Vanhukset - roska vai aarre?

Maanantai 25.5.2026 - Pirkko Jurvelin

Vanhukset – roska vai aarre?

Olin viime viikon Pärnussa Tervis- kylpylässä matkanjohtajan ominaisuudessa. Olemme käyneet siellä vuosittain yli 20:n vuoden ajan, mikä kertoo siitä, että olemme viihtyneet kyseisessä paikassa ja nauttineet ohjelmaan kuuluneista hoidoista. Suomalaisia kylpylävieraita käy Pärnussa n. 100 000 vuodessa. Viime aikoina myös ruotsalaiset ovat löytäneet Pärnun ja tämän kylpylän, ja mietinkin, että kohteen täytyy olla hyvin houkutteleva (ja edullinen), koskapa ihmiset saapuvat sinne viikoksi bussikyydillä, mikä tarkoittaa käytännössä kahta matkustuspäivää.

Kun katselen ympärilleni ruokasalissa, totean jälleen kerran, että asukkaiden keski-ikä on suunnilleen 75-80 vuotta. Meidän ryhmällämme lienee ollut nyt ikäennätys, kun mukanamme oli 93- vuotias super- lady Helli. Joskus aikoinaan kylpylöissä kävi myös venäläisiä, nyt heitä ei enää näy, myöskään virolaiset eivät tule viikoksi hemmottelemaan itseään tänne, onhan hinta aivan liian korkea paikalliseen palkkatasoon nähden. - Siis mikä on tämän katselmuksen lopputulos? Me ulkomaiden eläkeläiset, vanhukset, ylijäämäkansalaiset pidämme yllä Viron kylpyläpalveluja! Tai ainakin melkein.

Kun puhutaan suomalaisten eläkeläisten matkailusta, niin faktaahan on myös se, että Suomen seniorit kansoittavat Espanjan Aurinkorannikkoa (muiden ulkomaalaisten seniorikansalaisten joukossa) puhumattakaan monista muista matkailukohteista. Jos me eläkeläiset pysyisimme kotonamme, niin aivan varmasti se näkyisi matkustustilastoissa ja sitä kautta erilaisten matkapalveluiden tuottajien tuloissa.

Heikommassa kunnossa olevat vanhukset tarvitsevat palveluja kotiin ja lopulta myös vakituista asuinpaikkaa hoivakodissa, ja tämä tuntuu nykyisin olevan yksi Suomen suurimpia ongelmia. Kuka organisoi, huolehtii ja kustantaa kaiken tämän? No, kokemuksesta voin sanoa (tuttuja on ollut ja on edelleen hoivakodeissa), että vanhukselta viedään näissä paikoissa koko eläke ja kuukauden käyttörahaksi jää käteen noin 100 euroa, mutta tämäkään ei ilmeisesti riitä, vaikka sillä on kustannettu elämä kotona.

Kuinka usein on ajateltu asiaa siitä näkökulmasta, että vanhusten hoivaaminen luo yhteiskunnassamme valtavasti työpaikkoja? Totuus on se, että kun lasketaan mukaan lääkärit, hoitajat, kotisairaanhoito, laitoshoito jne, iäkkäistä huolehtiminen luo yhteiskuntaamme 100 000 työpaikkaa. Aika hieno juttu, eikö? Jos näitä työpaikkoja ei olisi, niin pahimmassa tapauksessa kyseiset henkilöt eläisivät valtion työttömyyskorvauksien tuella, ja se vasta kalliiksi tulisi.

En ole puuttunut tässä kirjoituksessa vielä ollenkaan siihen puoleen, kuinka tärkeitä vanhenevat ihmiset ovat läheisilleen ja ystävä- ja tuttavapiirilleen sekä myös koko yhteiskunnalle. Kun katselee ympärilleen, ei voi olla huomaamatta, että eläkkeelle päässeet ovat mukana monenlaisissa toiminnoissa kuten esimerkiksi omien läheisten hoitamisessa (kokemusta on), vapaaehtoistöissä, politiikassa, erilaisissa yhdistyksissä, harrastuksissa ja hyväntekeväisyystoiminnassa.

Oikeastaan tuntuu aika oudolta se, että vanhuksien oikeutta elämään pitää yrittää puolustaa. Tämä on asia, jota ei ollut ennen, eikä monissa kulttuureissa ole vieläkään, koska ennen vanhuksia kunnioitettiin, ei ainoastaan siedetty. Miksi ihmeessä ikäihmisten pitää pyytää anteeksi olemassaoloaan?

”Meidän kaikkien on kuoltava. Miksi siis vanhoina kököttäisimme vaatimattomasti kaukana kaikesta kauniista?” Pindaros, antiikin kreikkalainen lyyrinen runoilija

”Onhan hilpeää vaan, että me vanhetaan. Sepä hilpeää on, eikä suru suunnaton, iloiten laulellaan. ”

J. L. Runeberg

YK:n ihmisoikeuksien julistus, mielipiteen vapaus

Maanantai 16.3.2026 - Pirkko Jurvelin

YK:n ihmisoikeudet lupaa: Minulla on oikeus omaan mielipiteeseeni

TPS:n jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen kieltäydyttyä käyttämästä Pride- teemaista lämmittelypaitaa joukkueen ottelussa some täyttyi raivokkaista puolesta ja vastaan- keskusteluista. Savinainen kertoi, ettei halunnut toimia ideologiansa vastaisesti, mikä ei suinkaan hiljentänyt keskustelua vaan suorastaan lietsoi sitä.

YK:n 19. artikla: ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.” Näin meille luvataan, mutta tuo lupaus ei ilmeisesti ole kaikkien tiedossa.

Sen sijaan, että ihmiset keskustelisivat asioista rauhallisesti toinen toistaan kuunnellen, näyttää nykyään vallitsevan uusi tyyli: syyttäminen ja uhriutuminen. Avoimen keskustelun sijaan vastapuoli yritetään pakottaa muuttamaan oma mielipiteensä, vaikka se olisi enemmistön kanta. Häntä syyllistetään yleisen mielipiteen nimissä ja vaaditaan olemaan samaa mieltä kaikkien toisten kanssa. Tämä on outoa. Usein nämä vähemmistöä edustavat syyllistäjät yrittävät provosoida tilannetta sen sijaan, että keskustelijat istuisivat yhdessä alas latomaan rauhallisesti omia argumenttejaan.

Toisaalta joskus tuntuu, että provosointi, suuttuminen ja kiukkukohtaukset ovat harkittuja esityksiä, sillä niillä saadaan otsikoita ja aikaan keskustelua, jonka tarkoitus on mustamaalata henkilö, joka haluaa kaikessa rauhassa pitää oman mielipiteensä.

Luin juuri Mel Robbinsin kirjan ”Let them – teoria”, jonka kannessa luvattiin minun oppivan elämää mullistavan menetelmän, josta miljoonat puhuvat. Robbins on teoksen esittelyn mukaan maailmankuulu bestseller- kirjailija, jonka kirjoja on käännetty 60 kielelle. Ostin kirjan (koska lahjakortissa oli vielä varaa), luin ja huokailin suorastaan tympääntyneenä, sillä en löytänyt teoksesta mitään uutta. - Ajattelin kyllä, että ehkä amerikkalainen yhteiskunta poikkeaa niin paljon meidän suomalaisesta yhteiskunnastamme, että Robbinsin ajatukset ovat siellä uusia ja käänteentekeviä.

Joka tapauksessa: Let them = antaa heidän (oma suomennos: ihan sama, yks hailee, evvk) tarkoittaa sitä, ettei kenenkään tule takertua jonkun toisen henkilön tekemisiin ja sanomisiin, ne voi ohittaa ja jatkaa rauhassa omaa matkaa. Minulle tämä hieno oivallus on ollut jo kauan arkipäivää: Mitä tuosta! Antaa olla! Yks hailee! Eihän kaikkien tarvitse olla samaa mieltä minun kanssani, ei tietenkään. Sitä paitsi, saattaahan olla, että minäkin olen joskus väärässä – en kai?

”Antaa perheeni olla myöhässä kaikkialta.

Antaa ihmisten inhota kuvaa, jonka julkaisin somessa.

Antaa heidän jättää likaiset astiansa tiskialtaaseen.

Anna anopin arvostella lastenkasvatustani.

Antaa naapurin koiran haukkua joka päivä

Antaa sukulaisten päivitellä uravalintojani

Kaksi pientä sanaa – antaa toisten- muuttivat kaiken. Aivan kuin mikään ei olisi enää hetkauttanut minua ja olisin kummallisesti ollut kaiken yläpuolella. Lakkasin piittaamasta asioista, jotka aiemmin häiritsivät minua. En enää ärsyyntynyt ihmisistä samalla tavalla kuin aiemmin. Kireä otteeni elämästä alkoi höltyä. Työpaikan sattumukset, jotka aiemmin saivat stressitasoni ampaisemaan taivaisiin ja joista valitin iltaisin kotona, menivät nyt toisesta korvasta ulos…”

(Mel Robbins: Let Them - teoria)

Osaako mies siivota?

Sunnuntai 8.3.2026 - Pirkko Jurvelin

Osaako mies siivota?

Mieleeni tulee silloin tällöin muisto monen vuosikymmenen takaa. Odotin kolmatta lastamme ja olin viimeisilläni raskaana. Tein viikkosiivousta, luutusin lattioita, hiki valui, tympäisi ja väsytti. Mieheni oli samassa huoneessa sohvalla istuskellen. Lopulta kyllästyin ja suutuin ja käskin hänen hoitaa homma loppuun. -”En minä osaa luututa,” hän vastasi. Suutuin niin, että laitoin takin päälleni ja lähdin ulos. Muistaakseni kävelin kauppaan, ja ilmeisesti jo paluumatkalla kiukku oli helpottunut. Sitä en muista, oliko lattia luututtu poissaoloni aikana. Epäilen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on pitänyt perinteisen puheen naistenpäivän teemaan liittyen. Putinin mielestä:

- Naisen on oltava kaunis ja viehättävä kotona ja hoidettava samalla perinteisiä kotitöitä.

- Naisen tulee huolehtia lapsista – unohtamatta tietenkään aviopuolison hoitamista.

- Putin kehui myös töissä käyviä naisia, jotka ovat erittäin velvollisuudentuntoisia ammattiensa suhteen. Lähinnä hän tarkoitti ”miehisissä” ammateissa työskenteleviä naisia kuten lääkäreitä, tutkijoita ja puolustusteollisuuden palveluksessa olevia naispuolisia henkilöitä.

- Putin kiitteli myös erikseen naisia, jotka esiintyvät taiteilijoina ja tarjoavat viihdettä etulinjassa taisteleville venäläisille sotilaille.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on julkaissut seuraavan tiedonannon: Naisilla on maailmanlaajuisesti vain 64 prosenttia niistä oikeuksista, jotka miehille on turvattu lakiin. Järjestön mukaan tilanne altistaa naiset ja tytöt syrjinnälle, väkivallalle sekä ulossulkemiselle kaikissa elämänvaiheissa.

Me täällä Suomessa olemme tottuneet siihen, että maassamme vallitsee näennäinen sukupuolten välinen tasa-arvo. Kun luemme uutisia Putinin puheesta, ne ärsyttävät, huvittavat ja suututtavat samalla. Kun tarkastelemme YK:n tutkimusraporttia, saatamme olla hiljaa mielessämme kiitollisia siitä, että asumme Suomessa emmekä esimerkiksi jossakin Afrikan maassa tai vaikka Iranissa.

