Älä menetä toivoasi!

Lauantai 24.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Älä menetä toivoasi!

Olin ajatellut, että tämä blogi käsittelisi syntymättömän lapsen ihmisoikeuksia. Kävin nimittäin hiljakkoin keskustelun alan ammattilaisen kanssa, joka kertoi, että siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, hän saa ihmisoikeudet. Sitä ennen hänellä ei ole oikeuksia, vain raskaana olevalla naisella on. Raskaana oleva voi esimerkiksi aika myöhäisessä vaiheessa ilmoittaa, ettei hänen mielenterveytensä kestä raskautta, ja tällöin synnytys käynnistetään (tämä tapahtuu siis synnytyssalissa). Toki lapsi lääkitään niin voimakkaasti, että harvoin nämä pienet ovat enää syntyessään elossa, joskus kyllä. Ette halua tietää enempää, enkä minä halua kirjoittaa. Ja tämä tapahtuu Suomessa, jossa vastasyntyneelle löytyisi varmasti hyvät adoptiovanhemmat.

Ajat ovat raskaat, enkä siis halunnut syventyä tarkemmin syntymättömän ihmislapsen olemattomiin ihmisoikeuksiin. Pohdiskelin, että tänä aikana tarvitaan enemmän kannustusta toivoon kuin paneutumista synkkiin aiheisiin. Siispä aloin miettiä, kuinka ihminen voisi säilyttää toivon kaiken toivottomuuden keskellä. Joku voi suuresti ahdistua tämänhetkisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta, toista kalvaa tieto sairauksista, joku kamppailee perustoimeentulon kanssa, jollakin on opiskeluhuolia, ja lopulta mielen saattaa vallata ajatus, ettei mitään kannata tehdä, ei minkään asian vuoksi nähdä vaivaa, koska millään ei ole enää mitään merkitystä. Elämä on loppu.

1950-luvulla tiedemies ja professori Kurt Richter teki kokeita rotilla laittamalla ne vesisankoon. Aluksi rotat uivat vimmatusti, mutta parin minuutin kuluttua ne väsyivät, antoivat periksi ja hukkuivat. Richter toisti kokeen uusilla rotilla. Hän laittoi rotat veteen, mutta kun ne alkoivat väsyä uimiseen, hän otti ne pois vedestä. Sitten hän heitti samat rotat uudestaan veteen, ja ne jatkoivat uimista nyt paljon kauemmin, kunnes Richter pelasti ne jälleen. Kerta toisensa jälkeen rotat alkoivat uida uudestaan. Richterin mukaan jälkimmäiset rotat selviytyivät kokeesta, koska ne eivät menettäneet toivoaan. Ne luottivat siihen, että joku tulee pelastamaan ne, ja ne jaksoivat uida aina kauemmin ja kauemmin. Tiedemiehen suorittama koesarja oli julma, mutta lopputulos on selkeä, ja sitä voi soveltaa myös ihmisiin: Kun on toivoa, niin voimiakin löytyy.

Tapasin muutama päivä sitten ystäväni, ja tässä tapaamisessa oli voimakkaasti esillä uskon ja toivon näkökulma. Ystäväni pääsi vihdoin ja viimein Israelista käymään Suomessa sisaruksia ja vanhaa isää tapaamassa. Jo neljästi lennot oli peruttu, nyt viimeinkin tärppäsi. Tapasimme hoivakodissa, jossa ystäväni isä asuu, ja jossa käyn häntä usein tervehtimässä. Keskustelimme yli kaksi tuntia, välillä nauroimme makeasti, välillä meillä oli kyyneleet silmissä. Miten säilyttää toivon näköala sotivassa maassa, jossa pommihälytys voi tulla milloin vain, jossa tuttavien ja naapureiden sodassa taistelevat miehet ja naiset ovat kuolleet, jossa hermot ovat koko ajan kireällä, ainainen pelko takaraivossa?Ystäväni jaksaa hengellisen vakaumuksensa ansiosta. Hänen kristillinen uskonsa antaa hänelle luottamusta ja voimaa kohdata tulevaisuus, vaikka se on täynnä pelkoa ja epävarmuutta.

Olin noin 10- vuotias, kun isältäni leikattiin sappikivet. Pääsin tapaamaan häntä Oulun Diakonissalaitoksen sairaalaan, mutta jouduin odottelemaan jonkin aikaa ala-aulassa. Seinällä oli taulu, jossa luki:”Tänne tulevilla toivo, täällä olevilla lohdutus, täältä lähtevillä siunaus”. Teksti jäi mieleeni, olihan se niin lyhyt ja ytimekäs. Se lohdutti minua, joka olin huolissani isästä.

Olen usein miettinyt toisen maailmansodan aikana keskitysleireissä olleita vankeja. Tilastojen mukaan leireillä nimittäin tapahtui todella vähän itsemurhia. Miten ihminen on voinut sairaana, pahoinpideltynä ja nälkiintyneenä raahautua töihin joka päivä ilman, että hänellä on ollut minkäänlaista konkreettista toivoa siitä, että kaikki pahuus loppuu pian, ja että hän selviää?

Toivo on ihmisen elämän perusvoimavara ja suojaava tekijä, joka vaikeuksien keskellä auttaa suuntaamaan katseen eteenpäin. Toivo luo uskoa siihen, että tästäkin tilanteesta selvitään, vaikka kolhuja tulisikin. Jos tuntuu siltä, että itsessä ei enää löydy toivoa, kannattaa yrittää kääntyä toisen ihmisen puoleen. Yksi mahdollisuus ovat esimerkiksi eri yhdistysten apua tarjoavat puhelin- ja chat -päivystykset. Suosittelen myös ehdottomasti lukemaan Eddie Jakun (Abraham Jakubowicz 1920-2020) muistelmat, jotka hän julkaisi 100- vuotiaana nimellä ”Maailman onnellisin mies”. Kirja antaa toivoa ja näkökulmaa siihen, miten elämän haasteista voi selvitä, vaikka ne joskus tuntuisivatkin mahdottomilta.

Ennustava kirjoittaminen

Sunnuntai 18.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Ennustava kirjoittaminen

Minulle sattui muutama kuukausi sitten aika outo juttu. Olin marraskuussa Rovaniemellä Lapin kirjallisuusfestareilla, jotka järjestettiin tuolloin ensimmäistä kertaa. Koska olen Lapin Kirjallisuusseuran jäsen – minä Tornion kasvatti -, niin tuntui tosi mukavalta lähteä pohjoiseen esittelemään omia kirjoja ja tapaamaan kanssaharrastajia. Minulla olikin tuuria, kun pääsin pitämään yhteistä myyntipöytää erään kemiläisen kirjoittajan kanssa. Meillä ventovierailla riitti puhumista, ja opimme toisiltamme paljon.

Mutta se outo juttu. Luokseni tuli naishenkilö, joka kysyi, olenko minä Pirkko Jurvelin. Kun vastasin myöntävästi, hän kertoi olevansa Sari Hakko, kirjastovirkailija Kittilästä. Sari oli lukenut kirjojani ja myös kertomansa mukaan pitänyt niistä. Hän oli ollut mukana jossakin arvosteluryhmässä (tämä meni minulta jotenkin ohi, en nyt muista missä), ja kertoi tykästyneensä kovasti teokseeni ”Kun elämä yllättää”. Hänen mielestään tarina siitä, kuinka kirjan päähenkilö oli vuosien jälkeen sattumalta saanut selville sen, että hänellä oli olemassa sisko, oli ollut todella koskettava.

Tässä vaiheessa minun piti vetää hiukan henkeä ja tunnustaa, etten nyt oikein muista tarkkaan tuon romaanin sisältöä, koska sen kirjoittamisesta on kulunut aikaa jo kuusi vuotta, ja muutama romaani on ilmestynyt tuon kirjan jälkeenkin. Sari kertasi juonta sen verran, että aloin itsekin muistaa jotain. Eli kirjan päähenkilö, jolla ei enää ollut lähiomaisia elossa, oli saanut selville, että hänen isällään oli ollut rakastajatar Saksassa. Suhteen seurauksena oli syntynyt tyttölapsi. Siskopuoli oli jo kuollut, mutta tarinan päähenkilöllä oli elossa oleva siskonpoika, joka halusi tutustua suomalaisiin juuriinsa.

Niin, niinhän se juoni kulki, minäkin aloin muistella ja olin samalla todella häkeltynyt. Kerroin Sarille, että tämän asian muistaminen on minulle todella hämmentävää, koska sama asia on tapahtunut minulle hiljakkoin ihan oikeassa elämässä: Olen saanut tutustua siskopuoleeni, josta en ollut koskaan aikaisemmin tiennyt mitään.

”Tiesitkö, että tälle ilmiölle on olemassa oma nimi, sitä kutsutaan ”ennustavaksi kirjoittamiseksi” tai ”profeetalliseksi kirjoittamiseksi”, Sari sanoi. Siihen minä en osannut vastata enää mitään. Minä olen superrealisti, jalat maassa- olevaa tyyppiä, joka ei kovin mielellään usko ihmeisiin. Minusta ei saa naisprofeettaa tekemälläkään, mutta minunkin täytyy myöntää faktat: Olen kirjoittanut tekstin, jonka tapahtumat kävivät aika lailla toteen.

Ei ole kuitenkaan ainutlaatuista, että kirjallisen maailman kuvitellut tapahtumat toteutuvat reaalimaailmassa. Edward Bellamy (1850-1898) kertoi teoksessaan ” Vuonna 2000”, kuinka 1800-luvulla elävä päähenkilö vaipuu hypnoottiseen uneen ja herää vuonna 2000. Maailmasta oli tullut sosialistinen utopia, jossa Amerikan varat jaetaan tasapuolisesti kaikille. Bellamyn päähenkilö kävelee kauppaan ja maksaa ostoksensa luottokortilla, joka kirjan kirjoittamisen aikaan oli täysin käsittämätön asia.

Teoksessaan ”Fahrenheit 451” Ray Bradbury kuvaa vuonna 1953 (teos ilmestyi tosin vasta 1977) kuulokkeita, joiden tarkoitus oli kääntää huomio pois ulkomaailmasta. Bradburyn henkilöt käyttivät teoksessa Bluetooth- kuulokkeiden tapaisia laitteita, jotka virallisesti otettiin käyttöön vasta vuonna 2001.

Vuonna 1865 Jules Verne kirjoitti teoksessaan ”Maasta kuuhun”, kuinka ihminen laskeutui kuuhun. Tom Clancy puolestaan kertoo vuonna 1994 trillerissään ”Kunniavelka”, miten terroristi kaappaa suihkukoneen ja syöksee sen Washington Capitol Buildingiin syrjäyttääkseen hallituksen ja sen komentoketjun. Tapahtumat muistuttavat kovasti syyskuun 11. päivän hyökkäystä vuonna 2001.

Philip Roth julkaisi vuonna 2004 mestariteoksen ”Salajuoni Amerikkaa vastaan”, jonka tapahtumat ovat huomattavasti samankaltaiset kuin 12 vuotta myöhemmin Donald Trumpin vaalikampanjan yhteydessä.

Esimerkkejä ennustavasta kirjoittamisesta löytyy niin paljon, etten enää ihmettele, että sellainen tapahtumakulku sattui omalle kohdallenikin. Mutta ihan tosi, kyllä tämä panee miettimään!

Liian leuhka presidentiksi?

Sunnuntai 21.1.2024 - Pirkko Jurvelin

Liian leuhka presidentiksi?

Pian saamme tietää, kuka on seuraava Suomen presidentti. Tätä kirjoittaessani näyttää siltä, että loppukisa käydään Haaviston ja Stubbin välillä. Tiedotusvälineet ovat ottaneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman irti tulevista vaaleista, ja jos tosiasiat ovat näyttäneet liian säyseiltä, niin mielikuvitusta ja arvailuja on laitettu lisämausteeksi.

Jokaisesta ehdokkaasta löydetään hyviä ja huonoja puolia, toisista enemmän niitä hyviä kuin huonoja, ja jos ei jutun juurta tahdo hakemallakaan löytyä, niin taas voidaan keksiä, paisutella, ihmetellä ja muistella jotakin, josta on hyötyä jollekulle ehdokkaalle tai haittaa toiselle.

Faktana julistetaan, että Alexander Stubb on leuhka ja ylimielinen. Koska en tiedä puheiden taustoista juuri mitään, niin voin vain yrittää arvailla. Entinen Suomen pääministeri, valtiovarainministeri, ulkoministeri, europarlamentaarikko ja Euroopan Yliopistollisen Eurooppa-instituutin professori on oletettavasti kattavan uransa aikana sekä joutunut olemaan itsevarma ja määrätietoinen, eivätkä nämä ominaisuudet tietenkään miellytä kaikkia. ”Vaatimattomuus kaunistaa” sanoo perisuomalainen sananlasku, ja W.G Benham (englantilainen lehtimies, kirjailija, poliitikko) julistaa, että ”nöyryys ei ole heikkoutta”. Kyllähän näitä ajatelmia löytyy, ja niissä on totuuttakin, mutta eivät ne ehkä ihan joka tilanteessa sovi ohjenuoraksi.

