäytymisenä” tai ”tyhmyyksinä”. Se on rikos, josta seuraa rangaistus. - Olen huomannut, että kasvatusasioissa ollaan palaamassa alkujuurille eli vanhempiin. Välillä tuntui siltä, että koulu oli ainoa vastuussa oleva taho, jos lapsella oli ongelmia. Alaikäisen teoista ovat vastuussa vanhemmat, ja suurin osa heistä kykenee toimimaan lapsensa hyväksi yhteistyössä koulun kanssa. Siitä toisesta osasta en tiedä.

Eihän tämä helppoa ole, eikä myöskään yksiselitteistä. Totuus on kuitenkin se, että asioiden on muututtava, ja jostakin on aloitettava. Silmien pyörittely ei auta, nyt vain selkeästi koulun säännöt esille rikos ja rangaistus-tyyliin. Tällainen selkeys olisi suuri helpotus opettajillekin. Koulun alkaessa ja lukuvuoden aikana pitää myös poliisin tulla pitämään sekä oppilaille että vanhemmille luento-keskustelu-tilaisuus siitä, mikä on hyväksyttävää käyttäytymistä ja mikä ei ole. Yhteiskunta kiittää myös vuosien kuluttua, kun lapset ja heidän holhoojansa pannaan järjestykseen ja vastaamaan omista teoistaan jo heti koulu-uran alussa.

All Lives Matter

Keskiviikko 24.6.2020 - Pirkko Jurvelin

All Lives Matter

Olin toisella tai kolmannella luokalla kansakoulussa, kun pääsin käymään kylään luokkatoverini luo. Hän oli herttainen ja kiltti tyttö, jonka koulumenestys ei ollut kovin vakuuttava. En ollut aikaisemmin käynyt niin vaatimattomassa – suorastaan köyhässä – asunnossa. Ystävälläni oli useita sisaruksia, sillä tuohon aikaan (ennen ehkäisyvälineiden kehittämistä) lapsia oli perheissä yleensä monta, eikä taustalla ollut useinkaan uskonnollinen tai elämänkatsomuksellinen vakaumus. Muistan, että istuin hämärässä huoneessa seinän vieressä penkillä. Huoneen keskellä oli pöytä, muuta en sisustuksesta muista. Oliko sitä edes? Perheessä oli pieni vauva, ja halusin ottaa hänet syliini. Kun pitelin lasta varovaisesti lähelläni, huomasin, kuinka voimakas pissan haju sitä ympäröi. Tuo vierailu jäi ainoaksi ystäväni kodissa, mutta muistan sen aina, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin tekemisiin konkreettisen köyhyyden kanssa. Luokkatoverini jäi luokalle heikon koulumenestyksen vuoksi. Nykyisin hänen oppimisvaikeuksiaan olisi osattu hoitaa ja tukea häntä ja koko perhettä monella tavoin.

Tuon ajan yhteiskunnasta voin todeta sen, että luokkaerot olivat olemassa, vaikka niistä ei puhuttu, eihän niitä edes aina tunnistettu. Totuus on kuitenkin se, että hyvin usein opettajan lapsesta tuli aikuisena opettaja ja talonmiehen pojasta talonmies. Ei siinä mitään, kavereita oltiin kuitenkin kaikkien kanssa.

Pitkän opettajanurani aikana olen saanut olla tekemisissä monenlaisten lasten ja perheiden kanssa. Muistiini on hyvin jäänyt eräskin pieni poika, jolle oli kasautunut monenlaisia ongelmia. Lapsi oli aivan ihana, ja me tulimme hienosti toimeen keskenämme, mutta hänen elämänsä oli liian monella tavalla kuormittunut. Eräänä päivänä sosiaalityöntekijä tuli luokseni ja ilmoitti, että poika ei tule enää kouluun. Hänet laitettiin sijaisperheeseen. Minulle asia oli yllätys, vaikka en sitä lopulta ihmetellytkään. Vieläkin mietin juuri tuota lasta ja toivon, että hänen elämänsä sai hyvän suunnan.