Faktaa on kuitenkin se, että miehet ja naiset ovat erilaisia, ja koska miehet ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan voimakkaampia, naiset ovat jääneet kautta aikojen kakkosasemaan. Se, että naiset ovat tutkimusten mukaan hieman miehiä parempia kielellisissä ja tunneviestinnän taidoissa, ei lopultakaan näytä vaikuttavan, kun tarkastelee esimerkiksi valtarakenteita.

En ole ihan varma, miten nykyinen työtä tekevä sukupolvi kokee miesten ja naisten väliset erot ja hierarkian. Omasta työajastani voin ainakin sanoa sen, että miehet olivat pomoasemissa, mutta miespuoliset opettajakaverini olivat mukavia eivätkä kuvitelleet olevansa sen kummempia työntekijöitä kuin me naisetkaan.

Se, että minulle tyrkytetään kauppakeskuksessa ruusua ja toivotetaan hyvää naistenpäivää, suututtaa minua - tai ehkä olen tänään vihaisella tuulella. Minua ei kiinnosta ollenkaan se, että jokin päivä on muka omistettu ihan ikiomaksi naistenpäiväksi. Kun vaikkapa kauppakeskus, liike, lääkäriasema, huoltoasema, ravintola jne haluaa toivotella mukavaa naistenpäivää, niin sanoisin, että vähällä pääsevät. Kaipaan konkretiaa – enkä tarkoita ruusua. Ehdotan, että esimerkiksi jokin lakipalvelu varaisi joka viikko ilmaisen tunnin tai kaksi vain naisasiakkaille. Se olisi jo jotain!

Toivotan kaikille mukavaa, aurinkoista kevätpäivää!

Kiitollisuus kannattaa

Lauantai 8.11.2025 - Pirkko Jurvelin

Kiitollisuus kannattaa

Lääkäri soitti kolmen maissa iltapäivällä. Hän kertoi, että leikkaus oli nyt onnistuneesti ohi, uudet keuhkot ovat paikoillaan, ja elimistö alkaa totutella vähitellen muuttuneeseen tilanteeseen. Paljon muutakin hän sanoi, mutta en muista, mitä kaikkea. Olin kiitollinen ja onnellinen siitä, että mieheni sairastama keuhkofibroosi oli parannettu näin radikaalilla tavalla. Kiitos, huippulääkäri, kiitos Suomen terveydenhuolto!

Malagan lentokentän asiakashissi oli tilapäisesti pois käytöstä. Katsoin alaspäin tuota valtavaa portaikkoa, jota pitkin minun oli siis raahattava painava matkalaukkuni. Huh, huh! Ei auttanut muu kuin ruveta töihin, paitsi että takanani oleva mies keskeytti ponnisteluni kysymällä espanjaksi ”voinko auttaa” ja vastausta kuuntelematta sieppasi laukkuni ja kantoi sen alas junaraiteiden viereen. Muchas gracias, paljon kiitoksia! Mies hymyili ja lähti seurueensa kanssa pois. Ihana, kun löytyy kohteliaita ihmisiä.

Minun piti tehdä hienot syntymäpäiväkutsut whatsappiin. Kutsussa täytyi olla tekstiä, musiikkia, kauniita kuvia… No, en minä nyt mitään sellaista osaa tehdä, mutta tyttäreni riensi apuun. Kiitos, jälleen kerran!

Kiitollisuus ei ole vain pienen hetken ajan lämmittävä tunne, vaan tutkimusten mukaan se vaikuttaa yllättävän monipuolisesti aivoihin. Kiitollisuus lisää dopamiinin ja serotoniinin tuotantoa. Nämä ovat välittäjäaineita, jotka liittyvät mielihyvään, motivaatioon ja hyvinvointiin. Kiitollisuus aktivoi myös niitä aivoalueita, jotka liittyvät sosiaalisen yhteyden ja empatian kokemiseen. Ilmeisesti tämän johdosta kiitollisuutta tuntevat ihmiset kokevat usein parempia ihmissuhteita ja vähemmän yksinäisyyttä.

Tutkimustulokset kertovat, että kiitollisuus myös alentaa kortisolitasoja ja aktivoi samalla parasympaattista hermostoa, ja tämä kaikki auttaa meitä rentoutumaan ja palautumaan. Kaiken tämän edellä luetellun lisäksi kiitollisuus vahvistaa etuotsalohkoa, joka vastaa mm. tunnesäätelystä, päätöksenteosta ja ajattelun selkeydestä, ja kiitollisuutta harjoittamalla näiden toimintojen hermoradat vahvistuvat ajan mittaan. Edelleen on todettu, että kiitollisuutta tuntevat ihmiset nukkuvat paremmin, ja kuten yllä jo mainittiin, heidän stressitasonsa pienenee ja sosiaalinen kanssakäyminen on helpompaa ja mukavampaa.

Kaikkien näiden tutkimustulosten vuoksi asiantuntijat sanovat, että meidän kannattaisi pitää jokapäiväistä kiitollisuuspäiväkirjaa saadaksemme kaikki nämä yllä mainitut (ja monet muut) hyödyt itsellemme. Jo sen toteaminen, että tänään olen voinut olla kiitollinen niin monesta asiasta, tapahtumasta, kohtaamisesta, tekee hyvää aivoillemme eli siis meille itsellemme.

Kiitollisuuspäiväkirja

Päivämäärä

1. Kolme asiaa, joista olen tänään kiitollinen.

2. Miksi olen kiitollinen näistä asioista?

3. Miltä kiitollisuus tuntuu kehossani ja mielessäni?

4. Mitä opin tänään?

5. Kenelle voisin osoittaa kiitollisuutta?

Viisi minuuttia päivässä riittää työskentelyyn tämän asian parissa, ja mikäli tutkijoihin on uskominen, näiden pienten tai suurten asioiden muistamisella ja muistiin merkitsemisellä on suuri myönteinen vaikutus elämäämme!

Mutta. Elämässämme on varmasti hetkiä, tunteja, päiviä, viikkoja jopa pahimmillaan vuosia, jolloin ahdistus, pelko ja suru ovat voimakkaimmat tunteemme. Onko tuolloin edes mahdollista tuntea kiitollisuutta? Vanha testamentti kertoo Jobista, joka oli merkittävä, hurskas ja kaikin puolin hyvin toimeen tuleva suuren perheen isä. Lopulta hän menettää kaiken: omaisuutensa, perheensä ja valtansa. Kuinka mies suhtautuu tilanteeseen? ”Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi:

-Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!”

P.s. Jobin tarinan jatkon löydät vanhasta testamentista netistä tai raamatusta, jos sellainen sattuu olemaan talossa.

"Rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuden voittoon."

Perjantai 27.6.2025 - Pirkko Jurvelin

”Rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuden voittoon.”

Karl Popper (1902-1994) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka käsitykset ja pohdinnat ovat aikoinaan – ja yhäkin – herättäneet suurta huomiota ja vastakaikua Euroopan filosofipiireissä. Popperin pääteos oli ”Avoin yhteiskunta ja sen viholliset”. Yritin tutustua syvemmin Popperin ajatuksiin, mutta tällaiselle käytännönläheiselle ajattelijalle hänen filosofointinsa on osittain aika teoreettista, tosin vain osittain. Kuitenkin eräs tämän miehen tiivistämä ajatus iski tajuntaani kuin moukari, sillä hän oli osannut sanoittaa osuvasti juuri näinä päivinä mielessäni pyörineet ajatukset:

”Rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuden voittoon.” Juuri näin!

Miksi tämä suvaitsevaisuus -asia on ollut mielessäni viime päivinä? Siihen on kaksi syytä: Pride -kuukausi ja Suviseurat.

Helsingin Pride -kuukausi huipentuu perinteiseen Helsinki Pride -kulkueeseen ja suureen puistojuhlaan Kaivopuistossa lauantaina 28.6. Pride -teemaan liittyviä tapahtumia järjestetään myös monissa muissa kaupungeissa eri aikoihin kesällä. Närää näissä piireissä on herättänyt se, että osa kunnista on jättäytynyt ulos liputuksesta, myöskään Suomen valtiolla ei ole velvoitetta liputtaa aatteen puolesta, Puolustusvoimat eivät perinteisesti ole mukana tässä menossa, luterilaisen kirkon työntekijät saavat valita kantansa, ortodoksinen kirkko ei liputa, puolueista Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset jättäytyvät pois juhlahumusta, ja eräiden uutisten mukaan yksittäiset urheiluyhdistykset - esimerkiksi Kouvolan Pallonlyöjät - ovat kieltäytyneet liputtamasta Pride -lippujen rinnalla.

Nämä kieltäytyjät ovat aiheuttaneet aikamoisen syytösryöpyn some- maailmassa. Missä ovat seksuaaliset oikeudet, ihmisoikeudet, tasa-arvo…? Viesti on selvä: Sinulla ei saa olla omaa mielipidettä, vaan sinun täytyy hyväksyä Pride -liikkeen mielipiteet. Se siitä vapaudesta ja tasa-arvosta.- Tässä vaiheessa kehotan lukijaa kurkkaamaan vielä blogin otsikkoa.

Ja sitten ne Suviseurat, jotka ovat hallinneet verkkolehtien otsikoita ja keskusteluja koko tämän viikon ajan. Suuri uutinen on ollut se, että kaksi ennen vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä mukana ollutta jäsentä aikoo saapua alueelle ja ”tarratoimikunnan” nimissä liimailla seurojen hengellisen sanoman vastaisia tarroja ympäri aluetta ja tietääkseni myös jakaa niitä. Ilmeisesti asiaa ei voida eikä haluta kieltää. Jos kyseessä olisi jokin poliittinen kannanotto, siihen olisi ilmeisesti helpompi puuttua. Some -keskustelut ovat olleet sekä puolesta että vastaan. Näitä naisia on kehuttu rohkeiksi, toisaalta on kysytty, että ”onko pakko”ja ”mitä hyödyttää”? No, paljon ja kaikenlaisia ajatuksia nämä suuret seurat herättävät, mutta jälleen olen joutunut havahtumaan siihen, kuinka suvaitsemattomia ovat usein ne ihmiset, jotka mielestään jakavat vapaan yhteiskunnan ja yksilönoikeuksien ajatusmaailman. - Suosittelen jälleen vilkaisemaan otsikkoa.

Asioista on hyvä keskustella luottamuksella ja ystävällisesti. Monesti tällaiset keskustelut avaavat uusia näkökulmia ja ajatusmaailmoja puolin ja toisin. Totuus on kuitenkin se, että minä saan ajatella ihan, mitä haluan, se ei kuulu kenellekään, enkä minä välitä, vaikka mielensäpahoittajat kirjoittelevat yleisönosastoilla. Suomalaisittain tiivistettynä: Mitä se kellekään kuuluu!

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvalta

Keskiviikko 12.2.2025 - Pirkko Jurvelin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Viime viikolla kirjoitin ajatuksia Dale Carnegien teoksesta ”Miten pääsen eroon turhista huolista” ja kirjahyllyäni tutkiessani nappasin seuraavaksi käteeni saman herran menestysteoksen ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Olen lukenut teoksen ensimmäistä kertaa jo ties kuinka kauan aikaa sitten ja päätin, että oli aika kerrata viisaita ajatuksia. Suunnittelin, että tässä postauksessa otan esiin niitä asioita, jotka koskevat kirjan ensimmäistä osaa, eli miten saan ystäviä – Carnegien sanoin ”ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”.

Älä arvostele, tuomitse tai valita.

”Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! Hienoa. Sehän sopii. Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi.” Benjamin Franklin ( yhdysvaltalainen toimittaja, kirjailija, tiedemies…, 1706-1790)oli kuulemma nuorena tahditon ja itsekeskeinen, mutta muuttui vähitellen niin diplomaattiseksi ja taitavaksi ihmisten käsittelijäksi, että hänestä tehtiin Amerikan suurlähettiläs Ranskaan. Mikä oli hänen salaisuutensa? Franklin oli aikalaisten mukaan itse sanonut joskus näin: ”Minä en puhu pahaa kenestäkään...puhun jokaisesta kaikkea hyvää mitä tiedän.” - Kuka hölmö hyvänsä pystyy arvostelemaan, tuomitsemaan ja valittamaan – ja useimmat hölmöt niin tekevätkin. Mutta ymmärtämys ja anteeksiantamisen taito vaativat luonteenlujuutta ja itsehillintää.

Tunnen hyvin henkilön, jolla on aina ”sananen sanottavana” eri tilanteissa. Hän ohjaa, neuvoo, arvostelee ja ilmoittaa mielipiteensä, vaikka niitä ei aina kaivattaisikaan. Mitä hän ei tee? Hän ei kiitä eikä kehu, ei anna positiivista palautetta. Joskus kannattaisi miettiä sitä, että jos ei ole mitään hyvää sanottavana, niin ei sano sitten yhtään mitään.

Anna rehellistä ja vilpitöntä kannustusta.

Taivaan kannen alla on Carnagien mukaan vain yksi keino saada toinen ihminen tekemään jotakin. Mikä ihmeen keino se voisi olla? Se on toimia niin, että saa tämän henkilön haluamaan tietyn asian tekemistä. Ja ihminenhän haluaa tehdä asioita, jos ja kun sen tekeminen saa hänessä aikaan arvostuksen ja merkityksellisyyden tunteen. Tämä halu saa kuuluisat kirjailijat ja taiteilijat luomaan mestariteoksia, ja tämä samainen halu houkuttelee ihmisiä rikollisille teille. Jokainen meistä kaipaa arvostuksen tunnetta: isä, äiti, lapsi, poliitikko, opettaja, myyjä, linja-autonkuljettaja, sairaanhoitaja…

Tarina kertoo, kuinka maalaisemäntä kantoi raskaan työpäivän päätteeksi miesväen eteen illallispöytään ison kasan heiniä. Kun miehet kiihdyksissään päivittelivät, oliko emäntä tullut hulluksi, tämä vastasi:” Kuinka minä olisin voinut tietää, että te huomaisitte? Olen laittanut teille kaksikymmentä vuotta ruokaa, enkä koko sinä aikana ole kuullut siitä mitään sanottavaa.”

Herätä toisessa kiinnostus.

Carnegie kertoo kirjassaan usein luennoillaan mainitsemansa esimerkin. Michael E. Whidden, silloinen Shellin piirimyyjä, halusi nousta alueensa ykkösmyyjäksi, mutta hänen toiveensa esteenä oli yksi huoltoasema. Sitä piti vanhahko mies, joka ei välittänyt aseman siisteydestä, ja tämän johdosta asiakkaat karttoivat paikkaa. Mike puhutteli miestä useamman kerran, mutta tämä ei muuttanut tapojaan. Lopulta hän päätti viedä miehen tutustumaan piirinsä uusimpaan huoltoasemaan. Vierailu teki mieheen niin suuren vaikutuksen, että tämä kunnosti oman huoltoasemansa ja piti sen siistinä, ja tämän vuoksi asiakasmäärät lähtivät nousuun. Tämä muutos nosti Miken piirinsä parhaaksi myyntimieheksi.

Carnegie kertoo useita mieleenpainuvia tarinoita aina lapsen kasvatuksesta politiikkaan ja yritysmaailmaan, ja kaikkien kertomusten ydin on sama: Älä puhu ja neuvo. Herätä ihmisessä omaehtoinen halu muutokseen.

Tässä hieman alkua Carnegien maailmankuulun teoksen ajatusmaailmasta. Ehkä tärkein huomio on se, että minun on turha saarnata asioita. Minun tulee miettiä keinoa, miten saan kanssakulkijan sisäistämään sen asian, jota niin innokkaasti olen viemässä eteenpäin. - Ja toisaalta: Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! - Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi?

Lisää seuraa, kunhan ensin käyn reissaamassa ja tuulettamassa aivojani. Palataan!

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvalta

Keskiviikko 12.2.2025 - Pirkko Jurvelin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Viime viikolla kirjoitin ajatuksia Dale Carnegien teoksesta ”Miten pääsen eroon turhista huolista” ja kirjahyllyäni tutkiessani nappasin seuraavaksi käteeni saman herran menestysteoksen ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Olen lukenut teoksen ensimmäistä kertaa jo ties kuinka kauan aikaa sitten ja päätin, että oli aika kerrata viisaita ajatuksia. Suunnittelin, että tässä postauksessa otan esiin niitä asioita, jotka koskevat kirjan ensimmäistä osaa, eli miten saan ystäviä – Carnegien sanoin ”ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”.

Älä arvostele, tuomitse tai valita.

”Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! Hienoa. Sehän sopii. Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi.” Benjamin Franklin ( yhdysvaltalainen toimittaja, kirjailija, tiedemies…, 1706-1790)oli kuulemma nuorena tahditon ja itsekeskeinen, mutta muuttui vähitellen niin diplomaattiseksi ja taitavaksi ihmisten käsittelijäksi, että hänestä tehtiin Amerikan suurlähettiläs Ranskaan. Mikä oli hänen salaisuutensa? Franklin oli aikalaisten mukaan itse sanonut joskus näin: ”Minä en puhu pahaa kenestäkään...puhun jokaisesta kaikkea hyvää mitä tiedän.” - Kuka hölmö hyvänsä pystyy arvostelemaan, tuomitsemaan ja valittamaan – ja useimmat hölmöt niin tekevätkin. Mutta ymmärtämys ja anteeksiantamisen taito vaativat luonteenlujuutta ja itsehillintää.

Tunnen hyvin henkilön, jolla on aina ”sananen sanottavana” eri tilanteissa. Hän ohjaa, neuvoo, arvostelee ja ilmoittaa mielipiteensä, vaikka niitä ei aina kaivattaisikaan. Mitä hän ei tee? Hän ei kiitä eikä kehu, ei anna positiivista palautetta. Joskus kannattaisi miettiä sitä, että jos ei ole mitään hyvää sanottavana, niin ei sano sitten yhtään mitään.

Anna rehellistä ja vilpitöntä kannustusta.

Taivaan kannen alla on Carnagien mukaan vain yksi keino saada toinen ihminen tekemään jotakin. Mikä ihmeen keino se voisi olla? Se on toimia niin, että saa tämän henkilön haluamaan tietyn asian tekemistä. Ja ihminenhän haluaa tehdä asioita, jos ja kun sen tekeminen saa hänessä aikaan arvostuksen ja merkityksellisyyden tunteen. Tämä halu saa kuuluisat kirjailijat ja taiteilijat luomaan mestariteoksia, ja tämä samainen halu houkuttelee ihmisiä rikollisille teille. Jokainen meistä kaipaa arvostuksen tunnetta: isä, äiti, lapsi, poliitikko, opettaja, myyjä, linja-autonkuljettaja, sairaanhoitaja…

Tarina kertoo, kuinka maalaisemäntä kantoi raskaan työpäivän päätteeksi miesväen eteen illallispöytään ison kasan heiniä. Kun miehet kiihdyksissään päivittelivät, oliko emäntä tullut hulluksi, tämä vastasi:” Kuinka minä olisin voinut tietää, että te huomaisitte? Olen laittanut teille kaksikymmentä vuotta ruokaa, enkä koko sinä aikana ole kuullut siitä mitään sanottavaa.”

Herätä toisessa kiinnostus.

Carnegie kertoo kirjassaan usein luennoillaan mainitsemansa esimerkin. Michael E. Whidden, silloinen Shellin piirimyyjä, halusi nousta alueensa ykkösmyyjäksi, mutta hänen toiveensa esteenä oli yksi huoltoasema. Sitä piti vanhahko mies, joka ei välittänyt aseman siisteydestä, ja tämän johdosta asiakkaat karttoivat paikkaa. Mike puhutteli miestä useamman kerran, mutta tämä ei muuttanut tapojaan. Lopulta hän päätti viedä miehen tutustumaan piirinsä uusimpaan huoltoasemaan. Vierailu teki mieheen niin suuren vaikutuksen, että tämä kunnosti oman huoltoasemansa ja piti sen siistinä, ja tämän vuoksi asiakasmäärät lähtivät nousuun. Tämä muutos nosti Miken piirinsä parhaaksi myyntimieheksi.

Carnegie kertoo useita mieleenpainuvia tarinoita aina lapsen kasvatuksesta politiikkaan ja yritysmaailmaan, ja kaikkien kertomusten ydin on sama: Älä puhu ja neuvo. Herätä ihmisessä omaehtoinen halu muutokseen.

Tässä hieman alkua Carnegien maailmankuulun teoksen ajatusmaailmasta. Ehkä tärkein huomio on se, että minun on turha saarnata asioita. Minun tulee miettiä keinoa, miten saan kanssakulkijan sisäistämään sen asian, jota niin innokkaasti olen viemässä eteenpäin. - Ja toisaalta: Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! - Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi?

Lisää seuraa, kunhan ensin käyn reissaamassa ja tuulettamassa aivojani. Palataan!

v

Vaadin korvauksia - kauppojen tuotteet ja mainokset altistavat minut tahtomattani kelttiläiselle uskonnolle

Lauantai 2.11.2024 - Pirkko Jurvelin

Vaadin korvauksia – kauppojen tuotteet ja mainokset altistavat minut tahtomattani kelttiläiselle uskonnolle

Viime päivien uutinen kertoo, että Hämeenlinnan kaupunki maksaa korvauksia lapselle, joka joutui yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan osallistumaan tahtomattaan koulussa uskonnon harjoittamiseen. Eräässä koulussa oli järjestetty konsertti, jonka sisällöstä ei ilmeisesti ollut ennakkoon tarkkaa tietoa. Koulun rehtori oli luullut, ettei konsertti olisi tunnustuksellinen ja näin sopisi kaikille oppilaille. Tilaisuudessa esitettiin kuitenkin uskonnollisia lauluja, ja vasta silloin oli selvinnyt, että kyseessä olikin hengellinen konsertti.

8-vuotiaan lapsen vanhemmat olivat valittaneet asiasta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle, sillä oppilaille ei oltu järjestetty muuta toimintaa kyseiselle ajalle. Lautakunta piti asiaa syrjintätapauksena, ja on tuominnut Hämeenlinnan kaupungin maksamaan 1500 euroa syrjinnästä kärsineelle lapselle. Toivon, että kyseinen rahasumma rauhoittaa vanhempia ja varsinkin syrjinnän kohteeksi joutunutta koululaista, joka on joutunut kuuntelemaan Jeesus-lauluja.

Elämme maallistuneessa, monimuotoisessa yhteiskunnassa, mutta kuitenkin yhä ja edelleen 62,8 % suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Jäseniä kirkolla on noin 3,5 miljoonaa, ja se on neljänneksi suurin luterilainen kirkkokunta Euroopassa. Suomen kansankirkolla on noin 700 kirkkorakennusta, ja uskon, että suurin osa Suomessa asuvista ihmisistä on kuullut kirkonkellojen soivan ja ilmoittavan jumalanpalvelusten tai muiden hengellisten tilaisuuksien alkamisesta.