Katsotaanpa sitten tuonne rajojen taakse ja yritetään hakea sieltä niitä vähemmän leuhkoja ja ennemminkin nöyriä valtionjohtajia. Presidentti Vladimir Putin julisti muutama päivä sitten, ettei Venäjällä ole rajoja ollenkaan. Tämä oli siis eräs hänen vaalipuheensa teemoista. En menisi moittimaan Putinia liiallisesta nöyryydestä, kun miettii tämänkin puheen sisältöä. Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskiä ei myöskään voi luonnehtia vaatimattomaksi mieheksi. Valtionjohtaja, joka uskalsi panna kampoihin Venäjän valtaussuunnitelmille, ja joka matkustaa ympäri maailman aina uusia liittolaisia etsimässä pelastaakseen maansa ja kansansa, on kaukana vaatimattomasta, nöyrästä johtajasta, ja sellaista Ukraina ei tarvitsekaan. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on puolestaan diktaattori vailla vertaa, vaikka hänen arvonimensä on ”presidentti” kuten hänen Venäjällä asuvalla virkatoverillaan.

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier on todella pitkän linjan poliitikko. Hänen rohkea puheensa kirkkojen maailmanneuvoston kokouksessa 31.8.2022 oli niin raju, että sen varsinainen sanoma piilotettiin ja ydinsisältö häivytettiin Kirkkojen maailmanneuvoston verkkosivujen uutisessa. ”Venäjän ortodoksisen kirkon johtajat ovat tällä hetkellä johtamassa jäseniään ja koko kirkkoa kulkemaan vaarallista tietä, joka pilkkaa Jumalaa. Siis sellaiseen suuntaan, joka on vastoin kaikkea sitä, mihin he uskovat. He oikeuttavat hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan – siis omia ja meidän muiden kristittyjen uskonveljiä ja sisaria vastaan”, Steinmeier sanoi puheessaan. ”Totalitaarinen ideologia, joka on naamioinut itsensä teologiaan, on johtanut myös monien uskonnollisten paikkojen tuhoamiseen Ukrainassa...Yksikään ajatteleva kristitty ei voi nähdä tässä Jumalan tahtoa”. Todella rohkeaa puhetta liittovaltion presidentiltä.

Tässä ihan pieni otanta nykyisistä presidentin virassa olevista henkilöistä. On helppo huomata, että vaatimattomuus ja nöyryys eivät juurikaan näy näiden poliitikkojen historiassa. Tai mikä minä olen siitä sanomaan, saattaahan joku heistä olla pohjimmiltaan hyvinkin leppeä olento. Luulen, että Alexander Stubb pärjäisi hyvin tässä joukossa, sillä presidentti saa olla voimakas, määrätietoinen, rohkea ja itsevarma, eivätkä nämä ominaisuudet tarkoita sitä, että hän olisi leuhka ja ylimielinen. Totuus on kuitenkin se, että kun Suomen presidentti edustaa maatamme maailmalla, hänen pitää uskaltaa ottaa näyttämö haltuunsa. Näin on tehnyt Zelenskyi ja aikoinaan esimerkiksi Mannerheim.

Ai, että oliko tämä jotain vaalimainontaa? No, en kyllä sellaiseksi tarkoittanut, mutta ei haittaa, vaikka joku kokisi herätyksen tämän tekstin äärellä.

Älä tapa!

Sunnuntai 17.12.2023 - Pirkko Jurvelin

Älä tapa!

Yleinen välinpitämättömyys on vallannut yhteiskuntamme. Entiset arvot eivät merkitse mitään, uusi arvottomuus on kunniassa, sillä ihmisen täytyy saada olla vapaa valitsemaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman elämässään. Sillä ei ole väliä, mitä nuo valinnat vaikuttavat lähiympäristöön ja toisiin ihmisiin.

Älä tapa! on kymmenestä käskystä se viides. Näitähän opeteltiin ja opittiin joskus maailmassa koulussa uskontotunneilla. Käskyjen etymologiasta kerrottiin se, että ne on kirjoitettu raamatun vanhan testamentin osaan, joka kertoo muutenkin paljon Israelin kansan historiasta. Kuuntelimme ja opettelimme nämä asiat ulkoa koulussa palataksemme niihin vielä rippikoulussa, jonka aikana keskustelut syvenivät, olihan oppilaillakin ikää enemmän. Nuo kymmenen käskyä tuntuivat meistä loogisilta, sillä ne neuvoivat ihmisiä käyttäytymään hyvin ja rehellisesti. Nykypäivänä on helppo sivuuttaa kolme ensimmäistä käskyä, jotka puhuvat ihmisen suhteesta Jumalaan. Sitä paitsi, nykyään saa olla aika tarkka siitä, milloin J-alkuista sanaa yleensä käyttää (vähän sama juttu kuin sen N-alkuisen sanan kanssa).

Neljännestä käskystä eteenpäin puhutaankin sitten konkreettista asiaa. Ihmistä kielletään (!) tappamasta, tekemästä aviorikosta, varastamasta, valehtelemasta, havittelemasta lähimmäisen omaisuutta, olipa se sitten puoliso, karja, työntekijät tai yhtään mitään muutakaan, mitä lähimmäisellä/tutulla sattuu olemaan. Todella hienoja ja loogisia käskyjä ja ajatuksia. Sitten oli vielä se kolmaskin käsky, joka komentaa ihmisen pyhittämään lepopäivän, ja kyllähän lepääminen ja lomailu (katso kuvia esimerkiksi instasta) tuntuvat mukavilta, mutta ei se aina kuitenkaan ole niin helppoa, kun löytyy yhtä ja toista hommaa, vaikka keho kuinka huutaisi lepoa.

Nyky-yhteiskunnan ja sen asukkaan on vaikea hyväksyä sanoja ”käsky” tai ”pakko”. Kaikki ohjeet on vesitetty kohteliain sanakääntein ja lähes anteeksipyynnöin. ”Roskaaminen kielletty” taipuu nykyisin esimerkiksi seuraavaan muotoon:”Vaalitaan yhdessä ympäristön viihtyisyyttä ja laitetaan roskat niille kuuluviin jäteastioihin”. Hoh, hoijaa! Kuinka nerokas ihminen onkaan yrittäessään miellyttää ”suurta yleisöä”, joka itse asiassa on varmasti kuitenkin se vähemmistö yhteiskunnassamme.

”Älä tapa”-käsky on myös onnistuttu vesittämään tässä maassa, vaikka asia on äärimmäisen vakava. - Nyt selvennykseksi kuitenkin myös sellainen seikka, että tämän käskyn selitys ei rajoitu yksinomaan hengen riistämiseen, vaan siinä myös kielletään tuottamasta lähimmäiselle vahinkoa ja kärsimystä ja sanotaan, että ihmisen on yritettävä kaikin keinoin suojella lähimmäistään. Käsky koskee sekä yksilöä että yhteisöä.

Kun tv-ohjelmat täyttyvät ns.”true crime” genrestä eli rikosdokumenteista, ja kun niiden lisäksi tuotetaan tv-ohjelmia, podcasteja ja kirjoja kriminaaleista, jotka istuvat vankilassa tuomittuina lapsenraiskauksesta tai murhista, niin silloin täytyy jo kysyä, kuka kantaa vastuun siitä, että näitä ihmisiä ihannoivia ohjelmia ja teoksia tuotetaan yhä enemmän ja enemmän? Raha puhuu tietysti, mutta tosiasiahan on, että kaikki se, mitä ihminen kuulee, näkee ja lukee, jättää jälkensä häneen. Toiset ymmärtävät, että ääneen ovat päässeet rikoksentekijät, jotka ovat mahdollisesti psyykkisesti sairaita ja koukussa siihen elämäntapaan, johon ovat ajautuneet, mutta kaikki eivät tätä ymmärrä. Varsinkin nuoret, joilla ei ole elämänkokemusta vielä paljon, voivat viehättyä ja kiinnostua vaarallisesta henkilöstä ja hänen näennäisesti jännittävästä elämäntyylistään. Kuitenkin on kysymys rikollisista, joiden tekemisistä ja jälkien korjaamisista yhteiskuntamme joutuu maksamaan suuria summia, ja joiden oikeudenkäynnit ja laitoshuollot (=vankila) ovat merkittävä menoerä Suomelle. Puhumattakaan siitä psyykkisestä tuskasta, jota heidän uhrinsa joutuvat kokemaan, ja joka saattaa vaikuttaa ratkaisevasti koko uhrin loppuelämään.

”Olen vain sen takia tehnyt rikoksia, että ihmiset kunnioittavat minua,” vastaa eräs tuomittu. Nyt on korkea aika alkaa tehdä selväksi se seikka, että kunnioitusta ei ansaita rikollisella elämäntavalla vaan oikein toimimalla ja elämällä. Vanhanaikaista? Ei, vaan uudenaikaista!

Yhteiskunta sekasorron vallassa - ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet

Sunnuntai 26.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Yhteiskunta sekasorron vallassa – ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet

Kolme asiaa johdatti minut tämän blogin aiheeseen. Ensiksikin: Olin eräässä tapahtumassa, joka järjestettiin lukion tiloissa. Kävin vessassa ja sieltä poistuessani huomasin oven sisäpuolelle kiinnitetyn julisteen, jonka otsikko kuului: Ihmisen seksuaaliset oikeudet. En ehtinyt jäädä lukemaan kyseistä tiedonantoa tai julkilausumaa, mutta mieleeni välähti heti kysymys: Entä ihmisen seksuaaliset velvollisuudet?

Toinen puhutteleva asia sattui kotonani. Olin aikuisen lapsenlapseni kanssa iltateellä, ja hän kertoi, että oli ollut viikonloppuna käymässä Tampereella kaverinsa luona. Hän oli havainnut, kuinka paljon enemmän kaupungissa näkyi maahanmuuttajataustaisia henkilöitä Oulun katukuvaan verrattuna. ”Minulla tuli raitiovaunussa turvaton olo, kun teini-ikäiset maahanmuuttajat mellastivat, puhuivat isoon ääneen, eivätkä selvästi välittäneet muista ihmisistä. He olivat jotenkin pomoja siinä tilanteessa.”

Kolmas tähän blogivalintaan vaikuttava seikka oli viikonloppuna ilmestyneen Helsingin Sanomien artikkeli, joka oli otsikoitu:” Ruotsalainen poliisipäällikkö varoitti jengeistä jo 20 vuotta sitten”. Yhä työelämässä mukana oleva poliisipäällikkö Carin Götblad kertoo siitä, miten nykytilanteeseen on ajauduttu, ja mitä rikollisjengien hävittämiseksi ja yleisen turvallisuuden parantamiseksi yritetään nyt lopultakin tehdä. ”Meillä on naiivi yhteiskunta ja naiivi lainsäädäntö...Tänä päivänä avoin yhteiskunta ei toimi, koska sitä käytetään hyväksi.” Suomelle ja suomalaisille hän antaa neuvon reagoida voimakkaasti jengiytymiseen, jonka taustalla ovat usein huumekaupat ja muu rikollinen toiminta.

Miksi hyvinvointivaltio on täynnä rikollisuutta? Siksi, että ihmisiä paapotaan. Ja huomatkaa, nyt en puhu pelkästään maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, vaan myös ihan tavallisista suomalaisista ja ruotsalaisista. Ihmisillä on OIKEUKSIA, ja niitä on niin paljon, että hän voi viettää aikansa tekemättä mitään järkevää, sillä yhteiskunta tulee kyllä vastaan tukemalla kelkasta putoajia ja heitä, joita ei huvita istua kyydissä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei yhteiskunnan jäsen voi olla pelkästään saavana osapuolena (=oikeudet), vaan ansaitakseen jäsenyytensä hänen on myös täytettävä velvollisuutensa.

Mitkä ihmeen velvollisuudet? Suomalaisen yhteiskunnan asukkaan tulee täyttää ainakin seuraavat velvollisuudet: 1. Kaikkien, jotka asuvat tai oleskelevat Suomessa, täytyy noudattaa Suomen lakeja. 2. Noin 7-18 -vuotiailla on oppivelvollisuus. 3. Suomessa työskentelevien täytyy yleensä maksaa veronsa Suomeen. 4. Kaikilla on velvollisuus todistaa oikeudessa, jos sinne kutsutaan. 5. Kaikilla on velvollisuus auttaa onnettomuudessa. 6. Suomalaisilla on lakiin perustuva maanpuolustusvelvoite. 7. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan.