Suomessa on syrjäytyneitä nuoria (15–29-vuotiaita) noin 60 000. Syrjäytymisen syyt ovat moninaiset, sekä yhteiskunnallisista tekijöistä että perhe- ja yksilökohtaisista seikoista johtuvia. Valitettavan usein perheen sisäiset ongelmat voivat olla myös ylisukupolvisia. Pisa-tutkimus antaa voimakkaasti viitteitä siitä, että lapsen ja nuoren kotioloilla on vaikutus koulumenestykseen. Samaa näkemystä tukee tänä keväänä tehty huomio: koronaolojen vuoksi kotiopetuksessa olleista pärjäsivät ne lapset, joiden kasvuolosuhteet (koti, perhe) olivat ns. ”tavalliset”.

Kuten edellisessä blogissani kerroin, USA:ssa musta nuori putoaa helposti ulos koulutuksesta ja ajautuu valkoihoisia herkemmin rikoksiin. Suomessa ei ole vastaavaa rodusta johtuvaa asetelmaa, mutta väristä välittämättä meillä on yhteiskunnallinen ongelma: koulupudokkaat, joita tämän hetken mukaan alle 30-vuotiaista on 70 000. Se on valtava määrä nuoria! Nämä koulupudokkaat, jotka hyvin suuressa määrin ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta, voisivat asuttaa kokonaisen kaupungin (esim. Lappeenrannassa on n. 72 000 asukasta).

Black Lives Matter-liike tahtoo nostaa esille mustien kärsimät vääryydet. Toivon vilpittömästi, että tämä liike ja sen ympärillä tapahtuva liikehdintä auttavat mustia ihmisiä saavuttamaan ne mahdollisuudet ja oikeudet, joita valkoisilla on ollut aina. All Lives Matter-liike on ollut monenlaisen kritiikin kohteena, mutta sen sanoma on selvä: jokaisella elämällä on merkitys. Meidän suomalaisten on helppo pysytellä sivussa, kun puhutaan BLM-liikkeestä, koska koemme, ettei asia meitä juurikaan kosketa. Meidän ei kuitenkaan pidä naivisti sulkea silmiämme ja ajatella omahyväisesti, että on ihmisen oma syy, jos hän ei pärjää elämässään. Vaikka henkilökohtaisesti emme pystyisikään paljon asioihin vaikuttamaan, niin voimme kuitenkin välittää asenteemme ympäristöömme: All Lives Matter.

Olen tukilakossa - ja pahoitan mieleni

Maanantai 25.11.2019 - Pirkko Jurvelin

Suunnittelen tukilakkoa ja pahoitan mieleni

Suomi on sekaisin - no, ainakin pääkaupunkiseutu. Pientä tämä on kuitenkin vielä vuoden 1917 suurlakkoon verrattuna, jolloin SAJ määräsi aloitettavaksi yleislakon painostaakseen eduskuntaa hyväksymään SDP:n uuden hallitusohjelman. Vallankumouksellinen keskusneuvosto antoi lakon aloittamiselle loppusiunauksensa, ja se aloitettiin marraskuun 13.-14. välisenä yönä. Lakko saatiin loppumaan vasta (tai ”jo”, kun vertaa nykytilanteeseen) 19.11. Positiivisia seurauksia lakosta olivat kahdeksan tunnin työpäivät ja kunnallislisät, muut seuraukset tietolähteeni mukaan olivat vain negatiivisia. Vuoden 1917 lakon vuoksi menetettiin noin kaksi miljoonaa työpäivää. Saapa nähdä, lyödäänkö nyt uusi ennätys.

Minäkin ajattelin alkaa tukilakkoon: En vie enää roskia, en käy ruokakaupassa, laita ruokaa, pese pyykkiä, siivoa, organisoi…mutta kuntosalilla ja lenkillä käyn. Ja kun tuota aikaa tulee olemaan paljon enemmän kuin muutoin, otan ohjelmaan jälleen uimahallireissut. Tiedän, etten saa minkäänlaista palkankorotusta, vaikka lakkoilisin tappiin saakka, rahasta ei siis ole kyse. Toivon kuitenkin, että minun suurlakkoni herättää lähialueella hämmennystä ja ihmetystä ja varovaista tiedustelua (mielen)terveydestäni. Mikäli lakkoilen niin kauan, että parveke on lastattu täyteen jätteitä, eikä kynttelikköä enää näy, niin ehkä me osapuolet pääsemme lähentymään toisiamme ja saamme aikaan jonkinlaisen sovintoesityksen.