Kristinusko on tuonut yhteiskuntaamme monia vuotuisia juhlia kuten joulu, pääsiäinen ja juhannus, ja ne näkyvät kaikkialla ja vaikuttavat esimerkiksi työelämään. Kukaan Suomessa asuva ei pääse pakoon kristillisyyden mukanaan tuomia tapoja, ja sen vuoksi mielestäni olisi luonnollista hyväksyä ne yhteiskuntaamme kuuluvina asioina. Kristittyjen juhliin (esimerkiksi joulu) ei tarvitse osallistua, mutta on hyvä ymmärtää, miksi ja miten sitä vietetään. En jaksa uskoa, että esimerkiksi tämä 8-vuotias lapsi, joka vastoin hänen vanhempiensa tahtoa vietiin hengelliseen konserttiin, kuuli elämänsä ensimmäisen kerran sanan ”Jeesus”. Enkä myöskään jaksa uskoa, ettei hän enää koskaan kuulisi tai kohtaisi mitään kristilliseen elämäntapaan liittyviä asioita Suomessa asuessaan.

Kansanedustaja Päivi Räsänen on ihmetellyt 1500:n euron korvauksen maksamista. Ehkäpä juuri siksi hän on ottanut kantaa halloweenin yleistyvään viettoon kouluissa ja päiväkodeissa. Räsäsen mukaan halloweenin juhliminen sisältää pelottavia ja ahdistavia aineksia, ja hän kertoo saaneensa lasten vanhemmilta ja opettajilta viestejä, joissa kerrotaan lapsen halunneen jäädä kotiin, koska kouluun tai päiväkotiin meno pelottaa kyseisen teeman vuoksi. Räsänen jätti perjantaina kysymyksen aiheesta hallitukselle:” Miten hallitus aikoo ehkäistä kouluissa ja päiväkodeissa vakiintuneen halloween- juhlinnan aiheuttamia haittoja lapsille? Voitaisiinko päiväkoteja ja kouluja ohjeistaa viettämään sadonkorjuun tai pyhäinpäivän aikaista juhlaa niin, että kaikki oppilaat voisivat osallistua niihin hyvillä mielin?”

Räsänen pohtii, että muuttamalla juhlan suomalaisempaan muotoon lapset oppisivat arvostamaan kotimaista maataloutta, ja että juhlinnan toisenlainen painopiste toisi näin esiin oman maamme perinteitä.

Kristittyjä arvoja kannattavat suomalaiset joutuvat näkemään, kokemaan ja mukautumaan moniin sellaisiin asioihin ja tapoihin, jotka tuntuvat oudoilta, suorastaan vääriltä. Suuri enemmistö vaikenee kuitenkin kohteliaasti, mukautuu ja ajattelee, ettei tässä muutakaan voi. Samanlaista mukautumista odottaisin myös niiltä vähemmistöön kuuluvilta Suomen asukkailta, jotka kohtaavat omien arvojensa vastaisia asioita. Vieraita tapoja ei kenenkään tarvitse omaksua haluamattaan, mutta monimuotoisen yhteiskunnan asukkaina meidän tulee sopeutua siihen, että kanssaihmisemme haluavat uskoa, juhlia ja elää eri tavalla kuin me itse.

Taisteluväsymystä ilmassa

Maanantai 11.3.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Taisteluväsynystä ilmassa

Sunnuntai 11.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Suomi on sodassa viiden vuoden sisällä

Lauantai 9.12.2023 - Pirkko Jurvelin

Suomi on sodassa viiden vuoden sisällä

Parin nuorehkon miehen kanssa käymäni kahvipöytäkeskustelu avasi silmiäni aika lailla. Pidän itseäni suhteellisen ajan tasalla olevana, mutta ilmeisesti on asioita, joita en ole tajunnut (ihmeellistä!).

Kahvipöydässä tunnelma oli lupsakka ja avoin, sen takasivat hyvät pullat ja mukava seura. Keskustelu kääntyi itsestään selvästi maailmanpoliittiseen nykytilanteeseen. Minä tuskittelin sitä, että miksi ihmeessä jonkun sellaisen maan kuin Turkki pitää olla mukana Nato:ssa? Natohan on poliittinen ja sotilaallinen liittouma, joka perustettiin aikoinaan nimenomaan silloisen Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhkan vuoksi. Sopimuksessa on määritelty, että jos Neuvostoliitto (nykyisin Venäjä) hyökkäisi Yhdysvaltojen eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäykseksi Yhdysvaltoja vastaan. Mitä ihmettä tässä porukassa tekee sitten Turkki, joka maana ei kunnioita ihmisoikeuksia, ja joka pitää yllä läheistä ystävyyttä Venäjän kanssa? minä päivittelin suureen ääneen.

- Kyllä Turkki täytyy pitää mukana Natossa, valisti nuori mies. - Sillä on Naton jäsenmaista toiseksi suurin armeija Yhdysvaltojen jälkeen, ja aktiivipalveluksessa on noin 350 000 miestä. Maan armeijaa pidetään erittäin ammattitaitoisena ja toiminnallisesti kokeneena. Myös Turkin geopoliittinen sijainti, joka mahdollistaa pääsyn Mustallemerelle ja varmistaa Naton kaakkoiskyljen turvallisuuden on otettava huomioon, ja sitä paitsi maa tarjoaa Natolle myös sotilastukikohtia.

Mitäpä minulla olisi ollut tuohon lisättävää. Turkki on siis pidettävä Natossa, vaikka se kuinka venkoilisi ja puuhailisi omiaan. Kun kuulin, kuinka huippuun kehitetty maan aseteknologia on, olin vähän kummissani. Niin köyhä maa ja huippuarmeija? Sitten tajusin. Valtion varat eivät riitä kansalaisten olojen ja elintason kehittämiseen, koska rahat menevät sotaan varustautumiseen. - Kun olimme lopettelemassa keskusteluamme, tuumasi puhekaverini:”Pian rytisee täälläkin.”

Samantyyppistä keskustelua kävin parin päivän kuluttua tuosta tapaamisesta toisen nuoren miehen kanssa. Pohdimme sitä, mitä Venäjällä mahtaa tapahtua, kun Putin kuolee. Siis kuolee? No, sanoisin, että se mies ei ole enää pitkäikäinen, ja oli kuolinsyy mikä tahansa, niin siitä jää epämääräinen tunne. Keskustelukaverini selvensi, ettei Putinin kuolema tarkoita ollenkaan sitä, että olosuhteet Venäjällä rauhoittuisivat, ja että maa lopettaisi jollakin syyllä Ukrainan sodan.- Ei niin, minä vastasin, - mutta se antaa meille aikaa muutaman vuoden. Putinin kuoleman jälkeen Venäjä tulee olemaan sen verran kaoottisessa tilassa, ettei se pysty jatkamaan sotaa Ukrainassa tai aloittamaan uutta esimerkiksi Suomessa. Sen on yritettävä turvata rauha omassa maassa.

- Viiden vuoden sisällä olemme sodassa, tuumasi ystäväni lakonisesti.

Jonkinlainen ymmärrys on alkanut hiipiä tajuntaani. Venäjä (virallisesti Venäjän federaatio) on liittovaltio, joka koostuu 83:sta ”liittovaltiosubjektista”. Se on pinta-alaltaan maailman suurin valtio ja peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista. Maa käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja noin 40 prosenttia Euroopasta. Venäjä on yksi viidestä virallisesti tunnustetusta ydinasevaltiosta, ja sillä on yhdessä Yhdysvaltojen kanssa maailman suurimmat ydinasevarastot. - Hei, hetkinen, olinko joskus ajatellut, ettei Venäjä voi tehdä Suomelle mitään, kun olemme sentään osa sivistynyttä Eurooppaa ja Natossakin?

Eurooppa (minun turvani) puolestaan on maailman toiseksi pienin maanosa, jossa tilastojen mukaan on 44 valtiota. Maanosan suuruus ei sinänsä ole niin merkittävä tekijä, sillä valtavalla Venäjällä on paljon lähes asumattomia maa-alueita. Mutta jotakin Venäjällä on, mitä eurooppalaisilla ei ole. Varsinkin Putinin vallassa olon aikana maassa on painotettu maan yhtenäisyyttä. ”Äiti-Venäjä” turvaa kaikki lapsensa edellyttäen samalla tietysti, että lapset tottelevat äitiään. Eurooppa sitä vastoin koostuu hajallaan olevista erillisistä valtioista, joilla ei ole yhtenäistä johtoa (no, toki EU yrittää parhaansa), ja joilla jokaisella on omaa maata koskevat intressinsä ja haasteensa. Harvoin minäkään ajattelen olevani eurooppalainen, minun identiteettini on olla suomalainen. Haaparannalla käydessäni jag måste tala svenska, men jag är inte svensk, nej, jag är finsk. Pitäisiköhän meidän eurooppalaisten alkaa panostaa enemmän eurooppalaiseen identiteettiin ja eurooppalaisiin arvoihin? Tekisikö se meistä vahvempia yhdessä?

Lähteet: wikipedia, statista

Yhteiskunta sekasorron vallassa - ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet

Sunnuntai 26.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Yhteiskunta sekasorron vallassa – ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet

Kolme asiaa johdatti minut tämän blogin aiheeseen. Ensiksikin: Olin eräässä tapahtumassa, joka järjestettiin lukion tiloissa. Kävin vessassa ja sieltä poistuessani huomasin oven sisäpuolelle kiinnitetyn julisteen, jonka otsikko kuului: Ihmisen seksuaaliset oikeudet. En ehtinyt jäädä lukemaan kyseistä tiedonantoa tai julkilausumaa, mutta mieleeni välähti heti kysymys: Entä ihmisen seksuaaliset velvollisuudet?

Toinen puhutteleva asia sattui kotonani. Olin aikuisen lapsenlapseni kanssa iltateellä, ja hän kertoi, että oli ollut viikonloppuna käymässä Tampereella kaverinsa luona. Hän oli havainnut, kuinka paljon enemmän kaupungissa näkyi maahanmuuttajataustaisia henkilöitä Oulun katukuvaan verrattuna. ”Minulla tuli raitiovaunussa turvaton olo, kun teini-ikäiset maahanmuuttajat mellastivat, puhuivat isoon ääneen, eivätkä selvästi välittäneet muista ihmisistä. He olivat jotenkin pomoja siinä tilanteessa.”

Kolmas tähän blogivalintaan vaikuttava seikka oli viikonloppuna ilmestyneen Helsingin Sanomien artikkeli, joka oli otsikoitu:” Ruotsalainen poliisipäällikkö varoitti jengeistä jo 20 vuotta sitten”. Yhä työelämässä mukana oleva poliisipäällikkö Carin Götblad kertoo siitä, miten nykytilanteeseen on ajauduttu, ja mitä rikollisjengien hävittämiseksi ja yleisen turvallisuuden parantamiseksi yritetään nyt lopultakin tehdä. ”Meillä on naiivi yhteiskunta ja naiivi lainsäädäntö...Tänä päivänä avoin yhteiskunta ei toimi, koska sitä käytetään hyväksi.” Suomelle ja suomalaisille hän antaa neuvon reagoida voimakkaasti jengiytymiseen, jonka taustalla ovat usein huumekaupat ja muu rikollinen toiminta.

Miksi hyvinvointivaltio on täynnä rikollisuutta? Siksi, että ihmisiä paapotaan. Ja huomatkaa, nyt en puhu pelkästään maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, vaan myös ihan tavallisista suomalaisista ja ruotsalaisista. Ihmisillä on OIKEUKSIA, ja niitä on niin paljon, että hän voi viettää aikansa tekemättä mitään järkevää, sillä yhteiskunta tulee kyllä vastaan tukemalla kelkasta putoajia ja heitä, joita ei huvita istua kyydissä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei yhteiskunnan jäsen voi olla pelkästään saavana osapuolena (=oikeudet), vaan ansaitakseen jäsenyytensä hänen on myös täytettävä velvollisuutensa.