Nuo velvollisuudet näyttävät ihan järkeen käyviltä perusasioilta, ja niinhän ne ovatkin. Mikäli Suomessa asuvat henkilöt toimisivat näiden velvollisuuksien mukaan, niin olisihan tämä aika hulppea yhteiskunta! Olisiko mahdollista, että alettaisiin kiinnittää yhä enemmän huomiota velvollisuuksiin, koska niiden hoitaminen parantaa ja elvyttää koko yhteiskuntaa, ja jätetään oikeuksista puhuminen vähän vähemmälle. Toisaalta ymmärrän kyllä, että on paljon mukavampi puhua oikeuksista kuin velvollisuuksista.

Tässä vaiheessa, kun Ruotsi näyttää olevan katastrofin partaalla yrittäessään taistella rikollisuuden leviämisen estämiseksi samaan aikaan, kun maassa suunnitellaan uusia, aidattuja asuinalueita tavalliselle kansalle, niin Tanskalla tuntuu menevän hyvin. Siellä on tartuttu ongelmiin tosissaan, ihmisoikeuksista ei ole luovuttu, mutta ihmisvelvollisuudet nostetaan esille, eikä rikollisuutta hyssytellä.

Miten meille käy täällä Suomessa? Meillä on niin erinomaisen huono esimerkki tuossa kyljessämme, joten voimme vain todeta ruotsalaisille: Pieleen meni, yrittäkää pärjätä. Meidän täytyy toimia toisin.

Lopuksi vielä lukijoilleni: Olen maahanmuuttomyönteinen henkilö, joka on sitä mieltä, että meillä jokaisella on oikeuksien lisäksi myös paljon velvollisuuksia. Suomi saa toivottaa mielestäni tervetulleeksi jokaisen, joka on valmis sitoutumaan näihin velvollisuuksiin. Sitä paitsi: Suomi tyhjenee hyvää vauhtia, joten uusille asukkaille on kyllä tilaa.

Ja tapahtui niinä päivinä...

Sunnuntai 5.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Ja tapahtui niinä päivinä…

Rippikoulun käyneet, koulun uskontotunneilla mukana olleet, mahdollisesti joskus kirkossakin vierailleet tietävät, että kristillisen joulun historia alkaa aika karuissa merkeissä. Keisari Augustus (nykytietojen mukaan 100 eaa – 44 eaa) määräsi nimittäin, että ”koko maailma” oli pantava verolle. Koko maailmaa ei tämäkään keisari pystynyt verottamaan, mutta hänen tarkoituksensa oli kerätä veroja kaikilta Rooman hallitsemilta alueilta. Keisari halusi luoda tehokkaan verotusjärjestelmän vahvistaakseen Rooman valtakuntaa ja sen hallintoa. Jos seuraamme tapahtumia Luukkaan evankeliumin mukaan, niin Josef lähti Galileasta Nasaretin kaupungista verollepanoa varten Juudeaan Betlehem-nimiseen kaupunkiin (Daavidin kaupunkiin, koska hän kuului tähän sukuun). Se ei ollutkaan mikään lyhyt matka, varsinkin, kun se piti tehdä jalkaisin. Betlehemissä pariskunnalle syntyi poikalapsi, kuten enkeli oli raamatun mukaan ennustanut.

Jeesuksen syntymän aikoihin nykyisen Israelin aluetta hallitsi Rooman valtakunta oikeammin sanottuna: Se oli osa Rooman valtakuntaa. - Minun piti googlettaa netistä tuolloisen Rooman valtakunnan rajat, ja olin kyllä aika tyrmistynyt alueen laajuudesta (on jossain välissä päässyt oppi unohtumaan) - . Rooma oli miehittänyt maan vuonna 63 eaa, ja roomalaiset hallitsivat ja johtivat maata suvereenisti. Paikalliset juutalaiset asukkaat koostuivat monista etnisistä ja kulttuurisesti erilaisista ryhmistä. Tilanne roomalaisten ja juutalaisten välillä oli kireä, sillä monet juutalaiset vastustivat vierasta hallintoa ja odottivat vanhan testamentin lupaamaa Messiasta, joka vapauttaisi heidät vieraan vallan alta. Juutalaisten joukossa oli myös useita uskonnollisia erityisryhmiä (esim. fariseukset, saddukeukset ja esseenit), joten Jeesuksen syntymän aika oli sekä poliittisesti että uskonnollisesti levoton ajanjakso maassa.

Kahdeksantena päivänä syntymän jälkeen poikalapsi ympärileikattiin, ja hän sai nimekseen Jeesus. Puhdistautumispäivänä vanhemmat lähtivät Jerusalemiin viedäkseen lapsensa temppeliin. Siellä he kohtasivat Simeon-nimisen miehen, joka odotti kiihkeästi maansa tulevaa pelastajaa ja vapahtajaa. Nähdessään Jeesuksen Simeon ymmärsi hartaan toiveensa toteutuneen, siunasi perheen ja sanoi:” Tämä lapsi on pantu koetukseksi; monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.”

Jerusalem oli tuohon aikaan monikulttuurinen ja sekä poliittisesti että uskonnollisesti tärkeä juutalainen kaupunki, vaikka Rooman valtakunta hallitsi täälläkin. Siellä sijaitseva pyhä temppeli oli keskeinen paikka juutalaisille jumalanpalveluksissa ja uhritoimituksissa, ja raamatusta voi lukea, kuinka Jeesus myöhemmin palasi kaupunkiin useita kertoja.

Pudistelemme Halloweenin pölyt niskastamme ja alamme lähestyä joulukuuta ja joulun viettoa. Ensimmäisen joulun tapahtumista on kulunut yli kaksi vuosituhatta ja Galileassa, Betlehemissä, Jerusalemissa ja muissa raamatun mainitsemissa alueissa ovat valloittajat ja hallitsijat vaihtuneet jo monta kertaa sen jälkeen, kun roomalaiset saatiin lopultakin kukistettua. Rooman valtakuntaa seurasi Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma (noin 300-600 j.Kr), sitten tulivat persialaiset hallitsemaan lyhyeksi ajaksi, kunnes Bysantin valtakunta valloitti maan uudestaan. Seuraavaksi maan valloittivat arabit, ja se liitettiin islamilaiseen kalifaattiin, ja kuten tiedämme, valloitussodat jatkuvat yhä, vaikka alueelle perustettiin itsenäinen juutalainen Israelin valtio vuonna 1948.

Israelin valtion pitkä historia eri valloittajien alaisuudessa ja lyhyt historia itsenäisenä valtiona asettaa meidät ulkopuoliset vaikean kysymyksen eteen. Kenelle tämä maa kuuluu? Samaa kysymystä voimme pohdiskella suurin piirtein kaikkien itsenäisten maiden kohdalla, myös omammekin. Mutta taidanpa jättää kuitenkin tällä kertaa Karjala-kysymyksen esittämättä.

Onko Suomella/Israelilla oikeus olla itsenäinen valtio?

Lauantai 21.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Onko Suomella/Israelilla oikeus olla itsenäinen valtio?

Me suomalaiset röyhistämme aina rintaamme, kun tulee puheeksi maamme itsenäisyys. Maammehan kuuluin Ruotsin vallan alaisuuteen aina vuoteen 1809 saakka, jolloin Venäjä liitti sen alaisuuteensa. Maamme oli tuolloin ns.”autonominen suuriruhtinaskunta”, mikä tarkoitti sitä, että Venäjän keisari oli Suomen hallitsija, mutta samanaikaisesti suomalaiset saivat itse päättää monista asioista. Sortovuodet aiheuttivat sen, etteivät suomalaiset enää voineet luottaa venäläisiin hallisijoihinsa, ja pitkällisen prosessin tuloksena maamme julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917. Tämä oli osittain mahdollista sen vuoksi, että Venäjällä tapahtui vallankaappaus, ja keisarivalta kaatui. Maan uusi bolsevikkijohtaja Vladimir Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden kuten suurin osa muista maailman maista vuosina 1918-1919, tosin Leninin taka-ajatuksena oli se, että Suomi liittyisi myöhemmin vapaaehtoisesti Venäjän osavaltioksi.

Ihan helposti itsenäistyminen ei kuitenkaan käynyt, vaan Suomessa syttyi sisällissota. Kysynkin silloin tällöin itseltäni, että jos punaiset olisivat voittaneet sodan, niin puhuisimmeko me täällä venäjää, ja olisiko maamme yksi Venäjän alusmaista. Kiitos, ukki, ja muut valkoisten puolella taistelleet!

Luonnollisesti maamme itsenäisyyshistoria on monimutkainen ja polveileva, ja voidaan hyvin sanoa, että itsenäisyysajatus syntyi ja kypsyi jo 1700-luvulta lähtien. Toisaalta ensimmäisen maailmansodan aiheuttamat mullistukset ja maailmassa vallitseva kaoottinen tilanne saivat Suomen poliitikot huomaamaan, että nyt oli sopiva aika toteuttaa itsenäisyyshanke.

Mutta kuitenkin: Mikä oikeus Suomella oli julistautua itsenäiseksi? Toki maassamme on puhuttu aina omaa kieltä – tai kansa on puhunut -, sillä ylempi sääty, papisto ja oppineet ovat tilanteen mukaan puhuneet joko ruotsia tai venäjää. Mutta oikeuttaako kieli yksin itsenäisyyteen? Miksi emme olisi voineet jäädä Venäjän/ Neuvostoliiton alaisuuteen, osaksi suurta maata, joka oli hallinnut meitä jo yli sadan vuoden ajan? On huomattava, että vaikka useimmat maailman valtiot tunnustivat Suomen itsenäisyyden jo vuoden 1918 kuluessa, niin kaikki eivät sitä suinkaan tehneet. Pohdiskelivatko näiden maiden poliitikot myös kysymystä siitä, että oliko Suomella oikeutta vaatia itsenäisen maan asemaa, ja mitkä olisivat mahdolliset seuraukset maan itsenäistymisestä?

Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Väestöltään maa on monikansallinen ja uskontopohjaltaan myös hyvin vaihteleva, joskin maan perustuslain mukaisesti se on juutalainen valtio. Nimi ”Israel” on tarkoittanut jo kolmen vuosituhannen ajan sekä Israelia maana että juutalaista kansaa asuivatpa he sitten Israelissa tai jossakin muualla maailmassa diasporassa. Juutalaisen kansan ja maan historia on niin moniulotteinen, ettei sitä voi tässä tekstissä edes yrittää selittää. Joka tapauksessa Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948, jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tunnustivat heti valtion itsenäisyyden

Ja nyt on aika esittää sama kysymys kuin Suomen kohdalla: Mikä oikeus Israelilla oli julistautua itsenäiseksi valtioksi? Yksi – ja hyvä syy – on tietenkin se, että juutalaiset saisivat lopultakin oman kansallisvaltionsa. Juutalaiset perustelevat uuden maansa itsenäisyyttä sillä, että he ovat palanneet alkuperäiseen kotimaahansa, josta heidät on joskus historian saatossa ajettu pois. Mutta jälleen: Mikä oikeuttaa maan itsenäisyysjulistukseen?

Suunnittelimme jälkikasvun kanssa ulkomaanmatkaa, ja innostuin hakemaan kirjahyllystä vanhan karttakirjan, joka oli joskus ollut minulla käytössä kouluopetuksessa. Lehteilin sivuja ja huomasin:- Hei, täällä Jugoslaviassa on… Kyllä jälkikasvulle maittoi nauru: Jugoslavia! Ja sitten otettiin puhelimet esiin ja ruvettiin etsimään faktaa. Kansallisten ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi entisen Jugoslavian alue on jakaantunut seitsemäksi itsenäiseksi valtioksi, joita ovat Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo, Kroatia, Makedonia, Serbia, Montenegro ja Slovenia. Jälleen esitän saman kysymyksen: Mikä oikeus näillä valtioilla oli julistautua itsenäisiksi. Ilmeisesti taustalla ovat olleet erilaiset etniset, uskonnolliset sekä myös poliittiset näkemykset. Mutta riittääkö se?

Lopputiivistelmäksi ja näiden esimerkkien avulla haluan sanoa sen, että mikään valtio ei tarvitse kenenkään ulkopuolisen tahon lupaa päättää itsenäistymisestä. Kun on oikea aika ja tarve, niin silloin sen on tapahduttava. Se, mitä itsenäisyysjulistuksesta seuraa, onkin sitten taas eri asia.