Minä niin pahoitin mieleni, kun luin viime lauantain Kalevasta opetusneuvos Leena Nissilän syntymäpäiväkirjoituksen (meinasin laittaa: muistotekstin, mutta eipä liioitella). Jo artikkelin otsikko ”Turha huolipuhe syö luottamusta opetukseen”sai pulssini kohoamaan. Viitatessaan siihen tosiasiaan, että oppilaiden osaamistaso suomalaisissa kouluissa heikkenee heikkenemistään - ja näin on jo jatkunut ties kuinka monen vuoden ajan - Nissilä käyttää sanoja turha huolipuhe. Toisin sanoen: Hän lyttää kaikki viime vuosien tutkimustulokset ja opetusalan ammattilaisten lausunnot, joiden mukaan (esim. Pisa-tutkimus) suomalaisten koululaisten oppimistulokset ovat laskeneet viime vuosien aikana. Samojen lähteiden mukaan suurin muutos on tapahtunut matematiikassa sekä tyttöjen ja poikien keskinäisissä osaamistasoissa (selkokielellä: tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin). ”Me emme kehitä koulutusta Pisa-tuloksia varten. Jos pärjäämme, niin hyvä, mutta kehitämme koulutusta oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta.” Eivätkö alati huononevat oppimistulokset sitten liity oppimisen näkökulmaan? Mitä Nissilä siis tarkoittaa ”oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmalla”? Se ei selviä tekstistä. Joka ikinen, joka on seurannut parin viime viikon aikana eri medioita, on tietoinen siitä, että suomalaislasten ja nuorten lisääntyvä masennus ja pahoinvointi alkaa olla jo suuri ongelma. Missä on Nissilän ”hyvinvoinnin näkökulma”?

Nissilä hehkuttaa kouluruokailua, koulujen kerho- ja harrastustoimintaa (onko sitä vielä?), vahvaa taiteen perusopetusta (?), kansalaisopistoja sekä erityisesti sitä, että ”Suomessa jokainen koulu on se paras koulu”. Tästäkin lauseesta minulle jää tyhjä kouraan. Ja mitä ihmettä hän tarkoittaa sanomalla: ”Olemme ainut maa, jossa ei tehdä tarkastuksia, vaan peruskoulu toteutetaan autonomisten toimijoiden verkostossa.” Voi, hyvänen aika! Tätäkö kannattaa mainostaa?

Tähän loppuun on vielä hyvä laittaa lainaus tammikuussa Educa -messuilla puhuneen Jussi Halla-ahon puheesta: ”Ongelmia on kaikilla koulutusasteilla. Peruskoulun oppimistulosten lasku ja yhä syvempi jako hyviin ja huonoihin kouluihin ovat kaikkien tiedossa. Virokin on mennyt Pisa-tuloksissa Suomen ohitse. Digilaitteiden käytön itsetarkoituksellisuus, opettajan heikko auktoriteetti ja erityisesti se, että koulusta pääsee pois luku- ja kirjoitustaidottomia nuoria, joilla ei ole mahdollisuuksia selvitä minkäänlaisista jatko-opinnoista, ovat ongelmia, joihin perussuomalaiset puuttuisivat.”

Turhaa huolipuhetta?

" Mä sulle kerron kaiken..."

Keskiviikko 29.8.2018 - Pirkko Jurvelin

Kesäisin tulen yleensä suuren siivousvimman valtaan. Johtuneeko se valon määrästä vai mistä, mutta juuri silloin on paras aika siivota ja heittää pois kaikki mahdollinen ja mahdoton turha tavara. En ole siis joulusiivousihmisiä.

Toissakesänä löysin kaapin perukoilta kolme lukollista päiväkirjaa. Luulin jo hävittäneeni kaikki päiväkirjani ja muistivihkoni (hyi, minua!), ja koska muuta mahdollisuutta ei ollut, rikoin päiväkirjojen lukot ja aloin lukea. Kaikki kolme päiväkirjaa oli kirjoitettu vuoden aikana, ja minä pääsin tutustumaan 12-vuotiaaseen Pirkko Törmälään, opettajaperheen keskimmäiseen lapseen, jonka ukki oli Tornion seminaarin rehtori. Siinäpä mukava viitekehys kasvavalle nuorelle.