Mitkä ihmeen velvollisuudet? Suomalaisen yhteiskunnan asukkaan tulee täyttää ainakin seuraavat velvollisuudet: 1. Kaikkien, jotka asuvat tai oleskelevat Suomessa, täytyy noudattaa Suomen lakeja. 2. Noin 7-18 -vuotiailla on oppivelvollisuus. 3. Suomessa työskentelevien täytyy yleensä maksaa veronsa Suomeen. 4. Kaikilla on velvollisuus todistaa oikeudessa, jos sinne kutsutaan. 5. Kaikilla on velvollisuus auttaa onnettomuudessa. 6. Suomalaisilla on lakiin perustuva maanpuolustusvelvoite. 7. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan.

Nuo velvollisuudet näyttävät ihan järkeen käyviltä perusasioilta, ja niinhän ne ovatkin. Mikäli Suomessa asuvat henkilöt toimisivat näiden velvollisuuksien mukaan, niin olisihan tämä aika hulppea yhteiskunta! Olisiko mahdollista, että alettaisiin kiinnittää yhä enemmän huomiota velvollisuuksiin, koska niiden hoitaminen parantaa ja elvyttää koko yhteiskuntaa, ja jätetään oikeuksista puhuminen vähän vähemmälle. Toisaalta ymmärrän kyllä, että on paljon mukavampi puhua oikeuksista kuin velvollisuuksista.

Tässä vaiheessa, kun Ruotsi näyttää olevan katastrofin partaalla yrittäessään taistella rikollisuuden leviämisen estämiseksi samaan aikaan, kun maassa suunnitellaan uusia, aidattuja asuinalueita tavalliselle kansalle, niin Tanskalla tuntuu menevän hyvin. Siellä on tartuttu ongelmiin tosissaan, ihmisoikeuksista ei ole luovuttu, mutta ihmisvelvollisuudet nostetaan esille, eikä rikollisuutta hyssytellä.

Miten meille käy täällä Suomessa? Meillä on niin erinomaisen huono esimerkki tuossa kyljessämme, joten voimme vain todeta ruotsalaisille: Pieleen meni, yrittäkää pärjätä. Meidän täytyy toimia toisin.

Lopuksi vielä lukijoilleni: Olen maahanmuuttomyönteinen henkilö, joka on sitä mieltä, että meillä jokaisella on oikeuksien lisäksi myös paljon velvollisuuksia. Suomi saa toivottaa mielestäni tervetulleeksi jokaisen, joka on valmis sitoutumaan näihin velvollisuuksiin. Sitä paitsi: Suomi tyhjenee hyvää vauhtia, joten uusille asukkaille on kyllä tilaa.

Jokaisella on oikeus

Sunnuntai 2.7.2023 - Pirkko Jurvelin

Jokaisella on oikeus

Tulin juuri kaupunkilomalta. Lensimme kuopuksen kanssa ensiksi Riikaan, ja parin päivän oleskelun (= hektisen ympäriinsä juoksentelun) jälkeen matkustimme bussilla Vilnaan, jossa viivyimme myös kaksi päivää. Vaikka olin tutkiskellut useita matkustussivustoja ennen lähtöämme, niin molemmat kaupungit yllättivät eri tavoilla. Riikasta jäivät mieleeni vanhan kaupungin lisäksi katusoittajat, joista joku soitti viulua, joku toinen huuliharppua, kolmannet trumpettia ja käyrätorvea ja niin edelleen, enemmän ja vähemmän taitavia musiikin esittäjiä löytyi vähän joka nurkan takaa. Pianonsoittaja oli epäilyksettä ammattimuusikko, soitto oli upeaa kuultavaa!

Jos pitäisi valita, kumpaan kaupunkiin matkustaisin uudestaan, niin valinta kohdistuisi ehdottomasti Vilnaan! Ilmapiirissä oli jotain suurkaupunkimaista ja energistä, vaikka historiallisia kulttuurikohteita oli paljon enemmän kuin olimme ennalta kuvitelleet. Koska olimme heti kaupunkiin saavuttuamme hakeutuneet turisti-infoon, niin tiesimme, että seuraavana päivänä pääsisimme kaksi ja puoli tuntia kestävälle ilmaiselle (!) kävelykierrokselle ammattioppaan mukana. Ja mehän lähdimme tietysti kuten moni muukin. Aluksi kerroimme nimemme ja sanoimme, mistä maasta olemme kotoisin. Me olimme ainoat suomalaiset, kaukaisimmat turistit tulivat Australiasta ja USA:sta. Opastus oli englanninkielinen, opas erittäin tietävä ja runsassanainen.

Oletko kuullut koskaan Uzupis – nimisestä tasavallasta, joka sijaitsee Vilnassa? No, emme mekään olleet. Oikeastaan kysymyksessä on boheemi kaupunginosa, joka päätti vuonna 1997 julistautua mikrotasavallaksi. Tämä valtio viettää itsenäisyyspäivää aina 1.4. (aprillipäivä!), sillä on oma presidentti, kansallislaulu, lippu, perustuslaki, postimerkki ja aikaisemmin myös noin kahdentoista hengen armeija, joka kuitenkin lopetettiin rauhanaatteen nimissä. Jos tähän mikrovaltioon haluaa tutustua juuri 1.4., niin rajasillalla saatetaan kysellä passia ja antaa kulkulupa leimalla vaikka keskelle otsaa.

Ihan tosissaan ei nyt siis olla, ja Uzupis tunnetaankin taiteilijoiden omana alueena, vaikkakin kaupunginosan uudempi puoli on jo kallista asuinaluetta. Tällä paikalla on myös juutalainen historiansa kuten monilla muillakin Vilnan ja Liettuan alueilla. Tällä mikrovaltiolla on myös oma perustuslakinsa, johon pääsette nyt tutustumaan.

Uzupisin perustuslaki:

1. Jokaisella on oikeus elää Vilnajoen rannalla, ja Vilnajoella on oikeus virrata jokaisen ohi.

2. Jokaisella on oikeus kuumaan veteen, lämmitykseen talvella ja tiilikattoon.

3. Jokaisella on oikeus kuolla, mutta se ei ole velvollisuus.

4. Jokaisella on oikeus erehtyä.

5. Jokaisella on oikeus olla ainutlaatuinen.

6. Jokaisella on oikeus rakastaa.

7. Jokaisella on oikeus olla ilman rakkautta, muttei välttämättä.

8. Jokaisella on oikeus olla huomaamaton ja tuntematon.

9. Jokaisella on oikeus laiskotella tai vain olla tekemättä mitään.

10. Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa.

11. Jokaisella on oikeus huolehtia koirastaan, kunnes jompikumpi kuolee.

12. Koiralla on oikeus olla koira.

13. Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädän tullen sen pitää auttaa tätä.

14. Jokaisella on oikeus olla joskus tietämätön velvollisuuksistaan.

15. Jokaisella on oikeus epäröidä, mutta se ei ole velvollisuus.

16. Jokaisella on oikeus olla onnellinen.

17. Jokaisella on oikeus olla onneton.

18. Jokaisella on oikeus olla hiljaa.

19. Jokaisella on oikeus uskoa.

20. Kenelläkään ei ole oikeutta väkivaltaan.

21. Jokaisella on oikeus tajuta oma pienuutensa ja suuruutensa.

22. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta siihen, mikä on ikuista.

23. Jokaisella on oikeus ymmärtää.

24. Jokaisella on oikeus olla ymmärtämättä mitään.

25. Jokaisella on oikeus olla mitä tahansa kansallisuutta.

26. Jokaisella on oikeus juhlia syntymäpäiväänsä tai jättää juhlimatta.

27. Jokaisen on muistettava nimensä.

28. Jokainen voi jakaa toisille sitä, mitä omistaa.

29. Kukaan ei voi jakaa toisille sitä, mitä ei omista.

30. Jokaisella on oikeus veljiin, siskoihin ja vanhempiin.

31. Jokainen voi olla vapaa.

32. Jokainen on vastuussa vapaudestaan.

33. Jokaisella on oikeus itkeä.

34. Jokaisella on oikeus olla väärinymmärretty.

35. Kenelläkään ei ole oikeutta syyllistää toista.

36. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä.

37. Jokaisella on oikeus olla ilman oikeuksia.

38. Jokaisella on oikeus olla pelkäämättä.

39. Älä voita.

40. Älä puolustaudu.

41. Älä anna periksi.

Perustuslain kohta numero 27 arveluttaa hiukan, mutta muuten nämä ovat varmasti tarkkaan pohdittuja asioita, vai mitä?

Turkki ulos NATO:sta!

Maanantai 16.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Turkki ulos NATO: sta!

Turkin tahallinen venkoilu Suomen ja Ruotsin Nato- jäsenyyshakemusten kanssa on saanut sekä rivikansalaiset että poliitikot kiehumispisteeseen. Mikä on tuo maa ja sen presidentti, joka tahallaan, keksityillä syillä, estää näitä kahta sivistynyttä eurooppalaista maata saamasta puolustusliiton jäsenyyden?

Valitettavasti on niin, että yksityisellä jäsenmaalla on paljon valtaa Nato:ssa, sillä päätöksenteon on aina tapahduttava yksimielisesti. Jäsenmaa voi kyllä halutessaan jäädä ulkopuolelle päätöksenteosta, mutta siinä tapauksessa se ei kuitenkaan estä päätöksen syntymistä. Nato- mailla on oikeus myös olla osallistumatta niihin toimintoihin, jotka on päätetty, toisaalta jäsenmaa ei saa toimia vastoin Nato:n päätöksiä. Selkeä juttu, mutta kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että vaatimus täydellisestä yksimielisyydestä antaa kikkailijoille liian paljon valtaa.

Turkki pyrkii jäseneksi myös Euroopan Unioniin. Se hyväksyttiin hakijamaaksi vuonna 1999, mutta maan poliittisen tilanteen vuoksi jäsenneuvottelut ovat käytännöllisesti katsoen jäissä. EU:n viime lokakuisen raportin mukaan Turkki on ottanut takapakkia lähes kaikilla aloilla, ennen kaikkea oikeusvaltioperiaatteen alueella. ”Demokraattisten instituutioiden toiminnassa on vakavia puutteita”, totesi EU:n laajentumiskomissaari Olivér Várhelyi. Turkin käymä sota Syyriassa ja Irakissa sekä maan presidentin läheinen ystävyys Putinin kanssa ovat ymmärrettävästi ongelmallisia EU:n näkökulmasta katsottuna. Yhdysvallat on puolestaan määrännyt Turkille pakotteita ja keskeyttänyt Yhdysvaltain F-3-hävittäjäkoneiden toimitukset maalle, koska Erdogan tilasi vuonna 2017 venäläiset ilmapuolustusjärjestelmät.

Turkin presidentti, 68- vuotias Recep Tayyip Erdogan, on hallinnut maata yli kaksikymmentä vuotta eli pisimpään sen jälkeen, kun moderni Turkki perustettiin. Erdogan toimi ensiksi pääministerinä ja myöhemmin presidenttinä edustaen konservatiivista islamilaista Oikeus- ja kehityspuoluetta. Nyt ovat jälleen vaalit edessä, sillä kesäkuussa turkkilaiset saavat valita maalleen uuden presidentin. Saavat ja saavat, sillä jos miettii EU:n tutkimustuloksia kyseisen maan demokratiasta, niin eiköhän vaalien tulos voida julistaa jo nyt ja kertoa, että nykyinen presidentti jatkaa vielä yhden viisivuotiskauden tai ainakin siihen saakka kuin terveys kestää.