Erez Israel - Israelin maa

Perjantai 13.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Erez Israel – Israelin maa

Viime päivien uutislähetykset ovat olleet täynnä tietoa siitä, kuinka terroristijärjestö Hamas on hyökännyt brutaalisti ja yllättäen Israelia vastaan. Olen tällä hetkellä Espanjassa, ja olen seurannut tv-lähetyksiä sekä Yle1-kanavalta että BBC:ltä. Olo on ollut outo, välillä jopa hiukan vainoharhainen, sillä Suomen television uutiset ovat niin paljon hyssyttelevämpiä kuin BBC:n vastaavat. Jälkimmäinen esittää todella raakoja ja yksityiskohtaisia videoita siitä, kuinka terroristit hyökkäävät taloon ja ottavat panttivangeiksi naisia ja lapsia, tai haravoivat läpi pensaikkoja ja ampuvat jokaisen, jonka löytävät niiden takaa. Muutama ihminen on jäänyt henkiin esittämällä kuollutta.

Juuri äsken tuli BBC:ltä haastattelu, jossa eräs mies kertoi, kuinka hänen iäkäs äitinsä oli joutunut Hamasin panttivangiksi monen muun ikäihmisen kanssa kibbutsissa. Vanhuksilla ei ollut tietenkään mahdollisuutta saada pakollisia lääkkeitään, ja mies oli järkyttynyt siitä, kuinka sotimisen uhreiksi joutuvat naiset, lapset ja vanhemmat ihmiset. Rauha ei hänen mukaansa synny sotimalla, vaan neuvottelemalla. Käänsin kanavan YLE1:n uutisiin. Tässä lähetyksessä kerrottiin, kuinka Israel oli lähettänyt uhkavaatimuksen Gazan asukkaille, että heidän tulisi poistua paikalta määräaikaan mennessä, koska silloin alkaisi maasota. Uutistoimittaja selitti, kuinka vaikeaa on suuren väkimäärän lähteä yhtäkkiä jonnekin muualle. - Tuli mieleeni, että heille sentään annetaan mahdollisuus paeta.

Miksi Suomen televisio uutisoi tavalla, joka panee miettimään sitä, suhtaudutaanko hyökkäyksen osapuoliin jompaakumpaa puolta arvottaen? Olisin kuitenkin taipuvainen olettamaan, ettei ole tarkoitus tukea Hamasia, jota on kansainvälisesti verrattu edesmenneeseen raakaan Isis -järjestöön. Suomen vuosikymmeniä jatkunut epätoivoinen pyrkimys olla puolueeton näyttäytyy jo ikävässä valossa. Hei, olemme NATO:n jäseniä, ei meidän enää tarvitse pelätä astuvamme Venäjän varpaille! Ja siinä sitten onkin se toinen asia: Kaasuputkivuoto täyttää myös kaikki uutiset siinä määrin, että se antaa jo hyvän tekosyyn syrjäyttää Israelin kohtaama tragedia, joka on nopeassa tahdissa muuttumassa Gazan ja ehkä monen muunkin maan suurtuhoksi.

Olen käynyt Israelissa viisi kertaa. Nuorimman tyttäreni kummitäti asuu siellä, hän on naimisissa juutalaismiehen kanssa, ja heillä on mukavan kokoinen perhe. Lapset puhuvat sekä suomea että hepreaa, ja heillä on kahden maan kansalaisuus. Voitte ymmärtää, että näitä taustoja vasten ja raamatun historiaa jonkin verran tuntien minun sympatiani ovat tämän pienen maan ja sen juutalaiskansan puolella. Ennen kuin kukaan älähtää, niin pyydän ajattelemaan myös sitä tosiasiaa, että juutalaiset on ajettu pois synnyinmaastaan jo pari vuosituhatta sitten (ns. diaspora), ja heillä on ollut kaipuu sinne takaisin aina. Kun Hitler kaasutti kuusi miljoonaa juutalaista kuoliaaksi sen vuoksi, että he olivat juutalaisia, niin tuo halu palata Luvattuun maahan kasvoi entisestään. - Kattava, lyhyt historiikki löytyy esimerkiksi sivulta: fi.wikipedia.org.

Mikä on ystäväperheeni tilanne tällä hetkellä sotivassa maassa? Perheen vanhempi tyttö on suorittamassa juuri asepalvelustaan (Israelissa naisilla kaksi vuotta, miehillä kolme), ja perheen ulkomailla opiskeleva vanhin poika ja todennäköisesti myös isä joutuvat astumaan armeijan palvelukseen. Ystäväni itse oli tulossa Suomeen tapaamaan vanhaa isäänsä, mutta tässä tilanteessa hän ei halua lähteä. ”En tule Suomeen, en halua jättää perhettäni tänne. Muutenkin täällä tarvitaan paljon siviilien apua. Tämä maa ja sen ihmiset ovat antaneet minulle paljon, tunnen olevani vahvasti osa Israelin kansaa ja siksikään en ajattele paeta ja jättää läheisiä. Toisaalta ymmärrän hyvin heitä, jotka ovat palanneet Suomeen. Jokaisen on tehtävä oma päätöksensä.”

”Tunnen olevani vahvasti osa Israelin kansaa.” Ehkä nämä suomalaisen naisen kirjoittamat sanat kuvaavat jotakin siitä kansantunteesta, joka yhdistää Israelissa asuvia. He kaikki eivät ole juutalaisia, mutta raamatun historia on monille rakas ja tärkeä. Ystäväni kiteyttää tuntemuksiaan vielä seuraavasti:” Tämä on kauhea katastrofi, en pysty ymmärtämään, mitä ympärillä on tapahtunut ja tapahtuu, ja miten maa tästä toipuu. Turvaudun siihen, että Jumalan sana ja lupaukset ovat samat tänä päivänä ja ikuisesti.”

Ihmisen hengellinen puoli

Sunnuntai 1.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Ihmisen hengellinen puoli

Olin tänään, Mikkelinpäivänä, jumalanpalveluksessa Oulun Karjasillan kirkossa. Kirkkosali oli lähes täynnä kuulijoita, messu eteni tutun kaavan mukaan, saarna oli myös tuttu ja turvallinen. Mikkelinpäivän (lasten ja enkelien päivä) vuoksi paikalla oli myös poikakuoro, jonka laulajat olivat hyvin nuoria. Pienin pojista oli varmaan viiden ikäinen, eivätkä vanhimmatkaan näyttäneet kymmentä vuotta vanhemmilta. Lapset lauloivat innolla ja kauniisti, messusta jäi lämmin, turvallinen olo, ja mielessä pyörivät lopun päivää pikkupoikien laulaman kertosäkeen sanat:”Älä pelkää, älä pelkää…”

Ihmisessä on kaksi puolta:maallinen ja hengellinen, ja tätä määritelmää voi sitten jokainen laajentaa tietojensa ja mielipiteidensä mukaan, mutta tämä on tuollainen karkea jako. Maallisen puolen me tunnistamme, mutta onko todella niin, että meistä löytyy myös se hengellinen puoli, vaikka emme sitä itsestämme välttämättä tunnistaisikaan.

Maailmassa on viisi maailmanuskontoa: buddhalaisuus, kristinusko, hindulaisuus, islam ja juutalaisuus, joiden sisältä löytyy lukuisia muunnelmia ja alaryhmiä. Näiden uskonnollisten ryhmien lisäksi on olemassa myös uskonnottomien joukko.

Yle esitteli vuonna 2015 ilmestyneessä artikkelissa mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Pew Research Center on yhdysvaltalainen puolueeton tutkimuslaitos, joka teki uskontoihin liittyvää tutkimusta kuusi vuotta, ja sitä varten kerättiin tietoja 234: stä valtiosta tai muusta alueesta. Tutkimustuloksiin vedoten PRC tuli siihen johtopäätökseen, että maapallon väestö on tulevaisuudessa uskonnollisempaa kuin nyt, ja lähes kaikkien uskontojen harjoittajien määrä lisääntyy. Eniten tulee näiden tietojen mukaan lisääntymään kristittyjen ja muslimien määrä siten, että vuonna 2050 muslimeja olisi maapallon väestöstä lähes kolmasosa. Kristittyjen määrän arvioidaan samanaikaisesti nousevan myös voimakkaasti, mutta ei niin paljon kuin islaminuskoisten. Tutkimustulokset ennustavat seuraavaa vuoden 2050 väestöstä: kristityt 31,4%, muslimit 29,7%, uskonnottomat 13,2% ja hindut 14,9%. Muslimien määrän rajuun nousuun lienevät syinä väestönosan nuoruus sekä heidän korkea syntyvyysasteensa, ja tämä toimii kääntäen hindujen kohdalla.

Mielenkiintoinen osuus kyseisessä tutkimuksessa on myös se ennuste, uskontoon kuulumattomien määrä jatkaa kasvuaan mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta maailmanlaajuisesti heidän prosentuaalinen osuutensa laskee kuitenkin 13%:iin.

Kaikkein merkittävintä minusta kuitenkin tässäkin tutkimuksessa on se, että suurin osa maailman väestöstä kuuluu jonkin uskonnon harjoittajiin, ja se on mielestäni osoitus siitä, että ihminen kaipaa ja tarvitsee jotakin muutakin kuin mitä tämä näkyvä maailma pystyy tarjoamaan. Tämä elämä on pisimmilläänkin aika lyhyt, ja uskon, että useimmat meistä pohtivat joskus sitä, mitä tapahtuu, kun elämä kohdallani loppuu. Uskonnot antavat vastauksia näihin hengellisiin pohdintoihin. Joillekin sana ”hengellinen”voi olla liian tyrkyttävä tai osoitteleva, ja he tarttuvat mieluummin käsitteeseen ”henkinen”, joka antaa erilaisen mahdollisuuden rakentaa toista todellisuutta.

Suomen presidentti toivottaa perinteisesti uuden vuoden puheessaan kansallemme ja maallemme ”Jumalan siunausta”. Myös hyökkäyssotaa käyvän Venäjän presidentti on kuvauttanut mielellään itseään ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusmenoissa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on puolestaan kertonut, että etsiessään inspiraatiota tai lohtua elämänsä haastavissa tilanteissa, hän on aina turvautunut katoliseen kristilliseen uskoonsa. Siinä meillä on kolme valtionjohtajaa, jotka kaikki jollakin tavoin tuovat esille kristinuskon, ja merkillepantavaa on se, että kansalaiset suhtautuvat myötämielisesti johtajiensa uskonnolliseen ulostuloon.

Jos et vielä ehtinyt katsoa lyhyttä video -esitystä poikakuoron laulusta, niin se löytyy osoitteesta:Facebook Pirkko Jurvelin.

Ovatko ennustajat olleet oikeassa? Puolivuotisraportti

Keskiviikko 2.8.2023 - Pirkko Jurvelin

Ovatko ennustajat olleet oikeassa?

Puolivuotisraportti

1.1.2023 julkaisin blogikirjoituksen, jossa kerroin, mitä vanhat kuuluisat ennustajat ovat kertoneet tämän nyt menossa olevan vuoden tulevista tapahtumista. Olemme edenneet tätä vuotta jo yli puolen välin, joten on aika tutkia, ovatko ennustukset millään tavoin osuneet oikeaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Nostradamus (1503-1566) oli lääkäri, astrologi ja ennustaja. Ainakin seuraavat ennustukset, joita hän oli laatinut vuodelle 2022, kävivät toteen: Kansainväliset konfliktit ja ihmisten muutto maasta toiseen lisääntyivät, ja Englannin kuningatar kuoli. Mitä tämä lääkäri- astrologi on sitten ennustanut kuluvan vuoden tapahtumista? Blogitekstissäni mainitsin seuraavat asiat: 1. Kolmas maailmansota syttyy vuonna 2023. 2. Sodan seurauksena syntyy uusi maailmanjärjestys. 3. Maailmassa puhkeaa vakava teollisuuskriisi. 4. Maailmassa esiintyy terrori-iskuja.

Emme voi sanoa vielä, että maailmassa olisi menossa kolmas maailmansota, mutta meidän on pakko tunnustaa, että maailman geopoliittinen tilanne on yhtä vakaa kuin lasiesine kuivausrummussa. Olemme melko varmoja siitä, että tilanne räjähtää käsiin, ja pian maailma on tuhansina sirpaleina. Kun ne sirpaleet sitten vaivoin saadaan koottua kasaan, uusi maailmanjärjestys on syntynyt. Tietysti toivomme, että ihme tapahtuisi, ja Venäjän sotahulluus saataisiin jotenkin aisoihin, mutta samalla myönnämme rehellisesti, ettemme juurikaan usko ihmeisiin.

Nostradamuksen ennustama teollisuuskriisi ja terrori-iskut ovat aivan selkeästi myös osa tämän päivän arkea.