Rehellisesti sanottuna minun täytyy myöntää, että olin kateellinen tuolle 12-vuotiaalle, joka pursui tarmokkuutta, itseluottamusta ja sopivassa määrin tietynlaista rentoutta. Mihin ihmeeseen tuo tyyppi on hävinnyt? Tulee mieleeni, että elämä on jyrännyt ylitseni kuin asfalttikone, joka jättää jälkeensä sileän, tasaisen pinnan. Tai, no, ehkä tuo nyt on liioittelua. Kyllä minä vieläkin tunnistan itsessäni yllämainittuja ominaisuuksia, ainakin jonkin verran.

Ja tässä valittuja paloja kirjasta, joka sisältää nämä kolme päiväkirjaani.

5.7.1963  "Mä sulle kerron kaiken, mi elämässäin on. Mä kerron kaiken vaihein, mi elämässäin on. Olen 12 vuotta ja pääsin oppikoulun toiselle luokalle. Rakastan Kyösti Ahoa, joka pääsi kolmannelle luokalle oppikoulussa......"

16.7.1963  "Paula ja minä päätimme lähteä Kukkolan koskelle. Ajelimme hitaasti sillalla, jossa ei ollut (ihme kyllä) paljon liikennettä.Olimme ajaneet noin 10 kilometriä, kun nälkä alkoi kurnia suonissamme. Näimme ladon ja päätimme mennä sen taakse. Aurinko lämmitti hauskasti meitä..."

10.10.1963 "Kello on noin 18.30. Ulkona myrskyää. Sataa tihuuttaa ja tuulee kovaa. Markkinat ovat alkaneet. Kun aamulla menin kouluun, niin minua kohtasi iloinen näky. Ilmapalloja, rinkeleitä ja kaikkea muuta mukavaa. Isä on luvannut antaa markkinarahaa mulle..."

26.10.1963 "Nyt on lauantai, ja kello on noin 22.45. Pörhöt ovat meillä kylässä. Ja meillä on paljon herkkuja. - Minun takanani istuu Risto Mäkitalo, ja olen alkanut pitää hänestä. Luulen, että hänkin pitää minusta. Kun meillä oli piirustustunti, ja opettajan silmä vältti, niin hän tarjosi minulle karamelleja..."

19.11.1963..."Huomenna on ns."Saikkailta". Se on ihanaa! Partiopojat ovat järjestäneet sen. Siellä on paljon hauskaa ohjelmaa ja lopuksi piirileikkiä. Ah! Nyt minun pitää mennä laittamaan tukkaani, että se olisi huomenna hyvä..."

3.1.1964..."Liisa, äiti ja isä menivät uudenvuodenaattona Pörhöille kylään. Tapani ja minä jäimme kotiin. Mutta eipä mitään hätää. Äiti lupasi, että saamme pitää pienet hipat.Kutsuimme vain kaksi vierasta, Esan ja Suvin. Ja meillä oli hauskaa. Vieraat tulivat klo 21 ja lähtivät pois klo 2 yöllä. Poltimme takassa tulta ja paistoimme makkaroita, joimme limonadia ja kotikaljaa, kerroimme kummitusjuttuja. Aika riensi."

Päiväkirjani kertoivat koululaisen arjesta, luokkatovereista ja opettajista, koepaineista ja toisaalta hauskoista koulujuhlista. Kissanpentujen syntymä ja niiden kasvun seuraaminen oli monen kirjoituksen sisältö. Ystävien kanssa vietetty vapaa-aika, ihastumiset,  Beatlesit,  presidentti Kennedyn murha ja siihen liittyvät tapahtumat, tutun opettajan sairastuminen ja järkyttävä itsemurha, kuinka paljon kerrottavaa nuorella minälläni olikaan.

"No, pitkästä aikaa! Mitä sitä kuuluu?" tiedustelee tuttava kadulla. "No, ei kai tässä kummempia", minä vastaan.