Vaalitulos ei kuitenkaan ole ihan tähtiin kirjoitettu. Juuri aiemmin mainittu maan huono ihmisoikeustilanne sekä inflaatio, joka on lähes 86 prosenttia, saa ihmiset miettimään, olisiko Erdoganin tilalle saatava presidentti, jolla olisi modernimpi käsitys maan ja maitten välisten suhteiden hoidosta.

Viime sunnuntaina Erdogan ilmoitti, että Suomen ja Ruotsin täytyisi luovuttaa 130 ”terroristia” Turkkiin, jotta se hyväksyisi näiden hakijamaiden Nato-jäsenyyden. Tämä vaatimus ilmoitettiin sen jälkeen, kun Tukholman kaupungintalon eteen ripustettiin jaloista roikkumaan Erdogania esittävä nukke. Tämän vaatimuksen lisäksi Erdogan eväsi Suomen ja Ruotsin edustajien matkan Turkkiin.

Suomeksi sanottuna asia menee näin: Suomi ja Ruotsi luovuttavat 130 ”terroristia” (lähinnä kurdeja), jotka sitten Turkki mitä ilmeisimmin tuomitsee kuolemaan ”maanpetoksen” vuoksi. Kun 130:n ihmisen henki on uhrattu, niin Suomi ja Ruotsi saavat Nato-jäsenyytensä. Kysyn vain: Miten tämä voi olla mahdollista demokraattisessa Suomessa ja Ruotsissa? Ei mitenkään. Mutta se on mahdollista yksinvaltiaan hallitsemassa Turkissa, jossa peruskansalainen on rahaton ja vailla minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.

Suomalaisena minä häpeän, jos joudumme käymään ihmishengillä kauppaa saavuttaaksemme jonkin edun, mutta toisaalta ymmärrän tietysti, kuinka tärkeä Nato-jäsenyys on maallemme. Missä ovat ihmisoikeudet?

Lähteenä mm. Frankfurter Rundschau

Kun ukrainalaiset lähtivät puolukkaan

Lauantai 22.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Kun ukrainalaiset lähtivät puolukkaan

Meitä nuoria, vastavalmistuneita opettajia oli vähän joka lähtöön. Porukkamme oli kuitenkin jossain määrin erityinen, sillä lehtorit ja kasvatustieteilijät Oulun OKL:ssa mainitsivat silloin tällöin, että juuri tässä vuosikerrassa oli sitä jotain. Kierteli myös sellaisia huhuja, että valintaprosessi olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava. No, siihen en kyllä osaa sanoa mitään.

Onhan meillä ollut pari, kolme yhteistä tapaamista, ja joistakin opiskelutovereista on tullut elinikäisiä ystäviä.

Muistan Ilkan hyvin, koska hän oli kunnollinen, rehellinen, mukava tyyppi. Kun eläkeikä koitti, hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan opiskeli papiksi, jota työtä hän tekee edelleen. Kun Ukrainasta alkoi tulla pakolaisia Suomeen, Ilkka tahtoi olla mukana avustustyössä. Loppukesällä hän saikin hienon idean: Pakolaiset kuljetetaan metsään, he saavat poimia puolukoita niin paljon kuin jaksavat, ja marjoista saadut tulot poimijat pitäisivät tietysti itse.

Ilkka organisoi homman: poimijoiden kuljetukset metsään ja takaisin sekä tämän lisäksi ostajat puolukoille. Ihmiset maksoivat sangollisesta marjoja 50 euroa. Idea oli hieno, kaikki toimi hyvin, koska joka yksityiskohta oli suunniteltu ja hoidettu huolella etukäteen. Lopuksi Ilkka järjesti ukrainalaisille juhlat kotonaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, oli saatu apua, oli saatu auttaa, tutustua uusiin ihmisiin, suomalaiset olivat hiljaa mielessään kiitollisia siitä, että olivat Suomen kansalaisia.

Tietysti tällainen toiminta herätti mielenkiintoa, taisi paikallinen lehtikin mainita siitä, ja somesta löytyi monenlaisia kuvia ja tekstejä. Ukrainalaisten toiminnallinen auttaminen keräsi paljon tykkäyksiä, ja varmasti Ilkan ohella moni muukin rupesi miettimään, löytyisikö vastaavia tapoja auttaa sodan jaloista paenneita ihmisiä.

Ja kuten usein somessa käy, joku rupesi miettimään, paljonko idean isä siitä viisikymppisestä piti itsellään. Oliko hyväkin bisnes? Kai nyt edes polttoainekulut? Keskustelu taukosi kuitenkin, kun eräs puolukoiden ostaja ilmoitti, että hän ainakin antoi viisikymppisensä suoraan poimijan käteen.

Ilkka ei lähtenyt asiaa retostelemaan julkisesti. Hän laittoi keskustelun aloittajalle yksityisen viestin, jossa kysyi, voisiko mies tulla auttamaan marjastajien kyydityksessä. Hommaa olisi vaikka kuinka paljon. Vastausta ei tullut koskaan.

Minä olen hemmoteltu Suomen kansalainen. Tällä hetkellä lomailen Fuengirolassa, Espanjassa, jossa asiat hoidetaan ja hoituvat omalla tyylillään. Ensimmäisenä lomapäivänäni hotellista kuului tuon tuostakin kamala palohälyttimen ujellus. Kävin kysymässä asiasta, ja kyseessä oli kuulemma testaus. Hyvä juttu. Kun kello oli kymmenen illalla, alkoi jälleen kuulua korvia särkevä hälytysääni, eikä se loppunut. Katsoin, oliko tukka hyvin, vetäisin yöpuvun päälle puseron, laitoin jalkaani rantatossut ja rupesin laskeutumaan portaita myöten kahdeksannesta kerroksesta rivakkaa vauhtia alas. Meitä oli paljon, mutta mitään paniikkia ei ollut.

Me yöpukuun pukeutuneet turistit seisoimme hotellia tuijotellen, vitsejä vääntäen ja ihmetellen ulkona lähes puoli tuntia. Missään vaiheessa kukaan ei tullut kertomaan mitään, ja vähitellen aloimme valua sisään. Siellä joku mainitsi, ettei täällä mitään tulipaloa ole. No, tulipa harjoiteltua.

Tänä aamuna asunnostani menivät yhtäkkiä sähköt pois päältä. Join kahvin loppuun, laitoin sisäsiistit vaatteet ylleni, mietin, kuinka kauan pakasteessa oleva kala säilyisi sulamatta ja lähdin respaan. Selitin asiani, tyttö tuli mukaani, katseli ympärilleen ja meni lopulta sähkökaapin luo. Hän väänsi kaikki mittarinkannat ensin alas ja sitten takaisin ylös, ja valkeus tuli! Ai, niin, tuotahan minäkin jouduin tekemään aikoinani usein Espanjassa asuessani ja myös lomaillessani.

Sattuuhan näitä. Mutta mietipä, jos se olisi arkipäivää, että hirveät hälytykset valvottaisivat sinua yöllä ja päivällä ja laittaisivat elämäsi sekaisin, tekisivät sinut valppaaksi ja pelokkaaksi, hermostuneeksi. Mieti, mitä se merkitsisi, jos sähkökatkot kuuluisivat arkeesi. Talvisaikaan asuntosi olisi kylmä, ruoan laittaminen, vaatteiden peseminen, koko arki olisi yritettävä rakentaa siten, että pian voi tulla sähkökatko, joka kestäisi ties kuinka kauan.

Ukrainalaiset elävät tämän todellisuuden keskellä. Jos joku yrittää auttaa heitä, niin meidän tulee miettiä, miten minä voin tehdä osani. Kyseenalaistamisen sijaan voimme kysyä: Miten voin auttaa?

Pride-henkilöt - Suomen ainoa vähemmistö?

Keskiviikko 3.8.2022 - Pirkko Jurvelin

Pride- henkilöt – Suomen ainoa vähemmistö?

Elokuun ensimmäisellä viikolla vietetään Oulu Pridea, jonka teemana on tänä vuonna kansainväliset sateenkaarioikeudet. Ohjelmassa näytti olevan työpajoja, paneelikeskusteluja, puistojoogaa, itämaiseen tanssiin tutustumista, taiji- ja qigong-treenejä, sateenkaarimessu, opiskelijoiden pridebileet ja niin edelleen. Asialle omistautunut tai omistautumaton voi hakea itselleen sopivaa aktiviteettia.

Pride näkyy ja kuuluu. Mikä pride? ”Pride tai gay pride tarkoittaa maailmanlaajuista liikettä ja filosofiaa, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Pride-liike puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä” (wikipedia).

Pride-liike osaa pitää melua itsestään, ja sillä on tietysti siihen oikeus. On kuitenkin huomattava, ettei tämä liike edusta Suomen ainoaa vähemmistöä. Arviot seksuaalivähemmistöihin kuuluvista suomalaisista vaihtelevat, ja oletetaan, että 5-15 prosenttia väestöstämme kuuluu siihen. Muita vähemmistöjä ovat esimerkiksi seuraavat ihmisryhmät, joiden ääni ja ihmisoikeudet eivät useinkaan ole tasavertaisia valtaväestön kanssa: romanit (n.10 000-12 000), saamelaiset (n. 10 000), maahanmuuttajat (n. 470 000), vammaiset (n. 511 000), lapset ja nuoret (vuonna 2019 alaikäisiä oli Suomessa 1 049 000 asukasta), ikääntyvät ja vanhukset ( vuonna 2019 oli Suomessa 65 vuotta täyttäneitä asukkaita 1 231 274) ja uskonnolliset vähemmistöt ( vuonna 2020 1,7 % maamme asukkaista kuului johonkin muuhun kuin kristilliseen uskonnolliseen yhteisöön, uskontokuntiin kuulumattomia oli 29,4%).

Suomen kansa näyttää aika pitkälti koostuvan vähemmistöistä, joista suurin osa ei pidä ääntä itsestään jo yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät he siihen kykene.

Vierailin hoivakodissa (inhoan tuota nimitystä) leskeksi jääneen yli 90 vuotta vanhan ystäväni luona. Mies itki ja sanoi, että miksi esimerkiksi kouluissa ei opeteta, kuinka raskasta aikaa vanhuus on. Sanoin hänelle, ettei ihminen havahdu, ennen kuin asia on hänelle itselleen tärkeä ja ajankohtainen.

Tänä vuonna Vanhustenviikkoa vietetään lokakuun alussa. Teemana on tällä kertaa ”Yhdessä luontoon – joka iän oikeus”. Niinpä niin. Sama tuttava saattaa viettää pitkiä aikoja sisällä, koska ulkoiluttajia ei ole. Hän pystyy itse liikkumaan rollaattorilla saattajan kanssa, ja hoivakodin lähellä sijaitsee hieno puisto, mutta ei, hänellä ei ole oikeutta mennä luontoon.

Luin tänään verkkolehdestä uutisen, jossa Itä-Uudenmaan poliisi kertoi kohtaamisesta vanhuksen kanssa. Poliisi oli lähtenyt vuokranantajan pyynnöstä tarkistamaan 85-vuotiaan vuokralaisen asuntoa. Vuokran maksut olivat viivästyneet, eikä henkilöön oltu muutoinkaan saatu yhteyttä. Jo rappukäytävään kantautunut paha haju antoi aavistaa, ettei kaikki ollut hyvin. Partio löysi vuokralaisen makaamasta alasti lattialta, jossa hän ilmeisesti oli ollut useita tunteja. Kun poliisi kutsui paikalle ensihoidon, vanhus sanoi:”Paljonko se maksaa? En halua olla vaivaksi.” - Ihmisoikeudet?