Sokea Baba Wanga (1911-1996) ennusti vuodelle 2022 mm. seuraavanlaisia asioita, jotka kävivät toteen: Ihmiskunta tottuu uuteen virukseen, ja maailmassa tapahtuu monenlaisia luonnonmullistuksia ja tulvia. Kyllä, olemme sopeutuneet koronavirukseen niin, etteivät kauppojen hyllyillä olevat testipakkaukset kiinnosta enää juuri ketään. Vuoden 2022 kalleimmat luonnonkatastrofit aiheuttivat miljardien kustannukset. Jo viime kesänä Euroopassa mitattiin huomattavasti normaalia korkeampia lämpölukemia, ja esimerkiksi Pakistanin tulvat johtivat valtaviin menetyksiin, ja Yhdysvaltoja ja Kuubaa syys- lokakuussa runnonut hurrikaani Ian oli viime vuonna kallein ilmastonmuutoksen aiheuttama katastrofi,

Tälle vuodelle Baba Wanga on ennustanut esimerkiksi seuraavia asioita: 1. Tapahtuu ydinkatastrofi. 2. Maailmaa kohtaa tuhoisa aurinkomyrsky, joka aiheuttaa ongelmia esimerkiksi tietoliikenteessä. 3. ”Suuri maa” käyttää biologisia aseita.

Kun seuraamme Ukrainan sodan kulkua, emme voi olla huomioimatta Putinin ja hänen kannattajiensa uhkailuja ydinaseen käytöstä. Ydinase on hyvä pelote, mutta on mahdollista, että loukkuun ajettu ”rotta” käyttää sitä viimeisenä vallannäytön keinonaan. Samoin mietin tuota ”biologista asetta”, joka ei tavalliselle kansalaiselle kerro juuri mitään, mutta laittaa arvailemaan, että määrättyyn tarkoitukseen kehitetyillä voimakkailla myrkyillä saadaan aiheutettua helposti massakuolemia.

Tässä minä istun työpöytäni ääressä naputtelemassa tätä tekstiä. Olen juuri viettänyt monta tuntia nuotiolla, lapset ja lastenlapset ovat poimineet mustikoita, ja yhdessä olemme paistaneet makkaraa, halloum- juustoa ja vaahtokarkkeja. Tämä oli mukava loppukesän päivä, jolloin muusta ei kannettu huolta kuin mustikkasadosta, eikä oikeastaan siitäkään, koska tuttavat myyvät poimimiaan ja puhdistamiaan marjoja kohtuuhinnalla. Eikä elämä olekin leppoisaa välillä?

Kuka on omaishoitaja?

Perjantai 9.6.2023 - Pirkko Jurvelin

Kuka on omaishoitaja?

Olin Brysselissä opintomatkalla muutaman päivän. Mukava joukko Oulun omaishoitajien yhdistyksen hallituksen jäseniä sekä työntekijöitä pääsi tutustumaan Belgian omaishoitojärjestelmään (tiivistettynä:se on lähes kokonaan vapaaehtoistyön varassa) sekä EU-parlamenttiin, jossa Sirpa Pietikäinen tarjosi meille lounaan ja puhui kanssamme painavaa asiaa omaishoitajuudesta. Pietikäisellä on omakohtaisia kokemuksia asiasta vuosien ajalta, sillä hän on toiminut vanhempiensa omaishoitajana.

Kuka on omaishoitaja? En ollut kuullut koko asiasta puhumattakaan järjestäytyneestä organisaatiosta, ennen kuin mieheni sairauden vuoksi tuttavani kertoi siitä minulle. Liityin Oulun yhdistykseen (liittyminen ei ole pakollista, jotta saisi apua), sain valtavasti neuvoja ja konkreettista tukea esimerkiksi erilaisten papereiden täyttämisessä, olin ihan ihmeissäni, että tällaista on olemassa. Oikeastaan olen edelleen ihmeissäni, sillä esimerkiksi juuri tuo Belgian tilanteeseen tutustuminen avasi jälleen kerran silmäni huomaamaan, kuinka hyvin – valituksista huolimatta - meidän asiamme ovat, ja kuinka takapajulla tässä suhteessa ollaan esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Kun ajatellaan omaishoitajuutta, mieleen tulee yleensä vanhempi pariskunta, jonka toinen puolisko hoitaa toista, tai tilanne, jossa vanhuksen lapsi huolehtii äidistään ja/tai isästään. Kuitenkin tämä on vain osa kokonaiskuvaa, mutta väestön ikääntymisestä, eliniän pidentymisestä ja syntyvyyden laskemisesta johtuen juuri tämä ryhmä kasvaa voimakkaasti. Mutta kuinka paljon onkaan niitä vanhempia, jotka huolehtivat kehitysvammaisesta tai muutoin sairaasta lapsestaan! Tämä joukko on valtavan suuri, ja voi vain kuvitella, miten näissä tapauksissa esimerkiksi vanhemman töissä käynti ja työllistyminen saattavat tuottaa suuria ongelmia. Rahavaikeudet taas puolestaan lisäävät arjen ja jaksamisen vaikeuksia.

Pietikäinen toi eteemme uuden omaishoitajaryhmän, joka ei kyllä ollut tullut mieleeni aiemmin ja epäilenpä, ettei kovin monen muunkaan mieleen. Hän nimittäin puhui niistä nuorista, joiden vastuulla on arkiasioiden hoitaminen taloudessa, jossa vanhemmat ovat joko huumekoukussa tai alkoholisteja tai ehkä psyykeongelmien vuoksi kykenemättömiä pyörittämään arkea. Nämä omaishoitajat pysyttelevät tarkoituksella näkymättömissä, sillä kukapa nuori haluaisi kuulla jonkun nimittelevän vanhempiaan hulluiksi tai nisteiksi? Ongelma on suuri. Tilanteeseen pitäisi saada apua jo siitä syystä, ettei nuorten oma elämänsuunta menisi vinoon sen vuoksi, että vanhempien elämä on poissa raiteiltaan.

Mitä näissä tilanteissa voisi tehdä? Uskon, että jonkinlaista apua löytyy kuntien sosiaalipuolelta, jos sitä haluaa hakea. Se ei kuitenkaan useinkaan ole riittävää, sillä kyllä kai meistä jokainen tietää sen, että ne lapset, jotka joutuvat elämään ilman vanhempien tukea ja hoivaa, altistuvat monenlaisille raskaille asioille.

Minulle oli kyllä aikamoinen shokki tajuta, että nuori saattaa ihan tiedostamattaan olla omaishoitaja tilanteessa, johon on vaikea saada minkäänlaista muutosta. Kuinka he kestävät? Mitä he tekevät, jotta jaksaisivat?

Näitä samoja kysymyksiä voi pyöritellä mielessään, kun ajattelee kenen tahansa omaishoitajan elämää. Tuttavani kertoi ystävästään, joka hoiti sairasta puolisoaan sinnikkäästi ilman ulkopuolista tukea. Toki hän oli joskus hakenut apua, mutta ei ollut sitä saanut. Sitten eräänä päivänä koitti hetki, jolloin hän ei enää jaksanut. Hän istui tuolissa, otti puhelimen käteensä ja soitti sosiaalipäivystykseen: ”Minä en enää jaksa nousta seisomaan.” Tässä tapauksessa apu tuli pian paikalle. Toivon kuitenkin, ettei kenenkään tarvitsisi uupua lopullisesti, ennen kuin hänen tilanteensa tunnistetaan ja tunnustetaan.

Oulun seudun omaishoitajat: osol.fi

Itsensä etsiminen

Keskiviikko 24.5.2023 - Pirkko Jurvelin

Itsensä etsiminen

Verkkolehdessä oli juttu, jossa joku julkisuuden henkilö (en tuntenut) kertoi muuttaneensa erilleen puolisostaan sekä valmisteli asuinpaikan muuttoa ihan pohjoiseen Lappiin, Ivaloon. Nämä muutokset olivat osa prosessia, jota hän kutsui ”itsensä etsimiseksi”.

Tämähän ei ole mikään uusi juttu, tuon tuostakin julkaistaan tämän tyyppisiä tarinoita. Mitä sitten merkitsee ”itsensä etsiminen”? Sinähän olet sinä, katso vaikka peiliin, et sinä ole hukassa, vai mitä tarkoitat? Kun jotakin etsitään, niin silloin jokin on hukassa. Miten ihminen voi hukata itsensä, kaikkein lähimmän olentonsa?

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin itsensä etsijä kokee, ettei ole saanut tehdä elämässään niitä asioita, joita on halunnut, eikä ole saanut elää ja olla siten kuin on juuri itse halunnut. Mikä tämän on sitten estänyt? Yleensä näyttää siltä, että uran suorittaminen ja esimerkiksi perheen etusijalle laittaminen on etsijöiden mielestä aiheuttanut sen, että heidän oma elämänsä on hukassa, ja että se löytyy jonkin muun työtehtävän parista, joltakin toiselta paikkakunnalta, ehkä jostakin toisesta parisuhteesta tai täysin uudesta elämäntyylistä.

Mutta hei, katsopa sinne peiliin, se sama tyyppi seuraa sinua, vaikka jättäisit entisen elämän taaksesi. Ennen oli yleisempää, että etsijä saattoi suunnata tiensä luostariin tai ylipäätään johonkin hengelliseen yhteisöön. Elämän tärkeimmäksi asiaksi tuli Jumalan palveleminen, ja samalla tämä elintapa merkitsi myös maailmasta vetäytymistä. Tosin on tärkeää muistaa, että luostarilaitos on ollut erittäin merkittävässä roolissa, kun ajatellaan hyväntekeväisyys- ja opetustyötä, siis yhteydet ulkomaailmaan saattoivat olla hyvinkin vilkkaat. Toisaalta tiedämme, että erakkomunkit ovat suorittaneet hartaudenharjoituksensa ja viettäneet elämänsä lähes täydellisessä yksinäisyydessä silloin ennen ja myös tänä päivänä. Tuollaisessa elämäntavassa on varmasti myös se oma itse tullut tutuksi.

Kuinka tärkeää sitten on löytää oma itsensä? Jos hypätään Suomen historiassa vaikkapa vain sata vuotta taaksepäin – sehän on lyhyt aika -, niin suomalaiset olivat jotenkuten selviämässä sisällissodan kauheuksista, toistensa tappamisesta, mutta samalla riemuitsemassa itsenäisestä maasta ja Venäjän uhkan loppumisesta. Toisaalta lähitulevaisuudessa teki tuloaan ensimmäinen maailmansota, kohta puolin siitä alettaisiin kuulla jo vaimeita ensihenkäyksiä. Tuon aikakauden suomalaisen elintaso oli hyvin matala, edes ruokaa ei aina riittänyt tarpeeksi kaikille, hygieniataso oli heikko, sairaudet jylläsivät, itsenäistä maata rakennettiin pala palalta. Kuinkahan moni silloin haaveili itsensä löytämisestä? Kuinka moni kyseli, kuka minä olen, mitä minä haluan, miten voin muuttaa elämäni? Varmasti heitäkin löytyi, ihminen on aina ollut etsivä, pohdiskeleva.

Minusta tuntuu kuitenkin siltä – saatan olla väärässä -, että mitä enemmän ihmisellä on aikaa ja mahdollisuuksia, mitä vähemmän hänellä on velvollisuuksia, tehtäviä ja hoidettavia asioita ja ihmisiä, sitä enemmän hänellä on aikaa pysähtyä miettimään, kuka minä olen, ja mitä minä haluan. Uskoakseni tuollaisia elämäntilanteita, ajanjaksoja tulee jokaisen eteen, eikä niitä ole aina helppo ohittaa, eikä edes pidä ohittaa. Kuka minä olen? Mitä minä tahdon? En oikein tiedä. Ok, annetaanpa ajan kulua, eiköhän se siitä kirkastu, ei tämä asia ihan heti selviä, vai selviääkö? Jos ihminen ei itsekään tiedä, mikä nykyisessä elämäntilanteessa tuntuu väärältä, niin kannattaa antaa itselleen aikaa, kyllä ne tahdot ja halut siitä selviävät. Tai sitten selviää, että juuri se elämäntilanne, missä nyt olet, on sinulle se oikea. Onko täydellistä elämää olemassakaan? Pitääkö edes olla?