Olisi hienoa nähdä se mielenosoittajien kulkue, joka koostuisi hoitolaitosten vanhusasukkaista, mutta eiväthän he tietenkään pääse osoittamaan mieltään kuten esimerkiksi Pride- kulkueen porukka, sillä heidän kuntonsa ei riitä siihen.

Haluaisin myös nähdä vammaisten mielenosoituskulkueen, jossa ihmiset lippuja heilutellen ja leveästi hymyillen tervehtisivät tietä reunustavia ihmismassoja.

Entä maahanmuuttajien mielenosoitus? Missä heidän ihmisoikeutensa ovat? Mitä ajattelet, kun kaupungissa törmää tuon tuostakin ulkomaalaisen näköiseen ruokakuskiin? Minä ajattelen, että he haluavat tehdä työtä, suomalaisia näiden ruokalähettien joukossa ei näe.

Mitä ajattelisit, jos romanit osoittaisivat mieltään ja marssisivat omien oikeuksiensa puolesta? Mitä?

Pride on vankasti esillä, koska lehdistö rakastaa teemaa. Klikkaukset kasvavat, kun otsikoidaan seksuaalivähemmistöistä, heidän oikeuksistaan, heidän kulkueestaan jne. Sitä vastoin lehdistö ei rakasta romaneja, vanhuksia, vammaisia, maahanmuuttajia, ei ainakaan siinä määrin, että tekisi juttuja heidän oikeuksistaan. Haluaisinpa lukea sen jutun, jossa vammainen, vanhus, romani, maahanmuuttaja, uskonnolliseen vähemmistöön kuuluva tai vaikka pieni lapsi kertoo oikeuksistaan ja siitä, että on ylpeä (=tyytyväinen) itsestään.

Suviseurat

Lauantai 2.7.2022 - Pirkko Jurvelin

Suviseurat

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on tänä vuonna ruuhkaan asti täynnä hengellisiä kesäjuhlia: Kansanlähetyspäivät Ryttylässä, Herättäjäjuhlat Joensuussa, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Evankeliumijuhla Sastamalassa, Vapaakirkon kesäjuhla Tampereen Teopoliksella ja Suviseurat Lopella. Jo runsas tarjonta kertoo siitä, että hengellisyys kiinnostaa ihmisiä yhä, vaikka joskus voisi toisinkin ajatella.

En ole itse ollut koskaan mikään ”suviseuraihminen”, sillä suuret ihmisjoukot, telttailu ja pienten lasten hoitaminen leiriolosuhteissa ei ole saanut minua syttymään (en ole myöskään kesämökki-ihminen, lomamatkoilla hotelli on paras vaihtoehto). Mieluummin pistän päälle jonkin älylaitteen ja rauhoitun kotona. Joskus tunsin huonoa omaatuntoa tästä ei-innostuksestani, koska mielessäni kyti ajatus, että suviseurailun kuului olla osa uskonnon harjoittamista. Näin vanhemmiten – kun ei enää tarvitse arkailla sitä, mitä toiset minusta ajattelevat – en enää mieti näitä. Päivämiehessä oli vinkkaus Markku Kamulan blogiin, jossa hän kirjoittaa:”Vaikka Suviseuroihin lähteminen on monille kesän kohokohta, seurat eivät ole uskomisen kohde eivätkä edellytys.”

Kotimaa- lehden verkkosivun blogissa joku jaksoi pitää meteliä siitä, kuinka lapset ja nuoret pakotetaan vanhempien mukaan suviseuroihin. Ehkä näinkin. Ihan juuri kuuluttaja kertoi radiossa, että yli puolet Lopen seuravieraista on lapsia ja nuoria. Luonnollisesti lapsia näkee vanhempiensa mukana hengellisillä juhlilla, pride- kulkueissa ja monenlaisissa mielenosoituksissa ja erilaisissa tapahtumissa, ei kai heitä voi kotiinkaan jättää. Sitä paitsi näin vanhemmat jakavat lapsilleen omaa arvomaailmaansa. Toinen asia on sitten, periytyykö tämä arvomaailma seuraavalle sukupolvelle, vai hakeeko nuori omansa.

Olin kauppareissulla ja sain samalla tilaisuuden jutella lapsenlapseni kanssa. Hän on kesätöissä marjanmyyjänä marketin ulkopuolella, ja pitihän minun ostaa häneltä pensasmustikoita. Tällä nuorella ei ole henkilökohtaista kiinnostusta vanhoillislestadiolaisuuteen, mutta hän on aikoinaan kulkenut perheensä mukana suviseuroissa. ”Harmi, kun suviseurat ovat nyt niin kaukana, ettei pääse käymään, kun on tässä vain yksi vapaapäivä. Onneksi ne pidetään parin vuoden kuluttua Pudasjärvellä, ja sinne on helppo mennä”, tyttö sanoi. Hänen muistikuvansa kyseisestä kesätapahtumasta ovat siis ilmeisen mukavia.

Lauantain Kalevassa oli laaja artikkeli suviseuroista. Ohessa oli faktaluettelo, joka sinällään antaa kuvan siitä, kuinka valtavan suuresta massatapahtumasta on kyse. Artikkelissa esiteltiin myös oululainen pariskunta, jonka molemmat osapuolet ovat käyneet suviseuroissa vauvasta saakka. Kirjoituksesta huokui pariskunnan vahva tunne siitä, kuinka tärkeä merkitys seuratapahtumalla on ollut heille sekä hengellisen elämän että ystäväsuhteiden ylläpitämisen kannalta. Varmasti näin tuntee moni seuravieras.

Minä olen siis kotona, mutta missä Kalevi on uusine (= vähän käytettyine) keuhkoineen? No, Lopella tietysti! Hän kävi puhallustestissä OYS:ssa perjantai- aamuna klo 8.15, ja juna lähti klo 9.15. Tilannetta ei hidastanut edes se, ettei hänellä ollut junalippua. Eilen illalla tyttäreni lähetti kuvan, jossa hänen isänsä kurkisti suu leveässä virneessä pienen teltan oviaukosta. Kaksi vuotta sitten Kalevin tilanne oli niin erilainen, että iloitsen sydämestäni hänen puolestaan. Olen myös iloinen siitä, että itse voin olla kotona ja kuunnella lähetyksiä ties mistä laitteesta. - Mutta nyt lähden uimaan.

Katso peiliin ja hymyile

Tiistai 26.4.2022 - Pirkko Jurvelin

Katso peiliin ja hymyile

Luen silloin tällöin niin sanottuja ”elämäntaito-oppaita”. Kyseisen kirjallisuusgenren kirjoittajista on minulle jäänyt parhaiten mieleeni yhdysvaltalainen Dale Carnegie (1888-1955) sekä suomalainen Frank Martela (1981-). Carnegien teoksista lienee kuuluisin ”Miten saan ystäviä menestystä ja vaikutusvaltaa”, ja vaikka teos on kirjoitettu vuonna 1936, sitä painetaan, myydään ja luetaan eri kielille käännettynä yhä tänä päivänä ympäri maailman. Jotain erityistä siinä siis täytyy olla. Minuun teki vaikutuksen kirjan konstailemattomuus, arkipäiväisyys ja lukuisat tavallisesta elämästä otetut esimerkit.

Frank Martelan ”Valonöörit” ja ”Elämän tarkoitus” sisälsi mielestäni samantyyppisiä elementtejä, arkipäiväisiä, jokaiselle mahdollisia asioita, mutta Martelalla on tekstinsä tukena myös monenlaisia tutkimustuloksia ja filosofista näkemystä.

Ei siis ole kumma, että kirjastosta lähti viimeksi mukaani englantilaisen (oletan, koska opinnoiksi oli ilmoitettu King´s College, Cambridge) Therese Cheungin uutuusteos ”21 rituaalia, jotka muuttavat elämäsi”. Kirjan takakannessa ilmoitetaan, että Cheung on menestyskirjailija ja esiintyjä, joka on perehtynyt ihmisen henkiseen kasvuun ja kehitykseen. Hänen kirjojaan on käännetty kymmenille kielille, ja teksti perustuu naisen omiin kokemuksiin ja tutkimustietoon. Tämän lisäksi hän tekee takakannen mukaan yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Cheung on aikaisemmin julkaissut teoksen ”21 rituaalia, jotka voimistavat intuitiotasi” (voi hyvänen aika!).

Nykyajan ihminen karsastaa usein uskontoa, ylimaalliseen Jumalaan uskomista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei tämä sama ihminen oikein tunnu pärjäävän pelkästään omillaan, vaan hänellä on sisäinen tarve uskoa johonkin, mitä silmä ei näe, ja mitä järki ei ymmärrä. Buddhismi, hindulaisuus, taolaisuus ja ylipäätään erilaiset uskonnot voivat olla ajateltavissa oleva vaihtoehto kristinuskon sijalle. Jos uskonto ei näissäkään muodoissa miellytä, niin sitten kannattaa turvautua ”henkisen kasvun” kehittämiseen, jota nykyajan self help-kirjat anteliaasti tarjoavat. Onko siinä sitten jotain väärää? Ei varmaankaan, mutta asioita kannattaa miettiä ja tutkia aika tarkasti. Mitä on kaiken takana? Onko siellä sittenkin jonkinlainen kultti, joka haluaa sinut (ja rahasi) omakseen.

Mutta palataanpa Cheungin teokseen ”21 rituaalia, jotka muuttavat elämäsi”. Sinun ei tarvitse lukea sitä, tein sen jo ihan sinun puolestasi ja jaan tässä keskeiset opit.

Aamun rituaalit, jotka pitää tehdä säännöllisesti. Voit vaikka kuvata listan ja muistuttaa itseäsi sen avulla tai panna muistilapun jääkaapin oveen.

Rituaali 1: Herää aikaisemmin

Rituaali 2: Älä tartu puhelimeen vaan venyttele

Rituaali 3: Esitä itsellesi yksinkertainen kysymys (tyyliin:”Jos tänään olisi elämäni viimeinen päivä, haluaisinko tehdä sitä, mitä aion tänään tehdä?”)

Rituaali 4: Hengitä

Rituaali 5: Hymyile peiliin

Rituaali 6: Kuvittele maaliviiva (tavoite, jonka tänään saavutat)

Rituaali 7: Kuuntele musiikkia

Myös päivän aikana sinun on toteutettava seitsemän eri rituaalia. Niihin kuuluvat esimerkiksi yhden asian siivoaminen, kahvin juominen kaikessa rauhassa,kuunteleminen, auttaminen jne. Iltarituaaleja ovat sitten esimerkiksi kiittäminen, asioiden muistiin kirjoittaminen ja henkisen selfien ottaminen. Tuo viimeinen tarkoittaa sitä, että kehut itseäsi kuinka komea tai kaunis olet ja monella tapaa erinomainen, ja näin kasvatat itseluottamustasi.

Kaikkiaan Cheung kannustaa tekemään 3 x 7 rituaalia 21:n päivän ajan, ja tämän jälkeen ne ovatkin sitten automatisoituneet, ja elämäsi on muuttunut niin paljon paremmaksi, että!

Kuinka ahdistavaa olisi, jos jääkaapin ovessa olisi kolme lappua, jokaisessa seitsemän tehtävää, ja kaikki ne pitäisi suorittaa kolmen viikon ajan joka päivä. Kuka semmoista jaksaa ja kestää hulluksi tulematta? Minä en ainakaan jaksaisi aloittaa päivääni tuijottamalla hymyillen peiliin. En suostu menemään peilin eteen, ennen kuin olen juonut kahvia ja mieluiten kammannut hiukseni.