Olin itse noin kolmikymppinen, kun minussa heräsi halu ja toive valmistua uuteen ammattiin. Olin siis opettaja henkeen ja vereen (myös vahvalla sukuperimällä), mutta nyt rupesin haaveilemaan kätilön ammatista. Olin saattanut maailmaan muutaman lapsen, ja tuossa yhteydessä ilmeisesti kyseinen ammatti näyttäytyi minulle tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena – niin kuin se onkin. Ainoa seikka, mikä esti kyseisen unelman toteuttamisen, oli raha – tai oikeastaan sen puute. En mitenkään pystynyt ottamaan virkavapaata opintojeni vuoksi, sillä yhden henkilön heikohkolla palkalla ei meidän kasvavaa perhettä elätetty eikä asuntovelkoja maksettu. Se siitä sitten. Jälkeenpäin olen ajatellut kauhulla sitä, että olisin päätynyt kätilön ammattiin. Ei ikinä! Never! Jo yksistään vuorotyö olisi ollut meikäläiselle, pienten lasten äidille ja huonosti nukkujalle ihan tappotuomio. Huh, olipa hyvä, ettei tuokaan haave toteutunut! Elämäntyö opettajana on ollut ihan parasta!

Naisopettaja - opettajanainen, mieskuljettaja - kuljettajamies?

Lauantai 8.4.2023 - Pirkko Jurvelin

Naisopettaja – opettajanainen, mieskuljettaja – kuljettajamies?

Kieli muuttuu jatkuvasti, puhekieli nopeammin, kirjoitettu ja lopulta virallisesti hyväksytty kieli hitaammin. Usein kielen muutokset perustuvat yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin, mikä onkin loogista. Nyt olemme siinä tilanteessa, että sukupuolen merkitys asioissa yritetään jotenkin häivyttää, ja tämä näkyy toistaiseksi lähinnä kirjoitetussa kielessä. Tämä uudenlainen herkistyminen sukupuolistatukseen on pakottanut erilaisiin julkaisuihin kirjoituksia tekevän henkilön miettimään kieli keskellä suuta, millekähän tässä uskaltaisi seuraavaksi ruveta.

Näistä yrityksistä johtuen lukija joutuu usein mitä kummallisimpien sanahirviöiden ja tekosuomenkielisten ilmaisujen ääreen. Naisopettajasta tulee opettajanainen, mieslääkäristä lääkärimies, palomiehestä palonainen, mieskuljettajasta kuljettajamies, naismyyjästä myyjänainen, naishierojasta hierojanainen miesjuristista juristimies, naiskirjailijasta kirjailijanainen, lakimiehestä mieslakimies – hupsista! Ihan kaikkea ei voi näemmä muuttaa. Olen miettinyt, mistä tässä on kysymys, ja todennut, että sukupuolta ilmoittava sana (mies/nainen/tms) ei voi olla nykyisin ensimmäisenä, koska se puoli henkilöstä ilmeisesti tavanomaisesti ilmaistuna (naisopettaja) painottuu. Asiaa yritetään muuttaa hienovaraisempaan suuntaan siten, että ammatti sanotaan ensin, ja sukupuoli vasta sitten. No, sehän ei aina onnistu – kuten huomasimme -, vaatii varmasti useampia vuosikymmeniä, jotta kieli sopeutuu ja muokkautuu tämänkin ideologian mukaan.

Mieleeni tuli juuri, että joulupukin rinnalle pitäisi saada jouluvuohi. Edes sen kuuluisan tasa-arvon vuoksi.

Koen tällaisen kielen muokkaamisen kuitenkin hyvin pinnallisena yrityksenä muuttaa yhteiskuntaa. Muutama päivä sitten jossain iltalehdessä oli otsikko, jonka mukaan nuori nainen kertoi elämästään seksityöntekijänä. Hän hehkutti tekemäänsä työtä, josta hän ilmeisesti piti, ja joka oli myöskin hyvin palkattua. Tämä artikkeli oli siis jokaisen saavutettavissa ja luettavissa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin – ja siitähän ei kukaan välitä. Sana ”miesjuristi” tai ”naisopettaja” ei hetkauta minua mitenkään, mutta kun Suomessa laajalti leviävä lehti julkaisee tuollaisen artikkelin räväkällä otsikolla, niin silloin mieleni pahastuu. Miksi? Mitä se minulle kuuluu? Ei kuulukaan, eikä kuulu kenellekään, eikä koko juttua tarvitsisi siis julkaista. Tätäkö me haluamme nuortemme lukevan? Jatkuvasti samaiset iltapäivälehdet kirjoittavat nuorten päihde- ja mielenterveysongelmista kauhistellen ja silmiä pyöritellen - ja sitten tämä. Minulla on nimittäin pahanlainen epäilys siitä, ettei tämäkään jutussa esiintyvä seksityöntekijä ihan ilman mielenterveysongelmia aikuisuudestaan ja loppuelämästään selviä.

Tasapuolisuuden vuoksi pyydän julkaisemaan artikkeleita, joissa eri-ikäiset eri aloilla töitä tekevät ihmiset kertoisivat omasta urapolustaan, siitä, kuinka he ovat käyneet koulunsa ja kovalla työllä ja yrittämisellä sekä monenlaisilla hoksautuksilla päässeet elämässään eteenpäin. Kannustavia kuvauksia, joista jokainen voisi saada inspiraatiota ja ahaa-elämyksiä. Aivan niin, ei siis kiinnosta ”suurta yleisöä”. Kokeilkaa.

Kun iltapäivälehden jutuntekijä seuraavan kerran hyvin harkitusti kirjoittaa ”kansanedustajamies”, niin soisin hänen myöskin pohtivan juttujensa sisältöä pelkkien sanojen sijaan.

Selvä se. Olen vanha, vanhanaikainen ja kaikkea mahdollista, mutta huomatkaa: Myös minulla on sananvapaus, oikeus ilmaista mielipiteeni, ja sitä olen käyttänyt tätäkin blogia kirjoittaessani.

"Liian lihava mutta muuten terve"

Lauantai 25.3.2023 - Pirkko Jurvelin

”Liian lihava mutta muuten terve”

Ostin kirpputorilta matkalukemiseksi pari kirjaa. Ne voi hyvällä mielin jättää tänne hotellin kirjahyllyyn seuraavalle lukemista kaipaavalle suomalaisturistille. Yksi mukaan ottamistani teoksista on Louis de Berniérsin ”Kapteeni Corellin mandoliini”. Minulla oli jonkinlainen aavistus siitä, että kyseessä olisi kevyehkö rakkausromaani, mutta eipä aavistukseni ollut oikea. En ole vielä päässyt kirjan puoliväliin, rakkautta ei juurikaan ole väläytelty, mutta sen sijaan Kreikan ja Italian historia toisen maailmansodan aikana alkaa tulla tutummaksi. On sanottava, että kirjailija on loistavasti osannut kuvata, kuinka nuoret, hormonihuuruiset, testosteronia täynnä olevat mitään mistään tietämättömät nuoret miehet lähetetään rintamalle, ja kuinka he päivä päivältä, viikko viikolta, pala palalta murtuvat, ja kuinka heidän mielensä lopulta antaa periksi.

”Me elämme jatkuvassa horteessa. Lumi on tehnyt kaiken tuntemattomaksi niin että emme koskaan tiedä missä olemme. Onko tämä se rinne, jota meidän piti kavuta? Onko tuolla laakson pohjalla joki jossakin kolmen metrin syvyydessä…? Ei hätää, jos menemme väärään paikkaan, jäämme ehkä vangiksi jos hyvin käy. Lähetä radiosanoma esikuntaan, että olemme vallanneet kohteen, en tiedä missä olemme mutta kohde kuin kohde. Mitä väliä sillä on?”

Miten näiden miesten kävi? Mitä tapahtui mieleltään murtuneille nuorukaisille, jotka palasivat kotiin ehkä vammautuneina, elämässään jo kaiken nähneenä? En tiedä vielä.

Olen usein miettinyt sitä, kuinka monella eri tavalla ihmiset ovat toipuneet sodasta. Tunsin vanhemman miehen, joka ei puhunut koskaan muusta kuin sodasta, ja taas oma isäni puolestaan tuntui olevan hyvin sinut omien kokemustensa kanssa ja jatkoi elämäänsä ilmeisen tasapainoisena sodan jälkeen.

Suomessa on kasvamassa jo toinen sodan jälkeinen sukupolvi. Elintaso on noussut roimasti, koululaitos sekä terveydenhuolto ovat kehittyneet, syystäkin voimme puhua hyvinvointisuomesta, ja kuitenkin kerrotaan, että mielenterveysongelmat ovat uusi kansantauti. Vuoden 2019 tilastojen mukaan 52,5% työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Mistä tämä johtuu? Yhdeksi suureksi syyksi mainitaan työelämän kuormittavuus. Ennen työ oli usein fyysisesti raskasta, mutta nyt se on sitä henkisesti. On otettava vastaan jatkuvasti uutta tietoa, opittava se ja pärjättävä työyhteisössä sosiaalisesti.

Työn lisäksi ongelmia saattavat tuoda ihmissuhteet, erilaiset elämänvaiheet ja traumaattiset tapahtumat kuten esimerkiksi sosiaalisen median kautta tulevat paineet ja ärsykkeet. Some- maailman raakuudesta meillä on lukuisia esimerkkejä. Aluksi sen käyttäjä saattaa nauttia saamastaan huomiosta, sitten mukana pysyminen vaatii jatkuvia ponnisteluja ja luo ulkonäköpaineita, lopulta ihminen saattaa ahdistua syvästi vaikkapa jonkin epäasiallisen palautteen vuoksi. Ja niitähän riittää, se maailma on myrkyllinen.

Viime päivinä verkkouutisissa on tullut usein vastaan erään nuoren naisen nimi. Hän on kuollut. Some -maailma ja nyky-yhteiskunta kaikkineen otti hänestä irti kaiken mahdollisen, vaurioitti ja käyttää häntä vielä jonkin aikaa hyväkseen – kunnes kuolema heidät erottaa. Kaikki muu tästä henkilöstä onkin saatu kaavittua esille, enää puuttuu kuolinsyy, ja koska sitä ei kerrota, me tiedämme sen.

En tiedä, mikä tätä yhteiskuntaa, maailmaa vaivaa. Kaiken pitäisi olla huomattavasti paremmin kuin ennen, mutta niin ei kuitenkaan näytä olevan. Ehkä yksi syy on yleinen ja liiallinen sallivuus, asioihin puuttuminen mielletään painostamiseksi, vallalla on kieltämisen kieltäminen ja loputtomat yksilönoikeudet, jotka pahimmillaan johtavat yksinäisyyteen.

Blogini otsikko on ajalta, jolloin olin Lappeenrannan neuvolassa perheen kolmikuisen esikoisvauvan kanssa. Lapselle tehtiin perusteellinen 3-kuukautistarkastus. Naislääkäri, tuhti ja mukava ihminen, kirjoitti neuvolakorttiin:”Liian lihava mutta muuten terve.” Siitä se alkaa, painon vartioiminen.

Zelenskyin "likainen, vihreä t-paita"

Sunnuntai 12.2.2023 - Pirkko Jurvelin

Zelenskyin ”likainen vihreä paita”

Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasi USA:n presidentin, Englannin kuninkaan ja Suomen pääministerin, ja kun hän ylipäätään milloin tahansa ilmestyy kameroiden eteen, hänellä on yllään oliivinvihreä t-paita. Venäjän entinen presidentti, nykyinen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja, Dmitri Medvedev onkin kommentoinut presidentin asua kärkevästi Telegram -kanavallaan. Hän kirjoitti lauantaina Zelenskyin kiertelevän Eurooppaa ”haisevassa vihreässä paidassa” mannekiinin lailla, ja samassa viestissä Medvedev kutsui myös Ukrainan presidentin tavanneita Euroopan maiden johtajia ”surkeiksi amatööreiksi”. Katkeraa puhetta katkeralta ja pelokkaalta mieheltä.

Medvedev ei kuitenkaan ole ainoa henkilö, joka on kiinnittänyt huomionsa Zelenskyin asuvalintaan. ZDF:n toimittaja kysyikin haastattelussa presidentiltä itseltään, kuinka monta vihreää paitaa tällä oikein oli. ”Noin 20”, presidentti vastasi ja kertoi, mistä vihreän paidan pitäminen sai alkunsa. Sodan alussa Zelenskyillä oli kuulemma ollut kyseisiä paitoja kaksi ja niiden lisäksi fleece -pusero, josta hän myöhemmin luopui. Toisen prikaatin sotilaat antoivat hänelle kiitollisuudenosoituksena uuden vihreän paidan, entiset olivat ilmeisesti jo aika kuluneita. Eräänä päivänä myös ukrainalainen valmistaja alkoi valmistaa vastaavanlaisia t-paitoja ja lahjoittaa niitä presidentille.

Vastauksensa lopussa Zelenskyi hymyili ja sanoi, ettei hänellä ole enää puutetta vihreistä paidoista, ja että hänen on täytynyt jo hieman toppuutella lahjoittajia.

Presidentin käyttämä asukokonaisuus – armeijatyyppinen t-paita ja reisitaskuhousut - ei ole kuitenkaan sattuma, vaan julkinen solidaarisuudenosoitus sotaa käyvälle kansalle: Hän pukeutuu kuin sotilas, hän on tavallinen ukrainalainen mies, joka on sitoutunut puolustamaan maataan. Tämän imagon rakentamisessa hän on onnistunut, mutta se ei suinkaan ole pelkästään vaatetuksen ansiota. Jokainen uutisia seuraava tietää, että Ukrainan presidentti ei piilottele itseään sodan kauhujen keskellä, hän ei pelkää, hän haluaa olla esillä vaikeissakin tilanteissa tukemassa kansaansa.

Julia Mendel, joka toimi kaksi vuotta presidentin lehdistösihteerinä, sanoi:”Ei ollut hetkeäkään, että hän olisi osoittanut pelkoa. Hän halusi aina näyttää Venäjälle, että hän ei pelkää. Hän meni pommitusten keskelle, meni sillalle, joka oli Ukrainalta miehitetyn alueen ja hallituksen kontrolloiman alueen välissä...Hän meni sinne näyttääkseen, ettei pelkää, ja että se on hänen maansa.”

Tämä kaikki saa Kremlin pukumiehet katkeriksi. Kun he pukeutuvat vitivalkoiseen kauluspaitaan, huolella suunniteltuun tummaan pukuun ja vastakiillotettuihin mustiin kenkiin korostaakseen arvovaltaansa, he eivät ymmärrä, että jokainen näkee, etteivät he ole osa Venäjän kansaa. Ei, he ovat osa Venäjän eliittiä, jolla on täysin eri pyrkimykset ja päämäärät kuin venäläisillä itsellään. Näkeehän sen jo päältä! Mutta he eivät uskalla muuta, tai uskaltavat: haukkua räksyttää, mikä saa aikaan vain huvittuneita tuhahduksia.

Vaikka Zelenskyillä onkin parikymmentä oliivinvihreää paitaa, niin ei ole ihme, jos hän joskus haisee hielle. Onhan luonnollista, ettei bunkkerissa ole aina deodoranttia ja pesuvettä saatavilla. Tämän ehkä ymmärtää myös Medvedev joskus sitten, kun joutuu elämään pommisuojassa.

Miksi Amir itki?

Lauantai 21.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Miksi Amir itki?

Heikki oli tutustunut Amiriin tehdessään vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa. Amir oli saapunut Suomeen Lähi-idästä suuren pakolaisaallon mukana vuonna 2015 hakeakseen turvapaikkaa maasta, jossa häntä ei pahoinpideltäisi ja laitettaisi vankilaan tekaistujen syiden perusteella. Kaikkea tätä mies oli kokenut ja paljon enemmänkin, mutta niistä hän vaikeni. Miesten tuttavuus syveni vuosien varrella molemminpuoliseksi ystävyydeksi.

Amir oli ollut Suomessa jo seitsemän vuotta, ennen kuin Heikki sai ystävältään kauan odotetun puhelun:

- Kuule, nyt kerron sinulle yhden asian. Vain sinulle, mutta oikeastaan saahan tämän kertoa kaikille.

- No, mikä on? Kerro vain.

- Minä olen saanut oleskeluluvan! Kun luin viestin tänään töissä, aloin itkeä, eikä siitä ollut tulla loppua. Minä itkin ja itkin, ainakin viisitoista minuuttia. Olen ollut Suomessa seitsemän vuotta ja nyt, nyt sain oleskeluluvan.

- Onneksi olkoon! Ihan mahtavaa! Kyllä kaikki tuttavat ovat onnellisia sinun puolestasi.

Puhelu oli lyhyt, sillä Amirilla oli kiire soittaa myös kotiin. Äiti oli jatkuvasti huolissaan pojastaan, sillä tämän isä oli tapettu, eikä poliisi ollut juurikaan nähnyt vaivaa syyllisten löytämiseksi. Amirin isä ei ollut valtion suosikki, ja se heijastui koko perheen elämään.

Kun Amir saapui Lähi-idästä Suomeen suuren muuttoaallon mukana vuonna 2015, elämässä alkuun pääseminen ei ollut tietenkään helppoa. Takana olivat raskaat ja karut kokemukset epävakaassa maassa, perheen ja suvun jättäminen, vaarallinen pakomatka ja edessä outo, kylmä Suomi, jossa puhuttiin kummallista kieltä, ja jonka asukkaat olivat varautuneita - mutta tässä maassa ei kuitenkaan käyty sotaa. Hän saattoi illallakin kävellä kadulla kaikessa rauhassa, ja varautuneisuudestaan huolimatta suomalaiset osoittautuvat lopulta ystävällisiksi ja vieraanvaraisiksi – no, ainakin suurimmaksi osaksi.

Vuosien kuluessa Amir oppi puhumaan suomea sujuvasti, hän kouluttautui uudelleen ja kävi töissä säännöllisesti. Heikin ja muidenkin ystävien tuki oli tärkeää ja valoi uskoa tulevaisuuteen. Vuodet kuluivat, arki pyöri rauhallisesti ja turvallisesti, mutta koko ajan taustalla oli suuri kysymys: Milloin saan myönteisen vastauksen oleskelulupaani? Myöhemmin tuossa kysymyksessä alkoi olla jo epätoivoinen sävy, ja Amirin mieleen tuli, että hänen elämänsä valui hukkaan tässä maassa, jonka viranomaiset ilmoittivat hänelle kerta toisensa jälkeen, ettei oleskelulupaa heru. Tulevaisuutta ei ollut, oli vain tämä päivä: aamulla aikaisin töihin, iltapäivällä juoksemaan metsään, sitten kotiin ruokaa laittamaan ja taas aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisi herätä aamulla töihin. Kannattiko tämä kaikki?

Nyt tiedät, miksi Amir itki: Hän itki ilosta. Hänellä oli jälleen tulevaisuus! Hän voisi pohtia niiden suunnitelmien toteuttamista, jotka olivat siellä mielen päällä jo olleet, mutta jotka oli ollut pakko sysätä syrjään. Nyt hän voisi realistisesti ajatella perheen perustamista joskus, nyt hän voisi...vaikka mitä! Hän voisi olla niin kuin muutkin ihmiset Suomessa toiveineen, haaveineen, tulevaisuudensuunnitelmineen.

En tiedä, miksi myöntävä vastaus Amirin anomukseen tuli vasta nyt, monen, monen vuoden maassa olon jälkeen. Sen uskallan sanoa, että Suomea ajatellen ratkaisu oli oikea: Maamme sai kunnollisen ja ahkeran työntekijän ja asukkaan, molemmat osapuolet voittivat.

Vuoden 2015 muuttoaalto toi pakolaisia Lähi-idästä, Afrikasta ja Etelä-Aasiasta, vuosi sitten alkanut Ukrainan sota on aloittanut uuden pakolaisvirran kohti Eurooppaa, ja siitä Suomikin on saanut osansa. Maahamme tulleet ukrainalaiset saivat automaattisesti vuoden oleskeluluvan, ja nyt tätä lupaa on (syystäkin) jatkettu vuoteen 2024. Suomalaiset tuntevat syvää myötätuntoa sodan jaloista paenneita ukrainalaisia kohtaan. Maamme tekee parhaansa, jotta pakolaisten arki sujuisi hyvin, ja me kaikki haluamme osaltamme olla auttamassa ja ymmärtämässä heitä, jotka ovat joutuneet jättämään taakseen koko entisen elämänsä.

Joskus pohdin sitä, miksi vuoden 2015 pakolaisvirran mukana tulleiden ihmisten kohdalla suhtautuminen on ollut usein paljon negatiivisempaa. Ehkä suurin syy on se, että tulijat ovat usein olleet nuoria miehiä, kun taas Ukrainan sotaa paenneet useimmiten naisia ja lapsia. Epäluulomme Lähi-idästä tulleita kohtaan ovat paljon suuremmat, ja tavallaan kyllä ymmärrän senkin, sillä useimmilla meistä on hyvin vähän tietoa arabikulttuureista. Oletamme, että tiedämme ja tunnemme ukrainalaispakolaisten motiivit, ja myös lehdistö on kohdellut heitä hyvin, ja tämä on ihan oikein. Mutta entä meidän ennakkoluulomme näitä toisia pakolaisia kohtaan? Pitäisikö meidän suorittaa jonkinlaista itsetutkiskelua?

Patriarkka Kirillin jouluevankeliumi

Maanantai 19.12.2022 - Pirkko Jurvelin

Patriarkka Kirillin jouluevankeliumi

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja. Hän on myös miljardööri ja KGB:n entinen ja nykyinen agentti kuten myös hänen edeltäjänsä Aleksei II. Toimiessaan kirkon johtajana Kirill on koko ajan puolustanut Venäjän sotatoimia Ukrainassa, ja kutsunut Ukrainan sotavoimia ”paholaisen joukoiksi”. Hän on julistanut myös, että Ukrainan sodassa taistelleet ja kaatuneet venäläiset saavat kaikki syntinsä anteeksi. - Tällaista kohtaa ei ainakaan minun raamattuni tunne.

Onnitellessaan Putinia tämän 70-vuotis syntymäpäivänä kirkonmies sanoi: ” Jumala asetti teidät valtaan, jotta voisitte suorittaa erityisen tärkeän ja vastuullisen tehtävän, joka koskee maan ja huostaanne uskottujen ihmisten kohtaloa.”

Koska patriarkka näin laveasti ja suvaitsevaisesti tulkitsee raamatun tekstejä, hän varmasti hyvillä mielin lukee seurakunnalleen seuraavan, nykyaikaan soveltuvaksi muotoillun jouluevankeliumin:

”Siihen aikaan antoi presidentti Putin käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava liikekannallepano. Tämä liikekannallepano oli ensimmäinen, ja tapahtui Zelenskyin ollessa Ukrainan presidentti. Läheskään kaikki eivät totelleet tätä määräystä, vaan pakenivat ulkomaille, kunnes rajat suljettiin.

Niin myös Jurg lähti Moskovasta, Venäjän pääkaupungista maanpakoon Helsinkiin, sillä siellä asui hänen sukuaan yhdessä Marinan, kihlattunsa kanssa, joka odotti lasta. Heidän Suomessa ollessaan Marinan synnyttämisen aika tuli ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Kätilö kapaloi lapsen ja antoi hänet äidille, joka oli asiakkaana HUS:n Naistenklinikalla.

Sinä yönä oli Dneperjoen seudulla sotilaita ulkona vartioimassa rintamalinjaa. Yhtäkkiä taivaalla näkyi kirkas valo, joka ympäröi heidät. Pelko valtasi sotilaat, mutta sitten he kuulivat viestin radiostaan: ”Älkää pelätkö, minulla on teille ilosanoma: USA on luvannut Ukrainalle valtavasti uusia, tehokkaita aseita.” Samassa sotilaiden ympärillä oli suuri joukko NATO:n hyvin aseistettuja sotilaita, ja kaikki ylistivät kansojen välistä yhteistyötä.

Myös Jurg ja Marina kuulivat tämän ilosanoman ja kiittivät länsimaita ja Suomea kaikesta siitä hyvästä, joka oli tullut heidän kohdalleen.”

Kirill, ole hyvä, teksti on vapaasti käytettävissäsi, eikä tarvitse edes valehdella.

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Torstai 10.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Minulla oli mahdollisuus olla kuuntelemassa everstiluutnantti Antti Castrènin luentoa Ukrainan historiasta, nykytilanteesta ja sodan vaikutuksista Eurooppaan ja koko maailmaan. Castrèn on toiminut lukuisissa kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa (mm. kolme vuotta Ukrainassa), ja työskentelee tällä hetkellä projektikoordinaattorina Oulun ev.-lut. seurakunnan hankkeessa, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että Ukrainan sodasta paenneet pääsisivät rakentamaan elämäänsä turvallisesti täällä Oulun seudulla.

Luento kuvineen oli todella mielenkiintoinen ja avartava, tulipahan minullekin selväksi, kuinka läheisesti Venäjän ja Ukrainan historiat ovat kietoutunut toisiinsa, ja millainen maa Ukraina oikein on, kun tarkastellaan sen teollisuutta, maataloutta ja uskontoa. Kolmen vuoden komennuksen aikana Castrèn oppi tuntemaan maan ja sen kulttuurin hyvin, ja hän kehui hyvin lämpimästi, kuinka upea maa Ukraina on.