Cheung ja monet muut tahkoavat rahaa kirjoillaan ja luennoillaan. Ei siinä mitään, raha tekee elämästä helpomman ja mukavamman. Kaipaan kuitenkin jonkinlaista vastuunkantamista. Onko kirjailija oikeasti sitä mieltä, että nuo pikku rituaalit muuttavat ihmisen elämän, näinhän kansi lupaa.

Mikä on muuttanut/muuttaa/parantaa sinun elämääsi?

Pelosta sekaisin

Maanantai 3.1.2022 - Pirkko Jurvelin

Pelosta sekaisin

Kirjastosta tarttui mukaani Scott Stosselin teos ”Pelosta sekaisin”, ja vaikka olen lukemisessa vasta alkumetreillä (teoksessa on lähes 500 sivua), niin haluan laittaa asioita muistiin ja jakaa niitä.

Kirjan takakannen tekstiä: ”Mikä saa aikuisen miehen pelkäämään kuolemaa tiskatessaan astioita? Tuntemaan huimausta ja vapinaa tavallisessa kokouksessa? Kirjailija Scott Stosselin elämä ahdistuneisuushäiriön kanssa on ollut juuri tätä: kuolemanpelkoa arjen keskellä. Tuskastuneena hän alkaa tutkia taudin perimmäistä olemusta. Johtuuko ahdistuneisuushäiriö geeneistä, lapsuuden traumasta vai aivojen kemiallisesta epätasapainosta? Stossel haastattelee asiantuntijoita ja perehtyy ahdistuneisuushäiriön historiaan. Hän yrittää ymmärtää oman piinansa – ja jopa löytää sille tarkoituksen.”

Olen lukenut teoksesta vasta jonkin verran yli viidesosan, mutta olen jo ihan koukussa. Kukapa ei olisi joskus pelännyt tai ollut ahdistunut? Me kaikki, tietysti! Mutta kuka elää jonkinasteisen pelko- ja ahdistusneuroosin kanssa kimppakämpässä? Hyvin, hyvin monet, useammat kanssaihmiset kuin osaamme kuvitellakaan.

Kirjaa lukiessani huokailen joskus epätoivosta ja säälistä: Kuinka raskas elämänmittainen taakka Stosselille on annettu! Miten ihmeessä hän voi tehdä töitä kirjailijana ja Atlantic-aikakauslehden päätoimittajana ja työn lisäksi vielä yrittää elää tavallista perhe-elämää? Kun luin miehen kertomusta siitä, kuinka hän stressivatsansa vuoksi joutui piileskelemään vessassa, koska oli sotkenut sekä housunsa että puseronsa ollessaan Kennedy-klaanin vieraana Cape Codissa, niin säälilläni ei ollut mittaa eikä määrää. Miten paljon suunnittelua, piilottelua ja pelkoa vessassa käynti, oksentamisen jännittäminen ja vieraiden tapaaminen sai aikaan! Lopulta Stossel osui käytävällä pakomatkalla hiippaillessaan vastakkain John Kennedyn kanssa, ja tässä tilanteessa miehellä oli yllään ainoastaan ulosteen tahraama kylpypyyhe (Kennedy moikkasi vierasta ihan normaalisti). Kaikki tämä temppuilu ja sählääminen johtui siitä, että Stosselilla on voimakkaita pelkoneurooseja, jotka pakottavat hänet käyttäytymään mitä oudoimmalla tavalla.

Tietysti Stossel on hakenut apua ongelmiinsa. Hänen oksentamisen- ja esiintymispelkojaan (mies luennoi suurille yleisöille) on yritetty helpottaa monilla tavoin. Joku terapeutti syötti miehelle oksennuspulveria, mutta tuntikausien yökkäilyjen jälkeen Stossel ei oksentanut kertaakaan. Paikalla ollut sairaanhoitaja oli hyvin turhautunut ja sanoi, ettei sellaista ollut tapahtunut koskaan ennen. Erään toisen terapiakokeilun aikana hän joutui pitämään luentoa muutamalle opiskelijalle, ja samanaikaisesti heidän takanaan seinällä pyöri filmi, jossa ihmiset oksensivat. Tästäkään harjoituksesta ei ollut mitään apua.

Lohduttaako ketään se tieto, että monet kuuluisuudet ja hyvin menestyneet henkilöt kärsivät pelko- ja ahdistusneurooseista kaikkine lisukkeineen? Charles Darwin (1809-1882) kirjoitti teostaan ”Lajien synty” kahden vuosikymmenen ajan. Suuren osan päivästä (ja aikuiselämästään) hän vietti vuoteessaan vatsakipuja valitellen, oksennellen, psykologisesti hyvin riippuvaisena vaimostaan. Erään lääkärin neuvosta hän piti terveyspäiväkirjaa, ja oireiden listassa löytyy seuraavia asioita: krooninen väsymys, ankarat vatsakivut ja ilmavaivat, toistuva oksentaminen, pyörrytys, vapina, unettomuus, ihottumat, rohtumat, paiseet, tykytys, kipu sydämessä sekä melankolia. Toki hänkin kokeili mitä moninaisimpia hoitoja - sekä fyysisiä että terapeuttisia -, mutta ei valitettavasti koskaan päässyt eroon ongelmistaan.

Stossel mainitsee monia muitakin kuuluisuuksia, jotka kärsivät pelkohäiriöistä. Heitä ovat (olleet) esimerkiksi Britannian pääministeri William Gladstone, näyttelijä Laurence Olivier, Intian itsenäisyysliikkeen johtaja Mahatma Gandhi, kirjailija Henry James, pianisti Vladimir Horowitz, laulaja-näyttelijä Barbra Streisand, laulaja Donny Osmond, näyttelijä Hugh Grant (tämän nimen luettuani ajattelin, että ei voi olla totta) ja amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Ricky Williams. Tässä muutamia nimiä, joiden takana olevat ihmiset kärsivät ahdistuksesta ja erilaisista peloista niin paljon, että ovat joutuneet rajoittamaan omaa työtään ja omaa elämäänsä, ja jotka ovat koettaneet turruttaa ahdistustaan alkoholin ja monenlaisten lääkkeiden avulla.

Kuten jo kerroin, olen kirjan kanssa vasta alkutaipaleella. ”Ahdistuksen arvoitus” ja ”Stressivatsan historia” on käsitelty ja muistilapuin merkitty, edessä odottavat jaksot ”Lääkkeet”, ”Ympäristö vai perimä” sekä ”Jotain positiivista”. Vaikka teos on painava, aion pistää sen matkalaukkuuni ensi keskiviikkona. Tämä ei voi jäädä odottamaan.

Kehoneutraalius

Sunnuntai 4.7.2021 - Pirkko Jurvelin

Kehoneutraalius

Miltei jokainen meistä on saanut kuulla,lukea ja nähdä lähes kyllästymiseen saakka juttuja ja ohjelmia, joissa kerrotaan, kuinka tärkeää kehopositiivisuus on. Siis mikä? Kehopositiivisuudella tarkoitetaan sitä, että meidän jokaisen tulisi rakastaa itseämme juuri sellaisena kuin olemme välittämättä siitä, onko painomme, pituutemme, kehonosien mittasuhteet, raajojen määrä, hiusten malli ja laatu jne sellaisia kuin ne keskivertoihmisellä yleensä ovat.

Aate tuntuu hyvältä. Jos olen menettänyt käteni tai jalkani onnettomuuden tai sairauden seurauksena, se ei muuta ihmisarvoani ollenkaan. Ei tietenkään. Jos en näe tai kuule, tai jos en pysty hengittämään ilman happirikastetta, on minun ihmisarvoni näistä poikkeavuuksista huolimatta sama kuin kaikilla toisillakin. Tietysti on.

Nykyisin kehopositiivisuuden käsite liitetään kuitenkin hyvin vahvasti yhteen ylipainon eli lihavuuden kanssa. Jokaisen tulisi rakastaa itseään kaikista ylimääräisistä kiloista huolimatta. Totta kai. Tähän keskusteluun on viime aikoina yhdistetty voimakkaasti kuitenkin myös terveysnäkökulma, ja tämä on aiheuttanut närkästystä ja suoranaista suuttumista. Onko hyvä, että ihminen vain rakastaa ja rakastaa itseään, eikä yritä tehdä mitään sille, että ylipainosta johtuvat sairaudet uhkaavat tulevaisuudessa, elleivät jo ole olemassa? Kuinka paljon ylipainosta johtuvat terveysongelmat kuormittavat jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän yhteiskunnan hoitokapasiteettia? Onko oikein, että ihminen pitää mieluummin sairautensa kuin pudottaa painoaan ja tulee terveeksi? Saavatko lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset ylipäätänsä puhua asiasta potilaille, vai onko se liian loukkaavaa ja henkilökohtaista?

Muutama vuosi sitten näin suomalaisen dokumentin todella ylipainoisesta nuoresta tytöstä. Hän kertoi itsestään avoimesti, kävi terveystarkastuksessa kuvausten aikana (kaikki kunnossa toistaiseksi), hän harrasti valokuvausta, ja elämä tuntui olevan hallinnassa, vaikka tämän nuoren naisen liikkuminen olikin vaivalloista ja hidasta.

Dokumentin loppupuolella haastattelija kysyi, millaisena tyttö näkee elämänsä vuoden kuluttua. Tämä vastasi:”Toivon, että olisin muutaman kilon kevyempi.” Ohjelmasta jäi surullinen olo, vaikka se ei varmaankaan ollut tekijöiden tarkoitus.

Kehoneutraaliuden periaatteena on oman kehon hyväksyminen: Minä olen tällainen, näillä eväillä mennään. Hyväksyn itseni, ja vaikka en niin ylenpalttisesti rakastakaan peilikuvaani, niin tämä riittää.

Minä pidän tuosta sanasta: kehoneutraalius. Mitä väliä sillä on, onko kehoni musta vai valkoinen (tai siltä väliltä), lihava tai laiha, ryppyinen tai sileä, kulunut tai kimmoisa, sopusuhtainen tai jotain muuta! Minulla oli kouluaikoina kaveri, joka puhui leveämpää Tornion murretta kuin minä. Hänen lempisanontansa oli:”Mitä se viehraalle kuuluu!” Niin juuri.

Ja jotta tämä teksti ei aivan näin lyhyeen loppuisi, liitän tähän mukaan vielä kolmannen ilmaisun: ”toksinen positiivisuus”. Tämä ilmaisu kertoo, että ihminen näkee positiivisuuden ainoana oikeana tapana elää elämää, keskittyy pelkästään hyviin asioihin ja työntää ikävät ajatukset ja tapahtumat syrjään. Some-maailmassa tämä ilmiö näkyy erityisen hyvin: Vain hyvät asiat ovat julkaisemisen arvoisia, ja jos niitä ei ole, niitä keksitään. Toksisen positiivisuuden ajatusmallia on tutkittu – tietysti on -, ja on todettu, ettei tällainen yltiöpäinen myönteisyys ja hehkuttelu ole aina pelkästään hyväksi. Ihmiselämään kuuluu kaiken mukavan ja hyvän ohella huolia ja murheita, itseinhoa ja epäonnistumisia. Niitä ei tarvitse eikä tulekaan lakaista maton alle ja teeskennellä, että aurinko paistaa myös kaamosaikana ympäri vuorokauden. Ei paista, eikä tarvitse paistaa! Ihmisiähän tässä ollaan, ja sen näköistä elämää eletään. Ja sitä paitsi: Mitä se viehraalle kuuluu!