Esityksen loputtua yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Minä epäröin hiukan, viitsisinkö kysyä asiaa, jota olin pyöritellyt mielessäni pitkään, sillä se ei ihan suoraan liittynyt aiheeseen. Kerroin kuitenkin, kuinka olin eri lehdistä verkosta lukenut kolmella eri kielellä artikkeleita siitä, kuinka Ukrainan sota on kasvattanut maailmassa juutalaisvihaa. Olin yrittänyt ottaa selville, miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen, mutta en ollut onnistunut. Olisiko luennoitsijalla mahdollisesti jonkinlainen näkemys tähän asiaan?

Castrènin kunniaksi on sanottava, ettei hän hämmentynyt ollenkaan, vaan totesi, että on ikävää, jos ja kun näin on tapahtunut. Tähän ilmiöön johtaneet syyt saattoivat olla poliittisia. On totta, ettei Israel ole tähän päivään mennessä tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan toisin kuin useimmat muut maat. Tiedossa on myös, että Israel on lähettänyt Venäjälle aseita, joskin myös antanut Ukrainalle humanitääristä apua. Vaikka suuri osa Venäjän juutalaisista on paennut mahdollisia tulevia vainoja ulkomaille (lähinnä Israeliin), saattavat pakolaisten poliittiset sympatiat kuitenkin olla Ukrainan vastaisia.

Lukiessani jälleen eri tietolähteitä totesin, ettei ainoastaan Ukrainan sota vaan myös korona on lisännyt juutalaisvastaisuutta maailmalla. Korona? Tästä päästäänkin jo niihin järjen yli meneviin salaliittoteorioihin, joita maailmassa tuntuu sikiävän aina, kun jotain odottamatonta ja pelottavaa tapahtuu. Syyllinen on löydettävä, ja jos sitä ei löydetä, se keksitään. Jokainen historian oppitunneilla valveilla ollut tietää, että juutalaiset ovat olleet kautta koko maailman historian syntipukki numero yksi. Minulle ei ole selvinnyt, miksi näin on.

Luennon loppukevennykseksi eräs paikalla ollut henkilö kertoi Ukrainan sodan vaikutuksesta tuttavapiirissään. Hänellä on ystäviä Aurinkorannikolla, ja eräs asunnonvälittäjä oli sanonut, että joka kerta, kun Putin aukaisee suunsa, hänen oma puhelimensa soi. - Miten on, kuulostaako asunto Aurinkorannikolla paremmalta vaihtoehdolta kuin osake Putinin naapurissa?

Älä pelkää!

Perjantai 7.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Älä pelkää

Viime päivinä olen kohdannut lukuisia kertoja yllättävissäkin yhteyksissä Raamatusta tutun ilmaisun ”Älä pelkää”. Aloin jo pohdiskella, mistä oikein on kyse, kun tajusin: Tämä aika, poliittinen tilanne, on otollinen tuolle sanonnalle. Luin, että kyseinen kehotus tai oikeastaan toteamus esiintyy Raamatun teksteissä 365 kertaa. Jossakin arveltiin ettei tuo luku voi olla sattuma, vaan että ihmisiä halutaan lohduttaa näillä sanoilla vuoden jokaisena päivänä.

Mieleeni tuli kyllä myös, että Raamatun tekstit pohjautuvat juutalaiseen kulttuuriin, jonka piirissä oli ja on käytössä juutalainen (heprealainen) lunisolaarinen kalenteri. Se perustuu sekä auringon että kuun kiertoon, jokainen kuukausi on pituudeltaan 29-30 päivää, ja täten vuodessa on 353-355 päivää. Jotta kalenterin kuukaudet pysyisivät aina suurin piirtein samana vuodenaikana, kalenteriin lisätään joskus kolmastoista kuukausi. Juutalaisen kalenterin vuosiluvut alkavat vuodesta 3761 e.Kr., sillä kyseistä vuotta pidetään maailman luomisen ajankohtana.

Mutta eipä tässä nyt kannata saivarrella. Joka tapauksessa Raamatussa kehotetaan hyvin usein ihmisiä olemaan pelkäämättä ja turvautumaan Jumalaan ja Hänen tahtoonsa ja suojelukseensa. Ihminen on kuitenkin niin inhimillinen olento, että hän mieluiten haluaisi konkreettista tietoa siitä, mihin tai keneen voi varmuudella luottaa. Sellaista tietoa ei ole kuitenkaan saatavilla mistään, mutta joka tapauksessa nuo Raamatun sanat tuovat hyvin monelle turvaa.

Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti syyskuussa Venäjän lopettavan kaasun ja öljyn viennin lopullisesti länsimaihin, mikäli hintakatto otettaisiin käyttöön, hän sanoi:”Emme tarjoa kaasua, öljyä, hiiltä, lämmitysöljyä – emme tarjoa mitään.” Uhkaustaan hän voimisti vielä sanomalla, että länsimaat ”jäätyisivät kuin suden häntä” venäläisessä kansantarussa.

Syyskuun loppupuolella uhkaukset kovenivat. ”Haluan muistuttaa teitä, että meidän maallamme on useita tuhoamiskeinoja ja joissain osissa modernimpaa kuin Nato-mailla”, hän uhosi ja jatkoi:” Ja heidän, jotka yrittävät kiristää meitä ydinaseilla, pitäisi tietää, että vallitsevat tuulet voivat kääntyä heidän suuntaansa.”

Putin täyttää tänään (perjantaina) 70 vuotta. Tavallisissa oloissa olisi odotettavissa komeita juhlallisuuksia, paraateja, puheita, ylilentoja, hymyttömiä kädenheilautuksia, mutta ainakin tällä hetkellä vallitsee täysi hiljaisuus. Ei ole olemassa sankaria, jota kannattaisi juhlia, ja epäilen, että moni toivoo tämän syntymäpäivän olevan Venäjän diktaattorin viimeinen. Ajatus on ilkeä mutta inhimillinen.

Nyt tämän tekstin lukija odottaa jo kärsimättömästi, miten ihmeessä saan nivottua yhteen Raamatun tekstin ja Putinin huonosti päättyneen uhoamisen.

Mielestäni Venäjän yksinvaltiaan olisi kannattanut lukea paremmin Raamattunsa (kai siellä ortodoksisen kirkon piirissä jonkinlainen Raamattu löytyy). Raamattu on maailmanhistorian levinnein, luetuin ja tutkituin kirja, joka on käännetty 474: lle eri kielelle. Sen tekstit ovat historiallisesti mielenkiintoisia, Jeesuksen seuraajille ainutlaatuisen merkityksellisiä, ja rohkaisevia hyvin monelle vakaumuksesta riippumatta: ”Älä pelkää!”

Ehkä Venäjän yksinvaltiaan kannattaisi muuttaa lähestymistapaansa sekä omaa kansaansa että muita maita kohtaan. Mitä venäläiset ajattelisivat hallitsijasta, joka lupaisi käsi sydämellä työskennellä oman maansa ja kansansa parhaaksi, niin että ihmisten elinolosuhteet ja tulevaisuudennäkymät kohenisivat, niin että pelon ja epätoivon sijaan astuisi toivo ja uskallus? Luulen, että Venäjän kanssa haluaisi kilvan tukea hallitsijaa, joka selvästi, vilpittömästi ja täysin sydämin ajaisi oman kansansa hyvinvointia, joka sanoisi, ettei kenenkään tarvitse pelätä, sillä hän, ministerit, hallitus ja kaikki valtaa pitävät huolehtisivat siitä, että Äiti-Venäjän lapsilla asiat olisivat mahdollisimman hyvin. Luulenpa, että tuollainen politiikka saisi Venäjän kansalaiset toivottamaan hallitsijalleen Herran siunausta ja pitkää ikää.

Pyhiinvaellusmatkoja

Perjantai 9.9.2022 - Pirkko Jurvelin

Pyhiinvaelluksia

Kirjastossa oli tarjolla uutuus, johon heti tartuin: Annina Holmbergin ja Johannes Lahtelan yhteistyönä syntynyt ”Pää pilvissä, kiviä kengissä, pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin”. Anniina Holmberg on kirjailija ja käsikirjoittaja, ohjaaja Kalle Holmbergin ja dramaturgi- ohjaaja Ritva Holmbergin tytär. Johannes Lahtela puolestaan on teatteritaiteen maisteri ja ortodoksipappi sekä kirjailija Markku Lahtelan ja keramiikkataiteilija Marjatta Lahtelan jälkeläinen. Molempien kirjoittajien taustalla on siis taiteilijaperhe, mikä sinänsä on jo lukijoille kiinnostava asia. Mitä tämä seikka on sitten merkinnyt kirjoittajien elämässä, selviää hyvin kirjasta. Teksti on toteutettu vuorokerrontana, mikä on onnistunut ratkaisu tässä teoksessa.

Jo pelkästään Johannes Lahtelan elämästä olisi saanut aikamoisen elämänkertateoksen. Lahtela kertoo kiihkottomasti suuresta intohimostaan tulla ammattinäyttelijäksi – jonka tavoitteen hän saavuttikin -, ja siitä, kuinka hän kuitenkin lopulta päätyi ortodoksipapiksi. Matkaan mahtui isän itsemurha lapsen ollessa yksivuotias, äidin kannustava elämäntapa, äitipuolen vaikutus siihen, että lapsi ja nuori pääsi varhain tutustumaan taiteilijapiireihin, klassiseen musiikkiin, maailmankirjallisuuteen - ja alkoholin väärinkäyttöön.

Yksityistunteja antava miespuolinen näyttelijä käytti nuorta opiskelijaa seksuaalisesti hyväkseen, ja vaikka Lahtela pääsi kolmannella yrityksellä Teatterikouluun, juominen riistäytyi käsistä, ja hän yritti itsemurhaa. Lahtela oli näyttelijäuransa aikana erittäin pidetty ja arvostettu taiteilija. - Miten kaiken tämän kokeneesta tuli lopulta ortodoksisen kirkon pappi?

Lahtela kertoo pyhiinvaelluksistaan Kreikan Athos- vuorella sijaitsevassa munkkitasavallassa, joka on ortodoksisen hengellisen elämän keskus. Saarella on 20 pääluostaria, joissa kilvoittelee arviolta 2000 munkkia. Kirjailija kirjoittaa kokemuksestaan pääsiäisestä Pyhällä Vuorella: ...”Palveluksen edetessä munkit sytyttivät valtavan kattokruunun kynttilät palamaan ja työnsivät pitkällä kepillä kruunun liikkeeseen. Aivan kuin koko maailmankaikkeus olisi pyörinyt siinä silmieni edessä. Riemun kyyneleet valuivat poskilleni, ja koin minua vuosikymmeniä piinanneen yksinäisyyden tunteen haihtuvan pisara kerrallaan kirkkosalin kivilattialle… Kirkosta löysin sen pyhyyden, yhteyden, jonka teatterissa kadotin.”

Myös sauna on Lahtelalle pyhä paikka. Hän kuuluu Suomen Saunaseuraan ja kirjoittaa mielenkiintoisesti Lauttasaaressa sijaitsevista erilaisista saunoista.

-Välihuomautus: Tiesittekö, että Suomen saunomiskulttuuri on lisätty Unescon kulttuuriperintöluetteloon 17.12.2020?

”Kirkko on sielun sauna, löylyhuone on ruumiin puhdistaja. Molemmissa paikoissa vaikutukset ovat yhtäläiset, vaikkakin aivan eri keinoilla. Keho vaikuttaa sisikuntaan ja päinvastoin.” Lahtelan saunakokemuksia – pyhiinvaelluksia- lukee kiinnostuneena, herkistyneenä, oivaltaen.

Myös Anniina Holmbergin teksteissä ortodoksisuus tulee esille, mutta matkakohteet ovat ainakin osittain erilaiset kuin hänen kirjoittajaystävällään. Elokuvien ja kirjojen kautta hän on tutustunut paikkoihin, jotka haluaa nähdä myös ”elävässä elämässä”. Tämä halu vei Holmbergin 80-luvun alussa matkalle rautaesiripun takaiseen Romaniaan etsiskelemään Draculan linnaa. Äitien ja tyttärien yhteisen pyhiinvaelluskerhon matka suuntautui puolestaan Salzburgiin Sound of Music-elokuvan maisemiin sekä joskus myöhemmin Veronaan, Shakespearen kuuluisan Romeo ja Julia-teoksen tapahtumapaikoille. Holmberg on tutustunut myös ”Kummisedän” tapahtumapaikkoihin Sisiliassa sekä Warner Brosin studioihin Lontoon liepeillä, sillä siellä järjestetään kierroksia Harry Potter-elokuvien maisemissa.

Kirjoittajat kertovat hyvin erilaisista pyhiinvaellusmatkoista. Lahtela tiivistää: Minulle pyhiinvaellus on ennen kaikkea sisäinen matka. Jokainen tehty matka muuttaa minua, ja luostarissa vaalin sydämeni liekkiä.” Tähän voin yhtyä: Jokainen tehty matka muuttaa minua.